Mitähän nappia tuli painettua mutta en pääse omaa edellistä kirjoitusta kommentoimaan.
Kirkkomme lupaa Armon vakuutuksissa uskoa syntimme anteeksi papin johdolla. Asia on hyvä.
Kaikki kirkon rivijäsenet eivät sofistikoituina ja ilman luvattua opetusta saaneena huomaa katsoa enemmän.
Armon vakuutus syntien anteeksisaamisen lupauksessa tarkoittaa Jumalan rakkauden vastaanottamista Ihmisessä Hänen sydämessään.
Varmasti Ihminen näin uskoessaan on läpikäynyt työtä katumuksessaan ja syyllisyytensä kanssa. Kysyä saa missä määrin kun kirkkomme asiasta ei puhu eikä kerro.
Voisiko, saisiko, ja tulisiko Ihmisen elämässään jossain vaiheessa osoittaa rakkautta Itselleen, ja miten asiaa pitäisi ymmärtää kirkon statuksesta katsoen. Tässä ei ole kysymys Itsensä rakastamisesta vaan katsoa Armoa Itselleen jolloin Meillä tulisi olla kirkonkin lupa Armahtaa Itseämme.
Elämän sattumukset johtavat vaivaannuttaviinkin tilanteisiin joissa kärsivä Ihminen yrittäneenä asioita korjata on loukossaan pääsemättä eteenpäin. Eikö näin Meille tulisi antaa kirkon puolelta lupa Armahtaa Itseämme kun voimavarat on käytetty asian hoitamiseen mieltä vaivaamasta.
Näin Ihminen saisi luvan katsoa rakkaudellisesti Itseensä, ja päästä eteenpäin.
Kirkkomme ripin sisältö on hyvä kun uskoo Jumalan työhön Hänen osoittamassa valtuutuksessa ja rakkaudessa Meitä kohtaan katsoa vaivamme poispyyhityiksi kirkkomme papin johdolla ainakin vähäksi aikaa. Sama katsoo yleistä rippiä.
Kun katumuksemme sisällöltään on Oikeasta Uskosta syntynyt synnintunto voi katsoa mitä epäuskon hetket tuovat muassaan, pidättäytyäkö vai uusiako jo kertaalleen päästettyä vaivaa.
Miten kirkkomme perustassa edellistä saa huomata aina monoliittisuuteen asti.
Voisiko kuitenkin olla Meille annettua mahdollisuutta ymmärtää enemmän.
Miksi kuitenkin Luomisen kahdeksannen päivän asiaa täytyy pitää luovuttamattomana monoliittinä perisynnin asiassa Jumalan kieltäessäessä nyt kuudennen päivän anomaliaa vielä aiemmin kovasti yhtä luonnon kanssa olleena sukunsa jatkajana.
Kuudennen päivän Ihmissuvun tulevaa haltijaa Jumala käski, mutta kahdeksannen päivän edellisen erijatkuvuutta kiellettiin.
Eikö näin voi huomata diskontinuiteetin saamat lahjat omassatunnossa ja kyvyssä valita vielä orastavissa lahjoissa missä epäonnistumisten, kieltäymyksen, ja uudelleen yrittämisen kautta päästään eteenpäin yhteisön asiassa ja hengessä.
Vanhassa Testamentissa ei muualla kerrota mistä tai missä Ihminen sai kykynsä tulla kehityksensä alkuun Ihmisyydessään elää orastavaa polkua mikä vieläkin on kesken kohotakseen niin moraalissaan kuin henkisissä kyvyissään.
Kirkosta kun on kiinni ei tätä halutakaan. Tätä voi kutsua kirkkomme monoliitiksi saamamme opetuksen kanssa.
Nykyisessä kirkon hallinnointimallissa missä opetuksen tarpeet katsottaisiin Piispojen kokouksissa ei näkyä tulevaisuuteen ole koska Piispat oppineina katsovat kirkolliskokouksen selkänojakseen.
Yksityiset kirkon rivijäsenet hyvin voivat aloittaa uudistusliikkeen, ja kyllä viesti ajassa kurottaa kirkolliskokoukseen asti.
Lääkäri ihmetteli sitä, miten hyvässä kunnossa olen kahden rankan hoitomuodon jälkeen. Tämän koen Jumalan suurena rakkautena minua kohtaan. Siitä saan ikään kuin ikkunan, josta voin katsella itseäni Jumalan näkökulmasta. Hänelle minä olen tärkeä. Paljon tärkeämpi kuin koskaan olen osannut ajatella. Miksikö ? Vain siksi, että Hän rakastaa minua ja haluaa että voin hyvin. Tämä tieto rohkaisee minua rakastamaan itseäni ja pitämään itsestäni hyvää huolta. Mitä paremmassa kunnossa olen, niin sitä käyttökelpoisempi olen niihin hyviin tekoihin joita hän on varalleni valmistanut.