Olen maaliskuun aikana saanut olla kahdessa perin riemullisessa juhlassa. Ensin siskonpoikani otettiin Pyhässä kasteessa seurakunnan jäseneksi ja jokunen päivä takaperin sain olla todistamassa pikkuserkkuni purjehtimista avioliiton satamaan. Nämä molemmat juhlat olivat paitsi juhlakaluille, myös lukuisana joukkona tilaisuuksia todistamassa olleille ystäville ja sukulaisille eräänlaisia nivelvaiheita tai elämän käännekohtia. Joku sai aivan uuden kummilapsen, joku iloitsi isoisän tai -äidin reviirin laajenemisesta, joku huomasi yht´äkkiä olevansa anoppi ja joku havaitsi kahden suvun kietoutuvan vaivihkaa toisiinsa.
Virsikirjan lisävihkoa kasatessamme, olemme paitsi havainneet, myös saaneet viestiä tarpeesta saada virsiä ihmiselämän erilaisiin elämäntilanteisiin ja käännekohtiin. Virsi kieltämättä kuuluu usein kulttuurisestikin näihin tilanteisiin. Virsi sopii kaikkiin hetkiin, kun kristityt juhlistavat elämänkaaren eri vaiheita. Virsi kuuluu myös niihin hetkiin, kun ulkoa tai sisältä päin tulevat epävarmuustekijät horjuttavat uskoa tulevaisuuteen toivoa huomisen huolettomuudesta. Virren poljento meille kylmän pohjolan kankeille asukkaille lienee kuin etelän puuvillapelloilta kaikuva rytmikäs gospel afroamerikkalaiselle orjakansalle. Tapa ilmaista ikävää, elämänhalua, kaipuuta parempaan, tulevaisuuden toivoa, uskoa hyvään huomiseen johdattavaan Jumalaan.
Virttä hoilaamalla toivotin kaikkea tätä pienen Väinö Juhanin elämänmatkaan. Samoin saattelin Merin ja Tinon avioliiton purtta eteenpäin virren veisuulla, vaikka lauloinkin morsiusparin toiveesta tulomusiikkina Johanna Kurkelan tutuksi tekemän Rakkauslaulun. Hyvin sopi sekin virren rinnalle, ehkäpä jopa virreksi
Pekka Kosonen
