Jeesuksen opettama rukous Isä meidän on paitsi yksittäisen kristityn ja kristittyjen yhteisöllisen hartauselämän myös kristittyjen yhteyden kannalta keskeinen perusrukous. Ekumenian eli kristittyjen ykseyden ja yhteyden keskeinen lähtökohta on Jeesuksen ylimmäispapillisen rukous omiensa puolesta Pyhässä Hengessä Isälle Jumalalalle. Tähän rukoukseen, jota kaikki inhimillinen rukouselämä heijastaa, saamme hänen seuraajinaan osallistua Herran rukouksessa. Saamme puhutella Jumalaa nimellä ”Isä” (Abba. Tämä kertoo läheisestä ja luottamuksellisesta suhteesta Elämän ja kaiken hyvän antajaan.
Kasteessa meistä tulee Jumalan lapsia, jotka saavat lähestyä taivaallista Isäänsä Kristuksen ansion, lahjoitetun sovinnon ja lunastuksen turvin. Kristillisestä näkökulmasta uskonnollinen etsintä ja elämän syvän mielen etsintä voidaan nähdä kaipuuna tähän rakkauden ja pyhyyden yhteyteen.
Jos ja kun ”Isä meidän” on tällainen perusrukous ja kristittyjen tunnusmerkki, jonka voi nähdä kokoavan yhteen Psalmien kirjan rukouksen pääkohdat, ovat sen eri sanamuodot eri kirkkokuntien välillä sitäkin herkempi asia. Yhteyttä pyrittiin edistämään myös meillä Suomessa vuosituhannen vaihteessa, kun luterilaisessa kirkossa otettiin käyttöön Herran rukouksesta ns. ekumeeninen sanamuoto. Se eroaa meikäläisessä luterilaisuudessa vakiintuneesta sanamuodosta kahdessa kohtaa. Pyydetään ensinnäkin: ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme” eikä ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”. Vakiintuneessa muodossa on siis kahteen kertaan ilmaistu me-muoto, ekumeenisessa sanamuodossa kerran, seuraten Matteuksen evankeliumin (6:11) nykyistä käännöstä. Toisekseen ekumeenisessa sanamuodossa sanotaan: ”Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme”, kun taas vakiintuneessa luterilaisessa muodossa sanotaan: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Taustalla on se, että Matteuksen evankeliumissa, joka sisältää täydellisemmän version Herran rukouksesta (Matt. 6:9-13), käytetään ilmaisua ”anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa”, kun taas Luukas (11:2-4) ilmaisee tämän: ”Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.” Tässäkin kohdassa tuo velan ajatus on esillä. Huomattakoon myös, että vaikka läntisessä perinteessä Isä meidän loppuu loppuylistykseen ”Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen”, niin ortodoksit päättävät Matteuksen säilyttämän yksityiskohtaisimman sanamuodon mukaisesti sanoihin ”vaan päästä meidät pahasta”. Erillinen osa on sitten tuo loppuylistys. Myös Luther raamatunselittäjänä totesi, että rukous huipentuu tähän pahasta päästämiseen.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston syyskokouksessa kuultiin useamman, eri kirkkokuntia edustaneen panelistin suusta toivomus, että meillä voisi olla Suomessa kristityillä yhteinen Isä meidän -rukous. Tämä tarkoittaisi kaiketi sitä, että tuo ”ekumeeninen sanamuoto” olisi meilläkin se varsinainen sanamuoto. Kun synti-sana on haluttu säilyttää, lienee pelätty sitä, että velka-sana johtaisi ajatukset liian yksipuolisesti eettisiin kysymyksiin. Armo, laupeus, anteeksiantamus ja rakkaus ovat kyllä keskeisesti esillä Herran rukoukseen liittyvässä Jeesuksen vertauksessa armottomasta palvelijasta, joka ei antanut anteeksi pikku velkaa, vaikka itse sai anteeksi kuninkaalta suuren velan (Matt. 18:23-35). Ei liene pahasta nähdä myös synti-sanan yhteyttä armollisuuteen arjessa, lähimmäisen rakastamiseen, sekä siihen liittyvä näky armosta kalliina lahjana, joka kutsuu jakamaan saadusta lahjasta muillekin.
On arvokasta, että voi tapailla Isä meidän -rukousta ulkoa (by heart) mielessään ehkä iltarukouksena. Pienet muutoksetkin kyllä varmasti oppii, kun rukous on käytössä. Ehkä meillä voidaan ottaa jossain vaiheessa jälleen pohdittavaksi, josko voisimme kristittyjen yhteyttä osoittaa ja varmasti myös vahvistaa rukoilemalla yhteistä Isä meidän -rukousta ilman tunnustuksen mukaan jakautuvia rintamia, eikä vain ekumeenisissa tilanteissa, kun näyttää siltä, että ekumeenisen sanamuodon käyttö tuppaa myös unohtumaan aika usein. Onhan tässä rukouksessa kyse Jumalan valtakunnan voimista elämisestä ja niistä kiittämisestä, rakkaudesta, joka ei katoa.
En jaksa lukea k0ko kirjoitustasi. Mutta me kaiikki 0olemme Korkeimman lapsia Jeesuksen sanoma, isä on meidän kaikkien , ei hänen isänsä. Elämän realismi, usko, on myös Jeesuksen sanomaa.
”Isä meidän joka olet taivaissa ”
Ps 115:3 Meidän Jumalamme on taivaissa, mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee.
Ps 11:4 Herra pyhässä temppelissään, Herra jonka istuin on taivaissa, hänen silmänsä näkevät, hänen katseensa tutkii ihmislapset.
” Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. ” Alussa ei ollut näin, vaan…
Siir. 28:2 Anna anteeksi lähimmäisellesi, mitä hän on väärin tehnyt; silloin myös sinä, jos rukoilet, pääset vapaaksi synneistäsi.
” Anna meille tänä päivänä, meidän jokapäiväinen leipämme´ Mutta alussa ei ollut näin…vaan…. ”
San. 30:8 Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana . Älä köyhyyttä, äläkä rikkautta minulle anna, anna minulle määräosani lepää.
Synti ja velka
Synti on ilmeisesti aikoinaan ajateltu velan muotoiseksi, eli Jumalalle olevana velkana, josta meidät pitää lunastaa vapaiksi, ikäänkuin joku rikas ystävä, tai sukulainen maksaisi meidän velkamme/syntimme Jumalalle, ja sitten olisimme vapaita niin sanotusta velkavankeudesta, jota myös synnin orjuudeksi kutsutaan.
Tomi
Kiitos tästä erittäin hyvästä tekstistäsi!
On todella miellyttävää tarkastella Isä meidän -rukousta ekumeenisesta näkökulmasta tarkastelle.
Aikoinaan pidin vuoden mittaan esityksiä Isä meidän -rukouksesta Someron seurakunnassa. Menin siinä läpi niin juutalaisen liturgian että rukousperinteen valossa kuin Lutherin selityksien näkökulman esille tuoden. Oli mielenkiintoista huomata, miten Vapahtajamme seuraa juutalaisen rukousperinteen valtavirtaa aivan sen keskellä liikkuten ja kuitenkin valtavan selkeää ja johdonmukaista väylää eteenpäin suunnaten.
Tomi ja Matias. Sanokaapa paremmin aihetta tuntevina pitäisikö puhua edelleenkin ”kiusauksesta” vai ”koetuksesta”? Ruotsinkielinen ekumeeninen versio kun käyttää jälkimmäistä.
Marko,
Kiusaukset on tarjolla, niihin tartutaan, kiinnostutaan, että miksi tuo leijonan karjunta muuttu seireenien lauluksi.
Koetukset ovat Jumalan sallimia ja usein tapa puhua ja vetää lähemmäksi itseään. On kokemusta.
Jeesuksen koetukset erämaassa petojen parissa ei ole sama asia kuin Saatanan tarjoukset.
Paavi ja Eero Huovinen ovat sitä mieltä, että näiden kahden ero on hiuksenhieno. Kuitenkin Raamattu osoittaa toistuvasti ne kahdeksi eri asiaksi.
Marko
Kysyt Bibeln 2000 käännöksen vaihtoehdosta: ”Och utsätt oss inte för prövning”, johdosta mikä vastine sopisi Isä meidän -rukoukseen.
Alkukielen sana πειρασμός, peirasmos , on johdettu verbistä πειράζω, peirazō.
Tämä verbi on ollut käytössä jo Homeroksen ajoista alkaen ja sitä on käytetty myös Vanhan testamentin kreikannoksessa Septuagintassa.
Tämä sverbi itsessään on käytössä sekä negatiivisessa että positiivisessa merkityksessä aina yhteydestä riippuen. Näin ollen myöskään tuon substantiivin käännösvaihtoehtoihin kiusaus vastaan koetus sanan merkityskenttä ei voi antaa vastausta. Sellaisen määrittely liittyy tekstin kontekstin ymmärrykseen.
Katsoin kohdan noin puolena satana käännöksenä tai versiona noin parillakymmenellä kielellä. Noissa käännöksissä näyttää vallalla olevan kiusaus -vaihtoehto.
Tämän sanan vastinetta haettaessa on myös pidettävä mielessä, että kieli elää ja muuttuu koko ajan. Niinpä jonkun aikaisemmin hyvänkin sanan uudessa kulttuuritilanteessa esiintyvä käyttö ei vastaakaan saman sanan käyttöä aikaisemman kielenkäytön ajalta.
Joten ekumeenisissa yhteyksissä tämän kohdan määrittely on tehtävä tervettä järkeä käyttäen ja sellaisin perustein, että se sopii jokaiselle neuvottelussa mukana olevalle kirkolle.
Niinpä tämän ekumeenisen neuvottelun puolen tästä kysymyksestä jätän Tomin tehtäväksi. Luotan hänen oppineisuuteensa ja arvostelukykyynsä mitä syvimmin. Toivotan hänelle menestystä ja Jumalan siunausta kaikissa toimissaan.
Reijolle
Isä meidän rukous kuuluu sellaiseen juutalaisen aamurukouksen liturgiseen yhteyteen, että se luettiin tai resitoitiin sanasta sanaan kaavan mukaisesti. Nykyisessä juutalaisessa käytännössä sitä vastaavat lähinnä Kahdeksantoistarukous tai Kolmetoistarukous,
Kiusaus muuntuu koetukseksi , mikäli oivallan joutuneeni kiusaukseen.
Kiusaus menettää heti voimansa, jos sen tajuaa kiusauksksi. Sen jälkeen voi tilanteen käsittää koetuksena ja houkutuksesta on helpompi päästä kuivin jaloin eroon.
Matias,
On kysymys Isämeidän rukouksesta, minkä Jeesus opetti. Tällä “rungolla” ei ollut yhteyttä juutalaisuuteen, vaan se oli Uuden Liiton uskoville. Se mitä juutalaisuudessa tehtiin ja toimittiin, on elämää ulkopuolella Seurakunnan.
Toistan, että Jeesus ei sanoittanut mitään resitoitavaksi, vaan kertoi anomisen puitteet, ulottuvuudet. Näitä liturgisia juuria on tarpeetonta ja harhautusta tuoda Todellisen Rukouksen, Hengessä/hengessä ja totuudessa -rukoiluohjeen rinnalle. Tämän tietäminen/käsittäminen on mahdollista Hengessä, eikä ihmisen/kirkon itseymmärrys sitä avaa.
Kun käy läpi peirasmos-sanan eri muodot, mitä alkuteksti käyttää, niin käännökset siitä noudattelevat hyvin ymmärrettävästi, milloin on kysymys houkutus syntiin ja milloin koettelemus, eli kiusaus ja koettelemus. Ekumeenin yhteys liittää yhteen uskovaksi kasteessa, vt. paavin lausuma 2020 tammikuussa, Suomen evlut delegaatiolle.
Olen kuunnellut paavin haastattelun tv:ssä ja lukenut Vatikaanin selvityksen “äläkä saata meitä kiusaukseen”. Paavi sulkee Jumalan ihmiseen luoman vapaan tahdon. Myös Huovisen kirja toistaa uskollisesti paavin esityksen siitä, että käännös on virheellinen.
Kun ihminen on kiusauksessa, niin hän on siellä tai sinnepäin menossa omasta vapaasta tahdosta. Silloin enää ei rukous tule mieleen eikä tunnu edes pahalta katso mitä tarjous sisältää. Siksi rukous on noustava ennen kiusausta, pysyäksemme lähellä Jeesusta, vrt. Ps. 73:
27 Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat, sinä tuhoat kaikki, jotka haureudessa sinusta luopuvat.
28 Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.
Daavidin kohdalla kiusaus tuli silloin, kun hänen läheisyytensä Jumalaan heikkeni. Se ei ollut koettelemus! Se oli kiusaukseen lankeaminen.
Reijo
Kuvitelmasi Jeesuksen ajan yhteisöstä on täysin epähistoriallinen romanttisen fabuloinnin luoma mielikuva alkukirkon elämästä.
Jeesus saarnasi synagoogissa. Hän opetti aikansa korkeimmassa juutalaisessa oppilaitoksessa Jerusalemin temppelissä, jossa yksistään Herodeksen rakannuttama Salomonin pylväskäytävä oli kaksi kertaa laajempi kuin Rooman Forum.
Paavali aloitti aina toimitansa juutalaisesta synagogasta jne.
Edelleenkin meidän liturgiamme sisältää valtavan määrän yhteistä perinnettä juutalaisen liturgian kanssa, vaikka perinteemme ovatkin jo parin vuosituhannen aikana kulkeneet erillään.
Pidän tärkeänä, että tämä Jeesuksen Isämeidän-rukous on runko, ei sanoitus. Näyttääkin, että sanoitusta kavattaessa on tehty rukouskirjoja, joita lukemalla rukoillaan.
Jeesus ei antanut sanoitusta, vaan esimerkin artikuloida, ilmentää anomusta, hengessä ja Totuudessa. Todellisin rukous on sanatonta, sydämen rukousta, itseensä menemistä ja pääsyä Jumalan pyhiin salaisuuksiin.
Jeesus myös määritteli totisen rukouksen ja rukoilijat, Joh. 4:
23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Toivoisin kyllä, että voitaisiin myös luterilaisessa kirkossa siirtyä käyttämään ekumeenista sanamuotoa, siten korostuisi kaikkien kristittyjen perimmäinen yhteys. Näin siitä huolimatta, että tuo Matteuksen evankeliumin alkukieliseen sanamuotoon perustuva sanonta ehkä on tulkinnanvaraisempi kuin nykyisin käytettävä. Joissakin kielissä ei samanlaista tulkintaongelmaa ole, sillä esim. ruotsin sana ”skuld” merkitsee sekä velkaa että syyllisyyttä. Luukas esittää anteeksipyynnön aiheeksi synnin, mutta anteeksianto suuntautuu ”jokaiselle, joka on meille velassa”, näin myös alkukielessä. Niinpä voidaan tuo ekumeenisen sanamuodon ensimmäinen velka tulkita vertauskuvaksi: Kun olen toiminut väärin, olen velassa Jumalalle, koska olen käyttänyt väärin hänen antamaansa elämän lahjaa, lahjaa, jonka käytöstä olen Jumalalle tilivelvollinen, kuten leiviskävertauksessa.
Velka vai talletus
Islamista on peräisin ajattelu, että Jumala on ikäänkuin pankki, jossa väärin tekeminen on kuin ottaisi lainaa ja anteeksiantaminen on kuin laittaisi rahaa jumalan pankkiin. Ns. talletus.
Velka täytyy maksaa, ja kärsimys on maksukeino tässä ajatussuunnassa. Ja jumala toimii heidän kauttansa, he tietävät ketkä ovat syntiä tehneet ja tottakai kaikki jotka eivät ole Allahin alla, eivätkä siis maksa veroja heille, että he voivat taistella jumalan tiellä.
Koska jumala toimii heidän kauttansa, se on jumala joka surmaa tai ampuu nuolen, he eivät tee syntiä, vaan syyllinen on se uhri ja hänen syntinsä.
Minun mielestäni, Jos joutuu kärsimään syyttä, säästöä kertyy rutkasti ja maksupuolelle joutuukin kärsimyksen aiheuttaja, koska hänelle siitä syntyi velkaa. Tämä ei ole enää islamia.
Evankeliumissa sanotaan Jeesuksesta, että ” Hän oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi. ” Hän siis kärsi sen takia, että kuuliaisuus oli unohtunut joko tahallisesti, tai tahattomasti.
Me emme kuitenkaan tiedä, minkälainen hän oli kärsimyksensä jälkeen, koska lähti hiljaisuuden vallitessa pois, ehkä kuitenkin muutokset olivat melko suuret, koska kukaan ei oikein tuntenut häntä.
Hänen olisi kannattanut mennä Jerusalemiin näyttäytymään ja kertomaan, että hän ei enää ole kansallensa pahennukseksi, ei nimittele heitä perkeleen lapsiksi, ei kiroile teilä ja toreilla, eikä häntä pidä korottaa koska, hän on nyt oppinut. Hänestä on tullut nöyrä ja hiljainen, jota hän vaati myös multa.
Kiitos, Matias. Suomessakin on ollut käytössä rukouksen sanamuoto ”… niin kuin mekin anteeksi annamme velvollisillemme (=velallisillemme).” Olen itse ajatellut, että koetuksesta puhuminen nykyaikana pyrkii myös sievistelemään kiusauksen demonista ulottuvuutta. Vaikka olenkin valmis kuuntelemaan sekä Rooman että Helsingin piispojen näkemyksiä ihan asiapohjalta.
Tomi Karttunen,
Kirjoitat asiasi blogina, eli foorumille jossa ilmaistaan mitä mieltä ollaan esimerkiksi tähän sinun kirjoitukseesi.
Olet nähnyt vaivaa kootessasi tekstin. Saman vaivan ovat nähneet tänne kommentoijatkin. Myös olisi arvostettavaa, että huomioitsisit kannoillasi, etenkin kun kommentointi poikkeaa omasta esityksestäsi. Näin ei tuli sellaisia ajatuksia mieleen, ettet arvosta ja seurailet ikäänkuin hyväntahtoisesti huvittuneenakin etenkin ei-teologisesti perusteltuja kantoja.
Tämä on provosointia, muttei pahuutta.