(Santiago de Chile) Syyskuun 11. merkitsee Chilessä jotain muuta kuin USA:ssa.
11.9.1973 on päivämäärä, jonka jokainen chileläinen varmasti tietää. Jokainen historiaa ja tunteva ajatteleva ihminen Suomessakin sen hoksaa. Tuolloin Chilessä tapahtui vallankaappaus ja sotilasjuntta oltti vallan. Presidentti Savador Allende teki presidentinpalatsissa itsemurhan.
Museo de la Memoria y los Derechos Humanos (Muistojen ja ihmisoikeuksian museo) on uusi, hienosti rakennettu museo jossa kerrotaan Chilen lahihistoriaa, mutta viitataan myos (sorry aeaekkoeset katosivat koneesta) maan rajojen ulkopuolelle, jossa on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvasti ihmisoikeuksian loukkauksia ja joukkotuhontaa. Yksi kokonainen kerros on omistettu syyskuun 11. paivalle vuonna 1973. Kuuntelin nauhalta Allenden viimeisen radiopuheen, jossa olivat messiaaniset sanansa: han sanoo ettei jata Chilen kansaa, vaan on aina heidan kanssaan.
Vaikuttava kokemus. Museossa katsoin myos elokuvan nimelta Amnesia (tekstitys englanniksi, onneksi), jossa oli kyse anteeksiantamisesta, menneisyyden varjojen jattamisesta. Voiko julmuuksien kohteeksi joutunut antaa anteeksi, kun nakee piinaajansa elavan ja voivan hyvin, menneet unohtaen ja meneisyydelle naurauen: se oli sita aikaa ja me vain tottelimme ohjeita.
Kenties menneisyytta ei voi eika pidakaan unohtaa, mutta jotenkin pitaa paasta eteenpain. On annettava anteeksi, on noustava katkeruudesta ja vapauduttava oikeutetustakin vihasta.
Chilen nuorelle sukupolvelle 11.9.1973 on ehka vain paivamaara historiankirjassa, silla he ovat vapaat muistojen kahleista. Sotilasjuntan aika ei koske suoraan heita (juntta piti valtaa 17 vuotta) mutta yhteiskunnan todellisuudesta hekaan eivat ole vapaat.
Muistan tuon päivän. 11.9 oli satanut ensi lumi Itä-Hämeessä.
Suomessa ei ole haluttu muistaa, mihin Allienden hallinto pyrki, melko suoraviivaiseen sosialistiseen komentoyhteiskuntaan yhden kansanosan ehdoilla. Muille luu kurkkuun.
Näin muistellessani en ole unohtanut, että koko Etelä-Amerikka on edelleenkin valkoisen omistavan vähemmistön ja pienen mestitsiryhmän vallan alla. Keskiluokka puuttuu lähes täysin, tai sillä ei ole poliittista merkitystä, koulutus koskee lähinnä yläluokkaa.
Venezuela on oiva esimerkki siitä, että komentotalous tai yheiskunnallinen holhous ei muuta mitään. Demokratiaa voidaan rakentaa vain koulutuksen, kansalaisvapauksien ja tasa-arvon tietä, ei sosialisoimalla kaikki mahdollinen – tai jatkamalla roomalaista Cracchusten politiikkaa – jakamalla ilmaista leipää slummeissa……
Herra Ojala. Mikä ihmeen komentotalous? Jos olisitte edes alkeet Allenden talousohjelmasta ja hallinnon uudistamisesta lukenut, olisitte varmasti esittäneet erilaisia mielipiteitä. Tämän päivän Venezuelat yms. esimerkit eivät sovi malleiksi siitä, mitä murhattu Allende edusti. El pueblo unido jamás será vencido.
Muistan minäkin tuon päivän. Seuraavana aamuna olin professori Kortekankaan lennolla, jossa yhdessä arvioimme tilanteen surkeaksi. Sellaiseksi se osoittautuikin sotilasjuntan lyötyä kansalle luun kurkkuun varsinaisessa komentoyhteiskunnassa.
Minä olin tuolloin vielä oppikoulussa. Itse päivästä en muista paljoakaan. Oaremmin on jäänyt mieleen muutaman viikon päästä järjestetty YK-päivän tilaisuus, jossa vieraileva ohjaajatähti oli pannut koulumme johtavan taistolaisen esittämään juntan kenraalia ja johtavan porvarin vangittuna olevaa vasemmistolaista arkkitehtia. Ihan vakuuttavasti esiintyivät, varsinkin se kenraali.
Eipä etelä-Amerikan vasemmistolaisjohtoisissa vallananastuksissa, tai niitä seuranneissa työväen diktatuureissa juuri humaanimpaa touhua nähty. Saati niissä vieläkään kovin kummoisia oloja kansalla olisi.
Kuuban pakkovalta ja diktatuuri. Venezuela, kurjuutta valtavista öljyvaroista huolimatta. Nicaragua: kurjuutta ja takapajuisuutta, SUomen 30vuotta annettu jatkuva kehitysapu ei ole tuottanut mitään.
Nepotismia, korruptiota, valtaanpäässeet muuttavat perustuslakeja pysyäkseen vallassa, vaikka esittävät demokratiaa ja vaaleja.
Näyttäkää maa, missä sosialismi tai vasemmistolainen vallankumous on tuottanut yhteiskunnan menestyksen ja ihmisille paremmat olot.
Salvador Allenden näkemyksissä ja tavoitteissa oli paljon yhteistä vapautuksen teologian kanssa.
Kilpeiäinen voinee googlesta katsoa, mitä merkitsee komentotalous.
Kokematta on tietysti mahdoton sanoa, olisiko Allenden pakkovalta ollut lempeämpi kuin Pinochetin. Uskonveljien aikaansaannoksia ylimalkaan katsellessa päädyn sanomaan: tuskinpa.
Etelä-Amerikan vaihtoehdot ovat vähissä, mutta tuskin nuo konstit vievät sitä eteenpäin.
Yliopistossani opiskeleva perulainen vaihto-oppilas oli kovin pahoillaan siitä, että Suomessa ei selviä antamalla lahjuksia…
olivät tästä surullisesta tosiasiasta maamiehensä jo etukäteen häntä varoittaneet…
Jorma Ojala, oikeistolaisten silmälasiesi läpi katsottuna moni asia, niin myös Allenden tavoittelema yhteiskunta, vääntyy – ymmärrettävää kyllä – toiseksi kuin mitä oli tai on reaalinen todellisuus. Sinun kannattaisi valistaa itseäsi ja lukea vakavasti otettavaa tutkimusta, niin Chilen historiasta kuin monista muistakin lähimenneisyyttä ja nykyisyyttä koskevista asioista ja tapahtumista.
Tuskin Salvator Allende olisi onnistunut rakentamaan sen ihmiskasvoisempaa sosialismia kuin mihin Castro Kuubassa on yltänyt: siis lähinnä komentotalous. En puolustele myöskään latinalaisen amerikan verisiä oikeistodiktatuureja.
Tahtoo vain olla että kun meikäläinen liberaali laitavasemmisto (so. mitä siitä on jäljellä) kuulee Allenden nimen, silmät kostuu, huulet väpättää ja suu tapailee Violeta Parraa. Unohtuu täysin paitsi Kuuba ja Nicaracua, myös se että 1970-luvun alussa oltiin joko meidän puolella tai meitä vastaan. Sekä Allendea että Allenden aikaa on vahvasti mystifioitu vasemmistolaisessa mytologiassa. En kiistä Allenden mahdollisia humaaneja aikomuksia, mutta epäilen vahvasti, että tohtori olisi sysätty pian syrjään ja/tai pidetty lähinnä muodollisena keulakuvana kun luokkatietoisemmat reaalisosialismia puuhaavat pojat olisi pistetty hommiin.
Mitä sinun silmälasiesi läpi sitten näkyy? Näkyykö riittävän selvästi, vai värittyykö historia? Aate usein peittää maisemaa. Kamputsean hallinnon hirmutekoja ei vasemmistomme voinut aikoinaan millään hyväksyä, vaikka asia jo lännessä hyvin tunnettiin.
Rauli Virtanenkaan ei nähnyt, vaan dementoi kategorisesti Pol Potin hirmutyöt pelkkänä amerikkalaisena propagandana Suomen Kuvalehdessä.
Käyt taas henkilöäni astaan ja suosittelet historian lukemista. Mistä tiedät mitä minä olen lukenut ja kuinka paljon?
Chilen historia ei juuri Allienden asioista kerro, kun työnsä jäi kesken. Riittävästi kuitenkin, että tiedämme yrityksen rakentaa pakkovalta kansan enemmistön kustannuksella.
Olli Seppälä voisi kenties paikan päällä käyneenä kertoa, millaisia olivat Allenden ensimmäiset asetukset, jossa valtaa härskillä tavalla keskistettiin ammattiyhdistysliikkeelle ohi kansan ja parlamentin.
Mielenkiintoista, muuten, että sinnepä, Chileen, Pinochetin vieraaksi lähti sitten toinen vasemmistomme ihailema demokraatti, puoluesihteeri Erich Honecker.
Tällaista on joku elämäntyökseen ajanut Suomeen! Huhhuh!
Kari-Matti Laaksoselle:
Amerikan pitäisi ehdottomasti purkaa Kuuban saarto, mutta siellähän ei politiikkaa juuri rehdein keinoin harrasteta.