”Eivät asiat sinänsä tee meitä onnettomiksi, vaan se, mitä me noista asioista ajattelemme” – Epiktetos
”Elämä on arvaamatonta, milloin tahansa voi tapahtua jotain hyvää” – Eeva Kilpi
On helppoa sanoa Usko itseesi, mutta miten se toteutuu? Luova johtaja Saku Tuominen ja psykologi Annamari Heikkilä ovat kirjoittaneet kirjan, jonka nimi on USKONko. Esittelytekstin mukaan kirjassa pureudutaan siihen, miten usko ja uskomukset vaikuttavat elämäämme. Miksi mielemme rakentaa ajatusmalleja, joita noudatamme huomaamatta, että niissä ei usein ole mitään mieltä? Joku ei mielestään osaa piirtää, toinen ei muka ole luova, kolmas ei ole numeroihminen ja neljäs huono ihmisten kanssa. Mutta onko mikään näistä fakta? Entä jos kyse on ainoastaan mielemme rakentamista uskomuksista? Helppolukuinen mutta syvällinen kirja auttaa sietämään epävarmuutta.
Myönnän, että en ole lukenut kirjaa, mutta YLE:n aamutelkkari haastatteli kirjoittajia niin innostavasti, että Ruttopuiston rovasti on jälleen kerran aivan liekeissä. Tai mielinkielin. Pitää heti päästä levittämään tätä ilosanomaa blogini välityksellä!
Kielen vaikutus mieleen on asia, jota tietoisesti opiskelin vuosituhannen vaihteessa ollessani vuorotteluvapaalla: NLP:tä, mainontaa, suggestoterapiaa, rentoutusta. Puhe uskomusjärjestelmistä tuli silloin tutuksi.
Opin, että se, mihin uskon, määrää, miten elän. Uskomusjärjestelmäni asettaa rajat sille, mikä on mahdollista, luultavaa ja hyväksyttävää ja mikä ei.
Jos uskomukseni ovat 10-20-30 vuotta ajastaan jäljessä, ne eivät todennäköisesti enää auta, suojele ja valista minua kuten alun perin oli tarkoitus. Ne pikemminkin estävät ja pidättelevät minua elämästä; ne ovat tehneet minusta kahlevangin.
Nykyhetkessä elämisen sijaan saatankin toistaa menneisyyden käytösmallia yhä uudelleen ja uudelleen. Jos näin käy, näennäiset uudet alut päättyvät väistämättä vanhalla, totutulla tavalla. Muuttaakseni tulevaa minun on ensin muutettava omia uskomuksiani.
Uskomukset syntyvät siitä, mitä meille sanotaan, mitä opimme ja millaisissa yhteisöissä me toimimme. Uskomukset tulevat salakavalasti elämään, eikä niitä juuri kyseenalaisteta. Meille kerrotaan asioita totuuksina, ja me ryhdymme pitämään niitä totuuksina.
Tuomisen ja Heikkilän mukaan esimerkkejä totuuksien puhumisesta löytyy kotoa, koulusta, työpaikalta ja politiikasta. (Pääministeri) Sipilä sanoo, että meidän on pakko tehdä näin. Mitään pakkoa ei ole, on vain uskomus pakosta.
Jos yksi ihminen sanoo, että tilanne on akuutti, se johtuu siitä, että emme näe muita vaihtoehtoja. Kannattaa puhua joustavasta uskomusjärjestelmästä. Silloin oppii myös suhtautumaan puolisoon, lapsiin ja Sipilään joustavasti. Me tiedämme lopulta hirveän vähän siitä, mikä johtaa mihinkin.
Joustavaa uskomusjärjestelmää voi treenata olemalla utelias. Silloin oppii tunnistamaan ajatteluaan ja toimintaansa, erityisesti sen, mitä jättää tekemättä. Miltä kuulostaisi ajatus, että kokeillaan ja katsotaan, mitä siitä seuraa?
Hyvä harjoitus on lukea sanomalehteä ja miettiä, mikä siinä on totta ja mikä on puhdasta uskomusta. Myös koulussa sanotaan lapselle liian helposti, missä tämä ei ole hyvä. Ehdottomasti parempi olisi, jos koulu antaisi lapselle sellaisen maailmankuvan, että ”en tiedä, mihin kaikkeen pystyn”.
Oli aika, jolloin vanhat ihmiset uskoivat, että kaikki, mikä kirjoitettu on, on totta. Raamatustako lienevät uskomuksensa saaneet? Ei Hesarinkaan sana sentään mitään Jumalan sanaa ole.
Kerran kysyin eräältä lapselta, osasiko hän hiihtää. Vastaus oli veikeä: ”En tiedä, kun en ole vielä koskaan kokeillut!” Aikuinen olisi voinut ajatella, että tuskin osaan…
Vuorotteluvapaani oppeihin kuuluu myös tämä: Alitajuinen mieleni tottelee niitä määräyksiä, joita minä itse sille annan ja jotka perustuvat siihen, minkä tietoinen mieleni uskoo ja hyväksyy todeksi. Se, mitä olen tottunut ajattelemaan tietoisessa mielessäni, painaa syvän muistijäljen alitajuntaani. Siksi tahdon julistaa alitajunnalleni vapauden ja onnen, ilon ja kiitollisuuden, rauhan ja rakkauden sanomaa.
Mikä sitten on uskon ja uskomuksen ero?
Usko ompelee ja paikkaa repeytyneen uskomuksen,
korjaa lapsen luottamuksen,
surun langat poikki leikkaa.
Koska olen tässä jutussa iloisesti sotkenut keskenään Tuomisen ja Heikkilän näkemyksiä omieni kanssa, niin tutustukaa ihan itse kyseiseen YLEn haastatteluun täältä:
Kuvateksti: Leimojen lyönti lapsiin alkaa jo varhain…
Salme: ”varsinkin kun toistetaan tarpeeksi monta kertaa sana rakkaus,”
Pääasia lienee kuitenkin, että sellainen sana (rakkaus) vielä sentään kuuluu Suomen kielen sanastoon. Kyllä sen sitten huomaa, kun se syttyy.
”Pääasia lienee kuitenkin, että sellainen sana (rakkaus) vielä sentään kuuluu Suomen kielen sanastoon. Kyllä sen sitten huomaa, kun se syttyy.”
Sikäli kun oikein ymmärsin, tarkoitit tuossa ”rakastumis-rakkautta”, romanttista rakkautta.
Pidän suurena menetyksenä, jos romanttisesta rakkaudesta tulee ”rakkaus” -käsitteen ainoa tai lähtöolettamuksellinen sisältö ja merkitys. Niin voi olla jo nyt.
Kreikkalaiset olivat ehkä meitä viisaampia. Mielestäni suomenkielen sana ”rakkaus” voidaan ja tulisi jakaa vähintään neljään eri osastoon ja merkitykseen, kuten kreikan kielessä: ”storge”, ”filia”, ”eros” ja ”agape”. Latinaksi on sitten vielä caritakset ja misericordiat.
Tällöin myös sana ”rakkaus” voisi esiintyä ehkä toimivammassa ja syvemmässä merkityksessä kuin nyt, jolloin se tarkoittaa lähinnä rakastamisen ja kiintymyksen / ihastumisen tunnetta ja halua olla toisen kanssa…
Se nimittäin ei oikein sovi vihollisen rakastamiseen, Jeesuksen ohjeen mukaisesti.
Yhteiseksi nimittäjäksi näissä kaikissa rakkauden alalajeissa jää tällöin hyvän haluaminen toiselle. Se toimii kaikissa. Sellainen rakkaus ei ”syty” ja ”sammu” vaan on valinnan ja tahdon asia.
Kuka nyt vihollistaan rakastaisi??? En minä ainakaan, vaikka eipä noita juuri olekaan. Jos joku rakastaa vihollistaan, ei kai sitä silloin voi viholliseksi kutsua. Eikös se ole silloin rakas???
Suomalaisilla ei minun tietääkseni ole muita rakkaita vihollisia kuin ruotsalaiset.
Tämä on ihan parasta näissä vaaleissa. Olen ehdottomasti kannattamassa näitä teesejä ja tätä todellisuutta.
Uskovat ovat aina rohkeasti erottautuneet maailmasta ja maailmallisuudesta Nämä vaaliteesit ovat Sanan mukaiset, aidot ja sellaisina toteuttamiskelpoiset. Sanaan luottamisesta versovat oman kodin ja myös seurakuntakodin rakentaminen hyvään. Evankeliointi kuuluu aina elävän seurakunnan toimintaan, sillä sehän on Jeesuksen käsky ja parasta lähimmäisen rakastamista. Ensirakkaudessa Jeesukseen rakastetaan myös lähimmäisiä Hänen rakkaudellaan. Raamatun mukaisen perheen puolustaminen on koko kansan parhaaksi.
Kimmo Wallentin. Jeesus ainakin rakasti vihollisiaan. Hänhän rukoili niiden puolesta, jotka ristiinnaulitsivat hänet.
Ymmärrät varsin kapea-alaisesti verbin ”rakastaa”. Raamatussa rakastaminen ei ole tunne vaan asenne ja toimintaa. Kun ihminen käyttäytyy ystävällisesti sellaista ihmistä kohtaan, joka on esim. parjannut häntä, hän toteuttaa kristillistä rakkautta. Ei hänen tarvitse tuntea rakkautta mutta hänen tulee osoittaa rakkautta.
Äitini kielsi koskemasta kuumaan hellan levyyn, kun kattila oli nostettu pöydälle… No minä olin utelias pikkulapsi ja poltin sormeni. En uskonut äitini varoitusta. Sen jälkeen uskoin.
Kun olin nuori, ja riensin riennoista toiseen, enkä välittänyt varoituksista… Myöhemmin sain nähdä omat tekoni ja kauhistuin… Sen jälkeen uskoin.
”Niin minä painoin mieleeni kaiken tämän ja pyrin saamaan kaikkea tätä selville, kuinka näet vanhurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei rakkauskaan eikä viha ole ihmisen tiedettävissä; kaikkea voi hänellä olla edessä. Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin” Saarnaaja 9:1-2
Ihan viisaasti Manaaja… anteeksi Saarnaaja tuossa sanoo. Kaveri olisi kyllä saanut olla vähän vähemmän pessimistinen luonteeltaan.
Mutta vahvistaahan hän tekstiä siltä osin, että jos uskot epäonnistuvasi, niin lisäät suuresti mahdollisuuksiasi saada juuri sitä, mitä tilaat.
Katso siis tarkoin, mitä tilaat, sillä alitajunta on tosikko. Se ottaa ihan todesta sen, mitä tietoinen mielesi halajaa. Ja alkaa toteuttaa toivettasi.
On totta että ihminen elää uskonsa mukaan ja hänelle usein käy juuri kuten hän uskoo. Jos uskoo itsestään, ettei osaa laulaa, niin eipä sitä juuri laulaminen kiinnosta.
Tärkeintä uskossa on sen kantava voima, kun omat voimat on loppu, niin ”jostain” tulee se toivo, joka vie eteenpäin hetki hetkeltä ja aurinko sulattaa lopulta jään, hiljaa, kärsivällisesti ja varmasti.
Näin Jumala mielestäni toimii meissä lahjoittamansa uskon kautta, Hän antaa meille ymmärryksen ja pitkämielisyyttä odottaa rauhassa, kunnes mäki on kiivetty ja huippu on saavutettu… Jumala kantaa ja sen saa ottaa todesta ja niin voidaan sanoa: ”Minun vanhurskaani ovat elävä uskosta”
Syytettiinhän jo apostoleja viekkaasti sommiteluista taruista. Tarujen varaan ei kovin paljoa voi elämäänsä rakentaa. Usko sensijaan vie vaikka läpi harmaan kiven. Jos kiveä ei ole se etsitään vaikka mistä.