Kirkollinen keskusteluilmapiiri on parempi kuin aikoihin. Vai erehdynkö jälleen?
Saattaa olla, että nyt vedetään vain henkeä ennen suuria turnajaisia, jotka liittyvät – yllätys, yllätys – seksuaalisuuteen. Uuden avioliittolain voimaantulo pakottaa kirkkojäniksen ottamaan ristiturpaisen päänsä pensaasta. Ja sitten mennään!
Piispat antavat parhaillaan viisaasti lausuntoja, että malttia, toppuuttelevat kiivaimpia vihki-intoisia pappejaan. Mutta onko heitä muualla kuin puheen tasolla? Fiksut pitävät mölyt mahassaan tai korkeintaan suljetuilla keskustelusivustoilla. Vielä ei ole aika paljastaa korttejaan, kun ei varmakseltaan tiedä, mitä peliä kirkonmäellä on tarkoitus pelata. Se kuitenkin on tiedossa, että tuomareina ovat tutut ja turvalliset Jumala ja yleinen mielipide.
Entä onko samaa sukupuolta olevia pareja, jotka haluavat kirkollisen vihkimisen, vaikka kirkko ei sitä halua? Onko pariskunnasta ok, että vihkivä pappi ottaa riskin tulla rangaistuksi ja ristin tulla siihen naulituksi?
Mutta nautitaan kohtalaisen hyvästä, toisia edes hiukan kunnioittavasta ja ainakin näennäisesti rakentavasta keskusteluilmapiiristä. Vielä kun on mistä nauttia.
Toivottavasti olen väärässä ja muutos parempaan keskustelukulttuuriin on jo alkanut.
Olli Seppälä
> Kuvassa kirkollinen keskustelija tähyää tulevaisuuteen.
Kiitos pohdinnasta. ”Entä onko samaa sukupuolta olevia pareja, jotka haluavat kirkollisen vihkimisen, vaikka kirkko ei sitä halua? Onko pariskunnasta ok, että vihkivä pappi ottaa riskin tulla rangaistuksi ja ristin tulla siihen naulituksi?” Samaa kyselen itsekin. Akateemisesti.
Kiitos ammattitaidolla laaditusta tekstistä, jossa oli rauhoittava yleisilme.
On tietysti varsin uskaliasta heittää kommentteja kirkollisen keskustelun atmosfääristä täältä ulkopuolisen tarkkailijan nurkkauksesta. Mutta voihan olla niinkin, että minun silmiini etäisyys antaa jopa ripauksen objektiivisuutta.
Olen täällä keskusteluja seuratessani ja niihin osallistuessanikin saanut muistutuksen siitä, miten vaikea on pohtia asioista, jotka kiinnittyvät ennemmin tunteisiin ja tuntemuksiin kuin rationaaliseen ajatteluumme. Kaikki olemme aina jonkun opettamia ja vaikuttamia, mutta kun vanhat perinteet ja Raamattu ovat vastakkain, toinen on kuitenkin mielestäni se primäärivaikuttaja meissä. Toisaalta: Ilman toistemme näkemyksien kuuntelemista olemme käsityksiemme kanssa sellaisessa umpiossa, joka käy päivä päivältä yhä tunkkaisemmaksi.
Maassamme ovat kansan syvät rivit tottuneet siihen, minkä eräs naapuripitäjän isäntä puki sanoiksi: ”Se on kuule sillä tapaa, että minä maksan ja kirkkoherra X saarnaa”. Ihmisten on hyvin vaikea ajatella, että tavallinen maallikko voisi ymmärtää Jumalan kulkusuuntaa, kun toiset teologian ammattilaiset viittovat oikealle ja toiset vasemmalle. Tahtoo koko Raamatun auktoriteetti mennä pesuveden mukana, mikä on tietysti meille kaikille Raamattuun uskoville yhteinen tappio.
Itse näen, että Raamatun Jumala hyväksyy ainoastaan sellaisen avioliiton, jossa osapuolet ovat eri sukupuolta. Tiedän, että teillä kirkon piirissä on paljon niitä, jotka syystä tai toisesta näkevät Kaikkivaltiaan jopa siunaavan myös sukupuolineutraalin mahdollisuuden. Heitä lienee luterilaisessa kirkossa jo kasvava enemmistö.
Olisiko mahdollista asiasta repivästi keskustelevien ottaa mallia Kristuksesta? Kun Vapahtajamme kohtasi taivaallisen Isänsä vastaista opetusta, hän toki paljasti tarpeen tullen totuuden asiasta. Jeesus kuitenkin opetti, ettei seuraajien tarvitse kaikkea ruutia tuhlata raamatunvastaisen opetuksen torjuntaan. Hän sanoi oman aikansa vääristä opettajista, fariseuksista, seuraavaa:
”Jokainen istutus, joka ei ole minun taivaallisen Isäni istuttama, revitään juurineen pois. Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan.”(Mat19:14,15KR92)
Mihin Jeesus sitten käski panostamaan? Kristus painotti vilpittömien yksilöiden etsintää antamalla edelleen ohjeistuksen: ”Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen”(Mat10:11KR38) Hyvän uutisen kertominen Jumalan valtakunnasta ja siihen liittyvistä siunauksista ei etene siis katkeralla riitelemisellä viimeiseen lauseeseen.