Piispa emeritus Eero Huovisen kirjoitus Hesarissa (HS 30.3.) herätti pohtimaan yhden totuuden mahdollisuutta kristillisessä kirkossa. Voiko uskonasioissa olla vain yksi totuus tai paremminkin käsitys, johon kaikki uskovat samalla tavalla?
Olen epäilevä Tuomas tuossa asiassa. On todennäköisempää, että olemme kaikki väärässä kuin että joku olisi yksin oikeassa.
Huovinen puolusti kirjoituksessaan nykypiispojen esitystä kahdenmallisesta avioliitosta. Hän kannatti siinä eri- ja samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. Häneltä ymmärtääkseni melko iso liikahdus tässä asiassa.
Kun on kyse uskonnosta, siis uskomisesta, on vaikea kuvitella, että kaikki yhden kirkon jäsenet olisivat samaa mieltä. Yhteen uskoon pakotettiin aikoinaan aseilla ja kuninkaan määräyksillä. Viimeksi sitä on yritetty lain kirjaimella ja raastuvalla tai piispojen ukaaseilla ja rangaistuksilla. Huonolla menestyksellä.
Minusta riittää, kun yhdistäviä tekijöitä on niin paljon, että voidaan jatkaa samassa kirkossa. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa noita yhdistäviä tekijöitä on roppakaupalla ilman yhtä avioliittokäsitystäkin.
Voiko uskon asioissa olla vain yksi totuus?
Luin Huovisen kirjoituksen Hesarissa ehkä liian hätäisesti. En huomannut kirjoituksessa lausetta: ”Perinteisen avioliiton rinnalla olisi kuitenkin myös toinen malli, kahden henkilön keskinäinen liitto.” Vesa Hirvonen kiinnitti siihen huomiota tämän päivän Hesarissa. Tuo olisi ehdottoman syrjivää. Sitähän on ehdotettu aikaisemminkin, että samaa sukupuolten liittoja kutsuttaisiin eri nimellä. Sitähän ei piispojen kirkolliskokoukselle tekemässä esityksessä ehdoteta, vaan vain yhtä avioliittoa kaikille.
Toisaalta Huovinen kirjoittaa myös, että ”kirkkojärjestykseen kirjoitettaisiin oikeus ja mahdollisuus samaa sukupuolta olevien parien avioliitolle”. Ehkä Huovinenkin kuitenkin kannattaa piispojen ehdotusta sellaisenaan?
Avioliitto kahden henkilön liittona ilman sukupuolimainintoja olisi sinänsä hyvä tavoite.
Toisin kuin Vesa Hirvonen, en näe piispa emeritus Eero Huovisen kirjoituksessa (ainakaan selkeää) eroa piispainkokouksen esitykseen. Piispa Huovinen tuntuu käyttävän avioliittomalli- ja avioliittokäsitys -sanoja samassa tarkoituksessa. Molemmat avioliittokäsitykset on tarkoitus kirjata Kirkkojärjestykseen. Niitä ei tahdota sulauttaa toisiinsa. Kummallekin kuuluisivat omat teologiset perustelut.
Nyt tässä kysymyksessä ei ole tärkeää se voiko kaksilla rattailla kirkossa ajaa, vaan se miten kirkkokansa sitä katselee.
Kansa nimittäin ei erota tätä tapausta muusta kirkon opista, vaan pitää sitä yleisenä käytäntönä, jonka voi soveltaa muuhunkin kirkon opetukseen.
Minua kiinnostaa kovasti piispainkokouksen kahden henkilön (siis homojen) keskinäisen liiton/mallin teologiset perusteet. Hieman alkaa epäilyttää, ettei niitä ole olemassakaan, sillä olisihan ne jo aikaa sitten otettu esille. Totta on, kuten emerituspiispa Huovinenkin toteaa, ettei näitä kahta mallia voi sulauttaa toisiinsa. Kuten hyvin tiedämme, miehen ja naisen liitossa nimittäin he tulevat Kristuksen sanan mukaan yhdeksi lihaksi, kuten kirkkokansa tietää näkien myös koottujen selitysten lävitse.
Entistä vakuuttuneempi olen siitä, että ainoa todellinen ratkaisu on vihkioikeudesta luopuminen. Miten se tapahtuu, sitä en tiedä, mutta varmasti se on mahdollinen. Silloin tämä koko kiista jää kirkon sisällä ratkottavaksi. Nyt siihen tuo oman vahvan lusikkansa pappien toimiminen vihkiviranomaisena.
Pekka Kiviranta, kirjoitit: ”Silloin tämä koko kiista jää kirkon sisällä ratkottavaksi.” Myös silloin on otettava kantaa sukupuolivähemmistöihin, sillä ovathan he jäseniä ollessaan kirkon sisällä. Kaikki syrjintä pois kirkosta!
Monet haluavat liitolleen kirkollisen vihkimisen ja ainakin siunauksen.
Niin arkkipiispa kuin entine piispa Huovinenkin ovat täysin ymmärtäneet, että evlut kirkkoon kuuluvat aikuiset eivät, karkeasti arvioiden 90 prosenttia, ole matkalla Jumalan taivaaseen. Kirkon oma tutkimus, kymmenisen vuotta sitten kertoi, että vain muutama prosentti on uskossa.
Tämä em. arvio on otettu vakavasti siten, että kirkko on käytännössä luopunut tehtävästään, ikuisuusosaan Jeesuksen seurassa ohjauksesta.
Markku Jalava: Jos kirkko luopuisi vihkioikeudesta, tilanne muuttuisi radikaalisti. Kirkko hoitaisi sitä tehtävää, joka sille on uskottu: Siunaisi. Siitä lienemme yksimielisiä, että avioliitto ei ole sakramentti ja että avioliittoon vihkiminen ja siihen liittyvät säädökset ovat maallisen regimentin asia. Jos ja kun nämä maallisen regimentin elementit poistuisivat, niin siunaavan ja siunauksesta kieltäytyvän olisi paljon helpompi toimia yhdessä vaikka samassa seurakunnassa. Mahdolliset riidat tms olisivat piispan ja kapitulin hoidettavia asioita, ei tuomioistuimen.
Orsila ja Hautala toteavat blogissaan, jota tosin ei voi kommentoida mm. kohdassa 3.
”Ilmiselvää on, että Raamatun sisällä avioliittokäsitys muuttuu ja vaihtuu. Sieltä on luettavissa avioliittonäkemyksiä vaikkapa moniavioisuudesta ja lankousavioliitoista, joita emme enää noudata. Piispat ovat toistuvasti korostaneet, että Raamatun äärellä voi perustellusti päätyä erilaisiin avioliittonäkemyksiin. Yksikään uskottava keskustelija ei voi väittää yksin oman kantansa edustavan Raamatun tai Jumalan näkemystä.”
Orsila ja Hautala unohtavat mainita, että nuo avioliitot ovat olleet naisen ja miehen avioliittoja, eivätkä he kykene myöskään löytämään Raamatusta kahden samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Ihmeellistä, kun Kristus itse edustaa Jumalan näkemystä ja vahvistaa raamatullisen faktan Jumalan asettamasta miehen ja naisen liitosta. Vai ettekö ole lukeneet?
Kaunein keskinäiseen rakkauteen perustuva, Jumalan edessä solmittu liitto, joka kuvataan Raamatussa, on kuitenkin kahden miehen välinen: ”Jonatan solmi Daavidin kanssa ystävyysliiton, sillä hän rakasti tätä kuin omaa henkeään.”
Monet jo ovat päättäneet erota kirkosta ja samalla työstään kirkon palveluksessa sen tietyn päätöksen jälkeen.. Tämä eroaalto voi kirkolle olla todella vaikea pala.