Mari Teinilä kirjoitti taannoin pääkirjoituksen, jossa hän puhui kirkon hengellisen tehtävän ylikorostamisesta. Teinilän mukaan kirkko muistetaan sen hyvistä tämänpuoleista teoista…
Mitä ajattelet tästä? Tarvitseeko asioita laittaa vastakkain, ja voiko kirkko olla liian tietoinen iankaikkisesta erityiskutsumuksestaan? Mikä on ensisijaista etc.
Virikkeenä näihin pohdintoihin voit kuunnella viime pyhän saarnan, jossa esiintyvät rinnakkain ajalliset ja iankaikkiset häät:
Kommentointi on vapaa, kun se tapahtuu asiallisesti ja toisia keskustelijoita kunnioittaen.
Kiitos Manu, oli mukava kuunnella saarnasi.
Oli 6 tynnyriä vettä puhdistautumista varten. Viini loppui ja sitten Jeesus teki tynnyreissä olevista vesistä (ehkä 500 litraa) viiniä hääjuhlille. Ajattelen, että viiniä oli riittävästi. Pohdin, mitä kaikkea nämä merkitsevät: puhdistautuminen, vesi ja viini. Manu, miten tämä liittyy ehtoolliseen vai liittyykö mitenkään?
Kiitos Juha. Kyllä tässä voi varmaan nähdä myös jo yhteyden kasteen ja ehtoollisen salaisuuteen…
”Oi ääretön armo…”
Jeesus aloitti julkisen toimintansa siis Kaanan häissä, joissa viini loppui kesken. Juhlat olivat kestäneet useita päiviä. Jeesus päätti vähän avittaa noloon tilanteeseen joutunutta nuorta hääparia lahjoittamalla heille 600 litraa hyvää viiniä. Jeesuksen viini oli juomanlaskijan mukaan jopa parempaa kuin se, mitä ensiksi tarjottiin. Ja täytyihän Jeesuksen itsensäkin varmasti maistaa tuota uutta viiniä. (Vähän rajaa, Jeesus!)
Kaanaan ’häät’ eli ’vihkimys’ eli intiaatio oli vertauskuva kuten nautittu viinikin. Asian on erittäin pätevästi avannut teologian tohtori Barbara Thiering:
“The ‘wedding at Cana in Galilee’ was the occasion of the betrothal of Jesus to Mary Magdalene. He was not, however, the ‘bridegroom’ of the story. That was the title of the priest who conducted the initiations of Gentiles, expressed through marriage symbolism. Gentiles were equated with women, both belonging to the class of the uncircumcised. On this occasion, Jesus ‘turned water into wine’ by permitting Gentiles, previously given only baptism in water, to receive full membership, taking part in the sacred meal of bread and wine.”
– Dr. Barbara Thiering, former lecturer at the University of Sydney School of Divinity.
Thieringin yo tulkinta suomeksi:
”Häät Galilean Kaanassa” olivat tilaisuus, jolloin Jeesus kihlautui Magdalan Marian kanssa. Hän ei kuitenkaan ollut tarinan ”sulhanen”. Se oli papin arvonimi, joka johti avioliittosymboliikassa ilmaistuja pakanoiden vihkimyksiä. Ei-juutalaiset rinnastettiin naisiin, jotka molemmat kuuluivat ympärileikkaamattomien luokkaan. Tässä yhteydessä Jeesus ’muutti veden viiniksi’ sallimalla pakanoiden, joille aiemmin oli kastettu vain vesikasteella, saada täysjäsenyyden ja osallistua pyhään leivän ja viinin ateriaan.
– Dr. Barbara Thiering, entinen luennoitsija Sydneyn yliopiston School of Divinitystä.
Seppo Heinolan esittelemä Barbara Thiering ei ole kovin luotettava tutkijana. Hänestä löytyy mm. seuraavia arvioita:
”Omien sepitelmien laatija”
James F. McGrath, an Associate Professor in the Religion and Philosophy department at Butler University in his 1996 review of the book states that Thiering’s thesis lacks proof, and that she herself acknowledges that the pesher of the Revelation of St. John is her own composition.
”Ns. Pesher-tekniikka ilman sunstanssia”
”Professor Barbara Thiering’s reinterpretation of the New Testament, in which the married, divorced, and remarried Jesus, father of four, becomes the ”Wicked Priest” of the Dead Sea Scrolls, has made no impact on learned opinion. Scroll scholars and New Testament experts alike have found the basis of the new theory, Thiering’s use of the so-called ”pesher technique”, without substance. (The New York Review of Books)
”Median suosima reunateoria, jolle ei lähteiden ajoituksellista tukea”
As an example consider the case of Barbara Thiering. She claims that the scrolls are the product of rivalry between the supporters of John the Baptist, identified with the scrolls’ “Teacher of Righteousness,” and Jesus, identified with the “Man of the Lie.” For my purposes this theory must be considered altogether initially outlandish, given the scientifically definitive dating (based mostly on paleographical and on radiocarbon techniques) of the scrolls to a period well before the birth of Christianity (Thiering, 1992). Thiering’s theory, by the way, is a good example of a fringe theory that is popular with the media. (Edna Ullman-Margalit, a former professor at the Hebrew University of Jerusalem)
Pentti: ”Hengellisen kutsumuksen korostaminen on liiallista silloin, kun se saa maallisen kutsumuksen unohtumaan.”
Tämä voi olla totta yleisesti ottaen kristityn kohdalla, mutta päteekö se kirkkoon? Voiko kristillinen kirkko korostaa liikaa hengellistä kutsumustaan?
Ehkä vaikkapa siksi, että kristillinen kirkko on koko syvimmältä olemukseltaan hengellinen toimija…
Nyt menet Martti teologisessa mielessä hiukan metsään, sillä kristillisen kirkon lain saarna on yhtä lailla hengellinen kutsumus kuin evankeliuminkin julistus. Kirkossa lain saarna tähtää näet erityisesti hengelliseen heräämiseen ja uudistumiseen. – Kristillisen kirkon lain saarnassa käytetään Raamatun sanan säilää erotuksena yhteiskunnallisesta lain käytöstä, jossa myös välineet ovat maallisia.
Kristillinen kirkko on siten syvimmältä olemukseltaan hengellinen toimija, vaikka se voi toki tehdä esim. laupeuden työtä antamalla ruoka-apua tai organisoimalla terveyspalveluita, mikäli yhteiskunnallinen turvaverkko on liian harva tai puuttuu lähes kokonaan.
Nyt voisit Martti sinä puolestasi selventää kysymyksenasettelujasi. – Voisitko antaa vaikkapa konkreettisia esimerkkejä uskosta, joka ei kuulu hengellisen elämän alueelle…
Martti,
En valitettavasti saa edelleenkään selvää, mitä mahdat ajaa takaa:
Voisitko antaa konkreettisia esimerkkejä uskosta, joka ei kuulu hengellisen elämän alueelle…
Voit myös avata lauseesi merkityksen, kun kyseenalaistat: ”Onko herääminen ainoastaan hengellistä?”
Martti Pentti,
En oikein pääse kiinni logiikkaasi.
Yhtäältä puhut ikäänkuin olisi olemassa uskoa ilman hengellisyyttä, sitten taas kerrot, ettei näitä sovi asettaa vastakkain, ja kuitenkin lopuksi annat esimerkin uskosta ilman hengellisyyttä vedoten Jeesuksen vertaukseen, jossa hyvät teot ovat esimerkkinä oikeasta hengellisestä suhteesta Jumalaan…
Oletko nyt mielestäsi jäsentänyt oman ajattelusi kovin johdonmukaisesti?
Martti,
En ajattele, että usko on irti konkretiasta. Esim. meillä Sleyn paikallisessa toiminnassa jaettiin menneenä vuonna 3500-4000 kassia avustusta hävikkiruoan muodossa. En vähättele sosiaalisia asioita, vaan kunnioitan syvästi jokaista vastuunkantajaamme, jotka tarttuvat tähän työhön itseään säästämättä.
Samalla tiedän, ja koko avustustiimimme tietää, ettei tämä ajallinen leipä vie ketään iankaikkiseen elämään, vaan yksin Jeesus Kristus on Tie ja Totuus ja Elämä. Yksin uskon kautta Jeesukseen päästään Taivaaseen. – Kristityn alttius konkreettiseen auttamistyöhön on toki ilman sanojakin hyvä todistus tämän maailman keskellä, jossa itsekkäät voimat (Amerikka ensin, Suomi ensin, Venäjän turvallisuus ensin jne. jne.) näyttävät jälleen kuohuvan…
Kristinuskoa eletään todeksi tässä maailmassa toinen toisiamme konkreettisesti tukien, mutta itse sanoma tähtää iankaikkisuuteen Jumalan valtakunnassa. Siksi en mielestäni liioittele, jos sanon aidon kristillisen kirkon kutsumuksen olevan ennen kaikkea hengellinen kutsumus.
Minä puolestani suhteutan tämän kysymyksen niin, etten pohdi niinkään maallisen ja hengellisen työn aluejakoja, vaan kristillisen kirkon pääkutsumusta.
Jos on olemassa Taivas ja helvetti, ja yksin Jeesus Kristus on tie Taivaaseen, kristillisen kirkon hengellinen pääkutsumus on tämän julistaminen ja tästä todistaminen niin sanallisesti kuin myös kättemme teoilla!
Pitää varmaan reagoida vielä Martin toteamukseen kaste- ja lähetyskäskyyn (The Great Commission Matt.28:16-20) liittyen…
Martti Pentin kommentissa ei näy, että Jeesus antoi tämän valtuutuksen ennen astumistaan Taivaaseen. – Näin jokainen Raamatun sanaa kokonaisuutena lukeva voi todeta: Tuskin juuri missään muussa kohdassa Raamattua kristillisen seurakunnan hengellinen kutsumus on vahvemmin läsnä (vaikka työkenttänä onkin kastaminen ja opettaminen täällä maallisessa todellisuudessa). Tämä alleviivaa juuri hengellistä kutsumusta.
Onko oikein liittää hengellisyys vain iäisen elämän toivoon? Eikö kirkon tehtävä ole tuoda hengellisyys – Henki – myös omaan aikaamme? Helvetillä pelottelu ja Taivaan riemulla houkuttelu on ihmisten alistamista, jollei sen rinnalla ole rohkaisua ja lohdutusta tämän ajan koettelemuksissa ja aitoa osallistumista tämän ajan juhlahetkien iloon.
Jos kuuntelit Martti tämän blogini linkissä olevan saarnan, eikö Jeesus siinä toimi juuri niin kuin itse kirjoitat, eli tähtää iankaikkisuuteen, mutta osallistuu tavalliseen hääjuhlaan…?
Enhän minä Jeesusta kritisoikaan vaan kirkon ymmärtämistä ainoastaan tuonpuoleisen hengellisyyden kotina. En usko edes olevani kanssasi eri mieltä asiasta. Yritän edelleen vastata esittämääsi kysymykseen: Voiko kristillisen kirkon hengellistä kutsumusta korostaa liikaa?
Hyvä.
Kirkko etsii omaa paikkaansa muuttuvassa maailmassa. Minusta vaikuttaa , että oikeasti oli Teinilän puheenvuorossa kyse siitä. Kirkolla olisi paljon annettavaa yhteiskunnalle, mutta sen omat rakenteet ovat esteenä.
Minulle rakas alue on nuorisotyö. Se on erietetty muusta seurakuntatyöstä ja kohdistuu pääasiassa rippikoulutyöhön. Erityminen on tapahtunut myös yhteistyöstä perheiden kanssa. Perheet voisivat saada hyvää tukea omassa kasvatustyössään, mikäli yhteistyötä olisi puolin ja toisin. Myös seurakuntien nuoriasotyö hyötyisi siitä, että vanhempien osallistuminen olisi jossainmäärin mahdollista.
Nyt nuorisotyön voimavarat on erityisen kovilla, mutta kirkko ei kykene suuntautumaan ja muuttamaan toimintaansa yhteiskunnan tarpeiden mukaan. Tällöin monet tulisivat kirkon hengellisen toiminnan piiriin ja kokoisivat sen tärkeänä. Sama kehityssuunta voisi toteutua kirkon toiminnassa laajasti.
Nyt näyttää sitä, että kirkossa lähdetään pois joiltakin kirkon omilta vahvuusalueilta, maaperälle jota huonosti tunnetaan. Samalla sellaiseen toimintaan, joka ei tue kirkon hengellistä perustehtävää.
Minä uskon, että nämä nuorisotyön tärkeydestä, yhteistyöasioista ja resursseista ym. muistuttavat pohdinnat ovat hyviä ja ihan polttopisteessä.
Teinilän suhteen aistin myös muuta. Oletan hänen pyrkivän hieman näpäyttämään perinteistä kristillistä uskonymmärrystä, joka korostaa Kristuksen ristin työstä elävän evankeliumin julistuksen keskeisyyttä. Ristin evankeliumi on sitä varten, että olemme syntisiä, ja tarvitsemme ennen kaikkea anteeksiantamusta. Tämä perinteinen korostus muistuttaa näet usein siitä, ettei tämän maailman sosiaalinen tasapaino, eikä ekologinen tietoisuus tule koskaan sillä tavalla maaliinsa, että ihminen vapautuisi pahan vallasta tätä reittiä. Siinä on kyse moraalisesta projektista, jossa on toki paljon hyvää, mutta samalla myös paljon uuvuttavaa ja epätoivoista… Ihmisen sydän kun ei uudestisynny elävään toivoon, uskoon ja iloon minkään sosiaalis-, moraalis-,eettisen projektin kautta, vaan uskossa Vapahtajaan, jonka lävistetyt kädet julistavat Jumalan rakkaudesta katuvan syntisen lohdutukseksi ja pelastukseksi.
Neuvosto-Kommunismi oli yksi raskas moraalinen projekti, jolla ei ollut mitään tekemistä kristinuskon kanssa, paitsi sen väkivaltainen vastustaminen… Näin ollen pelkkä moraalinen projekti ei ole välttämättä Jumalasta, vaan voi olla myös hänen vastustajansa hanke (jos se saa eräänlaisen epäjumalan aseman).
Kirkon vieraantuessa yhteiskunnan muutoksesta ja sen tarpeista, vieraantuu kansa kristillisetsä elämästä. Jolloin hengelliset kysymykset jää taka-alalle. Jos vaikkapa nuoret tulisivat joukolla mukaan riparin jälkeen ja kokisivat toiminnan mielekkääksi, niin saisimme heidät myös lähemmäs muutakin hengellistä elämää. Avaimet tähän kirkolla on olemassa.
> Kirkon vieraantuessa yhteiskunnan muutoksesta ja sen tarpeista, vieraantuu kansa kristillisetsä elämästä.
Kun näitä keskusteluja seuraa, näissä usein toistuu sellainen ajatus, että Jumala ikäänkuin vihaisi sitä, että yhteiskunnat kehittyvät ja niiden arvot muuttuvat. Ikään kuin ajatellaan, että yhteiskunta on aina ollut hyvä, mutta juuri nyt se on viimeisen 20-30 vuoden aikana yhtäkkiä mennyt pilalle.
Me ihannoimme helposti menneisyyttä ja ajattelemme, että kyllä kaikki pääsevät taivaaseen kunhan vain palaamme 1990-luvun yhteiskuntaan. Tässä ehkä unohdamme sen, että myös 90-luvun konservatiivit näkivät nykyajan pilanneen kaiken ja uskoivat totuuden löytyvät 1960-luvulta.
Nuoret edustavat tulevaisuutta. Jos me kaiken aikaa kiellämme jopa nykyhetken ja sen arvomaailman sekä haaveilemme menneisyydestä, on ihan selvä, että kirkko ei tule nuorisoa tavoittamaan.
Tässä blogissa ei ole varsinaisesti keskustelu siitä onko entinen aika parempaa kuin nykyinen, vaan siitä, mikä on kistillisen kirkon syvin kutsumus, ja voiko hengellistä kutsumusta korostaa liikaa…
Manu,
Olet virassa ja evlut pappisoikeudet omistava, joka eniten välittää Totuutta Totuudessa.
Kaksi kommenttiasi eilen, 20/1, 21:13, ”kristillisen kirkon hengellinen pääkutsumus, julistaa Taivas ja helvetti” ja 20:50, .. mutta itse sanoma tähtää iankaikkisuuteen, Jumalan valtakunnassa”.
Siksi Jeesus sanoi, ettemme huolehtisi syömisestä, vaatteista yms. Jo pelkästään tämä kanta Jeesukselta kirkastaa uskovien tehtävän. Kirkko ja kirkot ovat niin suuria ja Hengettömiä laitoksia, etteivät ne voi nähdäkään tuonpuoleiseen. Uskonnollisuus näkee yhtä paljon ja samalla tavalla kuin tämä maailma, eli asiat, mitkä ovat katoavia, ei ikuisia.
Pelkistettynä: kehitysapu parhaimmillaankin hoitaa ihmiset paremmin syötettyinä helvettiin (kärjistys).
Kiitos Reijo!
Jaan ehdottomasti näyn iankaikkisuusasiasta. – Taidamme myös olla paljossa samalla linjalla huolesssa siitä, että tämänpuoleisesta hyvästä tehdään asia, joka ohittaa parhaimman eli iankaikkisen elämän.
Manu ja Martti. Tuntuu melkein siltä, kuin haluaisitte ehdoin tahdoin puhua toistenne ohi. Kaksi huomiota. On aivan totta, että ”maallista” ja ”hengellistä” ei pidä erottaa toisistaan. Herramme sanoo kuitenkin samassa Matteuksen evankeliumissa, johon kaste- ja lähetyskäsky päättyy: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän saa omakseen koko maailman mutta saa sielulleen vahingon”. Kaste- ja lähetyskäsky koskee tätä maailmanaikaa, mutta tämä maailmanaika ei ole koko todellisuus. Useamman Matteuksen evankeliumin lausuman mukaan. Mutta sanoudun omasta puolestani irti Reijo Mänttärin kärjistyksestä. Enkä vain seurakuntamme diakoniapapin ominaisuudessa eli ns viran puolesta.
Tyrvään kirkkoherra Johannes Bäck (+1901) kuuluu pojanpoikansa todistuksen mukaan olleen puilla paljailla joulun jälkeen autettuaan seurakunnan vähäosaisia. Kuitenkin hän piti aina käräjäsaarnoja myöten esillä syntien sovitusta ja muita kristillisen uskonopin ns. ydinasioita. Pietistiseen tapaan, sanoisin. Maallista ja hengellistä voinee painottaa eri tavoin, kunhan kumpaakaan ei laiminlyödä.
Kiitos Marko pohdinnoista. Käsittääkseni löysimme Martin kanssa lopulta jotakin tuosta, mitä kirjoitat…
Nyt tämä blogi hiljentyy pyhän viettoon. Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita.
PS. Joku minulle tuntematon taho on poistanut valtaosan Martti Pentin kommenteista. – Syytä en tiedä…