Aihetta on ihmetelty vajaat 2000 vuotta. Olen itse edelleen sitä mieltä mitä olin nuorena aikuisena 50 vuotta siitten. Kristinuskon pohjana ei voi olla Vanha testamentti vaan ainoastaan Uusi testamentti.
Kaksiosainen Raamattu aiheuttaa paljon ristiriitoja ihmisten käsityksissä kristinuskosta. Ei ihme, että näillä ilmiselvillä ristiriidoilla lyödään kristinuskoa ja aivan aiheesta.
Pelkästään Raamatun kahden osan poikkeavuus suhteessa mm väkivaltaan ja tappamiseen on täysin vastakkainen.
**
Vanha testamentti on juutalaisten heimojen historiaa ja taruja. Kirjoitukset ovat kirjoitettu jopa yli 1.000 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Siksi ne eivät voi olla kristinuskon pohjana vaan juutalaisuuden.
Vanha testamentti vie kristinuskon samaan kategoriaan kuin islam, joka sallii tai suorastaan kehottaa väkivaltaan, tappamiseen sekä vääryyksiin oman ja uskonnon edun ajamiseksi. Olen islamia tutkinut 50 vuotta ja toiminut lukuisissa muslimimaissa työnikin takia. Käsitykseni, jonka esitin ei ole mikään mielipide vaan perustuu todellisuuteen.
**
Lopultakin on selvää, ettei kristinuskoa ja sen opinkappaleita ole edes voitu luoda ennen Kristuksen aloitettua opetustehtäväänsä.
Kristillisessä evankeliumissa ei oikeastaan ole mitään omaa, koska kaikki löytyy jo aikaisemmin sanottuna muualta, ja hyvin suuri osa juuri VT:n puolelta.
Isä meidän rukous ja Vuorisaarna ovat nekin koosteita VT:n jakeista, psalmeista, sananlaskuista, profeetoista etc. Joten opetuslasten sanonta, että; ’ sinä kokoat saalista siitä, mistä et itse ole vaivaa nähnyt, on hyvin osuva ”
Vt:ssä ei kyllä kehoiteta katkaisemaan kättä jos se viettelee, eikä repimään silmää irti, jos se viettelee. Käden katkaiseminen löytyy kyllä muualta, se liittyy sotatilanteeseen, jolloin petturilta saatettiin katkaista käsi, tai mielluummin molemmat, näin kapinallinen ei voinut enää miekkaa käyttää.
Sahama:
Kuolemanrangaistus on ollut meilläkin käytössä hyvin pitkään:
”Rauhanaikainen kuolemanrangaistus poistui lopullisesti Suomen laista vuonna 1949 ja sodanaikainen vuonna 1972.”
Kuolemanrangaistus Suomessa ei liity mitenkään uskontoon . Vertauskuvat jokainen ymmärtää vertauskuviksi eikä ryhdy silmiään repimään päästään kohdan luettuaan.
Se kohta sopii hyvin mm seksuaalisten perversioiden kuten homouden, sodomian tai pedofilian tekojen tai seksuaalisen väkivallan välttämiseen. Omalla tahdollaan voi välttää alentumasta tekoihin, joita Raamattu käskee välttämään, vaikka olisi kuinka suuntautunut näihin haluihin.
Useimpien kirkkojen keskuudessa vastustetaan nykyisin kuolemanrangaistusta myös yhteiskunnan lainkäytössä. Vahvin peruste tälle on se, että tuomaritkin voivat erehtyä.
Raamattukeskustelu on haastava aihe. Mitä kukin milläkin tarkoittaa vaatisi paljon aikaa ja käsitteiden analyysia. Myös esiymmärryksemme suhteessa Raamattuun on usein kovin erilainen. Ohipuhumisen vaara on ilmeinen.
Mutta kun me Raamattua käsittelemme, liikumme tiedon ja tulkinnan rajapinnoilla. Jumala, ollakseen Jumala, on sama Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Ihmiset kuitenkin ymmärtävät Jumalan eri tavoin. Näin on Raamatussa ja näin on aina ollut, myös nykyisin. Ihmisten (juutalaisten) käsitys Jumalasta näkyy hyvin VT:n sivuilla. Alussa oli monolatria eli ihmiset palvoivat yhtä Jumalaa, mutta eivät kieltäneet myöskään toisia jumalia. Myöhemmin siirryttiin kohti monoteismia eli uskottiin, että on vain yksi Jumala, muut ovat ihmisen omia luomuksia eli epäjumalia.
Tämä Jumala-uskon kehityskaari on otettava huomioon, kun me VT:n Jumala-käsitystä arvioimme. Eli eri aikoina ovat ihmiset tulkinneet Jumalan eri tavoin, heidän käsityksensä ja ymmärryksensä Jumalasta on jatkuvasti ollut muutoksessa. Aivan erityisesti tämä näkyy VT:n sivuilla. Tietynlaisen lakipisteen Jumala-kuva saa sitten UT:ssa Jeesuksessa. Hänhän ei julistanut mitään uutta Jumalaa, vaan uudelleen ymmärrettyä Jumalaa, jolle hän antoi tunnistettavat ”kasvot”.
Raamatun sisäinen kehityshistoria on mielestäni otettava huomioon, kun me Raamatun pohjalta puhumme Jumalasta ja siitä, mitä tästä uskosta seuraa. Jumala-kuva on VT:ssa jatkuvassa muutoksen tilassa, koska ihmisten kokemus ja ymmärrys Jumalasta muuttuvat. Ja näin se on myös nykyisin: annamme uudenlaisia tulkintoja, jotka jopa radikaalisti poikkeavat siitä, miten kristityt ovat suuressa linjassa tietyt asiat ymmärtäneet.
Moderni esimerkki tästä on samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen, mikä tarkoittaa, että kun heteroavioliitto on ollut kirkon tapa ymmärtää avioliitto, se tulkitaan nyt radikaalisti toisella tavalla. Näin Raamatun lähtökohdille perustuva uskontaju saa alati uusia tulkintoja ja käytäntöjä. Jumala on sama, mutta meidän ymmärryksemme ja eettinen uskontajumme saa alati uusia muotoja.
Onko mitään pysyvää? Vain muutos on pysyvää, mikä ei kuitenkaan suhteessa Jumalaan voi olla miellivaltaista. Vaarana näet on, että Jumala redusoituu ihmisen oman korvasyyhyn kokoiseksi.
Matti W. Olen pitkälti samoilla linjoilla. Sanot kuitenkin edellä, että eri Raamatun kohtia tulisi pitää normatiivisina vain siltä osin kuin ne kirkastavat Kristusta. Tässä pitää tarkentaa, ettei lähdetä Raamatun mielivaltaiseen karsimiseen oman aikamme mieliajatuksista käsin. On totta, että Raamatussa on keskus, mutta myös Luther esittää tämän ytimen hiukan eri tavoin eri pääkirjoissaan. Ydin on esimerkiksi Vähä Katekismus kokonaisuudessaan, Kristus tai uskontunnustus (näin Leif Eriksonin mukaan). Kyllä koko Raamattu on Jumalan sanaa, vaikka me lähestymme ensisijaisesti vanhurskauttamisopista (uskonvanhurskaudesta) ja pelastusopista käsin (Joh. 3:16). Esimerkiksi Mooseksen lain uhrisäädökset ja kuolemanrangaistusten toteuttamistavat eivät tietenkään sido meitä kristittyjä . Mutta ne avaavat silti näköalaa Jumalan pyhyyteen, joka myös tulee ilmi Kristuksen kuolemassa.
Jos Jumala on sama kautta vuosituhannten, niin on ihminenkin. Yhä soditaan, yhä tapetaan ja raiskataan. Yhä vainotaan tiettyjä ihmisryhmiä. Vaikka kirjoitettaisiin lisää ”uusia testamentteja”, ihminen ei muutu.
Raamattu kertoo enemmän ihmisestä kuin mistään jumalasta. Sellainen on jumala kuin on ihminenkin. Ihminen luo jumalan omaksi kuvakseen.
Kannattaa tutustua Raamattuun, niin moni asia selkenee ja vain totuus tekee vapaaksi.
Mikä ”ajaa” Kristusta (was Christum treibt).
https://sti.fi/luennot/files/le980218.html
Lutherin teologia on Kristus-keskeinen. Se merkitsee, että Raamatussa on ydinsanoma tai keskus. Jeesus Kristus on tämä keskus. Hän on Raamatun kuningas ja valo. Luther voi puhua vanhurskauttamisesta ”pääartiklana” (der Hauptartikel), jonka mukana kirkko seisoo tai kaatuu (articulus stantis et cadentis ecclesiae).
Mutta Luther voi puhua ensimmäisestä käskystä myös lähtökohtana ja lähteenä, ”joka käy läpi kaikkien muiden käskyjen, ja ne kaikki vuorostaan palautuvat siihen ja ovat siitä riippuvaisia; näin sekä loppu että alku liittyvät kiinteästi toisiinsa ja ovat sidotut toisiinsa.” Lutherin mukaan myös kolminaisuusoppi sekä toinen uskonkappale voivat toimia Raamatun keskuksena.
Minkälainen tehtävä Raamatun keskuksella sitten on? Jotkut väittävät, että Luther keskuksen avulla karsi pois vähemmän tärkeät raamatunkohdat. Tämän käsityksen mukaan Luther pystyi keskuksen avulla poimimaan Raamatusta esiin Jumalan sanaa Raamatusta. Juhani Forsberg sanoo tästä näin: ”Kristus Raamatun keskuksena ei Lutherin mukaan tarkoita kuitenkaan sitä, että Raamatusta olisi eristettävissä olennainen ´keskus´ ja epäolennainen ´kehys´. Kaikki Raamatussa on suhteessa tähän keskukseen, ja siitä saa myös perifeeriseltä näyttävä merkityksensä.” (Forsberg, Lutherin raamattukäsitys ja raamattutulkinta sekä niiden merkitys tänään. TA 3/1986, 226–234)
Raamatun keskuksella on siis Lutherin mukaan positiivinen hermeneuttinen funktio. Keskuksen avulla ymmärrämme Raamatun paremmin. Keskus on lähinnä tulkintaperiaate. Kristus ”Raamatun tähtenä ja ytimenä” merkitsee Lutherille, että hän on tulkintaperiaate eikä poistamisperiaate. Kun Luther Isossa katekismuksessa puhuu ensimmäisestä käskystä ”keskuksena”, hän väittää että ”ensimmäisen käskyn pitää siis valaista kaikki muut käskyt ja luoda niihin loistettaan.”
Tässä yhteydessä sopii viitata uskonpuhdistajan puheeseen siitä, mikä ”ajaa” Kristusta (was Christum treibt). Tämä on sitaatti Lutherin esipuheesta Jaakobin kirjeen kommentaariin vuodelta 1522 ja koskee kaanonin laajuutta: ”Myös tämä on oikea koetinkivi, jonka mukaan voidaan arvostella kirjoja: kaikki Raamatun kirjoitukset todistavat Kristuksesta (Room. 3:21), eikä Paavalikaan halua tuntea muuta kuin Kristuksen (1. Kor. 2:2). Se mitä Kristus ei opeta, ei ole vielä apostolista, vaikka sitten Paavali tai Pietari opettavat sitä.” (WA 7, 385).
Tässä ei ole kysymys siitä, että valikoitaisiin Jumalan sanaa Raamatusta, vaan Luther antaa tässä kriteerejä, miten eri raamatunkirjojen kanoonisuutta voidaan koetella ja arvostella. Luther sanoo samassa yhteydessä: ”Koko Raamattuhan osoittaa Kristusta.” Uskonpuhdistaja tuo tässä esiin ne ratkaisevat tunnusmerkit, joiden mukaan voidaan päätellä, onko jokin uusitestamentillinen kirjoitus apostolinen vai ei. Lutherin pääperiaate siis on: sellainen kirjoitus joka ei todista Kristuksesta ei ole apostolinen.
Bengt Hägglund kirjoittaa tästä: ”Tämä usein käytetty sana tulkitaan väärin, jos siinä löydetään arviointiperuste, jonka avulla voitaisiin valikoida ja erotella Raamatusta se, mikä on Jumalan sanaa siitä, mikä olisi tilapäistä ja vailla arvovaltaa. Arvioitaessa sen perusteella, mikä ’ajaa Kristusta’, pyritään positiivisesti viittaamaan siihen, mikä on Raamatun perusta ja tarkoitus” (Hägglund, 1961, s. 224–235)
Luther ei ole enää mikään auntoriteetti kristinuskoon liittyvissä asioissa. Hän ei nimittäin itse ollut kristitty lainkaan. Luther kannatti raakuuksia ja kidutuksia mm aikansa kapinoivia maaorjia kohtaan, hän oli juutalaisten vihaaja sekä selvästi mielenviksainen. Sellaisilla eväillä ei ole sopiva uskon opettajaksi muille.
Luther palveli maallista valtaa Vatikaania vastaan oman etunsa vuoksi ja hänet siitä palkittiin.
”Ihmisten (juutalaisten) käsitys Jumalasta näkyy hyvin VT:n sivuilla. Alussa oli monolatria eli ihmiset palvoivat yhtä Jumalaa, mutta eivät kieltäneet myöskään toisia jumalia.”
Varsin kummallinen käsitys. 1. Moos. 1:1-2 ” Alussa loi Jumala taivaan ja maan….Jumalan Henki liikkui vetten päällä. ”1. Moos. 1:26 ”Ja Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme….”
Tästähän käy ilmi että on Jumala, Pyhä Henki ja vielä joku persoona eli Jeesus.
Matti Wirilander kirjoittaa.: ”Tämä Jumala-uskon kehityskaari on otettava huomioon, kun me VT:n Jumala-käsitystä arvioimme. Eli eri aikoina ovat ihmiset tulkinneet Jumalan eri tavoin, heidän käsityksensä ja ymmärryksensä Jumalasta on jatkuvasti ollut muutoksessa. Aivan erityisesti tämä näkyy VT:n sivuilla. Tietynlaisen lakipisteen Jumala-kuva saa sitten UT:ssa Jeesuksessa. Hänhän ei julistanut mitään uutta Jumalaa, vaan uudelleen ymmärrettyä Jumalaa, jolle hän antoi tunnistettavat ”kasvot”.
Raamatun sisäinen kehityshistoria on mielestäni otettava huomioon, kun me Raamatun pohjalta puhumme Jumalasta ja siitä, mitä tästä uskosta seuraa. Jumala-kuva on VT:ssa jatkuvassa muutoksen tilassa, koska ihmisten kokemus ja ymmärrys Jumalasta muuttuvat. Ja näin se on myös nykyisin: annamme uudenlaisia tulkintoja, jotka jopa radikaalisti poikkeavat siitä, miten kristityt ovat suuressa linjassa tietyt asiat ymmärtäneet.”
Niinpä niin. Olen huomannut radikaalit uustulkinnat. Tämä taitaakin olla ns. progressiivista teologiaa? Olkaapa varovaisia!
https://timoeskola.wordpress.com/2016/11/25/marcus-borg-kristinuskon-sydan-liberaalin-uskonnon-ohjekirja/
”Varsin kummallinen käsitys. 1. Moos. 1:1-2 ” Alussa loi Jumala taivaan ja maan….Jumalan Henki liikkui vetten päällä. ”1. Moos. 1:26 ”Ja Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme….” Tästähän käy ilmi että on Jumala, Pyhä Henki ja vielä joku persoona eli Jeesus.”
No ei tietenkään käy, missään ei sanota että pluraali elohj-im tarkoittaisi juuri kolmea.
-Im päätteen arvo on itse asiassa 50…!
Edellisessä kommentissani keskityin pelkästään VT.n eettisten ohjeiden tulkintaan kristillisessä kontekstissa. Mutta toki on paljon olennaisempiakin syitä siihen, että VT luetaan krisittyjenkin keskuudessa pyhien kirjoitusten joukkoon. Jeesus ja apostolit vetoavat useinkin VT:iin ja Jeesus vakuuttaa, että toora so. Mooseksen kirjat, tulevat säilymään maailman loppuun asti. Profetioissa on nähty ennustuksia sekä kärsivästä että voittoisasta Messiaasta. Kristillinen tulkinta on, että ennustukset kärsivästä Messiaasta toteutuivat Jeesus Nasretilainen kohtalossa, mutta voittoisa Messias ilmestyy, kun Kristus palaa kunniassa ja kirkkaudessa koko ihmiskunnan näkyville toimittamaan viimeistä tuomiota. Monet psalmit sopivat kristittyjenkin rukouksiksi. Tässäpä tärkeimmät perustelut VT:n puolesta, lisääkin kyllä löytyisi.
Otsikossa kysytään kristinuskon pohjaa. Eiköhän se ole määritelty ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.”
Martti P., löydän Kristuksen VT:sta ja niin löysi Lutherkin ja monet muut.
Tärkeämpää lienee, että Kristus löytää ihmisen.
Jeesus itse kehotti tutkimaan kirjoituksia, sillä ne kertovat hänestä.
Kirjoitukset puhuivat Messiaasta, vapauttajakuninkaasta, joka Jeesus suhteessa Roomaan varmasti katsoi olevansa, kuten oli aiemmatkin messiaat ja Jeesuksen jälkeen tulleetkin katsoneet. Mm. Bar Kobhka. Essealaiset odottivat itse asiassa kahta Messiasta ja kaksi mainitaan Ut:ssakin: juurikin kaksi Jeesus Isän poikaa…
Sari Weckroth: ””Niinpä, kutsut tässä tarkoittamiani makeita rusinoita profeettakirjoiksi.”
-Niissä Jumala puhuu selkeästi ”minä”-muodossa (toisin kuin esim. psalmeissa, joissa Jumalaa kuvaillaan) ja ne ovat ilmoituksellista aineistoa. Siis profeettojen kirjat, Jesajasta alkaen, joiden tarkoitus on juuri kertoa kansalle millainen Jumala tosiasiassa on.”
Entäpä jos Jumala osoittaa sadistisuutensa myös niissä profeettojen kirjoissa, kuten osoittaa? Paljonko raakalaismaisuutta pitää olla, jotta se riittää? Jumala on tosiasiassa hirvittävän raakalaismainen sadisti _myös_ profeetallisten kirjojen mukaan.
Hes. 25:13 Sen tähden Herra Jumala sanoo: Minä kohotan käteni ja hävitän Edomista ihmiset ja eläimet, minä muutan koko maan rauniokasaksi ja surmaan joka ainoan ihmisen Temanista Dedaniin asti.
Hoos. 9:16 Efraim on lyöty! Sen juuret ovat kuivuneet, se ei enää kanna hedelmää. Ja vaikka äidit vielä synnyttäisivätkin, minä surmaan heidän kohtunsa kalliit hedelmät.
Aam. 9:1 Minä näin Herran seisovan alttarin ääressä. Hän sanoi: — Iske pylväänpäihin, niin että portinpielet vapisevat! Lyö ne murskaksi heidän päähänsä! Viimeiset minä surmaan miekalla. Yksikään heistä ei pääse pakoon, ei kukaan selviä hengissä.
Jer. 13:14 14 Minä lyön heidät murskaksi toinen toistaan vasten, myös isät ja pojat toinen toistaan vasten, sanoo Herra. Minä en säästä heitä. Armotta ja säälimättä minä teen heistä kaikista lopun.
Jer. 19:9 9 Minä panen kaupungin asukkaat hädässään syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he joutuvat syömään myös toinen toisensa lihaa, kun viholliset piirittävät heitä ja tavoittelevat heidän henkeään.
Juurikin noin. Muta kyllä selitystieteen tohtorit nuo kykenevät harmonisoimaan merkityksettömiksi. Mitäs menivät syömään sen omenan…hirvittävällä rikoksella on hirvittävät seuraukset.
Laitan tässä vastaukseksi itse löytämiäni kohtia. Voidaan sitten tarkastella onko näiden välillä selkeitä ristiriitoja, vai voiko niitä ymmärtää toistensa valossa.
RAAMATUSTA:
”Näin sanoo Herra: – Koska ammonilaiset ovat tehneet rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. He viilsivät auki raskaana olevat naiset, kun ryntäsivät valloittamaan Gileadia.” (Aam.1:13)
“Vaikka te rukoilemistanne rukoilette, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat. Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. (Jes1:15-17)
“Voi niitä jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan.” (Jes.10:1-2)
“Hetkeksi minä vihastuin tähän syntiseen kansaan, löin sitä ja käänsin vihassa kasvoni siitä pois. Harhautuneena se kulki omien halujensa teitä. Ne tietä minä olen nähnyt. Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen.” (Jes.57:17-18)
“Minä, Herra, rakastan oikeutta ja vihaan riistoa ja vääryyttä. Minä maksan kansalleni palkan oikeuden mukaan ja teen sen kanssa ikuisen liiton.” (Jes.61:8)
“Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra.” (Jes.65:23)
“Minä en ole enää vihoissani sinulle, minä olen armollinen, sanoo Herra, ei minun vihani jatku loputtomiin. Tunne kuitenkin rikoksesi: sinä olet luopunut Herrasta, Jumalastasi.” (Jer.3:12-13)
“Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa.” (Jer.7:5-6)
“He ovat polttaneet täällä uhreja jumalille, jotka ovat vieraita heille itselleen, heidän isilleen ja Juudan kuninkaille. He ovat täyttäneet tämän paikan viattomien ihmisten verellä.” (Jer.19:4)
“Tehkää mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Pelastakaa riistetty riistäjän käsistä. Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta.” (Jer.22:3)
“Hän puolusti kurjan ja köyhän oikeutta, ja siksi kaikki oli silloin hyvin, joka näin tekee hän tuntee minut, sanoo Herra. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät tavoittele muuta kuin omaa voittoasi, viattomien veren vuodatusta, sortoa ja väkivaltaa.” (Jer.22:16-17)
“Mene Herran temppelin esipihalle. Kun Juudan kaupunkien asukkaat tulevat temppeliin rukoilemaan, puhu heille kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä jätä pois mitään! Kenties he kuuntelevat sinua ja kääntyvät pois pahoilta teiltään. Jos näin tapahtuu, minä muutan mieleni ja säästän heidät onnettomuudelta, jolla olen aikonut rangaista heitä heidän pahojen tekojensa tähden. (Jer.26:2-3)
“Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia, minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer.29:11)
“Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne. Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henkin. Mksi te kuolisitte israelilaiset! En minä tahdo kenenkään kuolemaa -näin sanoo Herra Jumala.” (Hes.18:30-32)
“Heillä ei ole tajua oikeudesta, sanoo Herra, vaan he kokoavat omaisuutta palatseihinsa vääryydellä ja väkivallalla.” (Aam.3:10)
“Nämä teidän tulee pitää. Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne. Älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne. Varokaa tekemästä väärää valaa. Minä vihaan kaikkea vääryyttä, sanoo Herra.” (Sak.8: 16-17)
”Muta kyllä selitystieteen tohtorit nuo kykenevät harmonisoimaan merkityksettömiksi.”
-Samat sulle 🙂 Miten nuo antamani kohdat selitetään pois? Mutta mitä jos käydään nuo kaikki nyt läpi. Kohta kohdalta ja kontekstin kanssa.
En varmaan ehdi nyt ennen töihin lähtöä, mutta eiköhän tästä tule esiin paljon mielenkiintoista, ja myös tulkinnanvaraista.
Sitä oikeasti ihmettelen miten voidaan olla kuin noita kohtia ei olisi olemassakaan. Olen itse kyllä lukenut profeettojen kirjat läpi useaan kertaan, ja juurikin pohtinut kuinka nuo ensin mainitut kohdat voidaan sovittaa yhteen niiden kanssa, jotka itse tuossa toin esiin.
Kysyn ensin teiltä pojat, voiko näitä sovittaa yhteen mielestänne? Vai ovatko ne ristiriitaisia?
Lähdetään tästä.
”voiko näitä sovittaa yhteen mielestänne?”
-Itse ajattelen siis että voi. Siten että kummatkaan kohdat eivät ”harmonisoidu merkityksettömiksi”.
Ja selitän miten jos tahdotte kuulla. Mutta sanokaa te nyt ensin.
1) Ovatko nuo minun antamani kohdat merkityksettömiä 2) ovatko ne ristiriidassa Anteron antaman listan kanssa 3) jos ovat, niin miksi nimenomaan ne kertovat siitä millainen Jumala ”oikeasti” on?
Sari: ”Ovatko nuo minun antamani kohdat merkityksettömiä”
Ne ovat yhtä merkityksellisiä kuin Putinin, Hitlerin ja Stalinin hyvät teot ja puheet.
Jos sellaiset toimet valkopesevät mielestäsi hirmuhallitsijoiden raakalaismaisuudet, niin se olkoon näkemyksesi, mutta et kai voi moittia meitä muita siitä, ettemme anna niille mitään arvoa hirveyksien rinnalla.
Jos murhaan kymmenen ihmistä ja tarjoan myöhemmin kymmenelle köyhälle kodin ja turvan, niin palkkaisitko minut hoitamaan lapsiasi?
”Jos murhaan kymmenen ihmistä ja tarjoan myöhemmin kymmenelle köyhälle kodin ja turvan, niin palkkaisitko minut hoitamaan lapsiasi?”
-Noh, tämä keskustelu tuntuu hieman turhauttavalta, tai vähintään hämmentävältä, kun puhut Jumalasta ikäänkuin hän olisi todellinen…
Tarkoitukseni oli siis kysyä ajatteletko _ateistina_ että Raamattu antaa Jumalasta ristiriitaisen kuvan? Että Raamatun eri kirjoittajat ovat nähneet Jumalan eri tavoin? Minähän tässä olen se joka uskoo Jumalan olemassaoloon 🙂
Voin toki myös esittää kysymyksen siinä muodossa, että valehteleeko Jumala mielestäsi kun hän sanoo esim näin: ”Näin sanoo Herra Jumala: ”Minäkö haluaisin, että jumalaton kuolee? Enkö ennemminkin halua, että hän kääntyy teiltään ja saa elää?” (Hes.18:23)
Toinen asia mitä haluaisin kysyä, jos nyt keskustellaan siltä pohjalta että Jumala olisi ikäänkuin todellinen, niin minkä arvelet olevan syynä sille, että Jumala puhui tuollaisia eri profeetoille?
Huomaathan että nuokin ovat puheita, eivät tekoja.
Itse löysin joskus teininä uuden tavan lukea ja ymmärtää Raamattua. Kutsun sitä KKMM-tekniikaksi.
Eli KUKA (puhuu tai kirjoittaa), KENELLE, MIKSI ja MISSÄ TILANTEESSA.
Vaikuttaa siltä että tapamme lukea ja tulkita Jumalan puhetta lähtevät eri teille kohdassa 3 eli MIKSI. Siis miksi Jumala kertoo tällaisia asioita profeetoilleen?
Ja voiko samanaikaisesti pitää paikkansa se, että Jumala ei tahdo kenenkään kuolemaa. Ei hyväksy viattoman veren vuodattamista, eikä tahdo edes syyllisen kuolemaa.
Minusta voi. Ja siinä juuri on vastaus tuohon kysymykseen ”miksi?”
Ohitit viimeisen eli tärkeimmän kysymykseni melko halvalla. Joka on toki ymmärrettävää, koska siihen ei voi vastata rehellisesti, jos uskoo Raamatun Jumalaan.
Sari: ”Tarkoitukseni oli siis kysyä ajatteletko _ateistina_ että Raamattu antaa Jumalasta ristiriitaisen kuvan?”
En. Jumala on Raamatun mukaan huomattavasti hirvittävämpi diktaattori kuin Hitler, Putin ja Stalin yhteensä. Tämä tulee ilmi mm. siinä, että sinä et edellisessä kysymyksessäni olisi valmis palkkaamaan minua hoitamaan lapsiasi. Se johtuu siitä, että siinä asetelmassa sinä tiedät, mikä on oikeasti merkittävää, kun jonkun toimijan luotettavuutta tai hyvyyttä arvioidaan. Siinä asetelmassa sinä tiedät, että millään määrällä hyviä tekoja ei voi mitätöidä raakalaismaisia ominaisuuksia.
Mutta kun kyse on Raamatun Jumalasta, aivot menevät lukkoon ja näet vain sen minkä haluat nähdä, vaikka kyse on aivan samasta asiasta.
Anterolle vielä. Tarkoitan siis sitä, että molemmissa luetteloissa Jumala itse asiassa kertoo millainen hän on. Hän ei varsinaisesti _tee_ asioita kummassakaan.
Minun antamassani listassa Jumala kertoo mitä hän tahtoo ihmisiltä, ja millaisia tekoja hän ei hyväksy.
Itse asiassa sinun antamissasi kohdissa hän tuo esiin aivan saman. Sen mitä hän ei ihmisiltä hyväksy ja mitä hän taas näiltä tahtoo.
Eli nämä kohdat eivät vertaudu varsinaisesti siltä pohjalta mitä Jumala tekee, tai on tehnyt, vaan mitä Jumala tahtoo.
Eli mitä sinä vastaisit tähän kysymykseen: mitä Jumala tahtoo?
”Ohitit viimeisen eli tärkeimmän kysymykseni melko halvalla. Joka on toki ymmärrettävää, koska siihen ei voi vastata rehellisesti, jos uskoo Raamatun Jumalaan.”
-Hetkinen. Tarkoititko sitä että jos olisit murhannut kymmenen ihmistä ja sitten antanut kodin kymmenelle, niin palkkaisinko sinut hoitamaan lapsiani? No tuota… Koska olet ihminen, se riippuisi siitä oletko tullut uskoon.
Mitä muuten tykkäisit, jos jatketaan sähköpostin puolella, kaikessa rauhassa.
Sari: ”Hetkinen. Tarkoititko sitä että jos olisit murhannut kymmenen ihmistä ja sitten antanut kodin kymmenelle, niin palkkaisinko sinut hoitamaan lapsiani?”
Niin yllättävää kuin se saattaa olla, tarkoitin tosiaan juuri sitä mitä kirjoitin.
Sari: ”Koska olet ihminen, se riippuisi siitä oletko tullut uskoon.”
Eli antaisit lapsesi hoidettavaksi sarjamurhaajalle? Vaikka olet eittämättä samaan aikaan tietoinen siitä, että uskovaksi itsensä ilmoittaneet ovat kunnostautuneet kaikenlaisissa raakalaismaisissa teoissa, kuten lapsenmurhissa ja pedofiliassa. Myös ne ”uskoon tulleet”.
Joko alat huomaamaan kehäsi mahdottomuuden?
”Joko alat huomaamaan kehäsi mahdottomuuden?”
-En. Koska puhut asian vierestä.
”Eli antaisit lapsesi hoidettavaksi sarjamurhaajalle? Vaikka olet eittämättä samaan aikaan tietoinen siitä, että uskovaksi itsensä ilmoittaneet ovat kunnostautuneet kaikenlaisissa raakalaismaisissa teoissa, kuten lapsenmurhissa ja pedofiliassa. Myös ne ”uskoon tulleet”.”
-Tässä puutut minun ratkaisuihini uskoon tulleiden ihmisten suhteen. Kyllä, todellakin voisin antaa lapseni uskoontulleen murhaajan hoidettavaksi. Kuten vaikkapa Lauri Johanssonille. Todellakin.
Mutta tämä ei liity nyt käytävään keskusteluun.
Laitoin sinulle meiliä.