Kun kirkolliskokoukseen tulee yhä agressiivisempia Raamatun ja Kirkkolain vastaisia aloitteita, kiristyy ympyrä uskovien ympärillä kohta siihen pisteeseen, että joku seurakunta saattaa päättää erota Suomen ev-lut kirkosta ja viedä omaisuutensa mukanaan ja mahdollisesti liittyä takaisin Roomalais-katoliseen kirkkoon, josta aikoinaan erosimme.
Seurakuntayhtymässä tämä ei onnistu, kun siellä omaisuus on pääsääntöisesti seurakuntayhtymän omistuksessa, mutta sellaisissa pienissä itsenäisissä seurakunnissa, joissa eksyttäjät eivät vielä ole saaneet jalansijaa seurakunnan päättävissä elimissä tämä on mahdollista.
Liittymällä Roomalaiskatoliseen kirkkoon seurakuntalaiset saavat taas uskonrauhan ja oikeuden uskoa Raamatun sanaa jokaisen jakeen osalta Jumalan tahdoksi, eikä tarvitse kuunnella sellaisia jokavuotisia ristiriitaisia väittelyitä Raamatun totuuksista ja Jumalan tahdosta, vaan voi keskittyä Pyhän Hengen kanssa seurusteluun ja luottaa Jeesuksen armoon ja Jumalan rakkauteen, ei ihmisten manipuloimaan rakkauteen.
Kirkolliskokouksemme on selkeästi hyväksynyt periaatteen, joka on kirjoitettu Kirkkokäsikirjaan 24. sunnuntai helluntaista johdantotekstiin: ” Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.”
Rohkenen ehdottaa, että esimerkiksi Oripään pieni seurakunta voisi olla koeseurakunta ja erota kirkostamme jäsentensä ja omaisuutensa kanssa, jolloin näkisimme miten prosessi etenee ja toteutuu!
Erkki,
Pari kysymystä:
Miten määrittelet käsitteen ”Raamatun vastainen” ?
Mitä on Pyhän Hengen kanssa seurustelu?
Missä kohtaa maallinen esivalta loukkaa ihmisarvoa tai estää evankeliumin vapautta?
Lueppa kirjani ”Tutustu Pyhään Henkeen” niin opit mitä on Pyhän Hengen kanssa seurustelu.
Raamatun vastainen tarkoittaa tekoa, jota Raamattua ei tue.
Aurasen skenaario on varmaan epärealistinen, mutta avaa mielenkiintoisen juridisen kysymyksen. Nimittäin sen, voiko seurakunta siirtää seurakuntalaisten jäsenyyden toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan.
Kirkon jäsenet kuuluvat kirkkoon paikallisseurakuntien kautta. Jos jokin seurakunta siirtyisi katoliseen kirkkoon, teoriassa siitä seuraisi, että myös seurakunnan jäsenet siirrettäisiin väestötietojärjestelmässä katolisen kirkon jäseniksi. Ja tästä puolestaan seuraisi se, että heidän kirkollisverovelvollisuutensa päättyisi kyseisen kalenterivuoden lopussa.
Kirkon ykseyteen riittää yksimielisyys kirkon uskontunnustuksesta, raamatun ilmoitusluonteesta ja sakramenteista. Etiikan yksityiskohdista ja kirkon järjestyksestä pitää voida olla sovussa eri mieltä. Tässä kohden on kyllä parannuksenteon paikka sekä konservatiiveilla että liberaaleilla. Omasta vakaumuksesta ei pidä luopua, mutta vastakkaista mieltä oleviakaan ei saa vaatia niin tekemään. Kirkon yhteisissä ratkaisuissa on pyrittävä sellasisiin käytäntöihin, joita yhdenkään osapuolen ei tarvitse kokea vaatimuksena luopua omasta vakaumuksestaan. Tämä on kylläkin vaikea yhtälö, mutta silti siihen on pyrittävä. Muuten on edessä sellainen jakautuminen, joka on jo totta Amerikan luterilaisten keskuudessa..
Erkki O
Blogejasi on siinä mielessä mukava lukea, että ne kertovat periaatteen miehestä, jolle Raamattu on ylin auktoriteetti. Tässä lähdemme samalta viivalta. Kirkon jo kauan sitten jättäneenä – naispappeus oli silloin kirkolliskokouksen mieliteemana – katselen asioita nykyään eri suunnasta kuin sinä.
Näyttää siltä, että monen muun tavoin sinäkin kärsit siitä epäjärjestyksestä, joka maamme luterilaisessa kirkossa vallitsee. Ristiriitoja täynnä oleva hengellinen huusholli ei totisesti tuo kunniaa Raamatulle, koska aika monet samaistavat Jumalan sanan ja valtauskonnon. Joskus Raamatun ja kirkon lausunnot tiivistetään jopa yhden ihmisen julkisuudessa esittämiin kannanottoihin.
Menemättä yksityiskohtiin noissa “yhä agressiivisemmissa Raamatun ja Kirkkolain vastaisissa aloitteitteissa” haluaisin kysyä sinulta (ja toki muiltakin keskusteluun osallistuvilta): Miksi tuollainen sotku, jos taivaassa oleva Jeesus Kristus joukkoja kerran johtaa?
Aikanaan Jumalan Poika rukoili seuraajiensa puolesta “Minä en enää ole maailmassa, vaan tulen sinun luoksesi. He kuitenkin jäävät maailmaan. Pyhä Isä, suojele heitä nimelläsi – sillä nimellä, jonka olet minulle antanut. Anna heidän olla yhtä niin kuin mekin olemme.” Ja hiukan myöhemmin “Rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä – että he olisivat meissä niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Silloin maailma uskoo, että sinä lähetit minut.”(Joh17:11,21UT2020)
Uskooko maailma sellaista opetusta, joka on opettajasta riippuen kyllä ja toisaalta sitten taas ei? Mielestäni toisistaan eriävät mielipiteet eivät ole rikkautta vaan kertovat ongelmista ja eripurasta.
Kysyt blogin otsikossa “Voiko seurakunta erota kirkosta”? Tulisiko tuollaisen toimenpiteen seurauksena vastaus Herramme esittämään yksimielisyysrukoukseen vai jatkuisiko uskonnollisen kentän pirstaloituminen yhä edelleen? Uskotko, että milloinkaan Jumala vastaa poikansa rukoukseen ja maan päällä nähdään seurakunta, joka yksimielisesti seuraa Lunastajansa jalanjälkiä?
Seurakuntalaisia ei tietenkään voi viedä mihinkään kuten blogisti esittää.
Miten tämmöstä voi esittää.
Tätä voi jatkaa näin : kaikki avioliitot hajoaisivat, jos vaaditaan kaikissa asioissa yksimielisyyttä. Siitä voi siis lähteä kävelemään ja ottaa omaisuutensa mukaansa.
On hyvä, että asioista ollaan eri mieltä. Kyllä kirkon pitäisi se kestää. Kirkkohan on maallinen laitos, ihmisten ylläpitämä.
Tätä voisi katsoa avioeroihin jolloin usea kyvykäs mies menettää mahdollisuuden uuteen yritykseen elatusmaksuissa.
Elatusmaksut voisi valtio ottaa huolitakseen, ja näin uudelle elämälle saataisiin parempaa lähtökohtaa.
Vankeinhoidossa rikosseuraamusjärjestelmä ymmärtää kuntouttavan sanktion merkityksen palata veroeuroja keräämään.
Miksi tätä ei voi soveltaa eronneisiin miehiin lastensa elatusmaksuissa.
Toki voi olla inkrediteettiä katsoa ettei tällästä haluta; halutaan vierasmaalaisia kokonaan toiseen kulttuuriin.
Poliitikoiden tiedoista ei saa puhua. Mutta pitkä on matkan päässä kun ulkomaalaisen ja suomalaisen naisen liitto saa tulla julkiseen keskusteluun.
Poikkeuksiakin on, ja se mukava.
Nytkin valtio maksaa miesten ”unohtamat” elatusrästit (perii sitten asianosaiselta). Miksi miehet pitäisi vapauttaa elatusvelvollisuudestaan ? Valtiohan tarkoittaa veronmaksajia. Tosin sanoen nainen elättäisi lapset yksin ja maksaisi sitten verojen muodossa miehen osuuden. Toivottavasti ymmärsin väärin.
Olisiko kuitenkin parempi liittyä johonkin tunnustukselliseen luterilaiseen seurakuntaan, joita Suomessa on tosin useampiakin, kuin katoliseen kirkkoon?
Katoliseen kirkkoon liitytään persoonakohtaisesti opetuksen kautta syystä kun kaste, ehtoollinen ,ja rippi ovat erilaiset kuin Luterilaisilla.
Itse olen uskontomyöteinen, ja hyvin katson Jumalan ottaneen Jeesuslapsen omaksi pojakseen.
Neitsyt Maria asia on myös Tunnustuksessamme oikein koska se naimattomalle nuorelle tytöllö aikanaan oli yhdenlainen arvonimi heimoissaan.
Herra Auranenhan voi itse liittyä mihin kirkkoon tai lahkoon haluaa. Onkos koskaan tullut mieleen, että Suomessa on vallalla uskonnonvapaus, joka tarkoittaa, että voi myös olla liittymättä tai kuulumatta minkään sorttiseen uskonnolliseen kuppikuntaan.
Siitä vaan paperit vetämään Paavin porukkaan.
Kimmo antoi minusta hyvän neuvon Erkki O Auraselle: ”Siitä vaan paperit vetämään Paavin porukkaan.”
Kannustan Aurasta toteuttamaan ideaansa, mutta huomautan että tuskin seurakunta antaa omaisuuttaan lähtijän mukaan. Eivät kirkosta eroavat ole koskaan saaneet seurakunnista mitään mukaansa, vaikka ovat saattaneet vuosikymmeniä maksaa sinne veroa.
Toisaalta kun on liittynyt yhteen kirkkoon ja hyväksynyt sen opin, miksi vaihtaisi. Oppia on vain pidettävä alkuperäisenä!
Ei ole kysymys Aurasesta, vaan koko Suomen siionista, jota yritetään kammeta harhaoppiseksi, joka puolestaan johtaa kadotukseen. Aika merkittävästä asiasta siis kysymys! Suhtautukaa asiaan vakavan asiallisesti.
Minulle – seurakuntapapille – on joitakin vuosia sitten esitetty Erkki O Aurasen esittämä kysymys luottamushenkilön taholta. Olisi kiinnostavaa saada jonkun kirkkolain tuntijan vastaus siihen, olisiko yksittäisen seurakunnan eroaminen Suomen ev. lut. Kirkosta mahdollista. Miten? Ja jos ei, miksi? Tiedän nimittäin seurakuntia, joissa demokraattisesti valittujen päättäjien selkeä enemmistö voisi vieläpä toteuttaa tuollaisen joukkoeron.
Taustalla on itse myös kysymys paikallisseurakunnan asemasta kirkossa. Sekä tilanne, jossa uskonsa vakavasti ottavat ja omaan kotikirkkoonsa sekä seurakuntaansa kiintyneet aktiiviset seurakuntalaiset kokevat, että kirkon johto ja päättäjät jyräävät paikallisseurakuntien omien toiveiden ja etujen yli eivätkä tunne luottamusta kirkkomme ”ylätasoa” ja sen teologiaa kohtaan. Vaikka julkisuudessa on esillä lähinnä pari tunnettua kysymystä, kokemus koskee myös kirkossamme viime vuosikymmenen aikana toteutettuja mammuttimaisia (talous)hallintouudistuksia.
Totean varmuuden vuoksi, että suhtaudun tällaisiin hankkeisiin varauksellisesti. On kuitenkin mahdollista, että kansankirkkomme sellaisena kuin sen tunnemme, on joutumassa sille liian vahvaan ristipaineeseen. Yhdet eroavat kirkosta uskonsa menettäneinä ja toiset suuntaavat energiansa uuden yhteisön rakentamiseen.