http://paivamies.fi/usko-ja-elama/puhutaan-maasta-ja-taivaasta/1008/
”Kristillisyytemme on viime vuosina ollut esillä julkisuudessa monissa tutkimuksissa ja julkaisuissa. Ne ovat tuoneet yleiseen keskusteluun kipeitäkin asioita, esimerkiksi hoitokokoukset, lasten hyväksikäyttötapaukset ja äitien ja perheiden jaksamisen. SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Viljo Juntunen toteaa, että tutkimuksissa on paneuduttu tiettyihin ongelmakohtiin, jolloin kristillisyytemme myönteiset asiat ja kokonaisuus eivät ole aina tulleet esille.
– Tämä on saatettu kokea koko kristillisyyttämme leimaavaksi. Tutkimukset ovat kuitenkin tehneet kristityt tietoiseksi näistä ongelmista, ja niitä on myös haluttu kristillisyydessämme avoimesti käsitellä ja korjata. Uusiakin tutkimuksia on tulossa.”
Tutkija Aini Linjakumpu totesi aikoinaan kirjansa ”Haavoittunut yhteisö” tiimoilta järjestetyssä tilaisuudessa, että jotta yhteisö voi satuttaa jäseniään pahasti, siinä on oltava myös jotain hyvää. Linjakummun oivallus pätee niin hyvin vanhoillislestadiolaisuuteen. Paljon armoa, ihan seiniä myöten ja niiden ylitsekin, lämpöä ja rakkautta veljiä ja sisaria kohtaan, lasten arvostusta, asioiden selvittämistä anteeksiantamuksella ja sen jälkeen vääryyksien unohtamista, lista on paljon pidempi, mutta tässä muutama asia.
Kuitenkin ihan kaikkiin noihin, myös myönteisiin ja ihan taivaallisiinkin asioihin, liittyy kaikenaikaa homesienen tai hämähäkinseitin kaltainen salakavala verkosto. Se koostuu liikkeen valtarakenteista, jonka pohjalla on käsitys Jumalan valtakunnasta, kontrolloinnista, jonka pohjalla on käsitys veljen vartioinnista, rippiopista, jonka pohjalla on käsitys matkavaatteen puhdistamisesta. Kaikki nämä asiat johtavat siihen, että yksittäisen vl-uskovaisen elämä on jatkuvaa veitsenterällä kävelemistä raskaat torjuntapanssarit niskassa, kun usko voi lähteä milloin tahansa, jos ei ole tarkkana kuin luomuporkkana.
Tähän kaikkeen ei sisälly ajatus lahjavanhurskaudesta, yksin armosta ja Kristuksen ansion tähden, ei täydellisestä luottamuksesta Jumalan johdatukseen eikä sitä, että mitään ei tarvitse pelätä. Koko homma tähtää siihen, että kaikkea pitää pelätä, jopa omaa varjoaankin. Pelkoa vielä oikein lietsotaankin erinäisillä lausahduksilla.
”Voi sitä, joka Jumalan hylkää, mutta voi-voi sitä, jonka Jumala hylkää!”
”Jumalan valtakunta ei tarvitse sinua, mutta sinä tarvitset Jumalan valtakuntaa.”
”Armon ovet voivat kohdallasi sulkeutua.”
”Älä mene niin kauas, ettet löydä enää tietä takaisin Isän kotiin.”
”Ole aina ”suu auki” uskomassa ja nöyrällä mielellä, että veljet ja sisaret tietävät tulla neuvomaan sinua.”
”Uskomisesta ei voi ottaa lomaa.”
”Jos et käy seuroissa, epäilykset saattavat saartaa mielesi ja uskosi saattaa hämärtyä.”
”Kun menet ulkomaille, ota mukaasi SRK:n julkaisuja ja äänitteitä, ota yhteyttä siellä asuviin vl-uskovaisiin ja jos mahdollista kuuntele nettiseuroja.”
”Puhdas omatunto on hyvä päänalunen illalla nukkumaan mennessä.”
”Ole aina valmiina uskossa, kun ei koskaan tiedä, milloin Noutajat tulevat.”
”Jos tuntosi päälle tulee kuormaa, kerro siitä jollekin rippi-isälle tai –äidille, jotta pääset vapaaksi uskoasi raskauttavista asioista.”
”Olemme syntisiä ja tarvitsemme jatkuvasti anteeksiantamusta, siunatkaa toisianne, siunatkaa lapsianne ja nuorianne, vaikka he eivät jaksaisi pyytääkään syntejään anteeksi.”
”Maailma houkuttelee ja pilkkaa, sielunvihollinen kuiskuttelee ja tekee päällekarkauksia, oma liha on viemässä synteihin ja lankeemuksiin, mutta olkaa lujina, juoskaa hyvä uskonkilvoitus, uskokaa syntinne anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Täällä meillä on itkua, tuskaa ja vaivaa, mutta taivaassa elomme ja ilomme on täydellistä iankaikkisesti. Ei tarvitse kuin tänään uskoa, huomenna, jos elämme, sataa uutta mannaa taivaasta, jota saamme ilolla omistaa.”
Huh, pyydetäänköhän minut kohta vl-liikkeeseen puhujaksi…? 😀
Mutta siis, kaikki tuo opetus johtaa siihen, että omaa uskoa ja taivaskelpoisuutta epäilee aina ja kaikkialla. Pelastumisen varmuuden tunne sisimmässä on vain tiettyjen kiemuroitten ja tilanteiden yhteydessä ja takana. Koskaan et voi olla varma Jumalan lupauksista Kristuksessa, vaan sinun tulee sitä kysellä ja anella kohdallesi: ”saanko minäkin vielä, kuuluuko minullekin vielä…?” Ja aina mietit mielessäsi: olenkohan oikein uskomassa…? Ja siihen vastauksia sinun pitää lähteä hakemaan seuroista ja uskonystäviltäsi, kun kiusaukset ja epäilykset alkavat saartaa liikaa mieltäsi ja huh, mikä helpotus, kun vieläkin saat uskoa synnit anteeksi eikä sinulta evätty anteeksiantoa, koska niinkin voi käydä.
Pelko, hyvä Viljo Juntunen! Ymmärrätkö sinä? ”Päästä meidät pelosta”, sanotaan Isä meidän –rukouksessakin ja jatkuu: ”sillä Sinun on valta, kunnia ja voima, iankaikkisesti Aamen.” Valta on Jumalalla eikä kenelläkään ihmisellä tai ihmisporukalla ja se pitäisi teidän Juntunen ymmärtää. Silloin ei kenenkään tarvitsisi pelätä, vaan Jumalan mittaamatonta armoa saisi omistaa vapaasti ilman rajoitusta kuka tahansa. Eikä sitä tarvitsisi keneltäkään kysellä ”saanko?”, ”kuuluuko?”. Noiden sanojen käyttö jo merkitsee sitä, että ihminen on ottanut vallan Jumalalta ja jakelee armoa mielivaltaisesti kenelle haluaa ja kenelle katsoo sen kuuluvan. Tämä on se ongelman pääjuuri. Jumalan valtakunta ei ole yhtä kuin vanhoillislestadiolaisuus. Aamen.
Seurojen lopuksi laulamme SL 142: ”Kynttilä suitsevainen, on ollut uskoni ja usein horjuvainen, myös tiellä jalkani. Vaan Herran Siionista lähteistä avoimista mä uutta voimaa saan.”
Erinomaista, että Vuokko ottaa bloginsa aiheeksi Viljo Juntusen tuoreen haastattelun Päivämiehessä. Se on niin hyvä, että sitä kannattaa pätkän verran siteerata edelleen. Puheenjohtaja Juntunen toteaa mainitussa Päivämiehen haastattelussa lisäksi:
”Minkäänlainen vallankäyttö, joka voidaan kokea henkiseksi tai hengelliseksi väkivallaksi, ei kuulu kristillisyyden toimintaan. Olemme sanoutuneet irti kaikesta väkivallasta. Jos uskoon ja elämään liittyvissä kysymyksissä ei saavuteta yksimielisyyttä ja yhteistä ymmärrystä, se ei saa johtaa toisen osapuolen karttamiseen tai sen kanssa tekemisissä olevien joutumiseen epäilyksen alaisiksi. Samaa periaatettahan pidämme itsestäänselvänä myös silloin, kun joku uskovaisen perheen nuori luopuu uskostaan.Hän on edelleen vanhemmilleen ja läheisilleen yhtä rakas kuin ennenkin.”
Suomesta löytyy vajaat kaksisataa Rauhanyhdistystä. Vaikka Totuus on yksi, ja Jumalan Henki on Totuuden Henki, ei se silti maallisessa mielessä, sosiologisessa merkityksessä tarkoita yksimielisyyttä kaikissa asioissa. Etenkään se ei tarkoita, että jokainen, tai yksikään, Rauhanyhdistyksen johtokunta olisi sellainen hengellinen auktoriteetti, joka voi olla kristityn ja Jumalan välissä. Ei. Oppi Jumalan huoneenhallituksesta on harhaoppi.
Toinen asia on se, että ihmisen intimiteetistä on tehty viime vuosina ja osin vuosikymmeninä pyhä ja epäjumala: väärä katse hississä vastakkaiseen sukupuoleen on ihmisoikeusloukkaus ja johtaa käräjille. Ylivarovaisuus uskonasioissa johtaa helposti välinpitämättömyyteen, hengelliseen heitteillejättöön: kaikki on sallittua, kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Kyllä kai fariseukset, saddukeukset ja muut olisivat aikoinaan toivoneet, että Jeesus ja Johannes Kastaja olisivat hyväksyneet heidät juuri sellaisinaan!
Kannattaa lukea Kotimaa24:n uutinen Tommi Paalasen väitöskirjasta.
Siis tuo Sexpon toiminnanjohtaja Paalasen väitöskirja karmivana esimerkkinä siitä, mihin olemme menossa.
Hyvä kirjoitus Vuokko! Juuri uskonnollisuudesta Jeesus tuli lapsensa Vapahtamaan.
Ihmettelin kerran erään naisen kohdalla hänen elämänmyönteisyyttään, iloisuuttaan ja onnellisuuttaan huolimatta siitä, että hänen lapsuutensa ja nuoruutensa oli ollut hänen lapsuudenkodissaan erityisen traumaattinen. Hän vastasi minulle, että koska hän jätti kotinsa ja vl-vanhempansa jo 16-vuotiaana täysin taaksensa ja alkoi rakentaa ihan itse omaa elämäänsä, hän pääsi kaikesta kokemastaan ihmeen hyvin irti ja jaloilleen.
Hänen kokemuksensa olivat ihan järkyttäviä ja vanhemmat olivat olleet niin tyystin pahoja lapsilleen, että tuo nainen ei ollut missään vaiheessa tuntenut jyrkästä irtiotostaan mitään tunnontuskia. Häntä ei ollut vetänyt kotiinsa päin mikään hyvä, koska mitään hyvää ei ollut olemassakaan.
Silloin ajattelin, että se pätee myös uskonyhteisöön tai mihin tahansa porukkaan; jos se on kokonaan helvetillinen paikka elää ja olla, sieltä on helpompi lähteä pois. Mutta silloin jos, vanhemmat ja perhe tai sitten yhteisö, pitää pahojen juttujen lisäkis sisällään paljon myös hyvää, irtiotto on valjon vaikeampi tehdä. Samahan se on narsistin ja alkoholisinkin kanssa, heillä molemmilla on olemassaan usein myös se ihana ja hyvä puoli ja siihen usein tulee takertuneeksi, vaikka kokonaistilanne olisi miten hirvittävä.