Maailma muuttuu, kirkko sen mukana. Nykyvanhemmat tuskailevat kasteen lähestyessä kuinka löytää kaksi pätevää kummia lapselle. Kirkko on kunnioitettavasti perustanut kummipankkeja ja jopa yksi kummi voi riittää kirkkoherran luvalla. Olisiko aika tehdä tuosta poikkeusluvanvaraisesta käytännöstä pysyvä?
Ehdottaisin yhden kummin politiikkaa. Moni sellainen vanhempi joka häilyy kirkon jäsenyyden ja eroamisen rajamailla voi kokea ylitsepääsemättömäksi tuon kummien kalastelun, ja harva haluaa kummipankista ventovierasta aikuista lapselleen kummiksi. Kaikilla perheillä ei ole kirkkoon kuuluvia läheisiä, joilla ei olisi jo ennestään lukuisia kummilapsia. Olen ihan varma, että kummien lukumäärällä on yhteys kasteiden määrään, vaikkei kummien määrä toki pääsyy olekaan jos ei lasta kasteelle tuo. Mutta helpotusta varmasti toisi, ja tässä olisi kirkolla paikka, jossa voisi joustaa. En ole tutkinut onko tästä tehty kirkolliskokousaloitetta. Jos on, nyt olisi aika pusertaa se läpi, tai jos sitä ei ole vielä tehty, olisi sen paikka nyt.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos kirkon jäsenyys on yhdestä kummista kiinni, niin parempi sekä kirkolle että asianomaiselle, jos sen jäsenyydestä ymmärtää kiireesti erota.
Kirkolliskokous 7.5. 2010 (Uutisoi evl.fi)
Yksi kummi riittää poikkeustapauksissa
Uutinen julkaistu 7.5.2010 Klo 15:53
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus (Hae uutistuottajan muut uutiset)
Kirkolliskokous päätti, että kummeja voi jatkossa olla poikkeustapauksissa vain yksi. Päätöksen yhdestä kummista tekee sen seurakunnan kirkkoherra, jonka jäseneksi kastettava liittyy. Pääsääntönä säilyy edelleen, että kastettavalla on vähintään kaksi kummia, jotka täyttävät säädetyt kelpoisuusehdot. Muutos tulee voimaan 1. elokuuta 2010.
Nykyisin kastettavan kummeina tulee olla vähintään kaksi joko luterilaisen kirkon tai niin sanotun Porvoon yhteisön jäsenkirkon konfirmoitua jäsentä. Kummien määrälle ei ole annettu ylärajaa. Muutoksen tarkoituksena on helpottaa kirkon jäseneksi liittymistä niissä tilanteissa, joissa kahden kummin löytäminen on erittäin hankalaa tai ylivoimaista. Samalla säädöksiä on haluttu selkeyttää.
Tästä linkin takaa löytyy päätöstä edeltäneet asian käsittelyvaiheet!
http://kappeli2.evl.fi/kkoweb.nsf/8055b7c73c38f56dc22571540045bfe2/56054900eed920b2c225770e00290662?OpenDocument
Ei mitään uutta auringon alla. Ennen vanhaan kastepappi joutui usein myös kummin tehtävään.
Olen pari kertaa jo kastanut lapsen, jolla oli vain yksi kummi. Kirkkoherran lupa siihen piti saada. Ns. ”ystäväkummeja” kyllä oli. Ilmiö on leviämässä kirkosta eroamisen kiihtyessä. Siksi ei luulisi olevan tarpeellista olla hajottamassa kirkkoamme mm. jonkin toisarvoisen naispappikiistan vuoksi (Luther-säätiö ja SLEY).
Olemme menossa hiljalleen Ruotsin mallia kohti. Siellähän kummeja ei tarvitse nimetä lainkaan. Toki saa, mutta ei pakko. Käytäntö on ollut käytössä siellä jo vuosikymmeniä.
Kiitos kommenteista. Kari-Matti, olen kyllä eri mieltä. Joillekin jo kaste- tai hääjuhlan järjestäminen on syy olla kastamatta tai mennä naimisiin kirkossa, saati sitten kummien löytäminen. Ei se ole mikään pikkuasia. Seurakunnat ovat alkaneet järjestää hääöitä ja yhteisiä aamukaste-tilaisuuksia, ja ne ovat tuoneet lisää jäseniä ja vihittäviä kirkkoon maistraattireissujen sijaan.
Ja koska tuo poikkeusluvan anominen yhden kummin takia alkaa yleistyä, olisi järkevää tehdä siitä normaalikäytäntö eikä jättää sitä tuollaisen lupamenettelyyn. Siksi ehdottaisin sitä uudestaan kirkolliskokouksen agandalle jotta turhat välivaiheet saadaan pois sekä kirkon työntekijöitä että vanhempia kuormittamasta.
Yhden kummin mahdollisuuden voisi todella panna voimaan ilman muodollista lupamenettelyä. Silloin pappikin voisi ottaa sen homman, jos kirkkoon kuuluvia ei suvusta tai ystäväpiiristä löydy.
Ei oikein tunnu uskottavalta, että kirkkoon kuuluvilla vanhemmilaa ei olisi tuttavapiirissään kahta konfirmoitua kirkon jäsentä. Muuta pätevyyttähän ei kummilta vaadita. Onko hämärtynyt käsitys kirkollisen kummiuden luonteesta? Ei lahjat eikä edes jatkuva yhteydenpito kummilapseen ole välttämättömiä, kummi on ensi sijassa kasteen todistaja. Lähisukulaisetkin kelpaavat, ikä voi olla mitä tahansa 15 ja 100 vuoden väliltä. Toki on toivottavaa, että jonkinasteinen yhteys kummin ja lapsen välillä säilyy, mutta esimerkiksi oma kummitätini asui toisella laidalla Suomea ja muisti joulukortilla, mikä tuntui ihan riittävältä yhteydenpidolta, Helsinkiläispojalle oli oikein kiva saada joulukortti Lapista saakka.
Toisaalta, olen huomannut, että nykyään monet kummit ovat uudella tavalla valmiita olemaan aktiivisesti mukana kastetilaisuudessa. On ollut hyvä huomata, kuinka kummit ovat ihan vakavissaan olleet mukana siunaamassa lasta tai/ja lukemassa raamatunkohtia. Se näyttää herkistävän karskeja miehiäkin…
Yhteisvihkimisiä ja yhteiskasteita on ollut myös aikaisemmin paljon. En ole oikein tajunnutkaan, että niitä ei ole tässä välissä suoritettu. Lähetystilanteissa ja nuorissa kirkoissa ne ovat aivan tavallisia, mutta muistan hyvin, miten ainakin 70-luvulla vielä Naantalin kirkossa monen jumalanpalveluksen yhteydessä kastettiin useitakin lapsia tai miten aikaisemmin Porissa säännöllisesti viraston yhteydessä olevassa kappelissa vihittiin pareja ja kastettiin lapsia tiettyinä aikoina. Milloinhan nämä ovat jääneet pois?
Maija. Yhteiskasteita pidetään nykyisin poikkeustapauksina. Se johtuu siitä, että kasteisiin valmistaudutaan nykyisin toisella tavalla kuin ennen vanhaan, jolloin pappi tuli, kastoi ja lähti mahdollisesti kaffet nautittuaan. Nykyisin tavataan etukäteen lapsen vanhemmat ja käydään kastekeskustelu, joka minulta ainakin ottaa aikaa puolesta tunnista tuntiin. Kasteen jälkeiseen vapaaseen keskusteluun on hyvä myös varata aikaa. Se tuntuu olevan läsnäolijoille merkittävä asia. Silloin usein syntyy myös keskustelua kirkkoon ja uskoon kuuluvista asioista, mikä on tärkeää varsinkin kirkosta hieman etäämpänä eläville. Siksi yhteiskaste ei oikein vastaa tällaista. Kosketus lapsen vanhempiin, kummeihin ja isovanhempiin jää niissä pakostakin pinnallisemmaksi.