Yhteinen pöytä, sakramentti, Kristus, kirkko ja virka – case MNF

Tämän alkukesän jonkinlainen kirkollinen kohu on ollut uuden arkkipiispan, Tapio Luoman linjaus Maata näkyvissä festivaalin (jatkossa MNF) messusta ja ehtoollisenvietosta. Tai tuo linjaus ei itsessään ole kohu vaan sitä seuranneet reaktiot ja keskustelut.

Arkkipiispan linjauksen jälkeen on käytetty melko dramaattisia ja vahvoja ilmauksia ja niiden takana on ilmeisimmin aito harmistus ja jopa loukkaantuminen. Joidenkin mielestä on kajottu sellaiseen, mihin ei saisi kajota. On myös esitetty, että nuorilta ”evätään ehtoollinen” tai pääsy ehtoolliselle tapahtumassa. Tämä on kuitenkin yliampuvaa, sillä arkkipiispan linjaus ei mitenkään tarkoita messun ja ehtoollisen jättämistä pois MNF-tapahtumasta vaan ainoastaan sen viettämistä kirkon yhteisten linjausten mukaisesti.

Toinen pääkritiikki on ollut se, että koska on kyseessä herätysliikkeen järjestämä (päävastuullinen järjestäjä) tapahtuma, ei arkkipiispan olisi pitänyt tehdä linjausta jonka hän teki. Toisesta näkökulmasta tapahtuma on myös vahvasti kirkon yhteinen, koska sen järjestäjinä ovat myös Turun alueen seurakunnat tai osa niistä ja koska tapahtumaan tulee osallistujia eri puolilta maatamme kirkkomme seurakunnista.

Kaiken kohun alle jää helposti tärkein eli otsikon asia: Meillä on yhteinen pöytä (alttari), sakramentti eli ehtoollinen, yhteinen Kristus, kirkko ja virka. Joissakin some-keskusteluissa on käyty melko syvällistä keskustelua juuri teologisista aspekteista.

Toisella puolella on herätysliike, joka ei hyväksy kirkon tekemää virkaratkaisua eli pitää sitä virheellisenä ja siten mm. pappisnaisten virkaa ja sakramentin toimittamista epäpätevinä. Karuja teologisia näkemyksiä ei tohdita hienovaraisuussyistä avata loppuun asti, mutta noita asioita virkakanta ja sen toteuttaminen tarkoittaa. Toisella puolella on yhteinen kirkkomme, jossa virkaratkaisu on tehty teologisin perustein ja jossa myös on linjattu käytännön menettelytapoja.

Itse ymmärrän hyvin, että osa kirkkomme väestä on edelleen ns. vanhan virkakannan edustajia. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että yhteisessä kirkossa on alettu harjoittamaan ”väistämistä”. Kun virkaratkaisu kirkossamme oli tehty, elettiin jonkin aikaa aina 1990-luvulle saakka tilanteessa, jossa tuota väistämistä ei toteutettu. Sitten se tuli jostakin ja muistelen jopa pappisveljiä, jotka alkoivat sitä toteuttamaan. En halua kuitenkaan nimetä tänne heitä. En ole asiasta varma, mutta tulin myös sellaiseen ajatukseen, että väistäminen tuli meille ”tuontitavarana” ulkomailta. Joku tietää asian varmasti tarkemmin – tai sitten asian taustoja ei tarkkaan tiedetä tai sillä on useampi taustatekijä.

Eräässä some-keskusteluketjussa eräs näitä asioita tunteva teologi esitti, että väistäminen on tunnustuksemme ja nimenomaisesti CA:n (Confessio Augustana, Augsburgin tunnustus, päätunnustuskirjamme) vastaista ja sen rikkomista. Herätysliikepuoli ja ns. vanhan virkakannan edustajat taas voinevat esittää, että virkaratkaisu rikkoo tunnustusta kun se edustaa heidän näkemyksen mukaan raamattuperiaatteesta luopumista.

Edelliseen liittyvä CA:n kohtaa lienee tämä: VII Kirkko

Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: ”Yksi usko, (Ef. 4:5-6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne.”

Erilainen näkemys virasta on kirkossamme vaikea asia. Kirkko on kuitenkin tehnyt siinä ratkaisun kirkon järjestyksen mukaisesti. Päätökseen liittyi ponsi, jonka mukaan kirkossa on edelleen oltava mahdollista toimia heidänkin, jotka ajattelevat asiasta toisin. Ponteen ei liittynyt mitään täsmennystä siitä, että pitäisi voida toimittaa erillisiä messuja tai muuta vastaavaa.

Jos kirkkomme piirissä toimitetaan tietoisesti kahdenlaisia erilisia messuja, on sen looginen johtopäätös, että kirkkomme ykseys on rikki. Sitten on sen johtopäätöksen tai päätöksen tekemisen paikka, että hyväksytäänkö tämä asiantila. Nyt kirkon linja on ollut se, että sitä ei haluta hyväksyä. Toinen osapuoli taas näkee kirkon linjaukset painostuksena tai ainakin sellaisena, että heidän ei olisi mahdollista toteuttaa tai osoittaa vakaumustaan käytännössä.

Kirkkomme ja myös yksittäisten herätysliikkeiden tulevaisuuden kannalta jonkinlaisen ratkaisun löytäminen olisi todella tärkeää. Tähän kirjaan myös henkilökohtaisen kokemukseni: Olen monen kollegan lailla ollut aikaisemmin läheisessä yhteistyössä Sley:n ja sen toimijoiden kanssa. Pidän heitä ja teitä edelleen rakkaina veljinä ja sisarina Kristuksessa. Monen muun kollegan lailla olen kuitenkin ollut surullinen siitä linjasta, mikä on viimeisten vuosien ja oikeastaan reilun 15 vuoden aikana syntynyt. Se on ollut sisäänpäin kääntymisen linja ja yhteistyöstä pois vetäytymisen linja väistämisineen – siis minun ja monen muun näkökulmasta.

Omasta puolestani rohkenen pyytää: Tulkaa yhteiseen rintamaan, yhteiseen pöytään, alttarin molemmin puolin meidän muiden kirkon virassa olevien kanssa! Meillä on sittenkin enemmän, mikä yhdistää kuin mikä erottaa. Meillä on yhteinen evankeliumi, Kristus, sakramentti, kirkko – ja sittenkin – yhteinen virka! Kuljetaan yhteisessä rintamassa ja vietetään yhdessä Herran ateriaa, please!

Toivo Loikkanen