Kun Nurmijärven seurakunnan kirkkoneuvosto päätti, että tähän asti kunnan kanssa järjestetyt lasten iltapäiväkerhot siirtyvät ensi syksynä yksin seurakunnan pitämiksi, oli perusteluna ”kristillisen kasvatuksen turvaaminen”.
Kotimaa-lehden jutussa 8.12 todetaan seurakunnan tiedotetta lainaten, että ”jatkossakaan iltapäiväkerhojen toiminta ei ole korostetun hengellistä, mutta luonteva kristillisyys on sitten taas mahdollista”. Tuon päätöksen seurauksena joudutaan ottamaan kantaa toiminnan kristillisyyden laatuun ja määrään.
Milloin toiminta on korostetun hengellistä ja minkälaista on luonteva kristillisyys? Siinä olisi jollekin työryhmälle tai väitöstutkijalle hyvä aihe pohtia.
Luonteva kristillisyys voi joidenkin mielestä olla liikaa ja toisten mielestä liian vähän. Voi olla, että joidenkin seurakuntalaisten mielestä toiminnan tulisikin olla korostetun hengellistä. Kuulee myös puhuttavan raikkaasta tai kirkkaasta kristillisyydestä.
Voiko hengellisyyden tai kristillisyyden määrää ja laatua, saati uskoa ylipäätään mitata? Pelkkä joidenkin sanojen tai muotojen esiintymisen laskeminen tuskin antaa tuohon lopullista vastausta.
Arviointia hankaloittaa se, että ihmiset elävät uskoaan todeksi niin monella tavalla. Toinen viljelee ahkerasti raamatunlauseita ja uskonoppia, kun toinen uskoo henkilökohtaisesti ja hiljaisesti mielessään, lukee ehkä hiljaa iltarukouksen.
Ainakaan minä en kykene sanomaan, kumpi on kristillisempää. Ei pidä myöskään mennä arvioimaan toisten ihmisten uskon määrää.
Tuo sama jako näkyy kirkossa monessa muodossa hengellisinä suuntauksina. Erilaiset suuntaukset ovat minusta ok, vanhan sanonnan mukaanhan ”jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi”.
Ongelmat syntyvät siitä, kun yritetään saattaa oma tapa uskoa myös toisten tavaksi.
Seurakunnan ja koulujen yhteistyöstä on viime vuosina pyritty rajaamaan pois uskonnon harjoittaminen ja tunnustuksellisuus. Mikä on uskonnon harjoittamista?
Taisi eduskunnan perustusvaliokuntakin todeta, että Suvivirren laulaminen tai joulukuvaelman katsominen eivät ole uskonnon harjoittamista. Sen mukaan kulttuurimme ilmiöistä saa kertoa, vaikka niillä on vahvat kristilliset juuret. Se on yleissivistystä.
Seurakunnan omassa toiminnassa ei tarvitse kuunnella kunnan vaatimuksia, mutta toki on otettava huomioon, minkälaista toimintaa seurakuntalaiset haluavat ja ottavat vastaan.
Juice lauloi, että ”Jumala on, vaikka ei uskoisikaan”. Olen samaa mieltä.
Marko Sjöblom
Te ette voi kuitenkaan mitään sille, että evankeliumi on juutalaisvihamielinen, ja teidän kuuluu uskoa siihen, muuten te ette ole uskovaisia. Usko on tässä uskonnossa tärkein, kuten myös islamissa.
Tästä on kysymys, ja jos minä olen ihmisoikeuksien puolesta, jotka kuuluvat myös juutalaislle, en ymmärrä sitä, että se herättää vastustusta.
Minun on myös vaikea ymmärtää sitä, että te ette ymmärrä, että juutalaiset eivät voi pitää omaa kuollutta kansalaistaan jumalana. He eivät voi pitää Jeesusta myöskään messiaana, koska hän ei ole täyttänyt messiaalle asetettuja vaatimuksia. Ne ovat melko suuret ja ihan tämänpuoleiset.
Jukka Mikkola
”Mikä on mielestäsi kristinuskon sisällön perusta ja perusteet, menemättä eri henkilöiden ja porukoiden mielipiteisiin tai käsityksiin? ”
Kristinuskon perusta on evankeliumi, sitähän teidän kuuluu julistaa, se ei katso henkilöön, lahkoon, kirkkokuntaan, eikä kansaan, evankeliumi on kaiken perusta, teitä ei edes olisi ilman sitä.
Kuka sitä vaivautuu lukemaan, se on sitten eri asia, uskotaan vaikka ei tiedetä mitä uskotaan. Harva tietää, että sieltä me opimme myös kirosanat.
Tarja P. Evankeliumi ei ole juutalaisvihamielinen eikä ihmisoikeuksia vastaan. Juutalaisuudessa oli jo 2000 vuotta sitten monia erilaisia käsityksiä Messiaasta eikä Jeesus Nasaretilainen sopinut näistä juuri mihinkään. Paavali, Benjamin sukukuntaan ja fariseuksiin kuuluva, sanoi 1. Korinttilaiskirjeessä näin: ”Juutalaiset etsivät ihmetekoja ja kreikkalaiset viisautta, mutta me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta (Mesiasta), joka on juutalaisille pahennus ja kreikkalaisille hullutus”. Näin siis juutalainen, joka oli itse vastoin omaa vakuuttuneisuuttaan kääntynyt Jeesukseen uskovaksi. Emme me ajattele, että ketään voidaan pakolla saada uskomaan Jeesukseen tai edes omalla päättelyllä. Usko on Jumalan lahja ja syntyy evankeliumin sanaa kuultaessa.
Hyvää sunnuntain jatkoa Sinulle.
Laadusta kysymys
Lähtölaskenta vihanlietsonnalle on tietysti Jeesuksen ja Juudaksen vastakkainasettelu, jossa Juudas kirkkoisien mukaan kuvaa juutalaista perustyyppiä ja Jeesus kutakuinkin jotain vastakkaista. Juudas kantaa rahapussia ja Jeesuksella ei ole edes paikkaa mihin päänsä kallistaa. Ja me niin rakastamme köyhää, joka käyttää aikansa haukkumalla omaa kansaansa kaikelle maailmalle. Meillä löytyy näitä omastakin takaa, ja joskus sorrun siihen itsekin.
Taide on kautta aikojen tukenut kristillisisä käsityksiä maalaamalla rumia kuvia Juudaksesta, ja koska häntä on pidetty perustyyppinä, kuvat ovat laajentuneet pilakuviksi kaikista juutalaisista miehistä, kelmi ilme, tumma iho, iso nenä ja viekkaan kavalat silmät. Kun taas Jeesus on vauva äidin sylissä, nuorukainen lammaspaimenena, harras ilme kasvoilla, valkoinen kaapu ja iho, kultaiset lainehtivat pitkät hiukset, sandaalit ja sauva, sädekehä päänpäällä, Karitsa sylissä, joka onkin hän itse, karitsa, joka teurastetaan ja jonka luita ei saa rikkoa, että pystyy kävelemään haudasta ulos.
Kaikki Juudakset joista olen lukenut, ovat olleet taistelijoita, kansan puolustajia, maanpuolustajia, sen luulisi olevan arvokasta, kun taas Jeesus menee vapaaehtoisesti kuolemaan ennen aikojaan ja jättää kansan yksin taistelemaan susia vastaan, se tekee hänen uhristaan niin ihailtavan kristillisesti, antaa henkensä, josta ei ollut mitään hyötyä kansalle.
On sanottu, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja tässä tapauksessa se on kyllä ajanut sen asian mihin se on tarkoitettukin, eli osoittamaan kristinuskon valheellisen kauneuden suhteessa Jeesuksen lähtökohtaan, eli siihen kansaan, josta hänet on siepattu tarinallisesti ja jota edelleen pidetään panttivankina, kertomalla hänestä täysin höpöjä juttuja kun hänen kuvansa riippuu ristinpuulla, eikä hän voi sanoa mitään, juttuja jotka eivät sovi mihinkään totuuden pirtaan.
Tässä oli yksi mitta, voineeko tuota kukaan kumota.
Ihmiset luovat mielikuvan jostain henkiöstä tai asiasta ja pitävät sen yleensä hyvin pitkään. Vaatii suurta rohkeutta kyseenalaistaa yleistä mielipidettä, sanomalla vaikka: ’Juudasta on syytetty ja paneteltu ihan syyttä.’ samoin kansaa.
Kyllä ihan omasta takaa löytyy niitä, jotka ei voi evankeliumia ottaa vastaan. Aivan yhtä tiukassa se on kaikkien kanssa. Ei Juutalainen kansa tee tässä mitään poikkeusta. Israelissa on nykyisin hyvin paljon messiaanisia seurakuntia. Joten yhtä hyvin Juutalainen voi olla saamalla Kristitty. Tässä toteutuu tutun Hebrealaisen laulun sanat: ” kuinka suloista onkaan kun veljekset sovussa istuvat”. ( Psalmi 133 )Siinä kuvataan kauniisti se miten kaikki ovat veljiä keskenään. Saman taivaallisen Isän lapsina.
Pesonen ja taivaallisen isän lapset.
Kasvakaa aikuiseksi ja tunnustakaa itse isyyenne, kyllä kaikilla lapsilla on ihan maallinen isä.
Myös Jeesuksella, jos sellainen henkilö olemassa oli, ja jos ei ollut, niin isä on silloin kirjoittaja, tai heitä voi olla montakin, koska kirjoittajia on monta.
Nyt on joulun aika, ja miehet haluavat juhlia lapsen syntymää, aivan kuin muita lapsia ei koskaan olisi syntynyt. Me naiset olemme synnyttäneet lapsia kautta maailman ja ajan, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Me haluamme myös tunnustaa isien osuuden tässä tapahtumassa, kun taas miehet haluavat sanoa; – emme me ole syyllisiä, me kaikki olemme jumalan lapsia ja veljiä ja siskoja, lapset sikiävät hengestä ja tuulesta, ilmasta, tai saksalainen haikara tuo.
Todellakin, aikuisuutta kaivataan. Pois rinnoilta kaikki lapsimiehet.