Kristillinen kirkko ei ole ketterä uudistumaan, vaikka kristinusko syntyi aikoinaan radikaalina uudistusliikkeenä. Keskiajalla se laitostui ja jähmettyi kunnes reformaatio sitä vähän ravistutti. Nyt sitä vain muistellaan.
Herätysliikkeet ajoivat syntyessään muutosta, nyt ne pääsääntöisesti pyrkivät säilyttämään.
Keskiaika, yksinvaltius ja säätyvalta ovat jättäneet myös kirkkoon jälkensä. Pitkään yhteiskunnassa yhdistyivät maallinen ja hengellinen valta. Kirkon rakenteet ovat siltä ajalta. Kirkossa samaistutaan julkiseen valtaan ja viranomaiseen.
Niinpä toimielimet ovat rinnakkaiset, samoin hallintosäännöt ja vaalijärjestys soveltuvilta osin samat. Kirkko ja kunta ovat kuin identtiset kaksoset. Vain melkein, sillä demokratia ei oikein ole kirkkoon juurtunut, vaan se kilpailee yksinvaltiuden ajalta periytyvän vahvan hierarkkisen perinteen kanssa.
Kirkon muuttuminen ja uudistuminen on hidasta. Jarruina ovat asenteet ja kirkolliskokouksen määräenemmistösäännökset. Perusteluina ovat vuoroin juridiset, vuoroin opilliset seikat.
Vähemmistön suoja on kirkossa vahva, mitä moni pitää varmaan kirkon pelastuksena, toiset kirkon heikkoutena. Tässä kohdassa usein sanotaan, ettei kirkon pidä lähteä kaikenlaisten muutosten perässä juoksemaan. Muutos herättää pelkoa, eikä muutoksessa muutoksen vuoksi olekaan mieltä.
Voi, kunpa maailma ei muuttuisi! Mutta elämämme maailmassa, jossa muutos on pysyvä olotila. Tiede lisää tietämystämme ja tapaamme jäsentää maailmaa, tekniikka etenee pitkin harppauksin tai ajatellaanpa viestintää ja kieltä!
Itse pidän uudistumista välttämättömänä, jotta kirkon alkuperäinen sanoma tavoittaisi tämän ajan ihmiset. Kirkko ei ole niinkään perinneliike tai viranomainen, vaan sen pitäisi olla ihmisten elämässä vaikuttava voima.
Kirkolliskokouksen käsittelyssä on marraskuun ensimmäisellä viikolla ehkä suurinkin toivein liikkeelle lähteneitä uudistushankkeita, kuten hallinnon keventäminen keskushallinnossa, määräenemmistösäädösten lieventäminen ja seurakuntalaisten vaaleihin osallistumisen helpottaminen. Askelet eivät tule olemaan mitään konkariaskeleita. Ja niin osa valittaa hidasta etenemistä, osa iloitsee torjuntavoitosta.
Asevelvollisuutta suorittaessani oli tapana sanoa, että ”ei vaikuta kotiuttamiseen”. Ehkä näistä kirkon hallintoasioista voidaan sanoa, että ” ei niillä ole pelastushistoriallista merkitystä”. Kuka sen tietää, sillä kyllähän meidän pitäisi käyttää talenttiamme hyvin ja viisaasti.
Aivan tuntematon asia ketteryys ei kirkossa ole. Kirkon ja seurakuntien verkkohanketta toteutetaan ketterin työmenetelmin.
Markku Jalava
Ja mielellään sellainen voima, joka lisää hyvinvointia ja luottamusta Jumalan rakkauteen ja hyvään tahtoon meitä ihmisiä kohtaan.
Erinomaista analyysiä ketterästi uudistuvasta kirkosta. Itseään varteenotettavina pitävien teologien joukossahan on kaksi pääryhmää: ne, joiden mielestä Lutherin jälkeen, ja ne, joiden mielestä heidän herätysliikejohtajansa jälkeen ei ole sanottu mitään merkittävää.
Juu, ei vaikuta kotiuttamiseen. Pikemminkin vaikuttaa pitoon, jäsenpitoon.
Markku Jalava: ”Kristillinen kirkko ei ole ketterä uudistumaan”
Henk.koht. tästä kiitos kristilliselle kirkolle. Vaikka pauhataan siitä, että kaiken pitäisi muuttua, kun maailma muuttuu, syntyvien lasten kasvamisen ja huolenpidon tarpeet ovat mielestäni samat kuin ovat aina olleet. Mielestäni on tärkeää, että vaikka aikuisten tietoisuuden ”maailma” muuttuisikin, lapsille turvataan heidän oikeutensa kasvamisen rauhaan, että he voisivat kasvaa tahtoviksi, tunteviksi ja ajatteleviksi aikuisiksi mikä mielestäni on heidän oikeuksiensa mukaista.
Hyvä kirjoitus!!
Kyllähän uudistumisen lähtökohdan pitää olla se, että kirkkomme ja sen papisto haluaa ensin ymmärtää, mitä Reformaatio tarkoitti. Lutherin kokemukset palaamisesta yksin uskon kautta vanhurskauttamiseen todistivat oikeaksi Paavalin kokemukset samasta asiasta. Kummassakin tapauksessa on kyse moraalin rappeutumisesta. Kirkkkomme ei myöskään halua ymmärtää miten Luther muutti Katolisen kirkon katumuksen sakramenttia. Hän korvasi sen uskon kautta vanhurskauttamisella. Samalla Hän hyväksyi maallikon antaman ripin. Näin maallikko voi olla samoin kuin pappi aineettoman hengellisen substanssin välittäjä. Samasta asiasta on kyse, kun pappi kastaa lapsen. On todella vaikea ymmärtää kirkkomme käyvän opillisia neuvotteluja Katolisen yhteisön kanssa entisen Piispan johdolla. Hänellä eläkkeellä ollessaan ei pitäisi olla mitään asiaa ko. asiaan. Muutenkin koko asia on erikoinen. Luterilaisen ja Katolisen kirkon substanssit ovat aivan erilaiset. Tämmöset puuhastelut estävät oman kirkkomme eteenpäin katsomisen. Tärkein asia tällä hetkellä olisi päivittää Luterilainen ymmärrys katumuksen ja syyllisyyden merkityksestä ihmisen kasvua ja itseymmärrystä ohjaavina ja kasvattavina asioina. Kun tiedämme miten yleinen epäuskon synti on, on tavallista epäuskon hetken tullessa se, että ihminen on kohta uudelleen ripittäytymässä samasta asiasta. Edelleen kirkkomme tulisi antaa jäsenilleen sielun hoito-opetusta, mitä se jostain syystä ei halua tehdä. Onkohan syynä se, että silloin olisi pakko ymmärtää Lutherin rippi Lutherin tarkoittamalla tavalla. Samoin kirkkomme tulisi avata sielunhoitonsa, että ihmiset osaisivat sitä kysyä. Kirkkomme ei tarvitse olla ketterämpi. Sen pitää vain olla totuudenmukainen omalle tielleen.
Jos yhdistetään uudistuminen ja kohtuullisen ”jämäkkä” oppi sekä sen esilläpito.
Siinä (akrobaattistakin?) ketteryyttä tarvitaan.
Ettäkö evl-kirkon tulee henkensä hädässä uudistua ja miellyttää massojen mielipiteitä, jotta vain pysyisi olemassa ja puhuttelisi nykypäivän ihmisiä?
Kumma kun katolinen ja ortodoksinen kirkko paljon suuremmassa pysyvyydessään edelleen vetoavat nykypäivänkin ihmisiin?
Vertaa: vanhat liki 1000-vuotiaat katedraalit seisovat kauniina ja kestävinä, kun taas 10-20v uudenaikaiset (”nykyään kun tiedämme paremmin”) kirkot joutuvat jo ensimmäiseen peruskorjaukseen.
Noitten vanhojen kirkkojen pysyvyys, kauneus ja viisaus on jotakin, mitä aikojen myllerrus ja vaihtuvat trendit ja muotiaatteet eivät kykene kumoamaan. Sekä kirkkorakennusten, että opintulkintojen.
Minusta ketteryyttä on ollut riittävästi, ehkä enemmänkin kuin ”lääkäri” määrää. Olisiko se hyvä, että kirkko olisi kuin käärmeihminen, jossa ei näyttäisi olevan juurikaan luita?
Epäilemättä kristinusko syntyvaiheessaan merkitsi radikaalia uudelleenarviointia suhteessa juutalaisuuteen ja vielä suurempaa mullistusta suhteessa kreikkalais-roomalaiseen polyteismiin. Myöhemmissä uudistusliikkeissä on kuitenkin johtavana ajatuksena ollut nimenomaan paluu juurile, alkuperäiseen Jeesuksen sanomaan ja apostolien uskoon. Tällaista uudistusta nykyisinkin kaivataan, eikä se merkitse tradition heittämistä romukoppaan.
Hyvää tekstiä. Tarvitaan siis hallittua ketteryyttä. Hallinnon keventämisen ja riisumisen aloittaminen edustaja Jalavan edustajatoverin Ojalan julkisuudessa esittämällä tavalla, joka mm. sulkisi KK:n puheenvuorot asioihin, jotka nousevat Kirkon tunnustuksesta, olisi Kirkolle kohtalokas. Siksi määräenemmistösäännöksissä keskitien löytäminenkin olisi parempi vaihtoehto.