On useita merkityksiä sanalle vanhurskaus ja siksi on mahdotonta löytää sanaa joka kuvaisi vain yhtä niistä, Lisäksi uskonnollisessa kielessä on kaksi voimakasta ilmaisua jotka ovat yhtä aikaa voimassa, mutta samalla toistensa täydellisiä vastakohtia. Mikä voisi olla sellainen yksi sana, joka kertoisi tämän kaiken?
Joku ajaa liikenteessä vanhurskaasti noudattaen tarkasti kaikkia liikennesääntöjä. Ajaen tarkasti mittaria seuraten ja näin ollen on aiheuttamassa ruuhkaa, kun muut tietävät, että voi aivan hyvin ylittää viidellä kilometrillä sen , mitä mittari näyttää.
Virkamies voi tehdä työnsä vanhurskaasti suotumatta mihinkään sellaiseen, josta voisi saada itselleen luvatonta hyötyä. Martti Lutherin aikana sana vanhurskaus oli varmaankin paljon käytetympi kuvaus. Silloin ehkä tuo käsite kertoi jostakin, joka normaalissa kanssakäymisessä yhteiskunnassa oli yleisessä käytössä.
Yhteiskunnan sisäinen rakenne on muuttunut niin, että sanaa vanhurskaus ei missään muualla enää käytetä, kuin uskonnollisessa kielessä. Muualla koko sana on tullut tarpeettomaksi. Tilalle on tullut uusia sanoja kuvaamaan kutakin eri aluetta omilla termeillään. Mitään yhteistä sanaa ei enää ole käytössä.
Miten siis voisimme löytää sanan joka kuvaisi uskon vanhurskautta ja lain vanhurskautta sellaisella tavalla, että lukija voisi heti tietää kummasta kulloinkin on kyse?
Tuo sana on kuitenkin niin merkittävä, että jos se poistettaisiin, niin koko kristinoppi loppuisi siihen.
Kristillisen uskon perusta on siinä, että Jumala lukee vanhurskaaksi syntisen. Pelkästään uskon kautta Jeesukseen. Samaan aikaan on voimassa toinen yhtä merkittävä vanhurskaus, joka perustuu lain kuuliaisuuteen. Kummallakin on oma huoneensa krillisessä elämässä. Näiden huoneiden väliseinää ei saa poistaa. Jos se poistetaan, niin lahjavanhurskaus katoaa saman tien ja jäljelle jää vain Mooseksen lakiin perustuva tekoihin tukeutuva vanhurskaus, joka ei enää ole kristillistä uskoa.
Autuaita ovat hengellisesti köyhät sillä heidät ravitaan.
Voi miten helposti siirtää syrjään tuon köyhyyden. Kukapa haluaisi köyhä olla hengellisesti.
Ammulla herätessäni minua alkoi jotenkin aivan huvittamaan tuo uskonsisarusten kiistely oikeasta kasteesta ja pelastuksen oikeasta käsittämisestä. Siinä sisarukset kiistelevät omasta perintöoikeudestaan ja pyrkivät kiistämään sitä toisiltaan. Sitten mietin asiaa tarkemmin ja huomasin miten epäilykset alkoivat nakertaa omankin uskoni pohjaa. Jospa olenkin väärässä ja menossa siksi kadotukseen. Sitten sain tuon sanan: onnellisia ovat hengessään köyhät.
Niinpä olen mielelläni köyhä ja kaipaan sitä rikkautta joka vuotaa Kristuksen verisistä haavoista.
Voi miten helposti hengellisen rikkauden huumassa alkaa epäillä oman uskonsa ja kristillisen ymmärryksensä riittävyyttä. Hengellisesti köyhä voi siirtää kaiken tuon syrjään ja kaivata vain päästä rikkauden lähteelle. Niin kuin peura janoissansa kaipaa lähteen virkistävää vettä. Samoin minäkin riennän takaisin armon istuimen eteen köyhänä ja kysellen riittääkö vielä minulle pelkkä puhdas armo
”Samoin minäkin riennän takaisin armon istuimen eteen köyhänä ja kysellen riittääkö vielä minulle pelkkä puhdas armo.”
Minulle ei muu kelpaa, kuin armo. Jos armo ei riitä, minä hukun. Kristus on minulle elämä (Biblia).
Pekka Veli, en nähtävästi käsitä miksi Arin kanssa ei voi keskustella. Hyvä että sinä käsität.
No yksinkertaisesti siksi, että toivoisin blogieni toimivan keskustelualustana, jossa toisia kunnioitetaan. Rippumatta vastustajien mielipiteistä. Mikäli kunnioitusta ei ole , niin keskustelu muuttuu samojen lauseiden jankkaamiseksi. Mieliaiheeni on kirjottaa vanhurskaudesta. En muista tässä vuosien aikana yhtään keskustelua, jossa tuosta aiheesta olisin kirjoittanut ja keskustelu ei olisi päättynyt ikävällä tavalla turhaan väittelyyn.
Voithan Riitta käydä katsomassa vanhoja blogejani, niin havaitset pian mistä syystä keskustelut on tyrehtyneet. Sinne on yleensä jäänyt kaksi väittelijää jäljelle ja muut ovat kyllästyneet sitä sivusta seuraamaan.
Luterilaisessa uskonopissa on vielä 1800-luvulla puhuttu aivan koulukirjoissakin alkuvanhurskaudesta, joka Aatamilla ja Eevalla oli ennen syntiinlankeemusta. Se menetettiin ja seurauksia kuvataan 1 Mooseksen kirjan alkuluvuissa sekä pitkin Raamattua. Tämä menetetty vanhurskaus saadaan takaisin yksin ja ainoastaan Kristuksessa. Jumala ojentaa sen meille kiristillisen kirkon ja sen saarnaviran hoitamassa evankeliumin sanassa, ja kasteessa sekä ylläpitää ripissä ja ehtoollisessa. Tavallisten kristittyjen todistusta ja toimintaa unohtamatta, voimme lisätä. Yhtäältä peri/alkusynti/turmelus on vanhurskauden puutetta ja toisaalta aktiivista taipumista pahaan. Emme usko Jumalaan ja olemme piittaamattomia lähimmäisistämme. Tämä ei tietysti tarkoita, että ihminen ei kykenisi hyvään ja toisten rakastamiseen. Silloinhan koko kristikunnan ulkopuolinen maailma olisi täysin kaoottisen anarkian vallassa.
Marko, vastaan. Lutherin teksteillä oli aikoinasn minuun suuri vaikutus. Tuntui kuin hän puhui ja kirjoitti minulle. Pidin lutheria ensimmäisenä hengellisenä opettajana. Kunnes monien vuosien jälkeen minulle avautui lutherin teksteissä olevan suuret vinoutumat. Hänen teksteissä näkyi kirkon raadollinen jakaantuneisuus, teologinen irtautuminen ekumeenisista konsiileista, omalakinen tradition muotoilu, vanhuskauden yksipuolinen korostus, muun kustannuksella, Raamatun muotoperiatteen korostus, irtautuminen omaksi kirkoksi, lain ja evankeliumin aparaatin selitysmallin tulkintaavain. Nykyään en lue lutheria.
Miksi ihmeessä Sanalle ”Vanhurskas” pitäisi korvata yhdellä sanalla?
Raamattukin antaa sopivan ymmärrettävän sanan ” Oikeamielinen” joka vastaa sanaa ”Vanhurskas”. Raamattua yritetään väkisin kääntää uudelleen ja uudelleen. Alkuperäistä sanastoa kun yritetään jatkuvasti kääntää, niin esim. vuoden 92 käännöksessä, jonka monet ovat ilmaisseet ”sudeksi”. Kyllä käännöksestä Jeesuksen pelastussanoma ilmenee. Mitä enemmän Raamattua käännetään, niin seurauksena sanoma köyhtyy ja lopuksi jää jälelle pelkät kannet.
”Paras Raamatun käännös on se mitä luetaan”: Sanoi eräs kääntäjä. Uskon että kaikkivaltias Jumala kykene pitämään huolta siitä, että Hänen lupauksensa pelastuksesta tulee käännöksissä esiin. Ainakin siihen asti kun Raamattua halutaan pitää Jumalan sanana ja kääntää sitä niillä kielillä, mitä lukijat voivat helposti ymmärtää. Kääntäjillä on nyt ongelmana tuo meille tuttu sana, joka monelle on käsittämätön.
”Oikeamielinen” on kuitenkin aivan kiinni siitä, mitä sillä halutaan ilmaista. Tuollakin sanalla on useita hyvin erilaisia merkityksiä. Eikä se kykene kuvaamaan kyseistä prosessia yhtään sen paremmin, kuin sana vanhurskas. Oikeamielinen sana väärin käsitettynä muuttaa käsitteen aivan toiseksi. Jopa voi viedä lukijaan siihen kuvitelmaan, että joku ihminen voisi olla aina oikeassa.
Mitä oikeamielinen minulle tarkoittaa hengellisesti on että kun itse on saanut omat SUURET synnit anteeksi Jumalalta pelkästä armosta niin en voi vaatia toisilta oikeudenmukaista kohtelua, siis tulee armahtaa toisten pienet synnit eikä penätä niistä ”maksua” tai anteeksipyyntöä vaan antaa anteeksi vaikkei toinen pyydäkkään ja rakastaa rikkojaa vaikka tämä olisi tehnyt mitä tahansa.
Jeesus tuo tämän hyvin esille seuraavassa vertauksessaan:
23 Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.
24 Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.
25 Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi.
26 Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki’.
27 Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi.
28 Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, minkä olet velkaa’.
29 Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle’.
30 Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa.
31 Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut.
32 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: ’Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
33 eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?’
34 Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”(Matt.18)
Kiitos vastauksesta, Sami Paajanen. Mielenkiintoista on, että itse koen Lutherin siivilöineen häntä edeltävän (läntisen) tradition parhaat palat. Ja palaan Lutheriin sekä luterilaiseen traditioon yhä uudestaan, vaikka lue(skele)n myös kirkkoisien ja ortodoksien teologiaa. Kolme isää ovat yli muiden: Krysostomos, Augustinus ja Beda Venerabilis. Suomen- ruotsin- ja englanninkielisinä käännöksinä. Lopuksi päädyn kuitenkin Lutheriin ja Tunnustuskirjoihin aina uudestaan 🙂 Ripauksella vanhaa pietismiä ja herrnhutilaisuutta.
Olen samalla sitä mieltä, että hyvistä Lutherin suomennoksista huolimatta erityisesti evankelisen liikkeen tietty militantti siipi ja toisen maailmansodan jälkeiset suomennokset ovat amputoineet Lutherin ja luterilaisen tradition teologiasta sellaista, mitä evankelisuudessakin korostettiin vielä 120 vuotta sitten ja minkä Tuomo Mannermaakin nosti esiin osin ongelmallisesti. Muutokset huomaa havainnollisesti mm. Stefan Prätoriuksen Hengellisen aarreaitan laitoksista. Samalla olen sitä mieltä, että kukaan meistä ei voi kääntää kelloa satoja vuosia menneisyyteen. Ja pyyhkiä pois vaikkapa pietismin vaikutusta Luther-tulkintaan.
Minulla ei ole vaikeuksia allekirjoittaa noin 85-prosenttisesti vaikkapa Ilarionin Uskon mysteeri -dogmatiikkaa. Vaeltajan kertomuksista puhumattakaan. Paljon parempaa luettavaa ne ovat kuin moderni kansankirkollinen höttöuskonnollisuus. Mutta ei Luther ollut syypää lähes 400 vuotta ennen syntymäänsä tapahtuneeseen idän ja lännen kirkon hajaannukseen. Eikä hän käsittääkseni perustanut omaa kirkkokuntaa. Kyllä hänet ajettiin ulos kirkonkirouksella ja valtapolitiikalla. Ja mitä vanhurskauttamisopin korostukseen tulee, itse asia löytyy kyllä Raamatusta. Samalla Lutheria on syytä tulkita myöhäiskeskiajan roomalaiskatolisuutta ja sen vinoumia vasten. Ortodoksinen traditio oli lähes tuntematon Lutherille.
Marko Sjöblom:””. Mielenkiintoista on, että itse koen Lutherin siivilöineen häntä edeltävän (läntisen) tradition parhaat palat.””
Tässä on se harha jota tuot esille, ihminen itse pystyy ”siivilöimään” saastan seasta jotain hyvää, ei pysty.
Mietippä nyt juuri Lutherin tilannetta, hän oli katolisen uskon mukaan elänyt ja hänen oppineisuutensa perustui sen oppiin, yhtäkkiä hän hiffasi jotain ettei se ollutkaan Raamatun mukaista, löysi jotain mitä muut eivät olleet tajunneet, ok.
Mitä ko asia tarkoitti, koko katolinen usko oli harhassa, siis myös hänen saamansa opetus, miten siinä pitää toimia Raamatun mukaan, henkilökohtaisesti tehdä parannus eli kääntyä pois pimeudestä valoon eli Pietarin sanoin: ”tehkää parannus ja ottakoon kasteen syntien anteeksi saamiseksi että saisitte Pyhän Hengen lahjan, tämä on täydellisesti henkilökohtainen asia.
Mitä teki Luther, VAATI kaikkia muita kääntymään samaan mieleen itsensä kanssa, jopa paavin, huh huh, siis kaikkien muiden olisi tehtävä parannus ja alettava uskomaan samoin kuin hän, ei onnistunut, eihän?
Pekalta kysyisin kuinka mielestäsi tuli ohjata niitä jotka ovat väärällä tiellä eli eivät seuraa Totuutta vaan valhetta?
Kuinka evankeliumia tulisi julistaa, saako se satuttaa, loukata tai mitätöidä toisen uskoa?
Ari Pasanen. Ei Luther vaatinut ketään kääntymään omaan käsitykseensä vaan Kristuksen puoleen ja uskomaan Raamatun mukaisesti. Ja tähän hän kutsui oman aikansa kristillistä kirkkoa. (Vaikka ei juuri tuntenut idän kirkkoa). Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että Luther – vuonna 1483 syntyneenä – totta kai eli katolisen kirkon uskontraditiossa. Lutherin merkitys on siinä, että hän ei VAIN ja AINOASTAAN elänyt siinä, vaan sai Jumalalta armon nousta väärinkäytöksiä vastaan. Sitten on eri asia, että Luther piti kiinni raamatullisiksi ymmärtämästään lapsikasteesta ja parannuksesta. Ei hän parannusta vastaan ollut vaan opetti siitä esimerkiksi Schmalkaldenin opinkohdissa 1537. Itse kukin meistä voi myös harhautua.
Marko Sjöblom nyt tuot kantaasi selkeästi esille, kiitos siitä.
Siis mietippä nyt ihan itse, siis luther oli saanut katolisen uskon mukaiset ”sakramentit” ja hiffasi että sehän on ihan p…stä, siis kyllähän tämän nyt nykyisin jokainen ymmärtää että konttaamalla joitakin portaita ja hokemalla jotakin mantraa ei edistä omaa eikä kuolleitten pelastusta, mutta tuon uskoi liki kaikki muut katoliset, eikö vain?
Nyt kun Lutheri hiffasi armon, siis pelastus on pelkästä armosta niin osui kylläkin oikeaan, mutta eipä itse kääntynyt parannukseen omista synneistään vaan alkoikin vaatimaan toisien tekemään parannusta harhaopeistaan, meneekö se näin, ei mene.
Se että opettaa parannuksesta ilman että on itse sitä tehnyt ei onnistu, onhan itsekin vielä paatuneella sydämellä eikä Jeesus ole parantanut sydäntä, ei sieltä löydy Jumalan rakkautta, tämän todistaa ne hedelmät mitä Luther tuotti, väkivaltaa ja pakottamista, vai väitätkö ettei Luther hyväksynyt periaatetta että kenen maa sen uskonto eli ruhtinaat saivat määrätä mitä heidän alueellaan uskottiin.
Se että uskoa käytettiin politiikkaan ja Lutheria vietiin siinä kuin litran mittaa ei tee ns ”uskonpuhdistuksesta” evankeliumin mukaista, ei siitä löydy rakkautta vaan väkivaltaa ja pakottamista.
Oikea parannus on nöyrtymistä ottamaan Jumalan valtakunta lapsen kaltaisesti, siis tunnustaa syntinsä ja tietämättömyytensä Jumalan tahdosta. Pietari sanoo selkeästi kuinka saadaan Pyhä henki:
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)
Tätä parannusta ei voi tehdä kuin kerran.