Paljon keskustelua herättänyt Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan linjaus korvausten maksamisesta uskonnottomalle oppilaalle, joka päätyi haluamattaan keskelle uskonnollista ohjelmaa, ei ole saanut kaikkialla varauksetonta kannatusta. Vähemmän yllättäen osa uskonnollisista tahoista on suorastaan pöyristynyt päätöksestä.
Yllätyksenä ei myöskään tullut Päivi Räsäsen pöyristyminen aiheesta. Päivi on huolissaan siitä, että lapsilla ja nuorilla ei ole riittävää positiivista uskonnonvapautta. Lasten ja nuorten positiivisesta uskonnonvapaudesta sekä oikeudesta tutustua kristilliseen kulttuuriin olisi Päivin mukaan tärkeää keskustella.
Tällaiset kannanotot jättävät sanattomaksi. Jos Päivi ei tiennyt, niin kouluissa kyllä opetetaan uskonnoista ja opiskellaan (myös) kristillistä kulttuuria. Tämä vain sattuu tapahtumaan sitä varten varatuilla tunneilla, jotka eivät ole tunnustuksellisia. Jokaisella nuorella on täysi oikeus uskonnonvapauteen (paitsi esimerkiksi Jehovan todistajilla) eikä koulun uskonnoton ja kaikille sopiva ohjelma liity asiaan millään tavalla.
Jos nuori haluaa perehtyä kristilliseen kulttuuriin uskonnon opetusta syvemmin, kukaan ei estä sitä. Se, että koulujen yleisten tilaisuuksien on oltava uskontovapaita kokemuksia, ei poista varausta kenenkään positiivisesta uskonnonvapaudesta.
Lautakunnan päätös oli hyvä ja tarpeellinen signaali koululaitokselle. Päätös lisännee koulujen huolellisuutta tilaisuuksien järjestämisessä, jotta tilaisuudet olisivat sitä mitä niiden odotetaan olevan. Tuskin Päivi innostuisi siitäkään, jos koulun tilaisuudessa laulettaisiin yllättäen biisejä, joissa pilkataan tai arvostellaan kristinuskoon liittyviä perinteitä ja käsityksiä. Siinä tapauksessa Räsänen saattaisi olla jopa rohkaisemassa kristittyjä vanhempia olemaan yhteydessä Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan.
Päivi vetoaa ulostulossaan myös siihen, että kouluissa juhlistetaan kuitenkin samaan aikaan Halloweenia noitien ja zombiehahmojen kera.
Halloween on pelkkää pelleilyä eikä se edusta ihmisille tavallisesti mitään sen syvällisempää. Uskontoa ja Jeesusta taas tarjotaan oppilaille näissä yhteyksissä todellisuutena, ja se on siksi aivan eri asia. Koulun ei yksinkertaisesti tulisi toimia alustana millekään uskonnolliselle tai poliittiselle ideologialle.
Tämän hahmottaminen helpottaisi merkittävästi lautakunnan päätöksestä tuohtuneita kansalaisia ja heidän närästystään. Koska juuri tätä on todellinen uskonnonvapaus.
Muistelen että 60-luvulla uskonnon opetus ei ollut tunnustuksellista , että onko normit kiristynyt ?
Seta ry vierailee ahkerasti kouluissa , miksi tästä ei ole kukaan huolissaan ?
Kaiken takana on ideologia joka lopulta on uskonnon ja sananvapautta kaventava . Muslimi lapset osallistuvat monissa päiväkodeissa ja kouluissa uskonnon opetuksiin ja rukouksiin eikä heillä ole ongelmia sen suhteen . Tämä ahdasmielinen joukko joka puhuu suvaitsevaisuudesta on hyvin kapeasti ajattelevaa porukkaa . Ei ateisti nosta hernettä nenään jostain vaikka suvivirrestä. Ainakin niitä ateisteja joiden kanssa jutellut .Se on sivistymätöntä käytöstä ja matkailu on aika mahdotonta eri uskontojen maissa ja noudattaa lakeja , jos ei voi oman valtauskontoa pysty edes klassista musiikkia kuunnella. Eikä kristinusko ole edes uskonto ja se ei kyllä ahdista ketään , ajatus on antaa ihmiselle sisäinen rauha . Koululaitoksen ajatus itsessään on opettaa lapselle mahdollisimman laajasti kaikkea eri oppiaineista ja mitä pitemmälle koulutus etenee niin antaa myös erilaisia näkökulmia ja käsitteitä , että oppilas kykenisi kyseenalaistamaan saatua tietoa.
Timo G. Erittäin hyviä pointteja ja kiitos niistä.
Muistat kuitenkin tunnustuksellisuuden väärin. Vielä 1980-luvulla oli tunnustuksellinen uskonnonopetus. Se tarkoitti, että vain evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluva henkilö sai opettaa evankelisluterilaista uskontoa. Muiden, esimerkiksi helluntailaisten, tai joissakin tapauksissa ei-kristittyjen, piti anoa presidentiltä asti erivapaus. Prosessiin kuului, että hakija keskusteli myös piispan kanssa ja tuomiokapituli puolsi tai vastusti erivapauden myöntämistä. Lisäksi oppikirjat olivat piispainkokouksen tarkastamia ja hyväksymiä ja opetussuunnitelma ohjasi tarkastelemaan uskontoa myönteisesti ja sitoutumiseen houkuttelevasti. Maailmanuskonnot ja erilaiset vähemmistökatsomukset esiteltiin silloinkin asiallisen objektiivisesti. Itse muistelen vieläkin lämmöllä vanhoillislestadiolaisen uskonnonopettajani erinomaisen objektiivista ja asiallista otetta sekä hyviä kiteytyksiä 1980-luvulla.
Tähän prosessiin kuului, että oman teologipolveni pääsykoekirja, Räisänen – Saarisen Raamattutieto, oli alun perin tarkoitettu lukion raamattutiedon kurssin oppimateriaaliksi. Piispainkokous ei kuitenkaan antanut sille hyväksyntäänsä Räisäsen radikaalin maineen vuoksi (vaikka hyväksynnän sai joukko muita oppikirjoja, jotka sisälsivät aivan samat asiat, mutta piirun verran neutraalimmin).
Kirkon ja koululaitoksen kiinteä suhde Suomessa on ollut voimassa keskiajalta asti ja se on asteittain purettu vasta viimeisen puolivuosisadan aikana. Kurssimäärä on vähentynyt ja sisältö supistunut. Uskonnonopetuksesta elää yleisön piirissä täysin vanhentuneita mielikuvia vieläkin vanhemmalta ajalta. Esimerkiksi vapaa-ajattelijat ovat vaatineet, että ET:tä saisi opettaa vain kirkosta eronnut ja siksi oletetusti ateistinen opettaja. Lisäksi monet muslimit ovat epäileviä sen suhteen, jos vaikkapa kristitty opettaja opettaa islamia, vaikka olisi muodollisesti pätevä. Itse olenkin kallistunut kaikille yhteisen uskontotiedon opetuksen puolelle. Siinä voitaisiin hyvin käsitellä myös uskonnottomuutta yhtenä monista elämänkatsomuksista.