Vl-nuoren kirjoitus nimettömänä:

Miksi sitten kuulun tähän herätysliikkeeseen? Olen kasvanut siihen ja ajattelen sitä hengellisenä kotinani. Lestadiolaisuudessa on paljon hyviä asioita. Liikkeeseen kuuluminen ja sen piirissä eläminen tuo elämään turvaa, rauhaa, yhteisöllisyyttä, iloa ja lohtua. Meille annetaan hyvät eväät elämään ja hyvät arvot. Se ei ole niin paha mitä mediassa annetaan ymmärtää. Ihmiset ovat yleensä hyvä käytöksisiä, ystävällisiä, ahkeria, luotettavia, sydämellisiä ja avoimia. Herätysliikkeessä itsessään ei ole mitään pahaa. Se on minulle todella rakas ja tärkeä, mutta ihmiset voivat tuoda siihen paljon pahuutta.  Pahinta on hengellinen väkivalta, hyväksikäytöt, hoitokokoukset, tuomitsemiset ja alituinen kyttääminen. Moni asia näistä ei kosketa osaa nykypäivän uskovaisia ollenkaan ja tuomitsemmekin nämä edellä mainitut asiat, mutta viimeinen kohta lienee harmittavan yleistä. Olen törmännyt yhteen Raamatun kohtaan joka mielestäni pitäisi meille lestadiolaisille joka kerta, kun huomauttelemme toistemme synneistä tai virheistä, sanoa. Harva uskovainen tajuaa omaa toimintaa, mutta tällä tavalla sen voi varmasti selittää: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: ”Annas, kun otan roskan silmästäsi”, ethän sinä näe edes malkaa omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin malka omasta silmästäsi ja vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.” Matt. 7:3-5 Miten ahdistavaa se osaakaan olla, kun joku huomauttelee millon mistäkin ulkoisesta asiasta toista tuomitsevasti, oli se sitten yksinkertaisesti poskipuna tai muu minun silmissäni, mitätön asia. Sitä tapahtuu myös ulkoapäin. Älkää vaatiko meiltä liikaa, mekin teemme syntiä ja olemme taipuvaisia syntiin.

Kaikkein tärkeintä lestadiolaiselle liikkeelle on se, että epäkohdat myönnetään koska niitä todellakin on! Ei niitä ole kuitenkaan enemmän mitä missään tahansa muussa uskonnossa. Ei lestadiolaistan herätysliikettä voi kutsua pedofiililiikkeeksi tai miksikään muuksi vastaavaksi. Olen huomannut sen, että mitä vanhempia uskovaiset ovat, sitä vaikeampaa heidän on myöntää nämä asiat. Nuorista polvi paranee vai mitä, ehheh. Ylipäätänsä olen tajunnut sen, ettei kuuluminen lestadiolaiseen liikkeeseen, se että elää elämäänsä Raamatun ja myös liikkeen normien ja oppien mukaan ja saa synnit anteeksi pelasta meitä. Unohdetaanko täysin Jumala, Raamattu ja kaikki siihen liittyvä? Kun kohdataan vaikeita asioita, on ihan ymmärrettävää ja hyväkin asia, että turvaudutaan muihin uskovaisiin. Mutta ei kai mikään korvaa Jumalaa? Jumalaanhan meidän pitää turvata! Kaikki uskovaiset ovat Jumalan edessä samanarvoisia!

Lapset oppivat aina vanhemmiltaan. Jos lapsi on kiusaa, oli se sitten luterilainen, ateisi tai vaikka buddhalainen, on vanhempien hyvä miettiä voiko oma negatiivinen suhtautuminen johonkin ihmisryhmään tai vaikka vain perheeseen olla kiusaamisen takana. Lapsille vanhemmat ovat yleensä niitä joilta otetaan mallia. Peruskoulussa, mutta valitettavasti myös vähän rauhanyhdistyksellä kiusaamista kokeneena voin sanoa, että se jättää jälkeensä niin itsetuntoonkin mutta myös mielenterveyteen. Sen jälkeen alkaa vuosien ja vuosien rankka toipuminen, mitä harva tulee ajatelleeksi.

Raamatussa on selkeä kanta joihinkin asioihin, joista manittakoon vaikka huoruus, aviorikos, esiaviollinen- ja homoseksi ja niin edelleen. Lestadiolaisliikkeessä opetetaan myös muita asioita synneiksi, joita ei Raamatussa sanota kuitenkaan ihan suoraan. Kriittisessä suhtautumisessa nykyajan viihdekulttuuriin ja muihin vastaaviin asioihin ei mielestäni sinänsä ole mitään väärää enkä näe että niihin suhtautumista pitäisi hirveästi muuttaa. Uskon että jokainen uskovainen tietää mitä katsoa ja mitä jättää katsomatta, tietää mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Eiköhän nämäkin asiat olet kuitenkin jokaisen omia asioita? Suurin osa lestadiolaisista varmasti toimii liikkeen ”tapojen” mukaan ihan täydestä sydämestä ja näkee ne oikeiksi. Osa tuntee jotkut synnit kuten ehkäisyn ahdistavina. Minä sanoisin, ettei ehkäisy kuulu kenellekään muulle kuin avioparille. Moni voi olla siitä eri mieltä ja jokaisella on omaan mielipiteeseensä oikeus, eihän Raamattukaan anna siihen suoraa vastausta.

Haluan todella kertoa miltä minusta, ja varmasti monesta muusta lestadiolaisesta nuoresta, ja varmasti myös vanhemmista, herätysliikkeen negatiivinen julkisuus on tuntunut. Aluksi suhtauduin siihen todella huonosti, se tuntui epäreilulta, ahdistavalta, mustamaalaavalta ja halveksivalta. Joka puolella oli negatiivisia uutisia. Keskustelupalstoilla meitä haukutaan milloin miksikin: pedofiileiksi tai niiden suojelioiksi. Meitä vihataan, aina on vihattu ja aina tullaan vihaamaan. Olen kohdannut paljon ihmisiä, jotka eivät halua olla tekemisissäni sen takia kun olen lestadiolainen. Moni ei ymmärrä meitä, jotkut yrittävät ymmärtää. Kiitos siitä. Välillä häpeän uskoani, uskonhan minä niin tyhmästi. Välillä pelkään että joku tekee meille lestadiolaisille jotain pahaa. Tunnen edelleenkin ahdistusta ja pelkoakin näistä uutisista, mutta uskon vahvasti siihen että se on Jumalan tahto. Jumalan tahto on se, että meidän liikettä koetellaan, tuodaan esiin ikäviä piirteitä joita ehkä ennen ei ole tuotu esiin. Aina emme voi ymmärtää näitä asioita. Uskon kuitenkin Jumalan siunaukseen ja haluan pysyä tässä liikkeessä mukana. Asiat ovat kuitenkin Jumalan käsissä. Ja tämä on valintani.

Haluan pahoitella kaikkia ihmisiä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan lestadiolaiset vain ja ainoastaan negatiivisessä mielessä. Ketään ei saa tuomita, ei lapsille saa sanoa heidän joutuvan tulimereen. Raamatussakin varoitetaan tuomitsemisesta. Vain ja ainoastaan Jumalalla on tuomiovalta. Ihmiset ovat kuitenkin inhimillisiä ja syntisiä, valitettavasti.”