Olen viime syksystä lähtien toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtajana. Siinä roolissa olen kierrellyt maatamme ja tunnustellut, mitä kirkkomme karismaattisuudelle kuuluu. Ei hyvää. Oikeastaan en ole juurikaan törmännyt paikallisseurakunnissa vaikuttavaan elävään, ajassa kiinni olevaan karismaattisuuteen. Nyt pyydän sinulta lukijani vähän apua: Onko sinun seurakunnassasi tai alueellasi karismaattista toimintaa? Missä ja minkälaista?
Kimmokkeen blogille antoi juuri lukaisemani Seppo Löytyn kirja Hengen uudistus (2004). Siinä kuvataan kuinka karismaattinen herätys alkoi 70-luvun lopulla ja kuinka siitä lopulta kehittyi hyvin merkittävä liike. Parhaimmillaan karismaattisuus vaikutti yli puolessa kirkkomme seurakunnista. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että nämä tulet ovat hiipuneet. Jäljellä on vain siellä täällä olevia sisäänpäin kääntyneitä pienryhmiä ja pystyyn kuolleita sanan ja rukouksen iltoja, joissa karismaattisuus on usein vain hiipuva muisto.
Tiedän, että kulissien takana on vielä ryhmiä, joissa liekki palaa. Suurelta osin nämä ryhmittyvät elävät kuitenkin varsin etäisessä suhteessa kirkon paikallisseurakuntiin. Ne ovat usein yhteiskristillisiä eikä seurakunnan työntekijöillä tunnu olevan niihin juurikaan kosketusta. Paikallisseurakunnista karismaattinen kristillisyys on onnistuttu joko vahingossa tai tarkoituksella tukahduttamaan.
Onko näin?
Mitä asialle pitäisi tehdä?
14.2 pidin juuri luennon tiedon ja viisaudensanoista rukousillassa. Huomisessa illassa on luento henkien arvostelemisesta ja sitä seuraavassa, kielilläpuhuminen ja selittäminen. Puhujina illoissa aina eri henkilöt. Vastaavia opetushetkiä varmaankin kirkon piirissä kaivattaisiin laajemminkin. Seurakuntalaisten on tärkeää päästä tietämään miten lahjat toimii. Miten seurakunta niistä hyötyy ja kuinka niiden kanssa tulee menetellä, sellaisella tavalla, ettei ne aiheuta hajaannusta kirkon sisällä. Tärkeää on oppia tietämään miten lahjoja voi saada.
Monet arkailee näiden lahjojen saamista. Syynä on usein se, että lahjan saanutta aletaan seurakunnassa pitämään erityishenkilönä. Aika harva haluaa olla mitään erityistä, joten sydämet ei ole avoimia vastaanottamaan lahjoja. Lisäksi usein käy niin ettei lahjan saanut ole malttanut olla alisteinen seurakunnan johdolle. Lahjoja kun voi käyttää niinkin ettei niistä tehdä mitään suurta numeroa. Tai ei ainakaan niistä, joilla jokin lahja on.
Karusmaattista hysteeristä erikielistä kirkumista kuule eetterikerjäläisten radioasemilta nykyään harva se päivä. Vanha ja uutta vahto suussa tapahtuvan hysterisointai. Rehelisesti sanottuna kaamea, mutta uppoaa moista tarvitseviin. Psykologisesti kyse lienee samasta kuin raskaan heavy-musiikin suosiossa.
Selväkielisenä: Karismaattista hysteeristä erikielistä kirkumista kuule eetterikerjäläisten radioasemilta nykyään harva se päivä. Vanhaa ja uutta vaahto suussa tapahtuvaa hysterisointia ja kuulijoiden suggestointia. Rehellisesti sanottuna kaameaa, mutta uppoaa moista tarvitseviin. Psykologisesti kyse lienee samasta kuin on raskaan heavy-musiikin suosiossakin.
Ainakin yksi armolahja on jokaisella pelastuneella. Synnin palkka on kuolena
Roomalaiskirje 6:23
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
KR38
”Synnin palkka on kuolema.”
Totta: kukaan ei liene koskaan ole selvinnyt elämästä hengissä.
En ole koskaan ollut mukana karismaattiseksi kutsutussa seurakunnasssa. Mistä sellaisen tunnistaa? Toisin sanoen, mitä siellä tapahtuu, mitä tavallisessa seurakunnassa ei tapahdu? Kielillä puhumisia, sairaiden parantumisia, toteutuneita profetioita…?
Entä missä näitä karismaattisia seurakuntia oli, jos voidaan sanoa, että se oli merkittävä liike? Ja jos tämä karsimaattinen liikehdintä oli Pyhän Hengen vaikutusta, miksi se lopahti ja missä vaiheessa?
Eikö New Wine – toiminnassa sitten enää ole karismaattisuutta? Entä helluntai- ym. vapaissa suunnissa? Ymmärtäkseni joka kaupungissa on itsenäisiä, lut.kirkon ulkopuolisia seurakuntia kuten City-seurakunnat, Satamaseurakunnat yms. Käsittääkseni näissä on karismaattisia ilmiöitä, vaikka en ole perehtynyt.
On hyvin harvinaista että voimakas hengellinen vaikutus olisi jollakin paikkakunnalla pysyvää.
Erityinen hengellinen vaikutus ja herätys voi jossain toimia tänään voimakkaasti, mutta vuoden kuluttua siitä on vain muistot jäljellä.
Timo kaipailee kirkon sisällä toimivaa karismaattista toimintaa. Sellaista löytynee ainakin Hollolasta.
Eikö Hengenuudistusksen pitänyt täyttää tätä aukkoa? Miksi piispat jäivät pois johdosta. Olen vuosia sitten ollut ryhmässä, jossa olin kolmantena piispa Laulaja ja hänen vaimonsa kanssa rukoilemassa.
Jotenkin vierastan karismaattisuutta erillisenä ilmiönä ja rakenteena. Kirkko itsessään on karismaattinen jossa toimii monenlaisia lahjoja. Se että seurakunta kokoontuu joidenkin karismaattisten lahjojen ympärille on uudelle testamentille vierasta. Löytyisikö patristisesta kirjallisuudesta esimerkkejä? Karismaattinen liike on oire jostakin vakavammasta vinoutumasta. Siksi karismaattista toimintaa ei sinänsä tulisi tukea erillisenä tapahtumana ja ilmiönä. Kuulostaako jumalattomalta? Kovalta. No näinkin voi olla mutta lahjat ovat liittyneet kiinteästi kirkon elämään ja tukeneet sitä. Näin ei käy nyt vaan pelkään että käy toisin ja omistajaohjays puuttuu. Voi olla, että olen väärässä.
Se, että pastori käy tunnustelemassa missä karismaattisuus elää ja voi hyvin kuulostaa kieltämättä erikoiselta. Eikö ole muuta tekemistä, anteeksi jos sanon näin, mutta ehkä tämä on vain osa työkuvaa. Parempi olisi miettiä työkuvaa tarkemmin.
Sami, ajattelen samansuuntaisesti kuin sinäkin. ”Karismaattisuutta ei tulisi tukea erillisenä ilmiönä.” Karismaattiset lahjat kuuluvat Uuden testamentin mukaan seurakuntaan, mutta niistä ei saa tulla huomion keskipistettä. Paljon elävää uskoa on ilman kielilläpuhumista, profetoimista, sairaiden ”parantamista”. Sairaita paranee varmasti rukousten kautta, vaikka mitään karismaattisia ilmiöitä ei olisi havaittavissa. Profetoimista samoin: joku ihminen saa tavallisesta hengellisestä puheesta oivalluksia, rohkaisua, lohdutusta, johdatusta.
Kielilläpuhumisen ”anatomiasta” en ole koskaan päässyt perille, enkä sen merkityksestäkään. Vaikka Raamattu sanoo, ettei seurakunnassa tule puhua kielillä, ellei joku selitä, tästä kehotuksesta ei piitata. Tulee väkisinkin mieleen, että halutaanko näin osoittaa, että omistetaan tällainen erityiskorkean hengellisyyden tuntomerkki.
Tietysti jotkut sanovat, ettei Raamattu kiellä rukoilemasta seurakunnan kokouksissa kielillä. Mutta jos saa rukoilla ääneen kielillä, miksi eivät sitten kaikki rukoile yhtä lailla ääneen omalla kielellään? Miksi kielillä rukoilu menee normaalin rukoilemisen edelle?
Anita, Raamattu kehoittaa tavoittelemaan hengellisiä lahjoja ( 1Kr 14:1).
” 1. Kor. 14:1 Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja ”Ajakaa takaa (diokete) rakkautta” on johtopäätös 1. Kor. 13. luvusta. Toinen kehotus zeloute de ta pneumatika toistaa 1. Kor. 12. luvun loppukehotuksen: zeloute de ta kharismata ta meizona. ”Armolahjat” ja ”henkilahjat” ovat saman asian kaksi nimeä. Rakkaus ei ole henkilahja muiden joukossa, vaan kuuluu eri tasolle: rakkaus tekee kaikista armolahjoista hyödyllisiä. Tämä kehotus on oikeastaan suostumus, sillä henkilahjoja korinttilaiset kehottamattakin tavoittelevat (1. Kor. 12:12a). Tärkeä on siis oikea järjestys: jos on rakkautta Kristukseen ja seurakuntaan, kannattaa tavoitella lahjoja, joilla voi palvella. Pyhä Henki tosin jakaa lahjojaan ”niin kuin tahtoo” (1. Kor. 12:11), mutta se ei estä ihmistä tavoittelemasta hyödyllisimpiä lahjoja. Hengen tahto, uskovan toiveet ja apostolin neuvot tuottavat yhdessä hyvän tuloksen.
Paavali myös sanoo: ” … ennen kaikkea profetoimisen lahjaa. 1. Kor. 12:31 käski tavoittelemaan ”suurimpia armolahjoja”. Profetoiminen on arvokkaampaa kuin glossolalia, joka on Korintissa asetettu etusijalle.
1. Kor. 14:2 kukaan ei ymmärrä Kr. oudeis akouei ”kukaan ei kuule” on tulkittava näin. Kun kuuntelee ääntelyä ymmärtämättä sanoja, ei oikeastaan kuule mitään, ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle RKK ehdotti alaviitteeksi selitystä: ”’Kielillä puhuminen’ tarkoittaa haltioituneena tai hurmostilassa syntyvää puhetta, joka on tavanomaisen, ymmärrettävän puheen vastakohta.” Kielilläpuhuja on kaksin Jumalansa kanssa, mutta profeetta tuo seurakunnalle viestin Jumalalta. Tästä voisi päätellä toisin päin: se, joka Hengen valtaamana puhuu salaisuuksia Jumalalle, on päässyt lähelle 1. Kor. 13:12:n kuvaamaa autuutta. Mutta Paavali ei aseta etusijalle yksilön onnea vaan yhteisen hyödyn (1. Kor. 12:7) ja seurakunnan parhaan (1. Kor. 14:5).
1. Kor. 14:3s hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa. Profeetta ei ole pelkkä ennustaja (niin kuin ”sääprofeetat”). Hän näkee näkyjä ja kuulee taivaallisia ääniä (ajattelivat korinttilaiset) sekä saa tietoonsa eskatologisia salaisuuksia (sanoo Paavali, 1. Kor. 13:2). Taivaan ja tulevaisuuden salaisuuksien paljastaminen ei kuitenkaan ole hänen tehtävänsä, vaan paraklesis ’kehotus’ ja paramythia ’lohdutus’. Kumpikin voitaisiin kääntää ’rohkaisu’, mutta kun ne ovat rinnan, tuo edellinen mieleen Jumalan antamat tehtävät, jälkimmäinen hänen lahjansa.
Rakentaa itseään – rakentaa seurakuntaa ”Itsensä rakentamisen” on määrä kuulostaa omituiselta, rakentamisen kohdehan on ekklesia ’kirkko’. Kehottamalla ja lohduttamalla toisiaan uskovaiset rakentuvat kirkoksi. Profeetta rakentaa sitä välittämällä uskoville Hengen antamia sanomia, jotka liittävät heidät lujemmin Jumalaan ja toisiinsa.
1. Kor. 14:5 Glossolaliaa Paavali ei pyyhi pois ”suurten” henkilahjojen luettelosta – näkyyhän Jumalan Henki pitävän sitä tarpeellisena. Jos oudolla kielellä ilmaistu sanoma tulkataan, se on profetian veroinen. Mutta miksi sanoman pitäisi tehdä mutka oudon kielen ja käännöksen kautta? Sillä täytynee olla syynsä. Jonkin niistä arvaamme. Miksi Lennart Meri presidenttinä puhui Suomen television toimittajalle viroa, jota täytyi tulkata, vaikka hän Neuvosto-Eestin ulkoministerinä puhui erinomaista suomea? Näin hän opetti ”isolle veljelle” havainnollisesti, että on olemassa maa nimeltä Viro ja sillä presidentti. Glossolalia saa kuulijan aavistamaan, että on olemassa ymmärrykseltä salattu itsenäinen Valtakunta. ” ( J Thuren, Kirkon aarteita)
Anita, lainasin tuossa J.Thurennin selitystä joka antaa hyvän kuvauksen karismoista. Sitten muutama henkilökohtainen mielipide. Glossolaliaa josta Paavali puhuu ja jonka RKK ehdotti alaviitteeksi selitystä: “‘Kielillä puhuminen’ tarkoittaa haltioituneena tai hurmostilassa syntyvää puhetta, joka on tavanomaisen, ymmärrettävän puheen vastakohta.” Itselläni on ollut kielillä puhumisen karisma yli 30 vuotta. RKK ( Raamatun käännös komitea). RKK olisi voinut kysyä tässä hiukan neuvoa seurakuntalaisilta.
Kysymys ei ole mistään hurmos/haltioituneesta tilasta. Kieli toimi kuten muutkin kielet, ei siihen tarvitse mitään tilaa tai viritystä.
Yleensä käytän tätä omassa rukoselämässä, hiljaisuudessa. Jotkut pitävät tätä huuhaana, mutta se näyttää olevan kuitenkin Hengen antama lahja, omaksi rakennukseksi.
Meillä on myös olemassa alkukirkon liturgisia teksejä joissa liturgian kaavaan oli merkitty profetian osuus ( kuten 1 KR) tämä oli erotettu saarnasta ( profetia erillisenä osuutena) eipä taida olla monessa messussa enään käytössä, mutta selvästi kuuluu myös liturgiaan ( näin myös, raamatun teksteissä).
Näistä huolimatta suhtaudun karismaattiseen liikkeeseen kriittisesti koska se on mielestäni oire karismojen puutteesta mutta se ei anna vastausta vaan pahentaa tilannetta ( Näin tällä hetkellä ajattelen, en sano olevani oikeassa) .
Sami: ”Kieli toimi kuten muutkin kielet, ei siihen tarvitse mitään tilaa tai viritystä.”
Jos kieli toimii kuten muutkin kielet, pitäisi olla mahdollista myös kirjoittaa sitä. En ole koskaan kuullut kenenkään kirjoittaneen kielilläpuhumistaan muistiin. Luulisi, että se olisi rakentavampaakin kun jää jokin dokumentti. Ja vielä parempi, jos sen sitten voisi tulkita omalle äidinkielelleen. Mutta en ole koskaan kuullut kenenkään maininneen tällaisesta. Se voisi vakuuttaa ulkopuolisenkin.
Monet sanovat juuri noin, että ei tarvita mitään viritystä, eikä Pyhä Henki liikuttele ihmisen huulia vaan ihminen itse. Minä ainakaan en pysty puhumaan kieltä, jota en ymmärrä. Palturia joskus puhun, mutta se lienee eri asia.
Enkä lähde tavoittelemaan mitään armolahjaa, vaikka kehotettaisiin. No, ehkä antamisen, avustamisen tai opettamisen armolahjaa voisi ryhtyä tavoittelemaankin. Mutta mitä tulee kielliäpuhumiseen tai profetoimiseen tms. yliluonnollisen tuntuiseen lahjaan, olen sanonut Jumalalle, että jos sellaisen tarvitsen, sen saa antaa, mutta en lähde sellaista tavoittelemaan, vaikka Paavali kehottaakin. En edes tiedä, miten sellaista tavoittellaan. Kyllä minä mieluummin olen Jumalankin kanssa järjellisessä yhteydessä kuin etten mitään ymmärtäisi omasta puheestani.
Anita Ojala 21.03.2019 16:44
”Jos kieli toimii kuten muutkin kielet, pitäisi olla mahdollista myös kirjoittaa sitä.” ”Luulisi, että se olisi rakentavampaakin kun jää jokin dokumentti. ”
Kyllä tämä on mahdollista, itse olen näin tehnyt.
”Ja vielä parempi, jos sen sitten voisi tulkita omalle äidinkielelleen. ” Paavalihan kehoittaa juuri tavoittelemaan tätä selitystä ( 1Kr 14:13)
” olen sanonut Jumalalle, että jos sellaisen tarvitsen, sen saa antaa, ”. Tämä on varmasti kohdallasi hyvä ratkaisu.
”Kyllä minä mieluummin olen Jumalankin kanssa järjellisessä yhteydessä kuin etten mitään ymmärtäisi omasta puheestani.” En tuostakaan tekisi sääntöä, niin kuin et varmaan sinäkään.
Paavali kirjoittaa: ” Mitä tämä siis tarkoittaa? Minun tulee rukoilla hengelläni, mutta myös ymmärryksellä; minun tulee laulaa kiitosta hengelläni, mutta myös ymmärryksellä.” ( 1 Kr 14)
Suomessa on erityisesti viidenliikeen piirissä hyvin järkiperäis – negatiivinen suhtautuminen karismoihin. Sekin on yksi äärilaita.
Näistä kommenteista huomaa selvästi, että seurakuntamme järjestämille luento tilaisuuksille on suuri tarve. Karismaattisten- lahjojen väärinkäyttö, on saanut aikaan sen , ettei Jumalan työkaluja haluta ottaa käyttöön. Eteenpäin hengellisessä elämässä tahdotaan puskea ilma Jumalan voiman ilmenemistä. ” Hyvinhän sitä pärjätään ilmankin.” Ajattelee varmaan moni muukin. Silloin suurena vaarana on hengellisyys, jossa on vain Jumalisuuden ulkokuori ja kielletään sen voima. Sellaisesta hengellisyydestä piti meidän pysyä erossa. Helppohan meidän on rakentaa ulkoisesti mahtava seurakunnallinen elämä, ilman Jumalaakin. Otamme vain Jumalan lahjat omaan käyttöön ja loput menee omalla painollaan. Karismaattisuudessakin voi käydä niin. Ehkäpä siksi sitä karsastetaan.
Pekka Pesonen 21.03.2019 09:46
”Näistä kommenteista huomaa selvästi, että seurakuntamme järjestämille luento tilaisuuksille on suuri tarve. Karismaattisten- lahjojen väärinkäyttö, on saanut aikaan sen , ettei Jumalan työkaluja haluta ottaa käyttöön.”…
Tämä on taas sitten toinen äärimmäinen ja väärä tapa suhtautua karismoihin. Jos samaa kriteeriä käyttäisi messun saarnoihin missään messussa ei olisi enään saarnaa. Hengellinen ohjaus, tieto taito, kokemus ja koko kirkon elämän tulisi tukea lahjojen oikeaa käyttöä.
Minulle on tullut ajatus, että erillistä paranemista tai muuta manifestaatiota ei tarvitse korostaa, koska uskovan elämä on melko arkista. Kun tullaan yhteen, niin minun ymmärrykseni mukaan Jumalan huolenpito on kokonaisvaltaista. Kärsivä ihminen ilmaisee tarpeensa ja seurakuntalaiset osoittaen laupeutta auttavat rukouksin tai muulla sopivalla tavalla.
Minusta on kyllä mukavaa, kun voi pyytää veljiä ja siskoja rukoilemaan, silloin kun on vaikkapa sairaana. Vielä hauskempaa on , kun sairaus saman tien väistyy. Minusta on kummallista, että kirkossa rukoilemme asioita, joihin emme oikeasti usko vastausta tulevan. Puhumme liturgiassa, jopa riemuitsemisesta, mutta en näe sellaista käytännössä. Pitäisiköhän se näkyä? Kyseli yksi papeistamme kerran.