Kaleva -lehdessä 6.9.2021 julkaistussa haastattelussa arkkipiispa Tapio Luoma toisti jälleen kantansa, että pitää lähtökohtanaan kirkon nykyistä avioliittokäsitystä, mutta toivoo, että papit, jotka kokevat omantunnon syistä velvollisuudekseen vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, saisivat myös luvan niin tehdä.
Arkkipiispa ei ole kirkkomme piirissä ainoa vaikuttaja, joka on nostanut esiin vastaavan toiveen. Kirkon haasteeksi onkin nousut löytää tavoitellulle ratkaisulle sellainen teologinen perustelu, joka ei suoralta kädeltä jakaisi kirkkoa. Asetelma on sikäli nurinkurinen, että ensin esitetään valmis ratkaisu ja vasta sen jälkeen etsitään sille perustelut kirkon omista lähtökohdista.
Muuttosta tavoittelevat ovat esittäneet perusteluksi mm. rakkautta, oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Hyviä perusteluja, mutta ihmisten keskinäisinä tuntemuksina kuitenkin kehällisiä, jos siis kirkossa keskiössä pidetään ristillä ihmiskunnan syntivelan kantanutta Kristusta,. Nähdäkseni ratkaisu ei myskään löydy siitä, mitä ”kristus sanoisi nyt” vaan siitä, mitä Kristus on jo sanonut ja ennen kaikkea siitä, mitä hän on ihmiskunnan hyväksi tehnyt.
Kirkossamme on vallinnut laaja konsensus siitä, ettei ole pelastuskysymys uskommeko Jumalan luoneen kaiken kuudessa konkreettisessa päivässä noin kuusi tuhatta vuotta sitten vai ammennammeko universumin iän ja evoluutioteorian aikamme tieteellisestä maailmankuvasta luottaen siihen, että Jumala itse on tämän kaiken takana. Luterilaisina meidän on kuitenkin pitäydyttävä siinä opetuksessa, että on joskus ollut päivä tai aikakausi, jolloin Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä ja kaikki oli hyvää ja jonka jälkeen sitten tuli päivä tai aikakausi, jolloin hengellinen kuolema tuli maailmaan. Samoin me uskomme, että oli konkreettinen päivä, jolloin Jumala itse syntyi ihmiseksi, päivä, jolloin hän kuoli meidän syntiemme vuoksi ja päivä, jolloin hän nousi kuolleista. Tästä pelastushistoriallisesta rakenteesta emme voi luopua ja kaikki sellaiset teologiset mallit, jotka poikkeavat tästä mallista on hylättävä.
Alkuperäisen luomisprosessin osalta, siis ajalta, jolloin kaikki oli hyvää, meillä on Raamatussa selkeä ilmoitus: ” Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.» Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.» ”
Alkuperäisessä hyvässä luomistyössään Jumala siis tarkoitti miehen ja naisen muodostavan keskenään perheen. Tämä on ihmiskunnassa edelleenkin vallitseva pääsääntö, josta samaa sukupuolta olevien väliset parisuhteet ovat poikkeus. Eri aikoina ihmiskunnassamme on ollut erilaisia eettisiä painotuksia siihen, miten suhtaudumme näihin poikkeuksiin.
Jumalan luomistyötä kunnioittaessamme emme kuitenkaan voi pitää ihmisen sukupuolta täysin merkityksettömänä asiana. Sukupuoli ei myöskään ole pelkästään kunkin ihmisen oma kokemus, vaan osa sitä vuorovaikutteisuutta, jolla me ihmiset koemme toinen toisia. Vaikka siis kunnioittaisimme kutakin lähimmäistämme juuri sellaisena kuin he itsensä kokevat, emme kuitenkaan itse koe heitä täsmälleen samalla tavalla kuin on hänen oma kokemuksensa. Tämä kaikeen inhimilliseen kokemukseen pätevä yleisperiaate koskee mitä suuremmassa määrin myös ihmisen kokemusta sukupuolisuudestaan ja seksuaalisuudestaan.
Lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista ei edellyttänyt, että ihmiset suhtautuisivat samaa sukupuolta olevien välisiin avioliitoihin samalla tavalla kuin miehen ja naisen välisiin avioliitoihin. Myöskään yleisemmällä tasolla tasa-arvoin ja yhdenvertaisuuden periaate ei edellytä, että kahteen erilaiseen asiaan suhtauduttaisiin samalla tavalla. Yhdenvertaisuudella pyritään yhdenvertaiseen kohteluun, ei määrittelemään muiden ihmisten kokemuksia.
Sen sijaan, että yrittäisimme kirkon piirissä laajentaa miehen ja naisen välistä avioliittoa koskevaa teologiaa sukupuolineutraaliksi, ratkaisun on löydyttävä Kristuksesta ja hänen kuolemastaan ristillä ihmiskunnan syntikuorman vuoksi. Sen sijaan, että poissulkisimme perinteisen raamatuntulkinnan luomisen teologiassa, ratkaisua tulisi siis etsiä suoraan lunastuksen teologiasta.
Huomioksi, ettei kirkkomme virallinen avioliitto-opetus, jonka mukaan elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla, loukkaa ketään. Lause itsessään ei torju niitä kirkon jäseniä, joilla asiat ei mene näin. Mahdollinen torjuva reaktio tulee meistä ihmisistä itsestämme ja meidän mahdollisista kokemuksistamme. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää, ettei meidän omassa elämässämme kaikki suju yhteisössämme vallitsevien yhteisten ihanteiden mukaisesti, eikä meidän tule edellyttää sitä hyväksymisen ehtona myöskään muilta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki se mitä elämässämme tapahtuu, olisi Jumalan alkuperäisen tahdon mukaista. Paljon on myös sellaista, missä Jumala on sallinut meidän tahtomme toteutuvan, ei hänen.
Nykytilanteessa kirkkomme piispat ovat jo antaneet ohjeen rukoilusta samaa sukupuolta olevien kesken avioliiton solmineiden kanssa puolesta ja heidän puolestaan. Kirkkomme virallinen linja ei evää esirukousta keneltäkään, ei siis myöskään seksuaalivähemmistöiltä. Arkkipiispamme toive koskeekin tilanteita, joissa kirkkomme pappi tietoisena kirkkomme nykyisestä avioliittokäsityksestä päätyy joko pastoraalisista syistä taikka ihan omasta vakaumuksestaankin käsin esirukouksen lisäksi toimittamaan kirkolliseen vihkitoimituksen taikka jo vihityn avioliiton siunauksen.
Jos sivuutamme vihkitoimituksen ulkoiset puitteet, asioiden lopputulema ei kyseisen kihlaparin näkökulmasta juurikaan muutu. Kirkollisesta vihkimisestä kieltäytyminen ei estäisi liittoa, eikä avioliittonsa solmineita myöskään suljettaisi ulos seurakunnasta. Kihlaparilla olisi joka tapauksessa mahdollisuus tulla vihityksi siviilivihkimyksellä ja saada jo edellä viittaamani esirukous kirkossa. Riippumatta siitä, mitä ajattelemme Jumalan tahdosta suhteessa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, pariskunnan taivaspaikat eivät myöskään olisi kyseisen vihkipapin toimituksesta kiinni. Viime kädessä asia olisi joka tapauksessa yksin Jumalan armosta riippuvainen.
Olisiko siis mahdollista, että kirkon avioliitto-opetuksesta riippumatta yksittäinen pappi voisi pastoraalisista syistä tehdä poikkeuksen ja jo olemassa olevia kirkollisia kaavoja soveltaen vihkiä kihlaparin niillä valtuuksilla, jotka voimassa oleva avioliittolaki on hänelle suonut? Entä voisiko hän toimittaa parille avioliiton kirkollisen siunauksen tietoisena siitä, ettei pappi kuitenkaan voi Jumalan puolesta luvata mitään muuta kuin sen minkä Jumala on itse luvannut? Löytyisikö tämän kaltaiselle ratkaisulle kirkolliskokouksessa riittävän laajaa määräenemmistöä?
Olisiko tämän kaltainen ratkaisu teologisesti perusteltu? Voisiko yksittäinen pappi luottaa siihen, että Jumala on tilanteessa armollinen niin kyseistä kihlaparia, kuin häntä itseäänkin kohtaan?
Asiaa on syytä pohtia myös niiden kirkkomme jäsenten kannalta, joiden vakaumuksen mukaan avioliiton kaltainen parisuhde samaa sukupuolta olevan kanssa on raskas synti. Mitä Jeesus itse asiasta sanoisi?
Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus sanoi aviorikoksesta tavatulle naiselle: »En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.» (Joh 8:11).
Jos parisuhde samaa sukupuolta olevien kesken on kirkossamme raskas synti, jäisikö ratkaisu Jeesuksen kehotuksen jälkimmäisen osan toteutumisesta kuitenkaan ko. vihkiparin osalta kyseisen vihkipapin käsiin? Nähdäkseni viime kädessä ei jäisi. Vastuu Jumalan tahdon mukaisesta elämästä on viime kädessä pariskunnalla itsellään. Vihkipapin vastuulla olisi kuitenkin, että hän opettaa asiassa juuri niin kuin Jumala on itse asiasta ilmoittanut ja Raamattu meille opettaa. Tästä kaikesta hän vastaisi ennen kaikkea Jumalan kasvojen edessä, ei meille muille ihmisille.
Luopumus etenee askel askeleelta. Kristuksen kirkossa ei koskaan vihitä homopareja.
Tarkoitatko Juha sitä, että kirkkotilassa vihitty samaa sukupuolta oleva pari jää peruuttamattomasti Kristuksen kirkon ulkopuolelle vaiko sitä että vihkitoimituksen suorittanut kirkon virkaan vihitty pappi jää vihkitoimituksen tehtyään peruuttamattomasti Kristuksen kirkon ulkopuolelle?
Jukka, tämä on vielä paljon isompi asia. Ei ole kyse pelkästään näistä ihmisistä vaan koko kirkosta. Piispa Luoma vie kirkkoa harhaan. Onneksi en kuulu hänen kanssa samaan kirkkoon.
Itse kaivaisin tähän esimerkin niinkin eksoottisesta paikasta kuin Big Brother talosta.
Talossa on Pippa, kahdeksan lapsen äiti ja aikuisena lestadiolaisyhteisöstä irtautunut. Hän oli matkustanut Saksassa ja kuullut kun kirkon kellot soivat. Hän istahti muurille katselemaan maisemia pikkukaupungin ylle ja näki kun mummut kävelivät kävelykeppien kanssa omiin kirkkoihinsa. Sillä hetkellä hän havahtui ajatukseen, miten on mahdollista, että hän on liikkeessä joka ainoana pääsee paratiisiin.
Juha Heinilän kirjoituksissa näkyy samanlainen ajattelutapa, jossa Kristuksen kirkko monipolisoidaan itselle ja sen rajat asetetaan tiukasti oman arvomaailman ja uskontulkintojen ympärille. Uskonvapauden piiriin kuuluu tietysti oikeus tällaisen uskontokunnan perustamiseen enkä sitä koe tarpeelliseksi kritisoida. Itselleni Raamatun sanoma aukeaa enemmän ”menkää ja tehkää kaikki kansat” tyylisenä kuin että Jeesus olisi kehoittanut perustamaan eliittijoukot ja sulkemaan muut hänen pelastuksensa ulkopuolelle.
>>Juha .H Onneksi en kuulu hänen kanssa samaan kirkkoon.
Onneksi en itse kuulu sinun kanssasi samaan kirkkoon Juha
Vihkitoimitus kirkossa kai voidaan huomata kaksiosaisena.
Ilman kirkon päätöksiä ei kirkon ja sen alttarin siunausta samansukupuolisessa asiassa pappi voi antaa.
Vihkiä kuitenkin voi, ja papin ilmoittaessa edeltäkäsin Hänen voivan rukoilla vain kanssa, yhdessä ja puolesta, uskon usean kirkkohäitä katsovan parin tyytyvän minimiin.
Ajatus ei aiemmin ole ollut esillä. Huomatakseni sanojen löytäminen ilman toimituskirjan uudistamista vaihtoehtoa kohtaan ei tarvitse ed.kirjan uudistamista.
Papeilla varmasti on taitoa sanan muotoiluun.
Joten, mikä on ongelma ja sen vaikeus.
Katsotaan omantunnonaran papin mahdollisuutta tehtäviinsä tulevaa pyyntöä samansukupuolisessa kodissa samalla kertaa kodin siunaamisessa kuin pienokaisen kastamisessa.
Lapsi on voinut perheeseen tulla useallakin tavalla.
Papin toimittama kaste edellisessä on pätevä, mutta kodin siunaamisessa pappi omassatunnossaan voisi siunata pelkät seinät kodin ja sen Ihmisten sijaan.
Täytyyhän tähän jotain rytiä löytyä.
Jos mietimme avioliittoa Raamatun näkökulmasta, Raamattu ei nimenomaisesti kerro avioliiton olevan Jumalan luoma instituutio. Raamatusta löytyy toki kertomus, jossa Jeesus osallistuu hääjuhlaan, mutta häitä ei Raamatussa kuvata jumalanpalveluksena tai edes uskonnollisena tapahtumana vaan tapahtumapaikkana hetkelle kun Jeesus tekee ensimmäisen julkisen ihmeensä.
Katolinen kirkko teki avioliitosta sakramentin vasta 12. vuosisadalla ja pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen historiassa kirkollinen vihkiminen säädettiin pakolliseksi Ruotsissa (jonka osa Suomi tuolloin oli) vasta vuoden 1734 naimakaaressa. Voisi myös sanoa, että tämä kehitys johtui kirkon yhteiskunnallisista valtapyrkimyksistä eikä siitä, että toista tuhatta vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen olisi tapahtunut jokin merkittävä teologinen suunnanmuutos, joka yhtäkkiä muutti avioliiton yhteiskunnallisesta instituutiosta Jumalan säätämäksi järjestykseksi.
Kirjoituksessaan Kivimäki toteaa, ettei pappi voi Jumalan puolesta luvata mitään vihkiessään samaa sukupuolta olevaa paria. Tämä on tietenkin totta. Tosin eipä pappi voi miehen ja naisen avioliitollekaan Jumalan siunausta luvata. Puhtaasti Raamatun tekstien perusteella pappi voinee kuitenkin luvata sen, ettei Jumala haluaisi nolata sulhasen sukua sillä, että hääjuhlasta loppuu viini kesken. Toki tähän voisi joku teräväkieli todeta, että juhlajuoman kuuluminen sulhasen suvulle on enemmän silloista tapakulttuuria kuin kristinuskon opetusta.
Toisaalta itseäni häiritsee tämän keskustelun suunnaton kaksinaismoraali. Siteeraamme mielellään luomiskertomusta ja oletamme, että siinä ilmiselvästi puhutaan avioliitosta vaikka tosiasiallisesti siinä vain kehotetaan lisääntymään. Ja vielä mieluummin siteeraamme jakeita, jotka voisi tulkita homoseksuaalisia suhteita vastustaviksi vaikka niiden sisältöä ja kontekstia on hankala pahalla tahdollakaan rinnastaa sellaisiin parisuhteisiin, joita kirkon avioliittokäsityksen laajentaminen koskettaa. Ja samaan aikaan viittaamme totaalisesti kintaalla esimerkiksi 5. Mooseksen kirjan 22. lukuun, jonka mukaan neitsyytensä menettäneillä naisilla ei ole mitään asiaa alttarille.
”Raamattu ei nimenomaisesti kerro avioliiton olevan Jumalan luoma instituutio.”
-Tietenkään Raamattu ei kerro avioliiton olevan Jumalan luoma instituutio 🙂 Koska Jumala ei luo _instituutioita_. Instituutio on yhteiskunnallinen järjestelmä, joita ihmiset luovat.
Raamattu kertoo että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ja tarkoitti miehen ja naisen liittyvän yhteen seksuaalisesti.
Yhteiskunnallinen instituutio on perustettu sille tosiasialle ja sille havainnolle että kun mies ja nainen liittyvät yhteen seksuaalisesti, siitä tuppaa syntymään lapsia. Avioliitto instituutiona ei ole perustettu sitä varten että rakastavaiset voisivat mennä keskenään naimisiin, vaan sille on yhteiskunnassa ollut ihan järjelliset perusteet, tarkoitus ja funktio.
Avioliitto instituutiona on siis yhteiskunnallinen, ja siksi sinänsä ihmisten keskinään sovittavissa oleva järjestely. Jos ja kun yhteiskunnallinen avioliitto ei enää perustu järjellisille ja käytännöllisille asioille, joille se on perustunut, vaan siitä on tullut pelkkä ”rakkauden virallististaja”, kristillinen kirkko (tarkoittaen kaikkia kristillisiä kirkkokuntia ja uskovia yleensä) voi ja sen tulee säilyttää avioliiton teologinen ja hengellinen puoli vihkimiskäytännöissään.
Näin siis vaikka avioliitto instituutiona joskus lakkautettaisiin yhteiskunnassa. (Mitä en pidä ollenkaan mahdottomana nykykehityksen luontevana jatkona.)
”Tosin eipä pappi voi miehen ja naisen avioliitollekaan Jumalan siunausta luvata.”
-Tässä huomautan vain siunauksen eri muodoista ja merkityksistä. Avioliiton siunaaminen ei tarkoita kaiken hyvän toivottamista parille, siis vain sitä.
”Toisaalta itseäni häiritsee tämän keskustelun suunnaton kaksinaismoraali.”
-No, kaksinaismoraali käsitteenä tarkoittanee jotain aivan muuta…. Mutta kun Jeesus puhui avioliitosta, hän puhui miehen ja nasien yhdeksi lihaksi tulemisesta. Tämä toteutuu vaikka lapsia ei avioliitossa syntyisikään. Mutta kahden samaa sukupuolta olevan välisessä suhteessa se ei toteudu, eikä voi toteutua. Eikä sitä voi muuttaa selittämällä asian”henkiseksi yhteenliittymiseksi” tms.
Vaikka miten ärsyttäisi puhe siitä mitä avioliitto perimmiltään on, juuri sitä on kysyttävä kun asiasta keskustellaan. Ja erotettava toisistaan se mitä avioliitto on yhteiskunnallisessa mielessä, ja mitä se on teologisessa mielessä. Ja jälkimmäisessä ei ole kyse vain lisääntymisestä. Kyllä tämäkin on aika monta kertaa käyty läpi.
”Ja samaan aikaan viittaamme totaalisesti kintaalla esimerkiksi 5. Mooseksen kirjan 22. lukuun, jonka mukaan neitsyytensä menettäneillä naisilla ei ole mitään asiaa alttarille.”
-Keitä mahdat tartkoittaa ”meillä”? Minusta ei tosiaankaan ole syytä viitata kintaalla sille, että seksuaalisuus tulisi jakaa vain yhden ihmisen kanssa. Sen jonka kanssa menee naimisiin. Poikkeuksena lesket.
Myöskään ero ei ole pikkuasia, jonka voi vihkimisessä vain sivuuttaa ja vihkiä samoin kuin ensimmäistä kertaa.
On myös muistettava, että Mooseksen laista ovat voimassa niiden moraaliset periaatteet. Itse asiassa muuta mielekkyyttä laeilla ja säädöksillä ei ylipäätään voikaan olla. Kirjaimellinen ja ehdoton noudattaminen kääntyy lain tarkoitusta vastaan.
Kirkko on tehnyt väärin siinä kun on alkanut vihkiä eronneita ja vapaissa seksisuhteissa eläneitä samalla tavoin kuin toisilleen lupautuneita neitsytpareja. Kirkko tässä siis on instituutiona viitannut kintaalla sille minkä Jumala on alun perin hyväksi luonut ja tarkoittanut, ja tehnyt avioliittoon vihkimisestä palvelun, jonka ”asiakkaat” mieltävät kuuluvan kaikille ”jäsenille”.
Tietosi ja käsityksesi kristinuskosta eivät ole kovin… ehjät edelleenkään. Jos kerran oletat, että meidän tulisi sellaisenaan noudattaa ehdottomasti Mooseksen laissa annettuja käskyjä. Se kuului juutalaisille ja vanhaan liittoon. Kuten sanottua, näiden käskyjen periaatteet ovat yhä olemassa ja relevantteja. Armollisuus esim. eronneiden kohdalla voidaan säilyttää.
Mielestäni sen tulisi tarkoittaa sitä ettei vihitä ”liukuhihnalta”, mutta ei myöskään armottomasti hylätä niitä jotka ovat langenneet. Tarkoittaen sekä avioeroa että neitsyyden menettämistä ennen häitä.
Armollisuutta tulee osoittaa myös parisuhteessa eläviä homoja ja lesboja kohtaan. Minusta on hienoa, että ihminen on löytänyt jonkun jonka kanssa haluaa elää ja on onnellinen. Vaikka Jumala loi ja tarkoitti seksuaalisuuden miehen ja naisen väliseksi.
https://puolustajanpolku.fi/?id=103
https://puolustajanpolku.fi/?id=108
”Armollisuutta tulee osoittaa myös parisuhteessa eläviä homoja ja lesboja kohtaan. Minusta on hienoa, että ihminen on löytänyt jonkun jonka kanssa haluaa elää ja on onnellinen. Vaikka Jumala loi ja tarkoitti seksuaalisuuden miehen ja naisen väliseksi.”
-Loppuhuomautuksena, että tässä yhteydessä voit ehkä käyttää sanaa ”kaksinaismoralismi” 🙂 Mutta näin oikeasti ajattelen. Vaikka seksuaalisuuden toteuttaminen samaa sukupuolta olevien kesken on Jumalan alkuperäistä tarkoitusta vastaan ja synti, se ei ole ”kuolemansynti”. En ainakaan itse usko sen olevan. Monet muut asiat painavat enemmän kun ihmisten elämää ja tekoja kerran punnitaan tuomiolla.
En siis usko homoseksin olevan pahempi synti kuin esim. prostituutio tai vapaat seksisuhteet. Näitä harjoittava ihminen voi olla oikeamielinen, nöyrä ja tehdä rohkeasti työtä hyvän puolesta maailmassa.
Entä ”varaslähtö” seksissä ennen häitä. Jos ei ole harrastanut seksiä muiden kuin tulevan puolisonsa kanssa? Tässä olen asianosainen. Kukin voi arvioida sen kuten hyväksi näkee, vaikkei siitä varmaan kannata tässä enempää puhua. Ajattelin vain että on parasta olla täysin rehellinen, näin pitkän teologisen moraaliluennon jälkeen 🙂
Muistutus vielä: en pidä vihkimistä ”etuoikeutena” tai ylipäätään ”oikeutena”. Vaan tärkeään tehtävään valmistamisena, joka on tehtävän luonteen vuoksi tarkoitettu miehelle ja naiselle.
Sari, hyppään saivartelun ohitse ja palaan takaisin kommenttini pointtiin.
Luterilainen kirkko ”teologisoi” avioliiton 1700-luvulla kun huomasi, että sillä saavutetaan yhteiskunnallista valtaa. Jeesus suhtautui hyvin kielteisesti avioeroon, mutta kirkko vihkii saman ihmisen liukuhihnalta kerta toisensa jälkeen silmiä räpäyttämättä.
Ja nyt meillä on jokin hirveä teologinen kriisi vihkiä samaa sukupuolta olevat parit avioliittoon, joka ei alunperinkään ollut kristillinen instituutio ja jonka osalta Raamatun moraalikäsityksiä venytetään muutoinkin.
Totean myös, että avioliittokäsityksesi on ilmiselvässä ristiriidassa kirkkokäsikirjan kanssa. Jauhat kerrasta toiseen kuinka avioiitossa ei ole kyse rakkaudesta vaan lisääntymisestä.
Kuitenkaan vihkikaava ei sano halaistua sanaa jälkeläisistä. Ennen vihkimistä pappi vielä varmistaa, että vihittävän parin kumpikin osapuoli rakastaa toisiaan.
Tuolla sinun teologiallasi olisi loogisempaa, että pappi varmistaisi että sulhanen lupaa siittää morsiammen.
Väärinkäsitysten välttämiseksi Mikko Niemiselle huomioksi, ettei vanhan liiton lain mukaan naisilla ollut mitän asiaa Herran alttarille taikka sen ääreen, olipa hän naimaton neitsyt, aviossa taikka leski.
Toisena huomiona, että Mooseksen laki antoi kyllä tarkkoja ohjeita avioeroa ja eronnaiden uudelleen avioitumista koskien.
> Väärinkäsitysten välttämiseksi Mikko Niemiselle huomioksi, ettei vanhan liiton lain mukaan naisilla ollut mitän asiaa Herran alttarille taikka sen ääreen, olipa hän naimaton neitsyt, aviossa taikka leski.
En kuvaisi tätä väärinkäsitykseksi. Mielestäni aivan tarkoituksella tulkitset kommenttini aivan eri tavalla kuin mitä tiedät minun sillä tarkoittaneen.
Itselläni on se periaate että siinä vaiheessa kun keskustelu menee toisen sanojen vääntelyksi, se ei ole enää vaivan arvoista.
Mikko Nieminen
Tiesin kyllä mitä tarkoitit, mutta halusin korjata anakronisen mielikuvan.
Tuo avioeroa koskeva seikan vuosi tekstissäsi oli myös tarkoittamassasi merkityksessä asiavirhe. Avioliiton solimminen ei siis edellyttänyt vanhassa liitossa morsiammen neitsyyttä. Viittaamasi luvun kohdat liittyvät neitsyyden puuttumisen salaamiseen.
> Avioliiton solimminen ei siis edellyttänyt vanhassa liitossa morsiammen neitsyyttä.
Teknisesti ehkä näin, mutta kyllähän tuon 22. luvun kuvaama maailma on sellainen, että isä antaa tyttärensä sen miehen omaisuudeksi, joka tyttären kanssa ensimmäisenä makaa ja jos joku tätä järjestystä rikkoo, lopputuloksena on kuolema kivittämällä.
Ja jos unohdetaan vanhan liiton määräykset ja siirrytään Matteuksen evankeliumin 19. lukuun niin kyllähän Jeesus oli jyrkästi avioeroa vastaan. Näin avioliitosta käytävässä keskustelussa melkoisen kaksoinstandardin eli samaan aikaan penätään loputtomia teologisia pohdintoja samaa sukupuolta olevan parin avioliiton vihkimiseen, mutta eronneiden uudelleen vihkimisen osalta ohitamme Jeesuksen kiistattoman opetuksen.
Minua tässä kysymyksessä on aina häirinnyt se, että miksi homoparit haluavat kirkon vihkivän heidät, koska he voivat elää yhdessä jo maallisen lain mukaan ilman kirkon vihkimistä. Heillä on kaikki samanlaiset oikeuden suomen lain mukaan kuin kirkossa vihitylläkin.
Itse olen miettinyt sitä, että kysymyksessä on saada Jumalan siunaus liitolleen, joka on Jumalan kieltämä. Ajatellaan, kun kirkko vihkii, niin silloin on pakko Jumalankin se hyväksyä.
Lapset unohdetaan täysin, koska homoparien lapset ovat jo orpoja syntyessään. Lapselta viedään oikeus omaan isään ja äitiin, mikä on täysin väärin lasta kohtaan. On liikuttavaa seurata sitä, kuinka moni aikuinen etsii omaa lihallista vanhempaansa. Lapsella on oikeus saada tieto siitä, kuka on hänen isä tai äiti, vaikka toinen tai molemmat olisivat kuolleet. Uskon, että Jumala on asettaessaan avioliiton ajatellut kokonaisuutta, ei vain pientä vähemmistöä.
Miksi heteroparit haluavat että kirkko vihkii heidät? Miksi olettaisit että homoparin kohdalla syy on jokin toinen?
Tämä on paljon suurempi asia kuin se, että vihitäänkö samaa sukupuolta olevia keskenään, mutta sitä ei uskalleta katsoa. Jeesukselle kelpaa loppupeleissä vain ne jotka eivät ole saastuttaneet itseään NAISTEN kanssa, eli neitsyt miehet.
Kun vielä puhutaan ikuisista häistä, eikö silloin morsiamia olekin ne poikamiehet jotka ovat pitäneet vaippansa puhtaina.
Opetuslapsimiehetkin joutuivat jättämään perheensä, eikä poikamiehistä kerrota että heitä olisi vihitty kenenkään kanssa.
Juutalaisuudessa kyllä piti olla parillinen ja pappi esikuvana yhden vaimon mies.
Kuudessa päivässä luominen selviää sekin jos lukee kirjoituksia, eli yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä, eli kysymys on kuudesta tuhannesta vuodesta. Ja VT:n laskutavan mukaan kuusituhatta ei ole vielä kulunut, on yli kaksisataa vuotta vuotta vielä vajaa. Evankeelinen laskutapa, kaksituhatta vuotta, on hyvin nuori , ei sitä turhaan sanota lasten valtakunnaksi.
Tämä sanotaan niin Psalmissa, kuin myöhemmin Pietarin toistamana.
” Teille on puhuttu vertauksilla, mutta tämän yksi Veljet, älköön olko teiltä salassa,
Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.” Pietari
Psalmi: ” Niin on sinun edessäsi tuhat vuotta kuin yksi päivä, kuin öinen vartiohetki. ”
Teologinen selitysmalli, että luomistyön kuudespäivä olisi vielä kesken, on ristiriidassa 1 Moos 1:31 ja 1 Moos 2:1-4 jakeiden kanssa.
Raamatun mukaan kaikki luojan luoma on hyvää, mutta tätä nykyä kaikki luomakunnassa ei kuitenkaa ole hyvää.
Kuten Jukka Kivimäki toteaa: ”Asetelma on nurinkurinen”
Onhan se hieman outoa, että valmiiseen ratkaisuun yritetään kaivaa perusteluista jälkikäteen. Teologisesti kysymys on käytännössä vain yhdestä sanasta, jolla tuo oikeus vihkimiseen yritetään ratkaista. Kyseessä on ”lähimmäisenrakkaus,” joka näyttää kaikki peittävän. Ongelma ei ole siinä mitä me olemme, vaan siinä voiko kirkko vihkiä samaa sukupuolta olevia pelkästään lähimmäisenrakkauden nimissä.
No toki voi, mutta teologisesti kyseessä ei ole relevantti ratkaisu. Raamatusta, mikäli sen perusteella halutaan kysymys ratkaista ei löydy ainuttakaan esimerkkiä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, johon monen papin omatunto näyttää nykyään olevan sidottu. Mitä Kristus sanoisi tähän ko. kysymykseen nyt? Sitä samaa mitä hän on jo sanonut: ”Ettekö ole lukeeneet…..”
Tasa-arvon nimissä tämä ratkaisu ei tule kestämään.
Minun mielestäni kristillisessä kultissa on kysmys nimenomaan veljien yhteisöstä, ja niin sanottu vihkiminen rituaalina, tarkoitti aina johonkin kulttiin vihkimistä. Ja kristillisessä se oli kastaminen. Kun muistamme luostariveljet ja vatikaanit ym. on se selvästi naisia karttava, jostain syystä, ja siitä syytä ei voi sanoa, koska se on jotain, jota ei saisi olla, ja näin on syyllistetty naiset synniksi, joihin ei saisi koskea, ettei petä Kristusta.
Attiksen kultissa miehet kastroivat itsensä, etteivät pettäisi äitiä, eli Magna Materia ja alkukritillisyydessä monet kastroivat itsensä, etteivät voisi koskea naiseen, eikä pettäisi Kristusta.
Meidän on turha keskustella siitä pitääkö kirkon vihkiä, vai ei, kun kirkolla on autonomia se on kuin valtio valtiossa, sillä on omat sääntönsä ja sille on annettu oikeus olla näin ainakin toistaiseksi. Avioliitto perustuu kuitenkin avioliitolakiin, ja kirkolla on vain vihkimisoikeus, mutta vihkimisoikeus on myös muilla, kuten juridisilla henkilöillä.
Jos asiaa katsotaan ns. ylemmästä perspektiivistä on jotenkin luonnollista ja oikein, että ryhmä joka on joutunut kärsimään halveksuntaa satoja vuosia, nousee ikäänkuin sortajia vastaan ja jää siihen kuin piikki lihassa, tai kivi kengässä hiertämään ja panettelija kieriskelee kuin kiirastulessa konsanaan, ei voi tehdä noin eikä voi tehdä näin. ei pääse eteenpäin eikä pysty palaamaan taaksepäin, ei väistyä oikealle, eikä vasemmalle.
Jos se ei olisi niin säälittävää, se olisi naurettavaa katsella.
On tietysti sanottava se, että keskustelu avioliitosta on myös nostanut naiset framille, eli todella, on huomattu, että Jumala loi ihmisen myös naiseksi, se on meille naisille kuin taivaan mannaa ja veljeskunta on palannut raamatun alkulehdille, etsiessään puolusteluja omalle toiminnalleen suhteessa homoihin.
Miehen alamainen on ikäänkuin noussut siihen rinnalle saman arvoiseksi. ” Loi mieheksi ja naiseksi. ” Ei olla enää vain kylkiluita.
Jos sanotaan, ettei Raamatusta löydy avioliittoa, niin ei ymmärretä, mikä tuolla ”ythteenliittymisellä” tarkoitetaan Raamatussa. Se on erityinen ilmoitus miehen ja naisen yhteenliittymisestä, eikä sillä on mitään tekemistä vihkimis-seremonian kanssa, joka on ihmisten juhla ja siksi vapaasti järjestettävissä kuten halutaan.
Kun Kirkko vihkii, miehen ja naisen naimisiin, niin itse avioliitto on usein jo tapahtunut. Antiikista asti on tunnettua, että sulhanen on ilmoittanut kylänvanhimmalle, avioliitosta tietyn morsiamen kanssa, ja vanhin kuuluttaa yhteisölle näin tapahtuneen. Kylä järjesti usein myös festivaalin tapahtuneen johdosta ja juhla saattoi kestää useita päiviä, johon myös sukulaiset tulivat kaukaa, jopa ulkomaita myöten.
On siis hyvä ymmärtää mikä ero on ”aviolla” ja ”vihkimisellä”
Äsken kirkon penkissä ihmettelin sitä, miten olemattoman vähän hengelliseen elämään tämän aiheen Kotimaan keskustelut vaikuttaa. Nuo asiat ei vain ole seurakunnan elämässä mitenkään esillä. Paljon enemmän täällä kiinnostaa se, miten vapaaehtoistoiminta saataisiin toimimaan yhä paremmin. Odotetaan sitä milloin saamme kaikki kirkon penkit käyttöön. Tila kun nyt meinaa loppua pahasti kesken. Paljon enemmän kiinnostaa se, miten seurakuntamme toiminta voisi olla tavoittamassa kaikkia. Blogin aihe sen sijaan kiinnostaa täällä monia, mutta nuo seurakunnan toiminnan kehittämisen ajatukset näyttää kiinnostavan vain harvoja.
Pekka Veli Pesonen blogtekstin aihe ei tosiaankan näy useinaakaan kirkkomme aktiivisten jumalanpalvelusyhteisöjen arjessa, mutta taustalla näkemykset asiassa jakavat myös näitä muutoin hengellisesti terveitä yhteisöjä ja niiden jäseniä. Tästä syystä heikon teologisin perustein tehty ratkaisu uhkaisi hengellistä ykseyttä myös näissä arjen yhteisöissä.
Kuinka kauan itse jaksaisit osallistua jumalanpalveluksiin sellaisessa yhteisössä, jossa osana liturgista kaavaa säännönmukaisesti rukoiltaisiin synnnin jatkumisen puolesta taikka toisaalta julistettaisiin kadottavaksi synniksi sellainen, jossa et itse koe mitään väärää ja johon olet perustnut koko elämänilosi? Nykyisellään seurakunnan päämessussa näin ei useinkaan käy, mutta kirkon virallisen opetuksen muutos voisi kuitenkin sellaiseen asetelmaan johtaa.
Näyttää siltä, että kirkossa ruokitaan tarkoituksellisesti kirkkoa jakavaa keskustelua. Samalla muiden paljon tärkeämpien asioiden käsittely ja hoitaminen jää tekemättä. Kahtia jakautunut kirkko ei kykene tekemään muitakaan päätöksiä.
> Näyttää siltä, että kirkossa ruokitaan tarkoituksellisesti kirkkoa jakavaa keskustelua.
Näen tässä enemmän kirkon päättäjien kyvyttömyyden ratkaista tämä kysymys kumpaakin osapuolta tyydyttävällä tavalla. Ehkä on ajateltu, että ongelma poistuisi vaikenemalla. Eduskunnan tekemästä päätöksestä muuttaa avioliittolakia tulee pian kuluneeksi seitsemän vuotta.
Platonin ihannevaltio ideassa virkamiehet valitsivat ne henkilöt, jotka saivat mennä avioon, koska vain parhaiden piti päästä naimapuuhiin, että kansan taso pysyy korkeana.
Kelvottomilta ja vanhemmilta se kiellettiin kokonaan, ja koska naiset ja miehet olivat tasa-asvoisia sodassa, työssä ja hallitsemisessa, ei ollut mitään isien ja äitien rooleja, vaan suositeltiin että parhaimmat, joiksi luettiin ensimmäisenä soturien ammattikunta tuli päästä naimapuuhiin mahdollisimman monen kanssa. Ja monen jopa saman kanssa.. joten kukaan ei tiennyt isäänsä, eikä isillä ollut näin ollen alatusvelvollisuutta vaan valtio hoiti kasvatuksen, eivätkä äiditkään siihen osallistuneet.
Hitler kokeili tätä käytännössä, sotilaiden siittämille lapsille oli kasvatuskoti, ja heitä pidettiin eliittilapsina, naiset olivat yleensä ulkomaalasia mutta hyväksyttyjä arjalaisia, ongelmat tulivatkin vasta sodan jälkeen, kun äidit vaativat lapsia itselleen ja palasivat kotimaihinsa, joissa äitejä syytettiin huoriksi ja lapsia huoranpennuiksi.
Platonin ihannevaltioidea kokonaisuudessaan ei koskaan tullut käytännön kokeilun asteelle.
Ei voi.
Asiaa kun ei voi ratkaista. Se pitäisi nyt vain käsittää. Aivan turha on yrittää löytää ratkaisua, jota ei kuitenkaan ole mahdollista saada aikaan. Jos ratkaisu silti tehdään, niin se merkitsee joidenkin yli kävelemistä.
Tämän hetkisen Status quon vallitessa kirkkomme on onnistunut säilyttämään esimerkiksi sateenkaarimessuyhteisöt ja toisaalta monet herätysliikkeiden puitteisa toimivat yhteisöt (esim. Sley) osana samaa kirkkoa. Ralikaali muutos johonkin suuntaan voisi särkeä hauraan yhteyden.
Toisaalta aivan kaikki eivät koe mahtuvansa nykytilanteessakaan samaan kirkkoon. Tälle asialle on toiminut varaventiilinä esim. lähetyshiippakunta ja jatkossa kaiketi myös mm. Kai Sadinmaan henkilön ympärille muodostuva messutoiminta.