Vuoden kristillinen kirja 2024 -ehdokkaat on valittu. Onnea voittajalle – mikä se onkaan (selviää Helsingin kirjamessuilla 27.10.).
Kilpailun järjestäjä Kristilliset kustantajat ry. pyysi minua viime syksynä kertomaan omia huomioitani kilpailusta. Olin jo vuosia aiemmin Kotimaassa esittänyt kilpailusta vakavan huoleni. Ja olenhan seurannut kilpailua sen alusta lähtien eli vuodesta 1994.
Muun muassa seuraavanlaisia huomioita esitin:
1. On tärkeä, millainen vaikutelma ehdolla olevien kirjojen kokonaisuudesta syntyy. Jos lukija ei tunnista niistä yhtään, tuntuu koko kisa suljetulta. Lukijalle tulee ulkopuolinen olo Tai jos lukijasta tuntuu, ettei hän ole tällä kertaa kiinnostunut yhdestäkään kirjasta (esim. niiden aiheiden vuoksi), ei kilpailukaan innosta.
2. Erityisen hankalalta edellä sanottu tuntuu silloin, kun lukija periaatteessa tuntee kristillistä kirjallisuutta ja/tai on sen aktiivinen lukija. Lukija saattaa myös tietää hyvänä pitämänsä kirjan, joka ei ole ehdolla (ehkä sitä ei ole lähetetty kilpailuun, mutta sitä lukija ei tiedä). Tämä saattaa aiheuttaa tuhahduksen: esiraati ei ole tehtäviensä tasalla.
3. Olen kuullut vuosien varrella silloin tällöin huhuja esiraadin yksittäisten jäsenten puutteellisesta kirkkohistorian tai hengellisen kentän tajusta. On saatettu olla liikkeellä yksien silmälappujen taktiikalla. Ymmärrys kristillisyydestä ja kirjallisuudesta on kapea. Tämä vaikuttaa muun muassa siihen, että itselle vierasta perinnettä edustavia kirjoja ei mieluusti nähtäisi kilpailussa esillä. Kuppikuntaisuus on kilpailun surma. Toivottavasti nämä huhut olivat vain huhuja.
4. Tiedän – itsekin kerran vuosia sitten esiraadissa olleena – että lopulta valittujen lista on sovittelun ja jopa kaupankäynnin tulosta. Silti tavoitteena tulisi olla kilpailun kannalta hyvä, raikas ja yllättävä kokonaisuus. Ehdokkaiden lista on samalla kristillisen kirjan mainos: katsokaa, näin hyviä, erilaisia ja kiinnostavia kirjoja tehdään. On eri asia miltä ehdokaslista kokonaisuutena vaikuttaa tai mitä tunteita se herättää, kuin se, ovatko mukana olevat yksittäiset kirjat hyviä. Voi käydä niin, että kaikki kirjat ovat hyviä ja perustellusti mukana, mutta kokonaisuus on silti lukijan silmiin jotenkin tunkkainen.
5. Kristillisen kirjan kentällä on pieniä osayleisöjä, joiden kiinnostuksen kohteet saatavat poiketa hyvinkin paljon siitä mistä suuri yleisö on kiinnostunut. Joku lukee mieluiten amerikkalaislähtöistä karismaattista tekstiä, toinen puolestaan meditatiivista ja mystiikka huokuvaa. Puhumattakaan niistä, jotka lukevat älyllistä ja nykytodellisuudessa tapahtuvaan uskonnollista pohdintaa. Osayleisöt on syytä ottaa huomioon, mutta ne eivät voi dominoida kilpailua, joka on suunnattu laajemmalle yleisölle.
6. Voittajan valitseva julkisuden henkilö on myös tärkeä tekijä. Hänen on oltava oikeasti tunnettu tai ainakin muuten kiinnostava. Monta kertaa olen arvannut voittajan vain miettimällä valitsijan omaa taustaa ja arvopainotuksia. Näin kävi viime vuonna, kun arvasin/päättelin, että Mari Leppäsen kirja voittaa (kuten voittikin) tai jos ei, niin Antero Laukkasesta kertova (joka voitti yleisöäänestyksen).
7. Kilpailun tehtävä voi myös olla tukea kristillisen kirjan uudistumista sisällöllisesti. Tällöin olisi paino laitettava uudenlaiselle sanoitukselle, rajojen ylityksille ja rohkeille avauksille. Ehdokkaiden joukossa tulisi olla yllätyksiä (minkälaisia, sen ratkaiskoot kustantajat tai yksityishenkilöt, jotka tarjoavat kirjoja ehdolle sekä esiraati, joka hoitaa kattauksen).
Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, että romaaneja on ollut vain harvoin ehdolla, kuten Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (voitti 2013) ja Synninkantajat (2018). Kerran ehdolla on ollut kirjaksi painettu näytelmäkin (Minna Kauhasen Miksi Saara nauroi? 2005).
Kommentit ovat hyviä.
Kristillinen kenttä maassamme(kin) on pirstoutunut ja koko käsitys aiheesta ”kristinusko” edustaa varsinaista moninaisuutta. Pirstoutunut on myös yleisempi uskontonäkemysten ja -mielipiteiden kenttä. Ei siten ole ihme, että eri(laiset) asiat puhuttelevat ja kiinnostavat eri ihmisiä ja eri piirejä eri tavoin. Tarkastellaanko ”kristinuskoa” uskonfilosofiselta, uskontopsykologiselta, uskontohistorialliselta, uskontososiologiselta, uskontojen edustamien ilmiöiden, uskontojen soveltamisen, uskontojen harjoittamisen ja hartausnäkökulmien, tai peräti uskontojen taloudellis-poliittisten vaikutusten kannalta.
Suomessa käännetään vilkkaasti kirkkoisien, luterilaisten ja puritaanien kirjoja vuosisatojen takaa. Kirkon kulta-aarteita tuodaan esiin. Tähän kilpailuun niitä ei huolita, koska ovat käännöksiä.
Omakustantajien tuotantoa huolitaan, mutta vain varakkaiden, sillä jos finaalipaikka aukeaa, osallistumiskustannus on kokonaisuudessaan 500-600 €. Köyhät kyykkyyn ja pois jaloista!
Petrattavaa olisi paljon.
Mutta muutenkin pienemmät kristillisten kirjojen julkaisijat, yksityiset henkilöt ja pienet yhteisöt jäävät ja jättäytyvät katveeseen.
Olen koittanut kepillä jäätä, selvitellyt minne itse omakustantajana tai minne muut, pienemmät kristillisten kirjojen julkaisijat voisivat hakeutua kirjapöytineen.
Vastauksia on monenlaisia. Jossain ei haluta esiin kuin omia kirjoja, jossain on annettu monopoli yhdelle kustantaja-myyjälle, jossain tilaisuudessa myyntipaikka on hinnoiteltu tähtitieteellisen korkeaksi, kuten Glow:ssa 1000 euroa!
Jokin puolueeton taho saisi järjestää Vuoden kristillinen käännöskirja kilpailun, jonne köyhäkin julkaisija voisi osallistua.
Ja festareilla ja kesäjuhlilla pitäisi antaa tilaa niillekin kirjanmyyjille, jotka tekevät julkaisu- ja myyntityötä kutsumuksena, voittoa tavoittelematta.
Sirkka Perälä on oikeassa siinä, että suuri osa hyvistä kristillisistä kirjoista jää sivuun siksi, että ne ovat käännöksiä klassikoista. Minun mielestäni kannattaisi harkita
1) Valintaprosessin ulkoistamista niin, että yleisö äänestää voittajan
2) Kilpailun jakamista kolmeen sarjaan:
A) Lasten ja nuorten kristillinen kirja
B) Tietokirja- ja klassikkosarja
C) Muu kristillinen kirjallisuus
Tai:
A) Kotimainen kristillinen kirja
B) Käännöskirja
C) Lasten ja nuorten kirja
Tiedän, että kategorioiden välinen rajanveto ei ole helppoa, koska jotkut kristityt pitävät tietokirjoina sellaisia, jotka ovat lähinnä science fictionia ja yksi merkittävä kristillinen kustantaja eli SRK jää helposti sivuun.
Vaikuttaisi harkinnan arvoiselta.
Olli Seppälä on ”kristillisen kirjan” kohdalla sekä asiantuntija että kokemusasiantuntija. Itsekin näitä kirjoja kirjoittaneena olen ”vuoden kristillisen kirjan” kisaa usein läheltä seurannut.
Olisivatko meidän kansallisissa kisoissamme parhaat vuodet jo takana? Tuonpuoleiseen ovat siirtyneet Anna-Maija Raittila ja Taisto Nieminen, Juhani Rekola, Torsti Lehtinen, Leo Iikka Vuotila, Mika Waltari – nämä nyt ensimmäisinä tulivat mieleen.
Tässä kilpailussa on Ollin mainitsemien lisäksi vielä monta haastetta ja ongelmaa:
– kaiken kirjallisuuden rajusti heikentynyt asema
– tämän ”kristillisen kirjallisuuden” raivaustyö pois kirjakaupoista
– ”kristillisen kirjallisuuden” routavuodet nyt, esimerkkinä entinen ”kristillinen kustantaja” Kirjapaja
Yhtenä toivon merkkinä pidän Ollin mainitsemaa Pauliina Rauhalaa ja muita, jotka ovat käsitelleet kristinuskon teemoja proosakirjallisuudessa. Heidät kannattaisi ottaa mukaan myös tässä yhteydessä.