Kotimaa 24-uutissivusto kertoi tänään, että Porvoon piispa Björn Vikström on ilmaissut Facebookissa huolensa siitä, että kaupunginvaltuutettu Mika Ebelinging (kd.) Helsingin kaupunginvaltuustossa viime viikon keskiviikkona esittämä arvio, jossa hän määritteli ydinvoiman Jumalan tuomaksi tavaksi tuottaa energiaa, on tulkittu koko kirkon kannaksi.
Asiasta nousutta keskustelua on ollut erikoista seurata sitä taustaa vasten, että käytin sattumalta kyseisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan puheenvuoron, jossa totesin, että kyseessä on mielestäni varsin maallinen asia ja sellaisena toivoisin valtuuston asiasta tekevän päätöksensä. Ebelingin puheenvuorosta ei jäänyt saliin vaikutelmaa, että siinä oli nyt määritelty kirkon yleinen kanta ydinvoimaan. Tätä taustaa vasten pidän erikoisena sitä, että edellä mainitusta Ebelingin puheenvuorosta on vedetty tulkinta, että se edustaisi kirkon kantaa ja joku sen vuoksi harkitsee eroa kirkosta.
Kristillisdemokraattisen puolueen ja sen edeltäjänä toimineen Suomen kristillisen liiton suhde kirkkoon on ollut jatkuvana keskustelun aiheena sitä asti, kun kyseinen poliittinen ryhmä aloitti toimintansa 1950-luvun lopulla. Viimeksi asiasta on käyty laajempaa keskustelua sen jälkeen, kun puolueen puheenjohtaja Päivi Räsäsen (kd.) puheenvuorot Tv 2:den homoillassa tulkittiin eräillä tahoilla edustavan yksi yhteen kirkon virallisia näkemyksiä.
Kristillisdemokraattisen puolueen viimeaikaisissa lausunnoissa en ole juuri havainnut pyrkimystä esittää mielipiteitä kirkon nimissä sen virallisina kantoina asioihin ja siksi väärinkäsitykset näyttävät enemmänkin syntyvän jo pelkästään puolueen nimen perusteella. Helsingin kaupunginvaltuustossa näkee monia samoja henkilöitä useasta eri puolueesta, jotka ovat tuttuja kasvoja myös Helsingin yhteisestä kirkkovaltuustosta. Tämä on minusta myönteinen asia. Yksi puolue ei voi, eikä sen edes pidä yrittää edustaa moniäänistä kirkkoamme.
Niinpä, tehdäänhän hampustakin hyvää köyttä ja vaatteitakin…