Olen saanut kahdenlaista viestiä koskien vl-liikkeen evankelioimistyötä. Laitan ne tähän peräkanaa.
1) ”Minun ymmärtääkseni koko lestadiolainen herätys on alusta pitäen ollut hyvin ulospäin suuntautunut, tehnyt aktiivisesti sisälähetystyötä ilman mitään pakkoa, vaan pikemminkin sydämen kyllyydestä.”
2) ”Hei, on ollut mukava lukea blogiasi Kotimaa24:ssä. Se on auttanut minua ymmärtämään vanhoillislestadiolaisuutta. En itse kuulu liikkeeseen. Lapsena ja kouluikäisenä minulla oli muutama vl-ystävä, mutta valitettavasti ystävyyssuhteet eivät ole säilyneet eikä minulla ole ketään kenen kanssa voisin nyt aikuisena keskustella.
Olen nimittäin ihmetellyt näin jälkikäteen, että miksi vl-kaverit rajasivat minut täysin pois omista tapahtumistaan, vaikka muuten oltiin paljon tekemisissä. Salaa olisin halunnut mennä heidän nuorteniltoihinsa yms., mutta minua ei koskaan kutsuttu. Eikö vl-piireissä ajatella lähetyskäskyä, tai miten siihen ylipäänsä suhtaudutaan? Miksi tuttavani eivät halunneet käännyttää minua vl-uskoon? Ei mitään yritystä siihen suuntaan.
Verrattaessa esim. vapaisiin suuntiin kuten helluntailaisiin ero on huima; näissä herätyskristillisissä piireissä oikein opetetaan, että tuttuja kutsuttaisiin seurakunnan tapahtumiin ja rohkaistaan todistamaan uskosta. Siellä käytetään termiä ”evankeliointi”. Noissakin piireissä nähdään selkeä juopa uskovien ja ei-uskovien välillä mutta siellä kuitenkin toivotaan, että ihmisiä tulisi uskoon ja pyritään toimimaan sen eteen. Onko mitään ”evankeliointia” tai ”todistamista” vastaavaa vl-opetuksessa? Lähteekö kukaan lähetyskentille ulkomaille?
En välitä omalla nimellä julkisesti keskustella, mutta jos vaikka innostuisit tästä aiheesta kirjoittamaan blogiisi..? Pidin esim. tervehtimistä käsitelleestä jutustasi ja oikeastaan se saikin muistelemaan kouluaikoja, kun mieleen palautui omituisia ”en kuulu joukkoon” tuntemuksia kun minua ei aina huomioitu tervehdittäessä. Se oli hämmentävää kun nämä olivat muuten niin mukavia ihmisiä.”
Itselläni on asiasta sellainen käsitys, että varsinaista kotimaassa tapahtuvaa virallista lähetystyötä tai evankelioimista ei laajamittaisesti tapahdu. Ajatellaan, että liikkeen omat papit saarnaavat puhdasta evankeliumia ja oppia kirkoissa, sitten on joitakin sairaalapappeja ja myös vankiloissa käydään säännöllisesti saarnaamassa. Tää on siis minun käsitykseni, korjatkaa jos se on virheellinen.
Ulkomaille suunnatusta lähetystyöstä olen kuullut usein sanottavan, että silloin kun Jumala avaa siihen mahdollisuudet, niin sitä tehdään. Nyt on ilmeisesti niin tapahtunut useissakin maissa, mutta tästäkään mulla ei ole tarkkaa tietoa, joten ei sen enempi.
Sitten tästä ”epävirallisesta” evankelioimisesta, siitä, että joku tavantallustaja houkuttelisi ihmisiä, vastaantulijoita, junan vieruskaveria, työ- tai opiskelukaveriaan tai sukulaistaan vl-liikkeeseen. Tätä kyllä tapahtuu, mutta ehkä jotenkin harkitusti, hillitysti ja hienovaraisesti. Sitä hienovaraisemmin, mitä vähempi käännytettävällä on kosketuspintaa vl-liikkeeseen. Ja taas liikkeestä poislähtijät puhutellaan päinvastaisesti usein melkoisen ronskisti ja pelotellen.
70-luvulla liikkeessä sai syytöksen kososlaisen hengen hempeästä alalajista, jos ei ollut rohkeutta puhutella epäuskoisia ja käännyttää heitä liikkeeseen. Tästä joutui tekemään oikein parannusta seurakunnan edessä. Ja kyllä tähän myöhemminkin kehoitettiin ja silloin tällöin saattoi kuulla jonkun pyytelevän seurakuntapäivillä anteeksi sitä, kun on ollut niin huono uskontunnustaja työpaikalla ja vastentahtoinen puhuttelemaan epäuskoisia.
Tämä asenne on ehkä kaiken aikaa muuttunut. Nimittäin yhä useammin viime vuosikymmeninä on kuullut lohduteltavan huonoja puhuttelijoita sillä, että uskovainen puhuttelee epäuskoisia omalla elämällään. Kun uskovainen ei kiroile työpaikoilla/kouluissa, tekee työnsä hyvin, eikä puhu pahaa työkavereistaan, ihmiset ajattelevat, että tuossa on jotain erilaista, sellaista, mitä muissa ei ole ja näin ollen kiinnostuvat hänen taustastaan, joka on mahdollisesti ohjaamassa häntä Jumalan valtakuntaan.
Lopuksi vielä tärkeä itse kuulemani pointti sille, ettei lähetystyötä tarvitse sen kummemmin tehdä, on vain oma Naturelli itsensä.
– ”En näe mitään väärää hiusten värjäämisessä, siinähän muutetaan hiusten luonnollista olotilaa samoten kuin permanentissakin.”
– ”Mistä ihmiset sitten tietävät, missä on Jumalan valtakunta, jos me aletaan värjäämään hiuksia???”
– ”Hiusten väristäkö se katsotaan, eikö evankeliumi ole mitään???”
– ”???”
Eli olisiko tuossa evankelioimisen päänavauksessa heitetty pallo vastapuolelle, jos hän sen ottaa kiinni, eli tekee aloitteen uskomisen asioiden puhumisesta, niin siitä on sitten käännytystyötä helppo lähteä tekemään?
Vl-liikkeestä lähteminen voi olla ihan helppoa, järjettömän vaikeaa ja kaikkea siltä väliltä, riippuen aika monestakin asiasta. Itsestä riipumattomat irtaantumisen vaikeudet ovat niitä, mitä lähiympäristö aiheuttaa ja tässä asiassa ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja tilanteita, riippuen perheenjäsenten suhtautumisesta asiaan. Joillakin irtaantuminen ei ole vaikeuttanut ollenkaan yhteiseloa lähipiirin kanssa ja joillekkin se on aiheuttanut suoranaisen kuoliniskun lähisuhteisiin. Jotkut ovat kokeneet ihmisarvonsa täydellisen mitätöinnin lähtönsä jälkeen.
Sitten taas oman vaikeutensa asiaan tuo se, minkälainen omakohtainen suhe on ollut liikkeeseen ja sen opetuksiin. Jos se on ollut höllää, irtaantuminenkaan ei ole repivää ja päinvastoin; sydämestään liikkeessä kiinniolevalle irtaantuminen on ihan mielettömän vaikea prosessi.
Lukiessani Tikan ja Panun kirjoitusta muistuu mieleeni ne monet innokkaat, jotka tälläkin foorumilla pyrkivät ohjaamaan toisinajattelijat ulos kirkostamme häiritsemästä muodikkaan vähemmistön elämää ja rauhaa. Jos Pohjois-Koreassa saa rauhaton sielu luottaa Jumalan lapsena Isän armoon ja rakkaaseen huolenpitoon, kannattaisi varmaan Panunkin muuttaa sinne.
Tässä kommentti kirjoittajalta, joka aiheesta toivoi keskustelua ja jonka s-postiini saamani kirjoituksen lainasin tänne:
”Hei, kiva kun kirjoitit aiheesta, olen seurannut kommentointia. Kukaan muu ei oikeastaan ainakaan vielä tarttunut tuohon ei-vl-ystävän kohtaamiseen. Ehkä näitä kavereita on ylipäänsä elämässä vähän ja liikutaan omanlaisten parissa, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää. Omasta näkökulmastani kaikki mahdollinen evankeliointi oli niin hienovaraista, ettei sitä oikeastaan ollut. Onkohan kellään oikeasti ei-vl-ystävää? Ajatellaanko aina, että ”tuo on menossa helvettiin”?
Aika absurdeja piirteitä saa kommentointi lähetystyöstä, kun puhutaan mm. satoja vuosia vanhoista asioista ja rippikoulusta. Joni Valkilan kommentti on juuri sitä mitä itse ihmettelen, mutta kovasti jotkut puolustavat liikettä. Kommentit ”valkeasta helvetistä” ovat outoja, samoin käsite ”omavanhurskaus” on ihan vieras, vaikka ehkä ymmärrän mitä tarkoitat. Ja muutenkin tulkintasi asiasta vaikuttaa uskottavalle.
Liikkeen suhde kirkkoon vaikuttaa todella kinkkiseltä; sinänsä erikoista, että halutaan olla osa ev.lut.kirkkoa, vaikka ei hyväksytä sen toimintaa ja ihmisiä.”
Jormalta:
”Jos Pohjois-Koreassa saa rauhaton sielu luottaa Jumalan lapsena Isän armoon ja rakkaaseen huolenpitoon, kannattaisi varmaan Panunkin muuttaa sinne.”
No mutta tästähän ei vl-liikkeen kohdalla (ja tuskin P-K:nkaan) ole kyse. Nimittäin juuri armo on se, joka on usein vl-liikkeessä hukassa, eli se saatetaan riistää mitä hulluimmista syistä. Armoa on tasan niin kauan, kun täytät vl-uskon tunnusmerkit. Nykyään armo kyseenalaistetaan jo siitä, mitä juttuja tykkäät facebookissa tai kenen kaveri olet siellä.
Jos on tultu siihen tulokseen, että loanheitto ja ilkeydet auttavat ko. liikettä eteenpäin, mikäs minä olen neuvomaan.
Viime kesänä joku VL-pappi kirjoitti tänne sivustolle:
”Usko Jumalan lahjana ei katso tai turvaudu omaan uskoon tai uskovaisuuden laatuun, vaan se katsoo Kristukseen. Olennaista ei siis ole se, miten itse osaan tai jaksan uskoa, vaan se, mitä Kristus on, se mitä hän on puolestamme tehnyt…
Nämä sanat rohkaisivat minua ja avasivat uuden näkökulman siithen, mitä usko on.
Ei täällä kukaan muu ole näin syvällisiä kirjoittanut, eikä minua kukaan ole kieltänyt näitä sanoja uskomasta.
jorma ojala:
Jorma hei, missä tälläiseen tulokseen on tultu? Ja missä sinä olet havainnut loanheittoa ja ilkeyksiä? Olisi kiinnostavaa kuulla.
Olen samaa mieltä että näin pitäisi olla. Mutta kun juuri SRK -lestadiolaisuudessa katsotaan, että uskovaisuuden laatu on se tärkein uskovaisuutta määrittävä tekijä. Jos omistat television, jos värjäät hiuksiasi, jos käytät korviksia, jos meikkaat, jos kuuntelet iloista musiikkia, ja jos ja jos lähes loputtomiin näissä elämäntapa-asioissa, et voi olla uskovainen. Kristuksen perään näissä uskomisen ehdoissa ei katsota. Vain kuuliaisuus autoriteeteille ja liikkeen johdon määrittämien elämäntapasääntöjen (”syntien”) noudattamisella mitataan sinun taivaskelpoisuutesi.
Kysymyksistä päätellen luet ilmeisesti vain minun kirjoitukseni.
Kun lukee Roomalaiskirjeen lukua 8, tulee selvästi esille kuinka usko näkyy myös elämässä. Paavali puhuu kahdesta eri ryhmästä, joista toinen ei voi olla armon alla. Pietistinen herätyskristillisyys ja myöhemmin myös vapaiden suuntien pyhityskristillisyys on tuonut aina esiin tätä näkökulmaa.
Kun katselen iltaisin televisiota ja varsinkin kansamme henkisyyden tuhoksi tullutta hömppäkanavaa, ei voi muuta kun olla surullinen. Jäljet pelottavat! Millainen on se isä ja äiti, joka antaa lapsensa saada vaikutteita tuosta kaiken inhimillisyyden, uskon ja hengellisyyden tappavasta kulttuurista? Mitä sanookaan Jeesus niille, jotka viettelevät yhdenkin niistä pienimmistä, jotka uskovat häneen…
Eihän ole tarkoitus ohjata ketään tämän maailman arvoiihin, vaan seuramaan Jeesusta Kristusta.
Kevyt musiikki? Montako niistä rock-idoleista on elänyt terveenä ja ilman huumeita niin pitkään, että olisivat koskaan pääseet eläkeikään? Miten uskovan nuoren tai aikuisen mielenkiinto voi kohdistua siihen suuntaan ja heidän arvomaailmaansa? Minä en sellaista ymmärrä. Sen ymmärrän, että vastuulliset vanhemmat haluavat niistä varoittaa.
jorma ojala:
Heh, jos tarkoitit minua, voit olla varma että minä luen kaikki viestit jotka koskevat tai liittyvät vanhoillislestadiolaisuuteen edes jollakin tavalla. Jostakin syystä juuri sinun kirjoituksesi erityisesti ”säväyttävät”.
Miksi ihmeessä sinä katsot hömppäkanavia?
Kyse oli musiikista, ei rock-idoleista. Tarkoitin kevyellä musiikilla kaikkea muuta musiikkia kuin virsiä ja klassista, koska vain nämä ovat sallittuja po. liikkeessä. Virret ja klassinen ovat vain pieni osa muusiikin koko kentässä.
Talvi se vaan tuntuu jatkuvan.