Vietnamissa on paljon etnisiä vähemmistöjä. Jokaisella on oma kielensä ja kulttuurinsa. Käytännössä ne kaikki eivät kuitenkaan kukoista. Vietnamin kommunistinen johto näkee uskonnot, yksityisomistuksen ja erilaisuuden ongelmina.
Vietnamin valtio on rekisteröinyt 54 heimoa. Niistä suurimman nimi on kinh, jossa on 86 % maan 91 miljoonasta ihmisestä. Suurin osa hyvän koulutuksen omaavista, liike-elämässä toimivista ja maata johtavista henkilöistä kuuluu tähän heimoon.
Keskustelimme kirkon johtajan kanssa, joka käyttää englanninkielistä nimeä Peter. ”Kinh-heimon jäsenet asuvat kaupungeissa ja esikaupunkialueilla”, Peter kertoo, ”kun taas pienempien heimojen jäsenet asuvat kaukaisilla, usein lähes tavoittamattomilla seuduilla.” Jotkut omistavat pienen palan maata, jota voivat itsenäisesti viljellä. Maa on kuitenkin helppo menettää, jos taistelee oikeuksistaan tai päättää seurata Jeesusta.
Suurin osa Vietnamin kristillisen kirkon jäsenistä kuuluvat pieniin heimovähemmistöihin.
Kristittyjen asema Vietnamissa on hankaloitunut säädös, jonka mukaan tiettyjen uskontojen edustajat voivat kokoontua yhteen vain, mikäli saavat siihen luvan kyläneuvostolta. Miljoonan kristityn on siis hankittava paikallisilta viranomaisilta lupa pitääkseen jumalanpalveluksen sunnuntaina.
Peitenimellä Vanh esiintyvä pastori kertoo seurakuntansa hakevan joka kerta lupaa jumalanpalveluksen pitämiseen. ”Laadimme listan ihmisistä, jotka aikovat tulla mukaan. Kerromme viranomaisille toiminnastamme aikatauluineen. Hyväksyntä tapahtuu suullisesti. Päätöksen pitäisi olla virallisempi, mutta siihen meidän on tyydyttävä.”
Virallinen lupa vaatisi paljon enemmän. Pitkän tähtäimen toiminta edellyttäisi pastori Vanhilta maakunnallisten viranomaisvaatimusten noudattamista. Niiden mukaan kirkon pitää olla erillinen rakennus, jolle on ostettu oma tontti. On myös pystyttävä näyttämään toteen, ettei seurakunta ole koskaan rikkonut mitään uskonnonharjoittamista koskevaa lakia. Lisäksi on osoitettava, että seurakunnalla on ollut säännöllistä ja vakaata toimintaa ainakin 20 vuoden ajan.
Toinen pastori, jonka peitenimi on Moan, kertoo seuraavaa: ”Kotikirkon rekisteröityminen vaatii paljon työtä. Siihen kuluu vuosia. Jos kirkon johtaja on heikko, hän luopuu herkästi rekisteröitymisestä ja kutsuu salaa seurakuntansa koolle .”
Joillekin heimopastoreille on koitunut vakavia seurauksia. Esimerkkeinä tästä ratsia, joka tehtiin kotikirkkoon Pohjois-Vietnamissa. Seurakunnan jäseniltä takavarikoitiin Raamatut, ja heidät ajettiin tiehensä. Pastoreita hakattiin tiilillä. Kotikirkkojen jäsenten on nyt todella vaikea kokoontua sunnuntaisin.
Ei ole takuuta siitä, että Vanh ja Moan saavat aina uudestaan kyläviranomaisilta luvan uskonnolliselle toiminnalle. Lienee kuitenkin mahdotonta saada pysyvämpää toimintalupaa maakuntaviranomaisilta. Kaikkien sääntöjen noudattamisestakin voi koitua lisävaikeuksia. Jos seurakunta kasvaa, kirkko voidaan sulkea.
Pastoreilla on kaksi vaihtoehtoa. He voivat seurakuntineen liittyä rekisteröityyn toimintaan. Tämä saattaa auttaa heidän oman, alkuperäisen seurakuntansa rekisteröimisessä. He voivat myös jakaa seurakuntansa pienempiin ryhmiin ja asettaa niille omat johtajat. Sitten pienryhmät voivat hakea lupaa järjestää kristillistä toimintaa.
Jälkimmäinen vaihtoehto vastaa enemmän todellisuutta. Vietnamin vähemmistökansoilla on evankeliumin nälkä. Kristittyjen määrä on kasvanut hurjaa vauhtia erityisesti viimeisten kolmen vuoden ajan. Uusia johtajia todella tarvitaan. Heidät pitää löytää, varustaa ja lähettää palvelemaan uusia kotikirkkoja. Niitä on varsinkin Keski- ja Pohjois-Vietnamin alueella. Vanhin, Moanin ja muiden pastoreiden työmäärä on valtava. He eivät kuitenkaan ole yksin, sillä Open Doors tukee heitä paikan päällä.
