“Keitä me olemme, mitä kieltä me puhumme?/On vaikea ymmärtää, on vaikea ymmärtää/Me poteroita kaivamme elämään ja astumme niihin asumaan/Elämä on reiässä rattoisaa/Reiässä, jonka ympärillä on vain oma perse.” (Ismo Alanko: Rajat, 1981)
Monokulttuurinen tarkoittaa ”saman viljelykasvin jatkuvaa yksipuolista viljelyä samalla paikalla” tai ”aluetta, joka elää yksipuolisen viljelyn tai muuten yksipuolisen talouden varassa”. Lisäksi sanaa käytetään Kielitoimiston sanakirjan mukaan laajemmin ilmaisemaan ”yhteiskuntaa tai toimialaa, jossa vallitsee yksipuolinen kulttuuri”. Viimeksi mainitusta on esimerkkilauseena ”Piti Suomea syrjäisenä monokulttuurina”.
Sanakirjassa ei kerrota, mistä mallilause on poimittu eikä sanojakaan käy siitä ilmi. Jonkun ulkopuolisen tuomiolta se vaikuttaa, mutta voi olla vaikka sadan vuoden takaa. Kovin tuore näkemys ei voi olla, sillä ei ainakaan minun elinaikanani ole Suomea voinut monokulttuuriseksi määritellä. Oli kyse sitten viljelyyn, talouteen tai henkiseen kulttuuriin liittyvästä yksipuolisuudesta, lienee selvää, että ilmiötä pidetään haitallisena: maaperä köyhtyy, (kansan)talous on haavoittuvainen ja oman navan ympärillä pyöriminen tylsistyttää.
Monikulttuurisuus vaatii kommunikaatiota
Koulun alkaessa oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan edustamat lukuisat kulttuurit kokoontuvat taas yhteen. Yläkoulun äikänopena joudun aina vähän päästä selittämään ”mä niin arvostan, että sä jaksat tehdä sitä työtä” -taivastelijoille, ettei mielikuva kauheista nykynuorista pidä paikkaansa nyt yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Hyvä tietysti, että arvostetaan, mutta olisi parempi, jos se tehtäisiin oikeista syistä. Tunneilla on ehkä levottomampaa kuin 1970-80-luvuilla, 1950-luvusta puhumattakaan, mutta kolikon toinen puoli on se, että lapset ja nuoret ovat myös sanavalmiimpia ja ilmaisuvoimaisempia kuin oma ikäluokkani. Kruuna ja klaava ovat erottamattomia – jos tykkää toisesta, on opittava elämään myös toisen puolen kanssa.
Myöskään monikulttuurisuus ei ole sen enempää rikkaus kuin ongelmakaan. Se on olemassa oleva tila ympäri maailmaa, myös Suomessa, ollut jo useita vuosisatoja. Ja ainoa mahdollinen tapa elää tässä monikulttuurisessa maailmassa/Suomessa/koulussa on jatkuva kommunikaatio. Se taas on vaikeaa, kuten on viimeisen parin viikon aikana huomattu: Ihmiset, joiden mielestä ongelmista ei täällä saa keskustella, tuntuvat pitävän kiusaamisena jo sitä, että heiltä vaaditaan kunnollisia perusteluja. Kotouttamiskoulutusta haukutaan huonoksi ja samaan aikaan se Uudellamaalla kilpailutetaan pääosin kustannusten, ei laadun perusteella. Tai miten samat ihmiset voivat kannattaa “ihmisiä pitää auttaa omissa maissaan” -ajattelua ja kehitysyhteistyövarojen leikkaamista? En ymmärrä.
”Pois ota mestarointi”
Merkillinen on myös se olkiukko, joka “vihervassareiden, kulttuurimarxististen suvakkien” (nimityksiä, joista osa on levinnyt jo Timo Soininkin puheeseen) kuvitelluista ajatuksista on rakennettu. Esim. Matias Turkkila selitti Meillä on unelma -mielenosoituksen jälkeen, että Olli Immonen tarkoitti voittoisasta taistelusta haaveilleessa Facebook-päivityksessään monikulturismia, ei monikulttuurisuutta. Se taas tarkoittaa, että “yhden yhteiskunnan sisään syntyy erilaisia etnisiä tai kulttuurisia klikkejä, joilla on eri säännöt kuin muilla”. (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438055901640.html) Herää kysymys, ketkä muka ovat moiseen pyrkimässä. Itse en tunne ainuttakaan.
Joidenkin tuttujen vilauttama ajatus muuttamisesta miellyttävämpään ilmapiiriin on minulle mahdoton. Enhän ole halunnut eroamalla luovuttamista kirkkoa ns. raamatullisten ryhmien temmellyskentäksi, miten siis voisin edes harkita Suomen jättämistä. Pitää vaan Alan Wattsin ajatusta mukaillen toivoa, että yhä useampi “korvaa tuntemattoman pelon uteliaisuudella”, ja vaihtaa päässä pyörivä Hassisen koneen biisi Siionin virren sanoihin “pois ota mestarointi/ja tuomitseva sointi/minunkin äänestäni/ylhäinen ystäväni”. Sillä vaikeudestaan huolimatta vuorovaikutus on ainoa vaihtoehto.
Susse Huhta
Helsinki
Olen äidinkieli ja kirjallisuus sekä suomi toisena kielenä -opettaja Itä-Helsingistä, uskonnollisesti ev.lut. körtti ja poliittisesti sitoutumaton punavihreä.
Vihreät vastustavat kaikkea teollisuutta ja energiankäyttöä. Ville Niinistö puhuu uusiutuvan energian tuomista työpaikoista. Tällä hän tarkoittaa sellaista energiaa mitä ei ole olemassakaan mutta mikä ehkä joskus keksitään. Suomen työläiset ja viljelijät ovat luoneet tämän maan ja sen hyvinvoinnin.
Viherhömppä on sellaista politiikkaa jota ei voida toteuttaa. Tämä maa ei pyöri niin että kaikki rupeamme nauttimaan kansalaispalkkaa. Vihreäksi kansanedustajaksi tai ainakin ehdokkaaksi voi päästä kuka tahansa helppoheikki. Voi AC umesti tunnustaa ettei tiedä valtion budjetin loppusummaa ilman että toimittaja ihmettelee miten se on mahdollista.
Jos vihreitä olisi ollut sotiemme aikana, he olisivat eniten olleet huolissaan sodan aiheuttamille luonnotuhoille ja olisivat vaatineet hylsyjen keräämistä maastosta.
Puutun vain yhteen kohtaan. Perustulo, jota sanotaan kansalaispalkaksikin, voisi tehdä tarpeettomiksi nykyiset työttömyyspäivärahat, toimeentulotuet ja muut vastaavat. Mitään leveää elämää se ei takaisi kenellekään. Työllistymisen esteenä ei olisi perustulon menettäminen, kun se kuuluisi kaikille.
Kuten sanoin, meillä ei ole varaa maksaa sitä kaikill
Kuten sanoin, meillä ei ole varaa maksaa sitä kaikillle. Jos jokainen saa 10.000 euroa vuodessa, se tarkoittaa yhteensä yli 50000000000eli yli 55 miljardia. To gottavqsti laskin nollat oikein. Käsittääkseni se aiheuttaisi myös rahan arvon laskua.
Kaikkea ei voi kaikesta tietää. Yksi hyvä nyrkkisääntö on että jos asia on vihreiden esittämä, se todennäköisesti aiheuttaa toteutuessaan suurta tai erittäin suurta haittaa sille osalle kansaa joka tekee työt.
”Se todennäköisesti aiheuttaa toteutuessaan suurta tai erittäin suurta haittaa sille osalle kansaa joka tekee työt.” Jos työtä ei riitä kaikille, on väestö kuitenkin elätettävä. Se ’haitta’ koituu joka tapauksessa jonkun maksettavaksi.
Martti Pentti. Jos ja kun sinua vihreä aate kiinnostaa, suositaan lämpimästi Mikko Paunion kirjaa Vihreä valhe
Myöntääkö Mikko Paunio kirjansa valheeksi heti otsikossa?
En lakkaa ihmwttekwmästä miksi symppaat vihreitä. Kun todistin aivan yksinkertaisella kertolaskulla, että perustulon ei ole varaa, omit aitoon vihreään tapaan aivan hiljaa.
”Kun todistin aivan yksinkertaisella kertolaskulla, että perustuloon ei ole varaa, olit aitoon vihreään tapaan aivan hiljaa.” Ei tämä noin yksinkertaisella matematiikalla ratkea. Ihanne varmaan olisi, että jokainen elättäisi itsensä ja perheensä työstään saamillaan tuloilla. Nyt vain on niin, että työtä ei riitä kaikille. Kaikki eivät ole työkykyisäkään. Perustulo on yksi harkinnan arvoinen ajatus yksinkertaistaa nykyistä eläkkeiden, päivärahojen ja avustusten monimutkaista järjestelmää. Ei sitä kannata hylätä vain sen takia, että väärän puolueen jäsenet kannattavat sitä.
Yksinkertaisen kertolaskusi loppusumma on sitä suuruusluokkaa kuin maamme sosiaaliturvan menot nykyisin. Niiden varojen yksinkertaisemmasta käytöstä on kysymys eikä 50 miljardin lisälaskusta.