Kurkistan postilaatikkoon, Kirkko ja Kaupunkihan siellä, tänään on siis keskiviikko. Kurkistan postilaatikkoon ja Kotimaa-lehti on oitis silmissä, on siis torstai, totean. Avaan postilaatikon ja Suomen Kuvalehti tarttuu hyppysiin, kylläpä viikko meni taas nopeasti kun on jo perjantai. Näin on sujunut ties kuinka kauan. Lehti päivittää päivän, päivä lehden. Mutta ei yhtäkkiä enää.
Kun torstaina avaan postilaatikkoni rivitalomme rivistössä, siellä on vain kasa mainoksia, mutta ei tuttuja lehtiä. Vaikka käyn postilaatikolla vielä myöhemmin iltapäivällä ja viimeksi puoli seitsemältä illalla, ei kaipaamiani lehtiä löydy. Kun perjantaiaamuna ani varhain noudan Hesarin, sen alla lepää Kotimaa ja Kirkko ja Kaupunki, aamukahvin äärellä riittää lukemista. Kun perjantaina iltapäivällä menen taas päivän postille, ei Suomen Kuvalehteä näy. Viikonloppuna ei postia jaeta (mainoksia lukuun ottamatta), joten saan perjantaisen lehteni vasta maanantaina. Jos näin tapahtuu tuoreessa puussa… anteeksi… pääkaupunkiseudulla, kuinka sitten maaseudulla. Viikonpäivät ovat menneet sekaisin. Tai lehtien jakelu… tai ilmestyminen…
Jo nyt on kumma, kun ei tuttujen lehtien tuttuun tuloonkaan enää voi luottaa. Onko tämä tilapäistä vai pysyvää? Ainakin parina viikkona jo näin on käynyt.
Kun jäin eläkkeelle, kehuin naapurille että kyllä tämä vapaus sitten on mukavaa, kun ei tarvi välittää kelloajoista. Siihen naapuri kokemuksen rintaäänellä, että kun vähän aikaa olet ollut eläkkeellä, ei tarvitse välittää viikonpäivistäkään, kun ei aina edes muista mikä päivä nyt on.
Tuli mieleen ekaluokka supistetussa kansakoulussa 1940-luvun lopulla. Oli kevätpäivä, viimeinen ennen kesälomaa. Opettaja oli kai jostakin suunnitelmasta huomannut, että viikonpäivät oli jäänyt opettamatta ja tunnollisena naisena tarttui vielä viime tingassa asiaan. Sitä mukaa kun osasi luetella viikonpäivät oikein, pääsi välitunnille. Minä ihmettelin mitä väliä sillä nyt on missä järjestyksessä ne on, kukin päivä tulee vuorollaan sen nimisenä kuin tulee, maanantai torstai tiistai sunnuntai… siihen tapaan. Opettaja ei ollenkaan ymmärtänyt minun logiikkaani. Lisäksi hän oli vihainen muutamille jotka sanoivat maanantak tiistak torstak… Mutta niinhän aikuisetkin sanovat. Viikonpäivät menivät kerralla uusiksi sinä koulupäivänä.
Viikonpäivät uusiksi on kai pantava taas tuttujen lehtienkin suhteen. Tulevat minä päivänä tulevat, kukin vuorollaan. Johtuneeko osittain postin työvoiman vähenemisestä tai jakeluaikojen muutoksista, osittain myös lehtien ilmestymisaikatauluista.
Onhan tänä päivänä nettisivut, minä tiedän, mutta se ei korvaa sitä että saa rapistella paperista lehteä hyppysissään. Tiettyjen pikauutisten etsinnässä sähköinen data kyllä on paikallaan. Jos ei niin olisi, en vieläkään tänä 1. paastonajan sunnuntaina kun tätä kirjoitan, en tietäisi ketkä tulivat valituiksi kirkolliskokoukseen tai hiippakuntavaltuustoon.
Poikkeuksellisen rankka syytös kirkon johtoa kohtaan. Mitenkähän tämä sopii yhteen Tulkaa kaikki liikkeen ohjelman kanssa, joka liikkeen nettisivujen mukaan pyrkii edistämään kirkon sisäistä yhteyttä?
Myös yleisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen peruslähtökohtiin kuuluu rauhanomainen toimintatapa ja toisen kunnioitus. Olisikohan suora dialogi piispan kanssa ollut parempi tapa ajaa myös omaa asiaa?
Jos syytös pitää paikkansa, Korhonen ja Roman-Lagerspetz tekivät erittäin arvokkaan teon julkistaessaan asian. Asioiden lakaiseminen lähtökohtaisesti maton alle ei liene kirkon toiminnalle ja muutenkin kyseenalaiselle julkisuuskuvalle eduksi.
Kiitos taas Johanna Korhoselle ja Sari Roman-Lagerspetzille hyvästä ja tärkeästä tiedotteesta!
Onneksi on hienot ja vastuulliset naiset, jotka pitävät huolta ja kantavat vastuuta kirkkomme asioista ja hyvästä hallintomenettelystä.
Kiitos taas Johanna Korhoselle ja Sari Roman-Lagerspetzille hyvästä ja tärkeästä tiedotteest!.
Kyllä tämä on mennyt härskiksi, sillä toinen vaihtoehto on, että meillä on jotenkin työrajoitteinen kirkon työntekijä, joka sählää ja lokaa koko kirkon toimintaa ja kulttuuria.
Onneksi on hienot ja vastuulliset naiset, jotka pitävät huolta ja kantavat vastuuta kirkkomme asioista ja hyvästä hallintomenettelystä.
Tässä lukija joutuu ottamaan kantaa oikeastaan kahteen asiaan. On se mitä ajetaan, ja se, miten asiaa ajetaan. Myös kirkollisvaalien äänestäjä joutuu ottamaan kantaan siihen, miten asioita kirkossa ajetetaan.
Allekirjoittaneella on kaiken muun lisäksi sellainenkin rasite, että olen istunut jokusen vuoden sellaisten suomalaisten ei-kirkollisten järjestöjen hallituksissa, jotka lobbaavat säännöllisesti eduskuntaa ja EU-elimiä. Näin ovat vastuullisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavat tulleet tutuiksi. Kun olemme hyväksyneet virallisia papereita, on niissä aina positiivinen oman agendan esilletuominen, ja siitä ollaan tarkkoja, ettei argumenttimme perustu toisten arvosteluun. Mukana on aina selkeä toimintaohejlma ja konkreetteja ehdotuksia toimenpiteiksi, joita asian edistämiseksi tulisi tehdä. Jos näistä olisi poikettu, olisi ovi päättäjien luo sulkeutunut nopeasti.
Tässä on nyt äänestäjillä hyvä mahdollisuus arvioida, toteutuuko vastuullinen vaikuttaminen yllä kirjoittavien henkilöiden toiminnassa ja haluavatko äänestäjät tukea heidän toimintaansa vai tässä esittämääni laajasti hyväksyttyä vastuullista toimintatapaa.
Ei sitä kirjailemalla saada asioita toisiksi. Paitsi Himasen raporteissa. Nyt on fantastista aikaa kirkolla!
En ota kantaa itse asiaan vaan tapaan jolla Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz käsittelevät asiaa. Kotimaa24 viittaa uutisjutussaan Korhosen ja Roman-Lagerspetzin asiasta nimissään laatimaan lehdistötiedotteeseen. Alkuperäinen teksti on luettavissa Kirkonkellarin uutissivulla.
Pitkän linjan journalistina ja tiedottajana joudun toteamaan, että kyseessä ei ole lehdistötiedote kuten Kotimaa sitä nimittää vaan mielipidekirjoitus, jossa sekoittuvat uutisteksti, tiedote, mielipidekirjoitus ja haastattelu, jossa tekijät haastattelevat ja referoivat itse itseään.
Eniten minua hämmästyttää se, että kokenut journalisti Johanna Korhonen – toimittajien ammattiliiton julkaiseman Journalisti–lehden entinen päätoimittaja – sekoittaa yhteen mielipidekirjoitukseen kaikki ne elementit, jotka perinteisessä journalismissa on pyritty pitämään tiukasti erillään.
Hämmästyttävää on myös se, että alkuperäisessä tekstissään Korhonen ja Roman-Lagerspezt ovat poistaneet piispa Jari Jolkkosen tekstin lainauksesta juuri sen lauseen, joka mielestäni on koko jupakassa keskeinen. Kotimaa24 toki on lainannut tekstin kokonaisuudessaan eli siinä on mukana lause:
”Sen arviointi, noudattavatko lähetysjärjestöt kirkon tunnustusta ja päätöksiä, lähetysstrategiaa ja sen toimintaperiaatteita, kuuluu kirkon yhteisille toimielimille, viime kädessä kirkolliskokoukselle.”
Moneen kertaan on julkisuudessa ja kirkon yhteisissä toimielimissä todettu, että tällä hetkellä kirkon kaikki seitsemän lähetysjärjestöä noudattavat kirkon linjauksia ja lähetysstrategiaa ja ovat siis samalla viivalla, kuten Jolkkonen toteaa.
Jos tästä asiasta ollaan eri mieltä – kuten varmasti aivan oikeutetusti voidaan olla – ja yksittäisten lähetysjärjestöjen asemaan halutaan muutosta, on muutoksen ajamiseen aivan muut keinot ja kanavat kuin yksittäisten seurakuntien talousarviokeskustelut. Eri mieltä moniäänisessä kirkossa toki voi ja pitää olla, mutta asiansa ajamisessa kannattaisi ehkä harkita myös muita lobbauksen keinoja kuin aggressiivisia mielipidekirjoituksia, valikoivia ”lehdistötiedotteita” ja talouspakotteita.
Korhonen ja Roman-Lagerspezt toteavat kirjoituksessaan esiintyvänsä Tulkaa kaikki -liikkeen nimissä. Itsekin liikkeen toimintaohjelman allekirjoittaneena joudun toteamaan, että nyt olisi peiliin katsomisen paikka ja nyt olisi otettava todesta myös liikkeen ohjelman viimeinen lause: ”Eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille on rakennettava luottamusta ja sovintoa.”
Niin että piispa Jolkkosen lausumat eivät yllätä ketään.
”Piispa toimii mielipidevaikuttajana ja edustajana kirkolliskokouksessa
Usein piispa esiintyy yhteiskunnassa ja muutenkin julkisuudessa kirkon äänenä. Hän ottaa kantaa asioihin ja on mielipidevaikuttaja. Piispat ovat itseoikeutettuja jäseniä kirkolliskokouksessa, joka on kirkon ylin päättävä toimielin. Oman hiippakuntansa tehtävien lisäksi kaikilla piispoilla on eräitä kirkon yhteiseen toimintaan liittyviä tehtäviä.
Piispanvirka ilmentää Suomen luterilaisessa kirkossa myös kirkon universaalisuutta, ykseyttä ja jatkuvuutta. Piispanvirka edustaa hiippakunnassa kirkkoa laajassa merkityksessä. Se ei edusta vain oman maamme luterilaista kirkkoa, vaan koko maailmanlaajaa kristikuntaa, jota yhdistää yhteinen usko.”
http://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/A93F0CC0F581CB9FC2256FEA003B3F1C?openDocument&lang=FI
Hannu Kuosmanen, kiitos kommentistasi. On tärkeää, että muutkin Tulkaa kaikki –ihmiset kommentoivat kuin Sari. Nyt kun Sari on lähes ainoa julkisuudessa esiintyvä liikkeen kannattaja, hänestä tulee meille muille liikkeen lähes virallinen tiedottaja.
On myös tärkeää, että kommentoit, koska itselleni on jäänyt perin kummallinen kuva liikkeestä siksi, että niin monet liikkeet kirkollisvaaliehdokkaat ovat kieltäytyneet vastaamasta yhteydenottoihini. Siksi itselleni on jäännyt kuva, että liike ei halua kertoa äänestäjille todellisia kantojaan lainkaan, vaan levittää ainoastaan vaalipropagandaa. Juuri tämä liikkeen sulkeutuneisuus ja siihen liittyvä ristiriita julkisuuskuvan kanssa sai minut tulemaan tänne K24:än, vaikka nettikeskustelut ovat mielestäni vihonviimeinen paikka selvitellä asioita.
Kiitos myös ammattimaisesta kommentistasi tähän lehdistötiedotteeseen. Itse olen ihmetellyt Korhosen toimintapoja mm. journalistiliiton eettisten ohjeiden pohjalta joiden mukaan toimittaja ei saisi esiintyä omassa asiassaan
Rohkaisen muitakin Tulkaa kaikki –liikkeen jäseniä tänne mukaan kertomaan näkemyksistään.
Ei ole mikään ihme, että lähetysjärjestön työntekijällä on tuollainen kanta. Nimittäin tässä linkki Kylväjän sivuille, joista voi lukea Kylväjän kirjeenvaihtoa mm. Vantaan seurakuntayhtymän kanssa. Sieltä historiasta voi lukea sen katkeruuden juuren.
http://www.kylvaja.fi/kannanottoja/2011/06/vastaus-vantaan-srk-yhtymalle/
Erittäin hyvä kommentti Hannu Kuosmaselta!
Itse kannatan nk. tasa-arvoista avioliittolakia, ja myös homojen kirkollista vihkimistä. Samalla katson velvollisuudekseni myös puolustaa niiden tahojen toimintavapauksia ja – resursseja, jotka ovat tästä asiasta vastakkaista mieltä.
Sonja, kysyisin kommentistasi klo 20:22. Et kertonut mikä mielipiteissäni herätti sinussa kielteisiä tunteita. Kun kuitenkin selvästi kritisoit minua, osaisitko avata sitä, mikä kommentissani oli erityisen arveluttavaa? Muussa tapauksessa katson tämän asiattomaksi kommentiksi.
Jolkkonen vastaa Kirkonkellarissa.
Vantaalaiset luottamushenkilöt Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz esittävät Kirkonkellarissa väitteitä, jotka vaativat korjausta. Kirjoittajat ovat säännöllisesti leimanneet kirkon viisi lähetysjärjestöä rikollisiksi ja harhaoppisiksi (vrt. käsite ”syrjivä oppi”), minkä seurauksena esimerkiksi Vantaalla on kiistelty jatkuvasti tukien myöntämisestä.
Selventääkseen sekavaa tilannetta kirkolliskokouksen perustevaliokunta totesi viime toukokuussa antamassaan lausunnossa, että sen arviointi, ovatko lähetysjärjestöt noudattaneet kirkon tunnustusta ja lähetyssopimuksen velvoitteita, kuuluu kirkon yhteisille toimielimille, ennen muuta kirkolliskokoukselle. Arkkipiispan johtama Kirkon ulkoasiain neuvosto valvoo lähetysjärjestöjen toimintaa. Selvintä on siteerata perustevaliokunnan mietintöä sanasta sanaan:
”Perustevaliokunta kiinnittää kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomusta arvioidessaan huomiota seurakunnissa viime vuosina lähetysmäärärahojen jaosta käytyyn keskusteluun ja menettelytapoihin. Vaikka seurakunnilla on oikeus päättää itsenäisesti omien avustusvarojensa kohdentamisesta, velvoittaa perussopimus kirkkoa seurakuntineen kohtelemaan lähetysjärjestöjä yhdenvertaisin perustein. Sen arviointi, noudattavatko lähetysjärjestöt kirkon tunnustusta ja päätöksiä, lähetysstrategiaa ja sen toimintaperiaatteita, kuuluu kirkon yhteisille toimielimille, viime kädessä kirkolliskokoukselle.”
Hyvän hallintokäytännön mukaisesti Kuopion hiippakunnassa pyritään tiedottamaan seurakuntia kirkolliskokouksessa vireillä olleista asioista. Yksi näistä oli myös perustevaliokunnan linjaus. Siteerasin uutiskirjeessä yllä olevaa sanamuotoa sanatarkasti, siis sanasta sanaan.
Kyseessä on asiallisesti kirkolliskokouksen perustevaliokunnan kuvaus olemassa olevasta työnjaosta, joka perustuu kirkkolakiin ja lähetystyön sopimukseen, mutta jota kaikki eivät ole perustevaliokunnan mielestä ymmärtäneet tai noudattaneet – muutoinhan koko huomautukselle ei olisi ollut syytä. Kirkolliskokous merkitsi mietinnön tiedoksi. Olen johdonmukaisesti edustanut samaa tulkintaa, jonka perustevaliokunta nyt selkeästi ilmaisi. Kenenkään en tiedä esittäneen, että jokaisen seurakunnan pitäisi avustaa kaikkia järjestöjä.
Näin ollen Korhosen ja Roman-Lagerspetzin väitteet harhauttamisesta ovat vääriä, röyhkeitä ja vainoharhaisia. Ne ovat jatkoa retoriikalle, jossa kirkolliskokous, kirkkohallitus, Kirkon ulkoasiain osasto, piispakunta ja suurin osa seurakuntia leimataan epäluotettaviksi toimijoiksi. Vanhan sanonnan mukaan se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Jokainen asiaa seurannut ymmärtää, että tässä asiassa perustevaliokunnan terveiset on suunnattu juuri kirjoittajien menettelytapoihin.
Omasta puolestani olen hyvilläni, että lähetystyö on nyt kirkossamme aiempaa selkeämmin järjestetty. Yhteinen perussopimus määrittelee lähetysjärjestöjen oikeudet ja velvollisuudet. Kirkon ulkoasiain neuvosto valvoo järjestöjen toimintaa. Kirkolliskokous päättää jatkossa, mikä järjestö kelpaa lähetysjärjestöksi. Jos lähetysjärjestö ei noudata sopimuksen periaatteita, sopimus voidaan irtisanoa. Tällainen järjestelmä vahvistaa luottamusta ja vapauttaa seurakunnat oppiriitelystä lähetystyön tukemiseen.
Tosiasia nyt vaan on se, että seurakunnilla on kirkkolakiin perustuva taloudellinen autonomia, itsenäinen päätösvalta ja itsenäinen harkintavalta näissä asioissa. Piispa/t tai perustevaliokunta eivät voi tätä autonomiaa poistaa. Seurakuntien taloudellinen autonomia voidaan poistaa vain kirkkolain muutoksella joka vaatii eduskunnan käsittelyn.
Seurakunnilla ei ole mitään velvollisuutta rahoittaa naispappeuden torjuvia tai homosuhteisiin kielteisesti suhtautuvia lähetysjärjestöjä, jos ne eivät itse halua.
Seurakunnilla ei myöskään ole mitään velvollisuutta syrjiä yhtään lähetysjärjestöä. Seurakunnissa on jäseniä, jotka haluavat viedä evankeliumia ja diakonaalista apua kaikialle maailmaan myös näiden syrjittyjen lähetysjärjestöjen kautta. Toteutuuko seurakunnissa seurakuntalaisten yhdenvertainen kohtelu jos heidän verorahansa ohjataan muualle kuin sinne, minne he haluvat niitä kohdistettavan?
Merkillistä, että tämä kirkkohallituksen, kirkolliskokouksen ja piispojen mietintöjen ja ohjeistuksen aliarvioiminen ja halventaminen jatkuu vuodesta toiseen. Nythän syrjintä ei enää kohdistu lähetysjärjestöihin vaan koko kirkon ylimpään johtoon, jonka arvovalta ja harkintakyky saatetaan kyseenalaiseksi. Tällä tavalla kaivetaan maata kirkon nurkan alta.
On itsestään selvä asia, että niin pitkään, kuin jokin järjestö on kirkon virallinen lähetysjärjestö, pitää sitä seurakuntien myös tukea. Vaikka seurakunnat ovat osin itsenäisiä toimijoita, niin ne eivät voi toimia piittaamattomasti kirkon yhteistä linjaa kohtaan. Minusta on sukeaa, jos tämän jutun päähenkilöt kehottavat seurakuntia toimimaan kirkon yhteydestä välittämättä. Lukiessani heidän juttujaan, koen, että heille kirkon yhteys ei merkitse mitään. Vain oma agenda on se, jolla on jotakin väliä. Voi voi.
Tiedoksesi Sami,
Kaikki Suomen seurakunnat eivät ole tähänkään mennessä tukeneet rahallisesti kaikkia virallisia lähetysjärjestöjä. Seurakunnat ovat monenlaisista erilaisista syistä tukeneet joitain ja olleet tukematta joitain järjestöjä. Tässä ei ole ollut mitään väärää, kirkolliskokouksen päätösten vastaisuutta, eikä varsinkaan mitään laitonta. Itsenäinen budjettivalta perustuu seurakuntien taloudelliseen itsemääräämisoikeuteen. Uusi perussopimus ei ole millään lailla muuttanut tai kaventanut seurakuntien taloudellista itsemääräämisoikeutta, eikä itsenäistä harkintavaltaa.
Seurakunnilla ei ole mitään velvollisuutta tukea naispappeuden torjuvia tai homosuhteisiin kielteisesti suhtautuvia lähetysjärjestöjä.
Sari hyvä, minunkaan seurakuntani ei tue SLS:n lisäksi muita lähetysjärjestöjä. Mutta yleislinja, jonka kirkko on hyväksynyt, tulisi olla ohjenuorana. Kannustus siihen, että tästä linjasta tulisi erota, ei ole kirkon yhteyttä rakentavaa. Sama koskee esim kapinointia kirkkohallituksen määräämiä kolehteja kohtaan.
Uutinen kertoo ”Roman-Lagerspetz ja Korhonen toteavat kuuluvansa Tulkaa kaikki -liikkeeseen. ”
Olisikin tärkeää tietää erityisesti tulevia seurakuntavaaleja ajatellen, edustavatko edellä mainittujen naisten mielipiteet kaikkien Tulkaa kaikki-liikkeeeseen kuuluvien näkökantoja vai onko tässä menossa kahden naisen oma missio.
”Tulkaa kaikki” on aika naurettava nimi, jos totuus on
”Tulkaa kaikki jotka ajattelette kuten me haluamme!”
Suvaitsevaisuushan on aina hyvin selektiivistä. Helpoin tapa saada suvaitsevainen ihminen kiihdyksiin on olla eri mieltä hänen kanssaan. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin – suvaitseminenhan tarkoittaa oikeastaan sietämistä, ja sen voi joskus tehdä myös pitkin hampain.
Tulkaa kaikki -liikkeen nimi on niin harhaanjohtava että sitä voisi sanoa disinformaatioksi. Nimi on yhtä löylynlyömä kuin Vapaa-ajattelijat, joiden ajattelu on äärimmäisen kaukana vapaasta.
Minuakin kiinnostaa onko tässä menossa kahden naisen vaalikampanja Tulkaa kaikki -liikkeen maineen kustannuksella vai kyseisen liikkeen operaatio.