Mar Saban ortodoksiluostari Betlehemissä, erämaassa
Kun piispa Kaarlo Kalliala Turun tuomiokirkossa tuomiosunnuntaina saarnassaan kertoi Armenian arkkipiispan sanoneen : ”Mitä hyötyä on liturgiasta, jos se ei muuta meitä”, löydän EAPPI-työn ytimeen. Liturgia tarkoittaa kreikasta käännettynä ”yhteistä työtä” ja kirkollisissa ympyröissä myös sanoja, joita käytetään Jumalaa palveltaessa jumalanpalveluksessa (tai Jumalan palvellessa meitä myös). Minulle kristillisen uskon syvin olemus ja miksi vaivaudun tunnustautumaan kristityksi on ”yhteinen työ” : sanojen takaa löytyy kaipaus kohti muutosta ja merkityksellistä oikeudenmukaista elämää, sellaista elämää, joka toteutuu ihmisten kesken, tässä maailmassa. Se kurottautuu myös kohti ajatusta siitä, että mielekäs elämä jostain merkillisestä armosta ja salaperäisestä lahjasta voisikin olla ikuista. Liturgia eli yhteinen työ ei nykyisen paavinkaan mielestä ole suumme savikielen sanoihin sidottu. EAPPI-ideologian teologiseen tunnustukseen kuuluu paavin nykylinjausten mukainen ajatus siitä, että jokainen, joka pyrkii auttamaan toisia on polulla Jumalan luo, vaikka ei uskoisikaan Häneen tai uskoisi Häneen eri tavalla kuin kristitty asian ilmaisisi. EAPPI-henkilöinä on toiminut kristittyjen ohella niin ateisteja, juutalaisia kuin muslimeitakin.
EAPPI-työ lähtee palestiinalaiskristittyjen kutsusta ja kristilliseltä arvopohjalta. Se lähtee sellaisesta raamatun tulkinnasta, missä Abrahamille luvattu maa on luvattu Abrahamin jälkeläisille sillä ehdolla, että siellä vallitsee oikeudenmukaisuus ja kunnioitus Jumalan tahtoa kohtaan ja ihmisten välillä. Jos joku uskoo Israelin nykyisen valtion olevan ”luvatun maan” ainoa omistaja, hänen tulee ymmärtää, että omistus velvoittaa noudattamaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden sääntöjä. Pettäminen, valehtelu, byrokraattinen kieroilu, alistaminen, maiden ryöstö ja rikollisten suojelu ei kuulu ”luvatun maan” omistajan oikeuksiin. ”Luvattu maa” on monien Abrahamin perillisten yhteinen projekti. Muurien rakentaminen tai tosiasioiden kieltäminen Israelin valtion olemassaolon kiistämisen muodossa ei kuulu tähän yhteiseen projektiin.
Luvatun maan konflikti voidaan nähdä maallisena taisteluna maasta, resursseista ja vallasta käyttää niitä. Palestiinassa 30 vuotta asunut ja Jerusalemissa työskentelevä Mikko Louhivuori on korostanut, että pohjimmiltaan kyse on uskonnollisesta konfliktista. Tämä on varmasti totta ainakin siinä mielessä, että ilman tietoa pinnan alla vellovista uskonnollisista tunteista tilannetta seuraava jää täydellisesti pimeään ymmärtämättä näkemäänsä. Kristittyjen tulkinta jättää usein ymmärryksen ohueksi, koska juutalainen ajattelu on joutunut vuosituhansia tekemään tiliä ”mustan” Jumalan kanssa: sen Jumalan, joka vanhan testamentin mukaan määräsi kokonaisia kansoja tuhottavaksi, joka salli Israelin menettää useampaan kertaan menettää valtiollisen identiteettinsä ja joka lopulta salli viimeisen kauhistuttavan joukkotuhon kohtaavan omaa omaisuuskansaansa. Kristityt näkevät tilanteen uuden testamentin valossa ja ”uuden liiton” kautta mutta kristityt Pyhällä maalla ovat pieni vähemmistö. Lisäksi israelilaisen Michal Levinin kanssa keskustellessani pintaan nousi myös kristittyjen usein kaihtama fakta: juutalaisuus ja islam ovat uskontoina hyvin lähellä toisiaan ja yksi asia yhdistää teologisesti näitä kahta uskontoa: ristillä riippuva Jumala on molemmille uskonnoille kammotus ja loukkaus heidän jumalansa kuvaa kohtaan. Molempia uskontoja yhdistää siis vastenmielisyys kristinuskoa kohtaan, kuten juutalais-islamilaista keskusteluprojektia vetävä Levin totesi.
Oli miten oli, EAPPI-tarkkailijana toimiminen oli minulle henkilökohtainen mahdollisuus vielä varttuneella iällä kristittynä valita konkreettisesti puoleni. Oli valtava ilo saada seistä puolustamassa toisenlaista Israelia niiden israelilaisten joukossa, jotka eivät ole nielleet valhetta palestiinalaisten tuomasta uhasta ja sotilasmiehityksen oikeutuksesta. Nämä ihmiset jotka kuuluvat sellaisiin israelilaisiin järjestöihin kuin Tay’yush, Machom Watch, Betshelem, Yesh Din, Breaking the Silence ja Rabbis for Human Rights muutamia mainitakseni. Nämä ihmiset ovat armeijansa käyneet, monet osallistuneet jopa Israelin käymiin sotiin, joten syytökset ulkopuolisuudesta ovat perusteettomia. He todella tietävät, mistä puhuvat ja minkä puolesta taistelevat.
Näiden ihmisten viesti on se, minkä esimerkiksi Johnny Cash laulaa vanhan amerikkalaisen kansanlaulun sanoin aitona kristillisenä tuomiosunnuntain viestinä : ”Kerro sille pitkäkieliselle valehtelijalle, tuolle pimeydessä työtään tekevälle: ennemmin tai myöhemmin Jumala nitistää sinut” Ja sen viestin eteenpäin viemisessä liitymme liturgiaan eli yhteiseen työhön.
http://www.youtube.com/watch?v=eJlN9jdQFSc Johnny Cash: ”God’s Gonna Cut You Down”
On etuoikeus saada liittyä EAPPI-sisarten ja veljien kanssa siihen miljoonien ihmisten joukkoon, jotka näkevät muurien yli ja ohi tulevaisuuteen, jota hallitsee ilo ja yhteenkuuluvuus pelon, eristäytymisen ja väkivaltaan uskomisen sijaan. Tämä on kristinuskon perimmäinen viesti ja sen kantamiseen voi osallistua vaikka uskontojen raskas historia olisi sammuttanut uskon tämän viestin jumalalliseen alkuperään.
EAPPI-tarkkailijat Jerusalemin Pyhän Lunastajan kirkossa marraskuussa 2013
Urpo Karjalaisen naivistinen kuva kansainvälisen lain Martta-kytkennöistä on skeptisyydessään paluuta muinaiseen maailmaan,missä selkeämpää on, että sodan voittajat saavat rauhassa nauttia voittosaalistaan ja turpaansa saaneet koittakoot sopeutua. Sellainen tilanne nimittäin on, jos väheksytään ihannetta, missä YK:n asemalla ja mielipiteillä sekä kansainvälisellä yhteistyöllä kansainvälisen lain puitteissa on arvoa. Mantroista puhuminen kertoo puhujasta aika paljon.
Naiivia on panna uskoa YK:hon niin kauheasti. Tämä juttu on koukkuna myös kansainvälistä lakia koskevaan kysymykseeni. Ei ole olemassa kuin aikaa ja paikkaa varten räätälöityjä yksittäisiä sopimuksia, joiden jälkeen kysymys on koko ajan siitä, kuka ja miten niitä paperilappuja tulkitaan. Esimerkiksi keskustelu Gazan saarrosta saa erikoisia piirteitä samalla, kun Länsirantaan sovelletaan moraalista paatosta, jonka perusteena käytetään eräitä toisen maailmansodan tilanteeseen syntyneitä sopimuksia. YK itsessään suhtautuu Lähi-idän asiaan hyvin erikoisella tavalla.
Tässä hupaisa video:
http://www.youtube.com/watch?v=tEavu-_U32g
Juha Hyrsky taisi kommentoida Risto Auvisen tekstiä, eikä minun. Tässä uudessa alustassa menevät kirjoittajat ja siteeraukset sekaisin.
Tämä on nyt Risto Auviselle. En kirjoittanut pelkkää nenäkkyyttäni, että Suomen perustuslaki puhuu Suomen kansalaisista, eikä suomalaisista. Diggaan kovasti tuota perustuslakia. Siinä ei ole häivääkään etnisistä taustoista, uskonnoista ynnä muista nationalismin dinosauruksista.
Maanomistuksesta tunnustan sen, joka perustuu kauppakirjoihin ja perunkirjoituksiin. Ajatus siitä, että jollain kansallisuudella tai sen valtiolla olisi jonkinlainen yliomistusoikeus maahan uskonnon, historian tai kansallisen pullistelun pohjalta on vastenmielinen.
Teemu Kakkuri kirjoitti:
”Ajatus siitä, että jollain kansallisuudella tai sen valtiolla olisi jonkinlainen yliomistusoikeus maahan uskonnon, historian tai kansallisen pullistelun pohjalta on vastenmielinen.”
Lähi-idän kohdalla tätä tapahtuu sekä että. Israelia perustellaan myös Raamatulla jne., ja palestiinalaiset taas mielellään ottavat intiaanin roolin. TÄtä asetelmaa myös länsimainen punaviher-linja korostaa, Israel nähdään vanhan Euroopan kolonialistina, joka riistää alkuperäisasukkaita. Tällöin esitetään esim. karttoja, jotka ilmaisevat maa-alueitten jakolinjojen muutokset 1900-luvulta lähtien – ottamatta mitenkään kantaa esim. väestöntiheyteen eri alueilla. Molemmista osapuolista sanotaan, että ne pyrkivät mitätöimään toistensa historian. Palestiinalaispuolella historian kieltäminen on osa peruskouluopetusta. Israeliin kohdistuu myös vastaavia syytöksiä, joiden mukaan koulukirjoissa pitäisi puhua ”palestiinalaisista” eikä ”arabeista”. Merkityksensä on silläkin, että esim. Länsimuuri eli Itkumuuri on Unescon valvovma palestiinalaisten kansallinen perintökohde.
Tässä netistä löytynyttä listaa sopimuksista, jotka mm. sisältyvät kansainväliseen oikeuteen:
“-Hague Conventions of 1899 and 1907, among the first formal statements of the laws of war and war crimes in international law, signed 29 July 1899 and 18 October 1907
-International Opium Convention, the first international drug control treaty, sometimes referred to as the Hague Convention of 1912, signed 23 January 1912
-League of Nations Codification Conference, 1930
-Hague Convention for the Protection of Cultural Property in the Event of Armed Conflict, signed 14 May 1954
-Hague Civil Procedure Convention (1954)
-Hague Convention Abolishing the Requirement of Legalisation for Foreign Public Documents, signed 5 October 1961
-Hague Service Convention, signed 15 November 1965
-Convention for the Suppression of Unlawful Seizure of Aircraft, 1970
-Hague Evidence Convention, signed 18 March 1970
-Hague Convention on Foreign Judgments in Civil and Commercial Matters, signed 1 February 1971
-Hague Convention on the Civil Aspects of International Child Abduction, signed 25 October 1980
-Hague Convention on the Law Applicable to Trusts and on their Recognition, signed 1 July 1985
-Hague Convention on Protection of Children and Co-operation in Respect of Intercountry Adoption, signed 29 May 1993
-Hague Convention 1996, a convention on jurisdiction, recognition, enforcement and in respect of parental responsibility and the protection of children, signed 19 October 1996
-Hague Securities Convention, signed 5 July 2006”
Esim. Venäjä allekirjoitti Haagin IV sopimuksen 18.10.1907 ja ratifioi sen 27.11.1909. Sopimuksen III osan 46. artiklan mukaan sodassa vallatulla alueella
”Perheen kunniaa ja oikeuksia, yksityisten henkilöiden henkeä ja yksityistä omaisuutta, samoinkuin uskonnollisia vakaumuksia ja uskontojen harjoitusta on kunnioitettava.Yksityistä omaisuutta ei saa takavarikoida.”
Tätä kansainväliseen oikeuteen kuuluvaa sopimuskohtaa Venäjän juridisoikeudellinen seuraajavaltio Neuvostoliitto rikkoi 30.11.1939 aloittamassaan hyökkäyssodassa ja Suomi on rikkonut sekä omassa perustuslaissaan olevaa omaisuuden suojaa että kansainvälisen työjärjestö ILOn sopimusta 169 vuodelta 1984, joka edellyttää valtioilta epäselvien maanomistuskysymysten selvittämistä. Neuvostoliitto/Venäjä ei koskaan kansallistanut valtaamillaan suomalaisalueilla olleita yksityisomaisuuksia kuten laki vaatii eikä Suomen valtiolla ollut oikeutta luovuttaa sellaista, mitä se ei omistanut.
YK.hon toivon laittaminen ei ole yhtään naivia. Se voi olla puutteellista mutta naivia se ei ole. Naivia on kuvitella, että kansainvälisellä yhteistyöllä ei oikeasti ole merkitystä.. Jos sillä ei ole merkitystä, voimme kaikki laulella yhdentekeviä lauluja vaan. jOtkut laulelevat jah-mytologiasta, jotkut jostain muusta. Kaija Kookin ihmetteli syvällisesti että kuka keksi rakkauden. Mietitäänpä sitä..
Juha Hyrsky :”kuka keksi rakkauden. Mietitäänpä sitä..”
Ai kuka ”keksi” rakkauden? Eikös meillä ole joulukin siksi, että muistaisimme…
”Hoosianna, Daavidin Poika,
kiitetty olkoon hän!
Kiitetty Daavidin Poika,
joka tulee Herran nimeen…”
Hyvää adventin aikaa Eappi-sedille!
”Mantroista puhuminen kertoo puhujasta aika paljon.”
Tämä Hyrskyn arvaus kirvoitti vielä kysymään: mikäli kirjoittaja viittaa mantralla vaikkapa Arafat-sitaattiin tai Martta-kerhoon, niin olisi hyvä ja kohtuullista kuulla, mitä kirjoittaja arvelee sen ”kertovan puhujasta”, edellyttäen että, jos hän tällä viittaa minuun. Saattaa olla, että tähän kysymykseen on vaikea vastata ilman, että siinä joutuu käyttämään joitakin persoonaan liittyviä ominaispiirteita. varsinkin jos kyseessä on vieras henkilö, tällainen arvelu saattaa olla sitäkin hankalampaa. en yhtään epäile, ettemmekö ole Hyrskyn kanssa eri linjoilla mielipiteissä, mutta vastaa nyt, jos tätä asiasi koski, mitä ”se puhujasta kertoo”. Kerro.
Urpo: tarkoitin mantra-sanan käytön kuvaavuudella vain sitä, että tunnut olevan kirjoitustesi ja ilmaisujesi perusteella ihminen, joka ei arvosta sitä tiettyä muodollisuutta ja kaavamaisuutta, mikä väistämättä seuraa kansainvälisessä toiminnassa siitä, että eri toimijoilla on kansainvälisten yhteyksiensä ohella omat sidosryhmänsä, joille he myös ovat vastuussa. Moneen suuntaan vaikuttaminen tuo tarpeen ilmaista itseään kieli leskellä suuta ennemmin kuin kieli poskessa. Minusta kansainvälinen yhteys on arvo. Kielelliset ”mantrailmiöt”. ovat mielestäni väistämättömiä mutta niiden taakse ja sisään näkeminen ei ole mitenkään vaikeaa eikä yhteistyön este. Se on yksi osa koko yhteistyötä.
Juha, olen vakavasti sitä mieltä, että YK:n hokeminen nimenomaan Lähi-idän tilanteessa on mantra, jonka hokeminen on naiivia hyväuskoisuutta. YK:n Israelia koskevien päätöslauselmien määrä ei ole missään suhteessa siihen, millaisia vääryyksiä kaikkialla maailmassa tapahtuu joka päivä. YK ei puutu edes Israelin naapurimaiden ihmisoikeuksiin sillä intensiteetillä, jolla se on Israelin kimpussa. Tätä havainnollistaa hyvin homoseksuaalien asema Lähi-idässä. YK:n harjoittama antisemitismi on kuitenkin laajalti netissä läpi käyty aihe.