Woke-kulttuurin siunaus ja kirous

Kiistanalaisista teemoista (mm. woke) kirjoittamisen haaste

Hetken aikaa tuli mietittyä, onko tästä teemasta järkevää kirjoittaa – etenkin, kun ottaa huomioon, miten vahvoja tunteita aiheeseen monella liittyy. Toisaalta mielestäni juuri tällaisista kiistanalaisista teemoista on kiehtovaa kirjoittaa. Mielestäni terveessä yhteiskunnassa ja yksilössä on myös mahdollisimman vähän asioita, joista ei voisi puhua.

Toinen merkittävä syy, miksi kirjoitan woken kaltaisista vaikeista ja tunteita herättävistä teemoista on se, että haluan selkiyttää omaakin ajattelua. Kirjoittaminen on minulle keino myös saada omia ajatuksia järjestykseen. Tässä ajattelun ja selkiyttämisen prosessissa auttaa myös se, että saan usein myös asiallista palautetta, kannustusta ja kritiikkiä. Kaikkia asiallisia ja asiaan liittyviä kommentteja arvostankin paljon. Parhainta onkin se, että joko jonkun muu tai oma kirjoitus inspiroi asiasta kiinnostuneita ihmisiä yhteisen pohdinnan ja kunnioittavan keskustelun äärelle. Se on mahtavaa! Tervetuloa tällä kertaa woke-pohdinnan äärelle!

Woke ja sen määrittely

Aloitetaan woke-kulttuurin tarkastelu termin määrittelystä, kuten kunnon systemaattisen teologin koulutuksen saaneen tulee tehdä. On hyvä huomata, että kyseisen termin ja ilmiön käsittely on haastavaa siksikin, että kyseessä on jossain määrin hieman sumuinen aatevirtaus, joka on syntynyt Yhdysvalloissa. Wokeen voi esimerkiksi liittää muita aatteellisia virtauksia, kuten intersektionaalisen feminismin, cancel-kulttuurin, turvallisen tilan, sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustamisen tai vaikkapa rasismin vastustamisen.

Kuten termi itsessäänkin sanoo, kyse on eräänlaisesta valveilla olosta tai asioiden tiedostamisesta. Käytännössä termiä käytetään myös mm. kuvaamaan nykyajan edistyksellistä ajattelua. Esimerkiksi Wikipedia määrittelee käsitteen seuraavalla tavalla:

”Woke on Yhdysvaltain afroamerikkalaisen väestön englannista peräisin oleva käsite, joka tarkoittaa poliittisesti valveutunutta, erityisesti rasismin, syrjinnän ja muun yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden tiedostavaa henkilöä.”

Woke onkin käsitteenä tullut meille nimenomaan Yhdysvaltojen kontekstista, jossa edelleen tehdään tiliä mm. orjuuden aiheuttamasta syvästä haavasta ja yhteiskunnallisesta kahtiajaosta. Muun muassa sosiaalinen media ja striimauspalvelut sekä yhteiskunnallinen keskustelu esimerkiksi lehdissä on tehnyt käsitteen ainakin minulle – varmasti monelle muulle suomalaiselle – jossain määrin tutuksi. Aihe on ollut viime aikoina hyvin keskusteltu ja mielipiteitä jakava asia myös meidän suomalaisessa kontekstissa.

Käsite tuli esimerkiksi aika surullisella tavalla esille mm. kosmologi Esko Valtojan ja toimittaja Renaz Ebrahimin välisessä keskustelussa. En lähde sitä referoimaan, mutta jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä keskustelusta täältä: https://yle.fi/a/3-12195118

Mitä myönteistä wokessa on?

Tästä on hyvä suoraan jatkaa woke-kulttuurin myönteisiin puoliin. Mielestäni edellä mainittu Wikipedian määritelmä kuulostaa ainakin omaan korvaan oikein hyvältä. Nähdäkseni ei ole eettisesti kestävää tai edes yhteiskunnan ja yhteiskuntarauhan kannalta järkevää, että ihannoidaan esimerkiksi poliittista valveutumattomuutta, rasismia, syrjintää tai epäoikeudenmukaisuutta.

Sellaiset yhteiskunnat, jotka rakentuvat jonkin ihmisryhmän vihaamiselle, eivät ole terveitä, oikeudenmukaisia ja loppujen lopuksi kovinkaan vahvoja. Hyvien ja vahvojen yhteiskuntien merkki on nähdäkseni se, että siinä kaikki ihmisryhmät pyritään jollain tapaa ottamaan hyvinvoinnissa huomioon. Tässä suhteessa länsimaat – ja etenkin Suomi – edustavat ainakin itselleni edelleen kaikkein lähintä tilannetta ideaalista tässä suhteessa. Vaikka Suomessa toki edelleen on mm. rasismin suhteen ongelmia, on täällä kuitenkin suhteellisen salliva pohjoismainen ilmapiiri.

Woke ja siihen liittyvät termit ovat tulleet myös kirkolliseen kielenkäyttöön. Olen jo useamman vuoden havainnut, että kirkon eri tasoilla on alettu woke-hengessä puhua mm. turvallisesta tilasta. Samanlainen trendi on ollut muissakin minua lähellä olevissa ja minulle tutuissa yhteisöissä sekä instituutioissa (mm. yliopisto). Ajatus turvallisesta tilasta on periaatteessa hieno. Sillä parhaimmillaan pyritään estämään kiusaaminen ja öykkäröinti.

Erinomainen esimerkki turvallisesta tilasta on ollut kirkossa viime aikoina meidän Tapiolan seurakunnassa aktiivisten nuorten aikuisten perustama Bless-yhteisö, jossa nuoret aikuiset kokoontuvat joka toinen viikko sunnuntai-iltaisin kirkolle. Ohjelmaan kuuluu mm. hyvää musiikkia, visuaalinen panostus valaistuksesta lähtien, iloinen ja tervetullut henki, rukousta, pieni ja lyhyt messu, alustus jostain kiinnostavasta teemasta sekä yhteinen iltapala. Minutkin on ilokseni sinne pyydetty puhumaan ja olen joka kerta ollut todella vaikuttunut ja aidosti iloinen siitä, mitä nämä upeat ja fiksut nuoret aikuiset ovat saaneet aikaan.

Ei ihme, että kyseiset illat ovat suosittuja. Järjestipä tämä upea porukka kirkolla viime syksynä jopa reivitkin. Turvallinen tila toimii tässä yhteydessä mainiosti, koska sen säännöt ohjaavat hienolla tavalla toisten ja heidän mielipiteitään kunnioittavaan kohteluun. Mielestäni nuorten aikuisten laatimat säännöt myös hyvin ehkäisevät hengellistä väkivaltaa. Tätäkin kautta isot terveiset ja kiitokset Bless-väelle! Olette todellisia hyvyyden airueita ajoittain synkässä maailmassa!

Tähän mennessä kaikki hyvin siis myös woke-kulttuurin osalta, vaikka en ehkä määrittelisi esimerkiksi seurakuntamme Bless-iltaa wokesta käsin – vaan ennemmin näen sen tervehenkisen kristillisyyden ilmentymänä. Kaikesta huolimatta woke voi parhaimmillaan edistää ihmisten hyvinvointia ja vähentää pahuutta sekä kärsimystä maailmassa silloin, kun sen taustalla on vilpitön halu auttaa ihmisiä.

Woken ongelmallisuus etenkin suomalaisessa kontekstissa

Seuraavaksi on hyvä tarkastella myös hieman kyseisen ilmiön varjopuolia. Woken yksi isoimpia haasteita lienee juurikin se, että Yhdysvaltojen tilanne on erilainen kuin Suomen. Yhdysvallat on vuosisatojen aikana kehittynyt vähitellen erittäin monikulttuuriseksi ja etniseksi sulatusuuniksi. Samoin se on myös monella mittakaavalla edelleen maailman merkittävin super-valtioksi tai suurvalta (mm. sotavoimat, teknologia, populaarikulttuuri jne.), vaikka etenkin Kiina sitä aktiivisesti haastaakin.

Suomi taas on väestöltään paljon pienempi ja homogeenisempi. Suomen lähihistoria on myös hyvin erilainen. Esimerkiksi Suomen itsenäisyydestä on paljon lyhyempi aika kuin jenkkien omasta itsenäisyystaistelusta. Suomessa ei myöskään ole sodittu mm. eri etnisyyttä olevien ihmisten orjuuden takia, vaikka molemmissa rasismia toki onkin. Valitettavasti sellaista yhteiskuntaa ei taida ollakaan, jossa ei olisi jonkinlaista syrjintää tai epäoikeudenmukaisuutta. Silloin nimittäin siinä elettäisiin jonkinlaisessa utopiassa tai maanpäällisessä paratiisissa, jossa ihmisten sydämessä ei olisi enää tilaa pahuudelle tai joskus väkivaltaiselle selviytymis- ja lisääntymistaistelulle.

Hyvin erilaisesta maiden eroista huolimatta Yhdysvalloilla ja Suomella on myös yhdistäviä tekijöitä. Molemmat valtiot mm. uskovat demokraattiseen yhteiskuntamalliin ja edustavat ns. länsimaisia arvoja, jotka rakentuvat mm. juutalaiskristilliselle ja antiikin kreikkalaiselle perinteelle. Molemmissa valtioissa myös vahva kansallistunne ja korkean tason osaamista mm. tieteen ja teknologian alalla. Lisäksi Suomi ja Yhdysvallat ovat viime vuosina lähentyneet hyvin paljon sotilaallisesti.

Yhdysvaltalaista woke keskustelua kuitenkin määrittää hyvin paljon afro-amerikkalaisten aikoinaan kokema orjuus ja sen jättämät arvet – samoin kuin esimerkiksi siihen pitkään liittynyt rotuerottelu. Oikeastaan orjuuteen perustuva rotuerottelu on ollut hyvin äskettäinen ongelma ja se näkyy edelleen mm. yhdysvaltojen woke-keskustelussa.

Suomessa ei kuitenkaan ole samanlaista orjuustaustaa. Suomi on vuosisatojen ajan elänyt lähinnä eri suurvaltojen puristuksessa ja täältä on ennemminkin haettu kantasuomalaisia orjiksi muihin maihin (mm. Isossa vihassa). Tämä ei toki tarkoita, etteikö Suomessa olisi rasismia. Sen konteksti on kuitenkin eri ja se olisi hyvä ottaa huomioon. Olen nimittäin törmännyt joskus hieman outoihinkin virityksiin, joissa esimerkiksi somessa minulle tuntematon ihminen on vaatinut minua luopumaan valkoisen miehen etuoikeuksista lätkäisemällä jonkin jenkeistä kopioidun pohjan allekirjoitettavaksi.

Nyt vain pitäisikin osata hahmottaa, mikä on Suomessa se tyypillisen suomalaisen miehen etuoikeus? Suomessa miehiä koskee toisin kuin naisia mm. pakollinen asepalvelus, korkeammat itsemurhaluvut, isompi syrjäytymisriski, alempi koulutustaso ja aiempi kuolleisuus. Onko tosiaan niin, että suomalainen mies on etuoikeutetumpi kuin suomalainen nainen?

En toki halua vähätellä mm. naisten ongelmiakaan. Naisia koskee usein mm. perheväkivaltatilanteet ja isompi uhka seksuaaliselle väkivallalle. Yhteiskunta on tietyiltä osin melkein missä tahansa maailmassa naisille monella mittarilla turvattomampi paikka kuin miehille.  Naiset myös keskimäärin ovat valmiimpia tyytymään monessa suhteessa vähempään kuin miehet.

On toki myös selvää, että sukupuolivähemmistöilläkin on omat haasteensa. Erityisen haasteelliset olot Suomessa on kuitenkin maahanmuuttajilla tai erilaisen etnisen taustan omaavilla. Heille töihin pääsykin voi olla vaikeaa pelkästään ulkomaalaiselta kuulostavan nimen takia – puhumattakaan ennakkoluuloista. Ongelmat eri sukupuolten ja ihmisryhmien välillä ovat siten keskimäärin vain hyvin erilaisia. Ymmärrys ja empatia toisia kohtaan ja halu ymmärtää toisten vaikeuksia on aina tervetullutta.

Woken ei tulisi siten tarkoittaa jonkin tietyn ihmisryhmän – ei edes meidän valkoisten heteromiesten – demonisointia. Sellainen on nimittäin juuri sitä rasismia, josta on suvaitsevaisuus kaukana. Historiaa tuntevat myös ymmärtävät, että liian mustavalkoiset jaot ihmisryhmien kesken voivat johtaa käsittämättömiin kauheuksiin, kuten esimerkiksi 1900-luvun totalitaristiset valtiot ja toinen maailmansota osoittivat.

Todellinen tasa-arvo tarkoittaakin mielestäni sitä, että ihmisiä kohdellaan ja yritetään ymmärtää ennen kaikkea arvokkaina yksilöinä, eikä esimerkiksi jonkun rodullisen joukon edustajina. Sen vuoksi olen myös mm. meritokraatti, jonka mielestä niin yhteiskunnan kuin yksilöidenkin etu on se, että osaavimmat yksilöt palkataan kuhunkin virkaan – olipa sitten sukupuoli, ihonväri jne. mikä tahansa. Tämä on reilua ja motivoi yrittämään sekä tekemään töitä oman pärjäämisen eteen.

Samalla tietysti pitää pitää huolta siitä, että kaikkein huonoimmassa asemassa olevia autetaan. Itse suuntaisinkin yhteiskunnan rahoja nimenomaan kaikkein heikompiosaisten auttamiseen. Esimerkiksi pienituloisista perheistä tulevien lasten liikuntaharrastuksia olisi mielestäni erittäin viisasta tukea myös yhteiskunnallisesti.

Samoin esimerkiksi turvallisen tilan käsitettä ei tulisi ymmärtää siten, että sen varjolla vaiennetaan jokin ihmisryhmä. Tästä on valitettavia esimerkkejä mm. Yhdysvalloista, joissa esimerkiksi ihmisten pääsyä tiettyihin tiloihin on rajoitettu ihonvärin perusteella. Woke nähdäkseni edellyttää hyvistä puolistaan huolimatta kuitenkin jalostamista tai paremmin sanottuna se voikin hyvässä tapauksessa olla paluu hyville länsimaisille juurille, kuten seuraavassa luvussa pyrin argumentoimaan.

Miten jalostaa woke-ideologia?

Näen ainakin jossain määrin woke-kulttuurin yrittävän vastata vanhaan ja hyvään kysymykseen: Millainen on hyvä ja sivistynyt ihminen? Jos kyseinen suuntaus ymmärretään tällä tavoin, sillä on yllättävän paljon yhteyksiä vanhaan länsimaiden aatehistorialliseen perintöön: juutalaiskristillisyyteen sekä antiikin kreikkalaiseen filosofiaan. Näitä kahtahan taas on yhdistänyt mm. yhteinen pyrkimys pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä ihminen.

Niin juutalaiskristillisyyden kuin kreikkalaisen filosofiankin mukaan tämä saavutetaan hyveiden kautta. Toki eroa näillä kahdella isolla aatteellisella linjalla on konteksti: juutalaiskristillinen hyveoppi on hyvin vahvasti sidoksissa sen pyhiin kirjoituksiin ja kreikkalainen filosofia taas yleisellä tasolla aatteellisesti viisauden rakastamiseen eli siihen, mitä filosofia sananmukaisesti tarkoittaakin.

Woke-kulttuuri yrittää mielestäni vastata antiikin kreikkalaisia filosofeja sekä myös juutalaiskristillisen perinteen edustajia pohdituttaneeseen kysymykseen: Miten saavuttaa hyvä elämä ja kehittyä hyväksi ihmiseksi? Woke ei ehkä olekaan niin uusi ilmiö kuin kuvitellaan. Nimittäin woken hyvepuheen taustalla voidaan nähdä niin antiikin kreikkalaisia filosofeja kuin vaikkapa kristittyjäkin perinteisesti yhdistänyt käsitys hyveistä eli niistä ominaisuuksista, jotka tekevät ihmisestä hyvän. Voisikin oikeastaan sanoa, että koko länsimainen kulttuurinen ja aatehistoriallinen perinne on rakentunut tämän varaan.

Toki woken hyvepuheeseen ajoittain liittyy se ongelma, että se muistuttaa ennemmin mm. somessa tapahtuvaa hyvesignalointia kuin aitoa pyrkimystä kehittyä ihmisenä – edellinen on helppoa, jälkimmäinen paljon haastavampaa ja usein työtä vaativaa. Tosin on myös hyvä huomata, että esimerkiksi luterilaisessa kontekstissa jumalalliset hyveet, kuten usko, toivo ja rakkaus, eivät ole pohjimmiltaan ihmisen omaa ansiota, vaan Jumalan lahjaa. Mielestäni on kuitenkin hyvä kysyä, onko kristillisyyden ohentuminen länsimaissa johtanut siihen, että pinnallinen ja keinotekoinen hyvesignalointi korvannut aidon kiinnostuksen hyveisiin ja siten pyrkimyksen olla oikeasti hyvä ihminen. Onko pyhyyden korvannut tekopyhyys?

Woken lisäksi olen huomannut länsimaissa myös toisen mielekiintoisen hyveisiin liittyvän trendin eli nuorten ja keski-ikäisten miesten kiinnostuksen antiikin kreikkalaista filosofista suuntausta eli stoalaisuutta kohtaan. Stoalaisuudessa on keskeistä mm. tunteiden hallinta ja sen kautta saavutettava tyyni mielentila. Huomaan itsessänikin viehtymystä tätä kohtaan. Veikkaan, että stoalaisuuden eräänlainen uudelleentuleminen liittyy juuri siihen, että woken kaltaiset ilmiöt ovat usein täynnä ajoittain sekavaakin tunnepuhetta ja tunteiden ylikorostamista. Stoalaisuuden uusi tuleminen siis toimii ikään kuin vastavoimana tälle.

Olipa sitten wokella mahdollisuus jalostua perinteisempään teologis-filosofiseen suuntaan jää nähtäväksi. Tällä hetkellä ja tällä vuosituhannella tulevaisuuden ennustaminenkin on valtavassa murroksessa ja globaaleissa kriiseissä muutenkin muuttunut hyvin haastavaksi tehtäväksi. Itse olen kuitenkin pohjimmiltani optimisti ja uskon lopulta hyvyyden ja valon voittoon pimeydestä sekä uuteen kukoistuksen aikakauteen myös länsimaissa – ja kukoistuksella tarkoitan tässä ennen kaikkea ihmisen sisintä ja sydäntä.

Ehkäpä nyt olisi siten woken hengessä tapahtuvan hyvesignaloinnin sijaan aika oikeasti panostaa hyvän tekemiseen ja hyveisiin? Siihen miten jokainen meistä aivan tavallisessa arjessa kohtelemme toisiamme. Minusta hyvä paikka on aloittaa siitä, että mahdollisuuksien eteen tullessa voimme tehdä toistemme päivästä vähän paremman ilman someen kuvaamista. Voisinko esimerkiksi hymyillä kaupan kassalle ja olla mahdollisimman ystävällinen palvelutyötä tekeville? Voisinko pitää lähimmäiselle ovea auki ja toivottaa hyvää päivää? Voisinko käydä katsomassa ikäihmistä tai soittaa hänelle? Pienistä puroista nimittäin usein kasvaa iso virta.