(Santiago de Chile) Syyskuun 11. merkitsee Chilessä jotain muuta kuin USA:ssa.
11.9.1973 on päivämäärä, jonka jokainen chileläinen varmasti tietää. Jokainen historiaa ja tunteva ajatteleva ihminen Suomessakin sen hoksaa. Tuolloin Chilessä tapahtui vallankaappaus ja sotilasjuntta oltti vallan. Presidentti Savador Allende teki presidentinpalatsissa itsemurhan.
Museo de la Memoria y los Derechos Humanos (Muistojen ja ihmisoikeuksian museo) on uusi, hienosti rakennettu museo jossa kerrotaan Chilen lahihistoriaa, mutta viitataan myos (sorry aeaekkoeset katosivat koneesta) maan rajojen ulkopuolelle, jossa on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvasti ihmisoikeuksian loukkauksia ja joukkotuhontaa. Yksi kokonainen kerros on omistettu syyskuun 11. paivalle vuonna 1973. Kuuntelin nauhalta Allenden viimeisen radiopuheen, jossa olivat messiaaniset sanansa: han sanoo ettei jata Chilen kansaa, vaan on aina heidan kanssaan.
Vaikuttava kokemus. Museossa katsoin myos elokuvan nimelta Amnesia (tekstitys englanniksi, onneksi), jossa oli kyse anteeksiantamisesta, menneisyyden varjojen jattamisesta. Voiko julmuuksien kohteeksi joutunut antaa anteeksi, kun nakee piinaajansa elavan ja voivan hyvin, menneet unohtaen ja meneisyydelle naurauen: se oli sita aikaa ja me vain tottelimme ohjeita.
Kenties menneisyytta ei voi eika pidakaan unohtaa, mutta jotenkin pitaa paasta eteenpain. On annettava anteeksi, on noustava katkeruudesta ja vapauduttava oikeutetustakin vihasta.
Chilen nuorelle sukupolvelle 11.9.1973 on ehka vain paivamaara historiankirjassa, silla he ovat vapaat muistojen kahleista. Sotilasjuntan aika ei koske suoraan heita (juntta piti valtaa 17 vuotta) mutta yhteiskunnan todellisuudesta hekaan eivat ole vapaat.
Hentilä:
Ei sinulla ole mitään kommenttia Venezuelan tai Nicaraguan sosialistisen/sandinistisen yhteiskunnan kehityksestä tai tilanteesta?
Entäs ne muut ”onnistuneet” sosialistiset valtiot?
Niin. Niitä taitaa olla vain lauluissa ja haavekuvissa.
Kuinkahan lienee? Suomalainen vasemmisto oli moskovalaismielinen – taistolaiset enemmän, mutta saarislaisetkin noin länsimaisittain ottaen aika laillla. Kamputsea oli Pol Potin porukan maalleen antama nimi, ja kyseinen porukka oli Kiinan kanssa kimpassa eli siis neuvostovastainen. Suomalaisella vasemmistolla ei siis ollut mitään syytä ummistaa silmiä Kamputsean tapahtumilta. Sen sijaan ehkä pitää suunsa kiinni, lasitalossa kun istuivat.
Argumentin sijasta voi ikäänkuin heittää keksin kaijalle ja todeta, ”lluehan poika historiaa”.
Onhan sitä hiukan tullut tavailtua ainakin kuvatekstien kohdalta, kun oli toisessa tutkinnossa pääaineenakin.
Historian faktat eivät, ikävä kyllä, siunaa läheskään kaikkea, mitä tuo uudemman ajan verisin uskonto sai aikaan – ei edes Chilessä. Monikaan aatteen suomalaisista paimenista ei ole julkisesti katunut liturgiaansa.
Eräältä maineikkaalta naisnäyttelijätä aikoinaan kysyttiin, onko hän pahoillaan siitä, että on edistänyt tuollaista aatetta? Kuului sitten daamilta vastaus: ”Minä en polvistu porvarin edessä”. Olisi nyt polvistunut edes sen turvaa ja apua etsivän vähäosaisen kansan edessä, jolle oli propagonuti tuollaista valhetta.
En ymmärrä myöskään Perun, Bolivian, Kolumbian ym. maiden yläluokkaa. Kuinka kauan ne luulevat istuvansa satulassa? Maareformi olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten, intiaanit ovat lähes koiran asemassa. Bisnesmaailman edut sitovat USA:n politiikkaan, jossa se tulee varmasti kokemaan verisen tappion.
No jopas. Ihmeellisen sävyn sai kommettiketju. Itse Chilessä juuri käyneenä ja maan historiaa hiemam tavanneena, en lähtisi heittelmään kovin mojovia yleistyksiä oikeisto-vasemmisto akselilla. Allenden kaatuminen oli isolle osalle maailmaa symboli, samantapainen kuin Obamaan valinta. Syntyi tunnelma edistyksen ja oikeudenmukaisuuden mahdollisuudesta. Mutta ei. Vanha valta, raha ja sotilassaapas kera Setä Samulin halusivat muuta ja synnyttivät ilmapiiriin, jossa faktoilla ei enää ollut sijaa.
Lyhyen visiitin perusteella jäi ristiriitainen olo, vaikka pääasiassa näin melko vaurasta ja eurooppalaisen oloista elämää (hotelli sijaitsei sellaisella alueella). Metro toimi liukkaasti ja kaikki ruoka oli hyvää. – Santiagossa asuu noin 6 miljoonaa ihmistä, joten slummimaisessa elämänmuodossakin löytyy. Pitkässä maassa on monta maata, elämänmuotoa ja kulttuuria. Ratkaisevaa on riittävän tasapuolisuuden tunne ja mielekäs todellisuus. Varsinkin koulutuksessa tämä mitä ilmeisimmin puttuu: Chile ei saa ikinä parhaita voimiaan käyttöön, jos koulutusta saa vain pappa betalar -periaatteella.