Kristillisen uskon kysymysten parissa olen painiskellut jo puoli vuosisataa. Monet matkalla vastaan tulleet uskon peruskysymykset ovat tulleet liiankin tutuiksi. Niihin törmää jatkuvasti ja mitä useammin, niin sitä enemmän ne on alkaneet kiinnostaa. Oikeastaan jokainen niistä liittyy tavalla, tai toisella toisiinsa. Joten jos yhdessä kohdin on epätietoisuutta, niin se vaikuttaa samaa myös muissa kohdin. Nämä uskonelämän peruskysymykset nousee täälläkin jatkuvasti ja yhä uudelleen ja uudelleen esiin. Niistä juuri syntyy antoisammat keskustelut ja samalla suurimmat erimielisyydet. Ne muodostavat ikään kuin yhtenäisen katajapensaikon , jonka läpi jokaisen kristityn on jossain uskonelämän vaiheessa yritettävä tunkeutua. Joskus nuoruudessani luin Bo Giertzin kirjan ”Kallio pohja”. Bo oli Ruotsalainen piispa. (1905 – 98). Mieleeni oli jäänyt joku positiivinen kuva kirjan sisällöstä ja nyt teki mieli lukea se uudelleen.
Sieltäpä löytyykin koko tuon ”katajapensaikko” ja pappiraukat, jotka yrittävät ja lopulta onnistuvatkin pääsemään näiden ryteikköjen läpi. Kirjassa on hyvin kansanomaisesti romaanihenkilöiden kautta kuvattu ne sisäiset kamppailut, jotka jokainen kristitty joutuu kohtaamaan. Huomaan, että tuo kirja tulisi lukea muutaman vuoden välein, jotta nuo tarinat ja niihin sisältyvät syvälliset hengelliset opetukset painuisivat paremmin mieleen.
Kirja avaa selkeästi ja yksikertaisesti niin kasteen-, vanhurskauttamisopin- kuin perisynninkin problematiikan ja antaa selkeät Raamatulliset vastaukset näihin tärkeisiin peruskysymyksiin. Nyt kun pohdimme vanhurskauttamisopin merkitystä ja sisältöä, niin automaattisesti esiin nousee myös muut keskeiset kristillisen opin kohdat. Jos teemme muutoksen yhdessä kodin, niin joudumme pakosti muuttamaan muitakin. Jokainen muutos nimittäin muuttaa myös suhdettamme ja käsitystämme Jeesuksen sovitustyön merkityksestä. Opin keskeiset kohdat ovat nimittäin sidoksissa Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä Gogatan ristillä.
Kirja avaa vanhurskauttamisopin niin selkeänä ja varmana kristillisen elämän kalliopohjana, että se on helppo omaksua sellaisenaan. Huomaan, kirjaa lukiessani ettei vanhurskauttaminen ole mitenkään vaikea käsittää. Sehän on pohjimmiltaan tavattoman yksinkertainen asia. Siinä sen suuri vaikeus juuri piileekin. Asia on liian yksinkertainen meille.
Ainoa vaikeus siinä on juuri sen yksikertaisuus ja se , ettemme kykene uskomaan sitä sellaisena , kuin se oikeasti on. Siksi se pysyykin pohjimmiltaan aina suurena ja tutkimattomana salaisuutena. Voimme käsittää siitä uskon kautta aina hiukan enemmän, mutta ymmärryksemme jää silti pohtimaan sen herättämiä suuria ja loputtomia kysymyksiä. Jollei voi uskoa siihen, että Jeesus on selkeä ratkaisu näihin peruskysymyksiin, niin yhteyttä noiden asioiden välillä on varmaankin vaikea nähdä.
Olen ollut sellaisessa uskon koulussa pitkiä aikoja, jossa on otettu pois koko tuntuva armon kokemus. Sana ei auennut yhtään. Rukous oli vain huokaus : Jeesus älä jätä. Sitte tulee siihen joku uusi ystävä, joka on saanut Vapahtajalta ohjeen pyytää minua puhumaan. Siinä on vaikea uskoa sitä, että autuaita ovat hengellisesti köyhät.
Tässä hieman T.S.Elliotia toisesta blogista vajavaisesti käännettynä
Pelastusta odottamassa
Useimmille meistä koskettamattomana hetkenä , hetkenä mikä meille on ajassamme häivähdyksen hetki nyt ja aikamme ulkopuolella ja mikä katoaa auringosta sen lämpönä auringon häivähdyksen mennessä pois.
Villinä oleva meille näkymätön rikka elämässämme vaihtaa talvi myös väriään. Samoin tapahtuu vesiputouksessa, kuten musiikissa sitä syvällisesti kuullessamme jolloin kuulematta sitä olemme yhdessä sen kanssa kunnes musiikki loppuu.
Nämä ovat vain arvauksia ja kysymyksiä näkemisen seuratessa arvauksia , ja loppu on rukousta, tarkkailemista, hereilläoloa, ajatusta ja toimintaa.
Vihje puoliksi nähtynä, lahja puoliksi ymmärrettynä, on lihaksituleminen.
Lihaksitulemisen huomasin olevan parempi ”täyttymyksenä” katsoa sanana runon lopussa.
Kiitos Pekka hyvästä blogista ja kommentitkin ovat ihan hyviä. Kerrankin yksimielistä.
Olen myös joskus lukenut Kalliopohjan, vaan en paljoakaan siitä muista. Muutenkin olen 40 vuoden aikana lueskellut paljon hengellisiä/teologisia kirjoja laidasta laitaan. Tunnustaudun myös asioiden syvälliseksi pohtijaksi. Käsitykset asioista ovat vuosien mittaan muuttuneet armollisemmiksi itseä ja toisia kohtaan. Muistan joskus lukeneeni Hedbergiä ja evankelisen liikkeen armollisuus tuntui todella hyvältä viidesläisyyden parissa kasvaneelta. Petyin tosin pahasti, kun myöhemmin huomasin sielläkin samanlaisya ”tiukkapipoista” lainalaisuutta, josta halusin päästä eroon jo oman mielenterveytenikin tähden. Tänä päivänä haluan puolustaa mahdollisimman armollista uskontulkintaa, joka ei tuijota sanoihin vaan on kokonaisvaltaista armon ja rakkauden kokemista Kristuksessa.
Jossain on liian tiukkaa ja toisaalla liian löysää. Samaan sitä lankean itse. Oikeastaan löysin avun vasta äskettäin, kun valmistin saarnaa Talenteista. Piti saada jotain tuoretta ja käytännöllistä sanottavaa siihen. Silmiini osui Roseniuksen : Tie rauhaan ja sieltä tämä :
” ei hän ole millään tavalla armollinen sitä kohtaan, joka on laille jotain velkaa. Asia on aivan toinen niiden kohdalla, joilla on uskon kautta Kristuksen vanhurskaus. He eivät ole laille mitään velkaa, sillä Kristuksessa heillä on lain vaatima vanhurskaus, mutta lain alainen ei saa kaikkein pienintäkään velkaa anteeksi……… Armo kristuksessa on kyllä suuri ja rikas mutta siitä ei tule vähintäkään niiden hyväksi, jotka ovat lain alaisia.”
Oli valtavan riemullista tajuta, ettei laki voi vaatia minulta mitään. Lakia en siis saa päästää omaatuntoani syyttämään siitä etten täytä jotain kristityn mittaa.
Virressä pyydetään: ”Tee siksi minut todella”. Pyydämmekö ensin Vapahtajaa tekemään meistä oikeita kristittyjä ja sitten yritetään itse kovasti tulla sellaiseksi. Ei kai. Eikö me luoteta siihen, että Hän kykenee tekemään meissä muutoksen, ilman, että me yritämme kovasti auttaa asiaa. Miksiköhän meille ei millään meinaa riittää se, että tunnustamme hänelle tilanteemme mahdottomuuden ja omistamme syntisenä täyden vanhurskauden pelkästään uskolla.
Silloin sydän täytyy ilolla, rauhalla ja rakkaudella. Silloin Jumalan tahdon tekeminen tulee yllättävän helpoksi, kun kaikki vaatimukset katoaa. Saan tässä ja tämmöisenä olla Jumalan suuren rakkauden kohteena. On jotenkin outoa, että uudelleen ja uudelleen lähden korjailemaan itseäni ja yrittämään omin avuin pärjätä kristittynä. Miten helposti unohdan sen, että en ilman Vapahtajaa saa mitään aikaan. En edes siellä omassa sydämessä. Saatikka seurakunnassa. Tämän hyvin tietäen huomaan kykeneväni armahtamaan muita itseni kaltaisia suuria syntisiä.
”Pyydämmekö ensin Vapahtajaa tekemään meistä oikeita kristittyjä ja sitten yritetään itse kovasti tulla sellaiseksi. Ei kai. Eikö me luoteta siihen, että Hän kykenee tekemään meissä muutoksen, ilman, että me yritämme kovasti auttaa asiaa.”
Amen. Juuri näin. Emme me itse pysty itseämme parantelemaan. Hän tekee meissä sen minkä hyväksi näkee. Siihen saamme luottaa. Jos yritämme enemmän, emme ehkä luotakaan Häneen.
Käsitin talentit vähän oudolla tavalla. Vähän pelotti jopa tuoda sellaista näköalaa esille, että se onkin syntien anteeksisaamisen mahdollisuus. Siinä minä ainakin rikastun joka kerta ihan valtavasti, kun saan omistaa armon. Menen ristin juurelle köyhänä ja kurjana ja palaan rikkaana ja onnellisena. Mitä useammin siinä vieraillen sitä hengellisesti raikkaammaksi tulen.
Vähän säälittää miesreppanat, jotka eivät pysty itse itselleen mitään, kuten parantamaan tapojaan.
Herää siis kysymys, kuka teitä vie, mikä on se vetovoima, joka ylittää miehisen miehen tahdon ja kyvyn muuttaa tapojaan jos ne huonoiksi kokee?
Miestä pitäisi katsoa ylöspäin, mutta miten sen voi tehdä, kun pitäisi uskoa että he eivät yksinkertaisesti voi itselleen mitään ja heitä pitäisi vain armahtaa.
Hurskaan vaimon pitäisi pelastaa kärsimällä se mies, joka on niin avuton, että ei voi hyväksi muuttua omasta voimastaan ja siksi tarvitsee sijaiskärsijän.
Tarja,
Taisit ymmärtää vähän väärin. Ei ollut siitä kyse.
Toki ihailen, ellen suorastaan ihmettele tuota lain täyttänyttä hurskasta vaimoa, joka ei armahdusta tarvitse ja voi muuttua hyväksi omasta voimastaan.
Kosti Vasumäki
Mitä lakia tarkoitat, mitä lakia vaimot eivät noudata ?
Melko vähäinen osa vaimoista on rikollisia.
Niin, Tarja Parkkila Jumalan edessä me olemme kaikki lainrikkoija. Poikkeuksetta kelvottomiksi käyneet niin naiset kun miehetkin. Hyviä ei yhden yhtäkään oman voiman ollessa heikkoutta.
”Nyt kun pohdimme vanhurskauttamisopin merkitystä ja sisältöä, niin automaattisesti esiin nousee myös muut keskeiset kristillisen opin kohdat.”
Pekka-V.,
On paljon hyviä kirjoja ja kirjoituksia, joiden tehtävä liittyy, mielestäni, yhteisen uskon, samasta uskosta iloitsemiseksi, jota voi ilmaista myös, rakentumikseksi.
Uskon yhteys on uskoontulo, uudestisyntyminen Ylhäältä. Se on kaiken perustus ja alku Tiellä taivaaseen.
Bo Giertz’n kirja on ollut sinulle avain Raamattuun. Näin ymmärsin, vt. ”Kirja avaa selkeästi ja yksikertaisesti niin kasteen-, vanhurskauttamisopin- kuin perisynninkin problematiikan ja antaa selkeät Raamatulliset vastaukset näihin tärkeisiin peruskysymyksiin.”
Huomioin järjestyksen selkeyteen, eli, kaste, vanhurskauttamisoppi. Se on ilmeisesti tahaton, mutta tuossa järjestyksessä ei Raamatussa tapahdu mitään. Kaste niin Johanneksen kuin Jeesuksen asettama, kumpikin vahvistaa jo tapahtuneen vanhurskautuksen, eli uskoontulon.
Sensijaan esim. Augustinus-Luther linjalla kaste vanhurskauttaa. Kummallakin on hyvää opetusta niinkuin Gertzilläkin, mutta opetusta vanhurskauttavasta kasteesta ei kompensoi oikea opetus muusta.
Kaikilla näillä ja muilla, alku voi olla vain lahjavanhurskautus, joka tapahtuu, kun vastataan Isän vetoon Jeesuksen pelastettavaksi. Mainitsemasi edeskäyvät kirjoittavat välttämättömästä uskosta, minkä mukaantulo liittyy aina kasteeseen uskoa synnyttävänä.
En mielestäni saivartele, jos sellainen tulisi mieleesi, koska kaikki evankeliset, henkilökohtaisesti Jeesusta seuraavat ovat Jeesuksen seuraajia vain uskottuaan, ei ennen uskon lahjan vastaanotettuaan.
Kirja todellakin avasi minulle aivan uuden näkökulman lapsikasteen oikeutuksen. Kirjan perustelut ovat sen verran pätevät, että tuskin vastaväitteitä kyetään esittämään. Mikäli vanhurskauttamisopista ja perisynnisynnistä halutaan pitää kiinni. Perisynti käsite on esillä Psalmissa 51. Vanhurskaaksi tulemme pelkästään uskon kautta. Kuuliaisuutemme on vajavaista, eikä se tuo siksi mitään lisää vanhurskauteen.
Näin oletinkin, eli, että vanhurskautusoppi on oikea, kun mm. sakramentit oikein toimitetaan.
Perisyntioppii ja sen oikeellisuus, niinkuin se opetetaan, eli sen vaikutus kumoutuu lapsikasteessa. Joskus kuolemaan asti tai siihen asti kun tullaan todella uskoon.
Halusin tämän vielä ottaa esille, koska Gertzin kirjan siunaus on toistaiseksi peitetty muilta kuin sinulta.
Itseasiassa olen vähän jyvällä tästä kirjasta. Mielestäni hän julistaa lapsikasteen pelastavan vaikutuksen pätemättömäksi, mutta palaa ”(lapsi)kasteen lahjoihin”, joihin uudestisyntyminenkin kuuluu.
Puhun tavoistani poiketen muistinvaraisesti, eli en pysty tarkistamaan tekstistä, jonka sinä olet lukenut.
Olen kiitollinen siitä, että saan kanssasi keskustella,, Reijo. En kyllä tiedä mihin viittaat, sakramenttien oikein toimittamisen ja vanhurskauttamisopin yhteydellä.
Viittaan kirjan sanomaan, joka on hyvä. Oletan sen olevan sama kuin Muroman sanoma lapsikasteen tuhoavasta vaikutuksesta, jos ei ota vastaan kasteen lahjoja.
Kyllä se on voi olla vaikeaa ymmärtää.