”Eivät asiat sinänsä tee meitä onnettomiksi, vaan se, mitä me noista asioista ajattelemme” – Epiktetos
”Elämä on arvaamatonta, milloin tahansa voi tapahtua jotain hyvää” – Eeva Kilpi
On helppoa sanoa Usko itseesi, mutta miten se toteutuu? Luova johtaja Saku Tuominen ja psykologi Annamari Heikkilä ovat kirjoittaneet kirjan, jonka nimi on USKONko. Esittelytekstin mukaan kirjassa pureudutaan siihen, miten usko ja uskomukset vaikuttavat elämäämme. Miksi mielemme rakentaa ajatusmalleja, joita noudatamme huomaamatta, että niissä ei usein ole mitään mieltä? Joku ei mielestään osaa piirtää, toinen ei muka ole luova, kolmas ei ole numeroihminen ja neljäs huono ihmisten kanssa. Mutta onko mikään näistä fakta? Entä jos kyse on ainoastaan mielemme rakentamista uskomuksista? Helppolukuinen mutta syvällinen kirja auttaa sietämään epävarmuutta.
Myönnän, että en ole lukenut kirjaa, mutta YLE:n aamutelkkari haastatteli kirjoittajia niin innostavasti, että Ruttopuiston rovasti on jälleen kerran aivan liekeissä. Tai mielinkielin. Pitää heti päästä levittämään tätä ilosanomaa blogini välityksellä!
Kielen vaikutus mieleen on asia, jota tietoisesti opiskelin vuosituhannen vaihteessa ollessani vuorotteluvapaalla: NLP:tä, mainontaa, suggestoterapiaa, rentoutusta. Puhe uskomusjärjestelmistä tuli silloin tutuksi.
Opin, että se, mihin uskon, määrää, miten elän. Uskomusjärjestelmäni asettaa rajat sille, mikä on mahdollista, luultavaa ja hyväksyttävää ja mikä ei.
Jos uskomukseni ovat 10-20-30 vuotta ajastaan jäljessä, ne eivät todennäköisesti enää auta, suojele ja valista minua kuten alun perin oli tarkoitus. Ne pikemminkin estävät ja pidättelevät minua elämästä; ne ovat tehneet minusta kahlevangin.
Nykyhetkessä elämisen sijaan saatankin toistaa menneisyyden käytösmallia yhä uudelleen ja uudelleen. Jos näin käy, näennäiset uudet alut päättyvät väistämättä vanhalla, totutulla tavalla. Muuttaakseni tulevaa minun on ensin muutettava omia uskomuksiani.
Uskomukset syntyvät siitä, mitä meille sanotaan, mitä opimme ja millaisissa yhteisöissä me toimimme. Uskomukset tulevat salakavalasti elämään, eikä niitä juuri kyseenalaisteta. Meille kerrotaan asioita totuuksina, ja me ryhdymme pitämään niitä totuuksina.
Tuomisen ja Heikkilän mukaan esimerkkejä totuuksien puhumisesta löytyy kotoa, koulusta, työpaikalta ja politiikasta. (Pääministeri) Sipilä sanoo, että meidän on pakko tehdä näin. Mitään pakkoa ei ole, on vain uskomus pakosta.
Jos yksi ihminen sanoo, että tilanne on akuutti, se johtuu siitä, että emme näe muita vaihtoehtoja. Kannattaa puhua joustavasta uskomusjärjestelmästä. Silloin oppii myös suhtautumaan puolisoon, lapsiin ja Sipilään joustavasti. Me tiedämme lopulta hirveän vähän siitä, mikä johtaa mihinkin.
Joustavaa uskomusjärjestelmää voi treenata olemalla utelias. Silloin oppii tunnistamaan ajatteluaan ja toimintaansa, erityisesti sen, mitä jättää tekemättä. Miltä kuulostaisi ajatus, että kokeillaan ja katsotaan, mitä siitä seuraa?
Hyvä harjoitus on lukea sanomalehteä ja miettiä, mikä siinä on totta ja mikä on puhdasta uskomusta. Myös koulussa sanotaan lapselle liian helposti, missä tämä ei ole hyvä. Ehdottomasti parempi olisi, jos koulu antaisi lapselle sellaisen maailmankuvan, että ”en tiedä, mihin kaikkeen pystyn”.
Oli aika, jolloin vanhat ihmiset uskoivat, että kaikki, mikä kirjoitettu on, on totta. Raamatustako lienevät uskomuksensa saaneet? Ei Hesarinkaan sana sentään mitään Jumalan sanaa ole.
Kerran kysyin eräältä lapselta, osasiko hän hiihtää. Vastaus oli veikeä: ”En tiedä, kun en ole vielä koskaan kokeillut!” Aikuinen olisi voinut ajatella, että tuskin osaan…
Vuorotteluvapaani oppeihin kuuluu myös tämä: Alitajuinen mieleni tottelee niitä määräyksiä, joita minä itse sille annan ja jotka perustuvat siihen, minkä tietoinen mieleni uskoo ja hyväksyy todeksi. Se, mitä olen tottunut ajattelemaan tietoisessa mielessäni, painaa syvän muistijäljen alitajuntaani. Siksi tahdon julistaa alitajunnalleni vapauden ja onnen, ilon ja kiitollisuuden, rauhan ja rakkauden sanomaa.
Mikä sitten on uskon ja uskomuksen ero?
Usko ompelee ja paikkaa repeytyneen uskomuksen,
korjaa lapsen luottamuksen,
surun langat poikki leikkaa.
Koska olen tässä jutussa iloisesti sotkenut keskenään Tuomisen ja Heikkilän näkemyksiä omieni kanssa, niin tutustukaa ihan itse kyseiseen YLEn haastatteluun täältä:
Kuvateksti: Leimojen lyönti lapsiin alkaa jo varhain…
Kotimaa24:n uutisen yhteydessä oleva linkki ei toimi.
Ihan tarkoituksellako?
Mun tietokoneella linkkiyhteys toimii.
Niin minullakin, nyt. Kiitos ripeästä korjaustoiminnasta Kotimaa24:lle.
Linkki toimii myös minun koneellani.
”Jumalan hyvä sanoma, evankeliumi, on kaikkia varten.
Seurakunnan tehtävä on välittää evankeliumia ja rakentaa yhteyttä sekä Jumalaan että lähimmäisiin.” Poimin Usko ja yhteys -verkoston sivulta edellä olevan tiedon. Se on hyvä ja oikea lähtökohta asettua seurakuntavaaliehdokkaaksi ja valituksi tultua alkaa toteuttamaan sitä omalta osaltaan.
Tuo oman vakaumuksensa kutsuminen ”normaaliksi” on tietysti vähän provokatiivista, koska siihen sisältyy ajatus siitä, että eri tavalla ajattelevat ovat epänormaaleja.
Minun mielestäni Simojoki ei puhu ihmisistä normaaleina tai epänormaaleina vaan hän puhuu kristillisyyden käsitteiden muuttumisesta sanoessaan: ”Se, mitä joku vuosi sitten ajateltiin ”normaalina kristillisyytenä”, on tänään ajettu marginaaliin,”
Moni pitää ei-kristillisiä ajatuksia normaaleina, mutta silti he ovat ihmisinä normaaleja. Mielipiteet ja ihmiset ovat eri asia.
Tästäkin huolimatta pointtini oli se, että mielestäni ei ole normaalia kristillisyyttä ja epänormaalia kristillisyyttä. Tai ei ainakaan siinä merkityksessä kuin uutisesta voisi päätellä.
Joo, ja musta tuntuu, että meidät, joita ei luokitella edes normaaleiksi eikä kristityiksikään, niin meidät halutaan kirkosta ulos. Ei edes marginaaliin. Mutta me ei lähetä mihinkään!
Paitsi ettei tässä jutussa kukaan kutsu omaa vakaumusta normaaliksi.
Kuten P.Simon lauloi, ”Still the man hears what he wants to hear and disregards the rest.”
” Epänormaalia ajatteluako ”.
Rukoileminen on jokaisen kristityn velvollisuus.
Mutta sen pitää tapahtua Jeesuksen nimessä ja pyhänhengen voimassa.
Raamattu sanoo : Emme tiedä miten ……………….Vaan henki rukoilee meidän edestämme , sanattomilla huokauksilla . Rukous voi tapahtua sisäisesti , kun ihminen huokaa sydämessä ja ylentää mielensä Jumalan puoleen . Se voi tapahtua ulkonaisesti tai yhteisesti huonehartaudessa , jumalanpalveluksessa ja kaikissa pyhissä toimituksissa joissa rukoillaan. Sanat yhdistävät kaikkien läsnä- olevien sydämet , samaan huokaukseen , samaan anomukseen . Kaikissa tiloissa voi sielu lähestyä Jumalaa sisäisellä rukouksella, kun hänen sydämensä rukoilee herralta apua ja johdatusta sielunsa tarpeisiin , sillä rukouksien pitäminen ei ole sidottu minkäänlaisiin ulkonaisiin tapoihin. Sydämen polvet nöyrryttävät itsensä joka tilassa Jumalan edessä . Ulkonaiset ja tavanvuoksi pidetyt rukoukset eivät anna samaa lohdutusta ja lievennystä särjetylle sydämelle , kuin sisäliset rukoukset ja huokaukset yksinäisyydessä. Ihminen voi löytää oman rukouskammion . Aamen .
Pidän hyvänä tällaista aktiivisuutta seurakuntavaaleissa, En kuitenkaan yhdy tuohon arvioon, että ”normaali kristillisyys on ajettu marginaaliin”. Näen ja kohtaan joka päivä normaalia kristillisyyttä, jota ei kukaan eikä mikään aja mihinkään. Sinällään hyvä hanke voi vahvistaa rintamalinjoja, joita pitäisi olla madaltamassa. Siinä suhteessa piispojen teesit ohjaavat hyvään suuntaan.
Eipä tuossa nyt enää mitää uusia rintamalinjoja vedellä. Ne rintamalinjat vedettiin jo silloin kun seurakuntien nimikkolähetit jätettiin vaille tukea.
Jukka: Tarkoitatko sinne Aasiaan lähetettyä kahta lähettiä?
Tarkoitin sspoolaisten seurakuntein nimikkolähettejä, joiden lähettämisestä nimenomaan seurakunnat ovat tehneet sopimuksen. Rahahanojen vartijana toimii kuitenkin seurakuntayhtymän valtuusto.
Ei tarvitse tuntea allergiaa termiä ”normaali” kohtaan. Se on itse asiassa matemaattinen, tilastomatemaattinen käsite, viittaa yleisyyteen, kuten ”normaalijakauma”.
Voidaan todeta että normaali suomalainen saunoo usein, aivan ilmiön yleisyydestä johtuen, ja tarkoittamatta sitä, että saunomattomat olisivat jotakin friikkejä.
”Normaali kristinuskontulkinta” viittaa mielestäni niihin yleisiin, jopa kirkkokuntien rajat ylittäviin, kristinuskon perusteisiin, mitkä ovat yhdistäneet kristittyjä, ja säilyneet parituhatta vuotta. Nyt ne eivät joillekin kelpaa? Se kyllä poikkeaa normaalista.
Voisiko ajatella, että parempi sana olisi ollut ”tavallinen kristitty”? Sitähän me tavalliset kirkkoon kuuluvat ollaan normaalina tai epänormaalina.
Sama koskee tuota kirkosta eroamista. Sekin näyttää olevan ”normaalilla tasolla” eli ilmeisesti tavallisella tasolla, kun mitään suurempaa älämölöä ei viime aikoina ole ollut.
Katsoin hetken Sub-kanavalta tulevaa selvänäkijöiden ohjelmaa. Siellä kerrottiin, että taivasten valtakunta tulee keskuuteemme henkimaailman (selvänäkijät, astrologit jne.) kautta ja että Saatana on Jumalan ego (mikäli oikein ymmärsin sanoman). Käytettiin kristillisiä termejä vailla kristillistä sisältöä. Todellista sillisalaattia. Onkohan ko. malli tämän päivän ”normaalia” kristillisyyttä?
”Käytettiin kristillisiä termejä vailla kristillistä sisältöä. Todellista sillisalaattia. Onkohan ko. malli tämän päivän “normaalia” kristillisyyttä?”
Onkos se nyt sitten muka normaalia, että uskova etsii tai katsoo Sub’ilta ”kristillisiä” ohjelmia???
Kimmo, kyllä normaali kristitty, kuten minä, ymmärtää, ettei Subilta tule etsiä kristillisiä ohjelmia. Klikkailin kanavia ja pysähdyin katsomaan ko. ohjelmaa ihan mielenkiinnosta. Erotin heti ”sillisalaatin”, mutta luulenpa, että moni ei enää ole niin tietoinen kristiilisisrä perustotuuksista kuin meidän ikäpolvemme ja heille mikä tahansa ”sillisalaatti” menee täydestä. varsinkin kun toistetaan tarpeeksi monta kertaa sana rakkaus, selittämättä sen kummemmin sen sisältöä.