Koska Ryösö lopetti vastaamismahdollisuuden ja jätti tämän ns. viimeiseksi sanakseen:
”Kirjoitan suoran lainauksen kurssikirjasta Ihan täyttä hepreaa: ”Mikäli subjektia on tarpeen täsmentää, erillinen subjekti tulee useimmiten heti verbin jälkeen.”
Nähdäkseni siinä, että ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan”, alleviivataan juuri sitä, että Jumala on subjekti.”
Niin huomautan, että yo. Ryösön vastaus on asiassa aivan irrelevantti, sillä kyse oli mahdollisesta passiivilauseesta, missä subjekti ei ole lainkaan näkyvissä. Ja siksi toiseksi ’useimmiten ’ ei ole sama kuin
’aina’. Siis Genesis 1:1 voidaan rabbien mukaan kääntää ”Luotiin 6, luotiin elävät voimat, taivaat (taivaankappaleet) ja tämä maa.”
Jos vertaa kertomuksia keskenään niin evankeliumit ovat Ut:n keskeisintä aineistoa. Niitä lukemalla paljastuu se mikä on tärkeintä. Eihän tuolloin uutta kirjallisuudenlajia olisi muuten syntynytkään. Eikä evankeliumeissa tyyydytä edes epäsuoraan tiedottamiseen Kierkegaardin tai arkkipiispan tapaan vaan niissä julistuksen keskuksena on syntiemme vuoksi ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus.
Ajatuksiini on jäänyt hengellisen herätyksen ja syntien sovituksen kokeneena ……Pääsiäaamun messussa , Pyhän ehtoollisen sakramentin yhteydessä , käsitys, että Raamattu on myös ja enenkaikkea sakramentti, armonväline.
Kuten eräs teologi aikonaan sanoi se tarkoittaa, että meillä on Raamatussa ulkoinen väline , kappale aineellista maailmaa,….. siis energiaa ja massaa…., jossa samalla on Jumalan voima , jossa Jumala itse on läsnä, joka näin ollen voi välittää meille Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa.
Raamtun Sanassa on sellaista minkä usko voi vain havaita .
” Arkkipiispa puolusti puheessaan epävarmoja kertomuksia ”.
Tämä on aivan luonnollista koska kirkon oppi perustuu käytännöllisesti katsoen kokonaan epävarmoihin kertomuksiin. 2000 vuoden takaiset tekstit pysyvät muuttumattomina kirkon opissa. Myös ovat kirkolliskokousten päätökset faktaa kirkon opissa, joita kuitenkaan ei juuri koskaan tuoda esille. Esim. Nikea 325 meidän ihmisten äänestyksellä, julistuksella, Jeesus Jumalaksi. Siis ihmisten tekemä kirkolliskokous päätäs, jonka mikä tahansa uusi kirkolliskokous voi kumota ja muuttaa.
Rehellinen Jeesuksen vahvistama Jumalan tahto perustuu tiedemiesten tutkimuksiin perimätiedon todennäköisyydestä , josta saadaan riittävää ainaistoa osoittamaan Jeesuksen ilmoittaman kristinuskon perustan ja totuuden.
On kieltämättä eräänlaista petollisuutta, että tässä ei uskota arvostettujen tutkijoiden tuloksiin kun varmasti uskotaan lääketieteen tutkijoiden tuloksiin, jotka ovat meidän jokaisen käytettävissä.
Rehellisyys ja realistisuus ovat lähimmäisen rakkauden osoittamista.
”Rehellinen Jeesuksen vahvistama Jumalan tahto perustuu tiedemiesten tutkimuksiin perimätiedon todennäköisyydestä , josta saadaan riittävää ainaistoa osoittamaan Jeesuksen ilmoittaman kristinuskon perustan ja totuuden. ”
Kun nyt sanaa ”tiede” halutaan käyttää, todetaan varmuuden vuoksi, että tällaista ”perimätiedon todennäköisyyttä” joka ”osoittaisi kristinuskon perustan ja totuuden” ei tieteen keinoin ole löydetty, eikä koskaan löydetäkään.
Sen paremmin kristinuskon kuin muidenkaan uskontojen uskomukset eivät kuulu Sunin ymmärtämällä (vai tahallaan vääristämällä?) tavalla tieteen alaan.
Risto Korhonen
Yksi esim. Lontoon Jeesus seminaari 1980.
Mitä tieteellisessä mielessä merkittävää ko. seminaarissa tapahtui?
Elämme nyt aivan erikoista aikaa, jolloin meillä on nyt enemmän Raamattua tukevia historiallisia ja arkeologisia löytöjä kuin koskaan, mutta yhtä aikaa kyseinalaistaminen nousee ennätyksiin. Tiedolla ei siis ole mitään tekemistä Raamatun luotettavatuuden kanssa, valitettavasti.
http://ennustuksia.com/vanhan-liiton-historiallisuus/
Kiitos linkistä! Riemastuttavia juttuja 😀
”Mäkinen: Raamatun ihmiskäsitys ja elämänkäsitys eivät muodostu määrittelemällä, piirtämällä rajoja tai tekemällä vaikeasta maailmasta yksinkertaista. ”
Miten mistään asiasta voisi sanoa mitään, jos sitä ei määritellä eikä rajata?? Raamatun ihmiskäsitys löytyy kyllä Raamatun sivuilta, sen joko hyväksyy tai hylkää.
Mäkinen:”Sellaiseen todellisuudenkuvaukseen ja suhteeseen todellisuuteen kirkon usko ja elämä viime kädessä perustuu. Se edellyttää paljon luottamusta ja nöyryyttä todellisuuden ja sen monien kertomusten edessä. Kerrotun taakse jää aina kertomaton.”
Pyytäisin, että kirkon verkkosivuille lisättäisiin maininta, että kirkon usko ja elämä perustuu epävarmoihin kertomuksiin ja kirkkojen ristit tulisi vaihtaa kysymysmerkkeihin. Apostolisen uskontunnustuksen sijaan seurakunta papin johdolla lausukoon yhteen äänen ”totuus on tuolla jossakin”.
On varmaan paljon niitä, jotka odottavat arkkipiispalta sellaista ”vahvaa johtajuutta” että hän sanoisi jämerästi miten asiat ovat ja pistäisi pisteen turhille pulinoille ja tulkinnoille. Ja että arkkipiispa olisi asioista täsmälleen samaa mieltä kuin he itse.
Sari, On varmaan hankala ymmärtää, mutta on paljon niitä, jotka ovat teologisesti, raamatuntulkinnallisesti ja s kirkkopoliittisesti arkkipiispan kanssa erimieltä.
Olet oikeaas: kirkon piiristä löytyy tahoja, jotka ovat halukkaita sanktioimaan kaikkia niitä, jotka eivät ole asioista täsmälleen samaa mieltä kuin he itse.
Toleranssi erimielisyyden sietokyvyn suhteen soisi kirkon piirissä kasvavan. Itseasiassa se olisi välttämätöntä.
Kari-Matti,
erimielisyyden toleranssi on erittäin hyvä asia.
Erimielisyyden toleranssin ja syrjinnän toleranssin väliillä on kuitenkin ero, joka on eettisesti merkittävä.
(Esim. Martti Lutherin juutalaiskirjoituksiet ovat olleet satojen vuosien ajan osa luterilaisen kirkon moninaisuutta. Antisemitismillä on ollut varsin paljon kannattajia kristillisissä piireissä ja antisemitistinen tulkinta juutalaisuudesta on ollut yksi perinteinen kanta muiden joukossa. Silti luterilaiset kirkot sanoutuivat 1980-ja 1990-luvuilla irti Martti Lutherin ”erilaisesta mielipiteestä” koskien juutalaisuutta ja juutalaisia ihmisiä. Erimielisyyden moninaisuutta rajattiin ja tukahdutettiin ja osoitettiin varsin jyrkkää epä-toleranttia asennetta. Mielestäni tämä epä-toleranttius oli kuitenkin eettisesti tärkeä ja hyvä asia)
Kristillisen seurakunnan paimenelta en its odota ensisijaisesti niinkään vahvaa johtajuutta, vaan kuuliaisuutta ylipaimenelle eli Jeesukselle Kristukselle ja Hänen sanalleen.
Kuka käyttää kirkon ääntä on erittäin oleellinen kysymys, kun pohditaan mikä on oikein, mikä hyvää ja mikä totta. Kirkon äänenhän tulisi aina olla Jeesuksen ääni. Jeesuksen ”ääni kaikuu Raamatun sivuilta. ”Joh.10:16: ..Niitäkin minun tulee johdattaa, ja ne kuulevat minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”
Luotetaan Hyvään Paimeneen ja Hänen sanaansa, joka kestää ajasta aikaan. Jeesus rakastaa arkkipiispaa ja kaikkia muitakin ihmisiä ja kutsuu seuraamaan.
Jeesus on itse tie, totuus ja elämä.
Raamatun sekavuus, epävarmat kertomukset, tekevät siitä vaarallisen. Sieltä löytyy, kuten olemme huomanneet tukea näkemykselle kuin näkemykselle äärestä laitaan.
Raamattu on sanasta sanaa jumalan sanaa, ilmoitusta ei saanaakaan liikaa, ei sanaakaan liian vähän, ja joka sana totta, mutta mitä se auttaa kun raamatun lukeminen edellyttää tulkintaa, ja heti tulee riita siitä kuka tulkitsee oikein.
Raamatussa sanotaan mm. että vammaiset älkööt lähestykö alttaria! Ja taas tulkitaan!
Risto,
tosiaan mielenkiintoinen tuo 3.Mooseksen kirjasta löytyvä määräys jonka Jumala antoi papeille- ja heidän jälkeläisilleen, kaikille tuleville sukupolville. Kukaan jolla oli mikä tahansa ruumiin vamma (esim. sokeat, ontuvat jne.) ei saanut lähestyä esirippua/alttaria, jotta eivät häpäisisi sitä.
Tämä täysin yksiselitteinen Raamatun teksti tosiaan vaatii tulkintaa…varsinkin kun tämä määräys on siis annettu rajoituksetta myös tuleville sukupolville.
Arkkipiispalta rohkea kannanotto teologia käsitteen oikein ymmärtämiseen. Onneksi Olkoon!