En ole hakenut kovin montaa kertaa virkaa koko virkaurallani. Jos sijaisuuksia ei lasketa, olen saanut viran kahdesti. Nuorena pappina minut valittiin Oulunkylään ylimääräiseksi apulaiseksi ja viisi vuotta sitten kappalaiseksi Tikkurilaan. Ensimmäisessä virantäytössä olin käsittääkseni ainoa pestistä kiinnostunut. Jälkimmäinen menikin sitten hyvin tiukkaan äänestykseen. Kerran olin miestä vastaan kappalaisen vaalissa, jonka hävisin ja voitin. En saanut virkaa, mutta vaali näyte onnistui ja silläkin on elämässä joskus merkitystä.
Kun läksin Oulunkylästä 90-luvun alussa määräaikaiseen sijaisuuteen, minulle näytti aukenevan uusi pysyvä leipäpuu. Mutta ei viran sai minua nuorempi nainen. Yritin palata 2000-luvun alussa kirkkoon ja hain virkaa, jonka sai nainen. Ja ensimmäisen kerran hakiessani kappalaisen virkaan Tikkurilasta siihen valittiin nainen.
Jokainen näistä viroista olisi kelvannut minulle. Mutta kussakin tapauksessa seurakunta katsoi toisen hakijan mieluisemmaksi. Olen ylpeä näistä seurakunnista, jotka valitsivat pappinsa muun kuin sukupuolen perusteella. Tasa-arvon kannattaminen merkitsee myös luopumista omasta paremmuudesta. Ja voisi kysyä vakaumuksen aitoutta, jos sitä ei koskaan kokeilla. Olen hävinnyt kolme virantäyttöä naiselle – ja ylpeä siitä!
Loppujen lopuksi, onko sillä väliä häviääkö virantäytöissä naiselle vai miehelle? Sukupuolella ei enää ole näissä tilanteissa merkitystä. Siis minun mielestäni.
Entisenä työtoverinasi, Heikki, kauan sitten Oulunkylässä en malta olla osallistumatta keskusteluun. Itse vaihdoin virkaa toisella tavalla, minä pysyin paikallani ja virka muuttui (naisteologi, lehtori, pastori, kappalainen).
Ensin meitä naisia kalastettiin naisteologeiksi (minutkin suoraan Domuksen opiskelija-asunnosta kirkkoherran puhelinsoitolla). Sitten ei auttanut aikoihin haikailla muualle, sillä lehtorinvirkoja oli rajoitetusti. Kun pappeus lopulta toteutui myös naisille, pistin yhden ainoan kerran hakupaperit menemään koulukaupunkiini Heinolaan (Mikkelin hpk), mutta en virkavuosissa ja muissa meriiteissä pärjännyt alkuunkaan miehille. Mielenkiintoistahan se oli seurata kirkon ja maailman menoa samoista ikkunoista ja havaita muutokset ja pysyvyydet tutuissa maisemissa. Kun vielä eläkevuosinaan kuulee tutut kirkonkellot.