Viime vuonna juhlittiin yhteistä pappeutta. Ensimmäiset naiset vihittiin pappisvirkaansa 6. päivä maaliskuuta vuonna 1988. Itse olin tuolloin 2,5-vuotias, minkä vuoksi vanhan virkakäsityksen aika on itselleni vieras. Kuitenkin tuosta muutoksesta on lopulta varsin lyhyt aika. On monia, jotka eivät edelleenkään hyväksy naisten pappeutta – eikä tämä ole pelkästään sukupolvikysymys – myös nuoremmasta väestä löytyy vanhan käsityksen kannattajia. Viime vuonna asia pomppasi voimakkaasti esille muun muassa Ville Auvisen arkkipiispaehdokkuuden ja Maata näkyvissä –festareiden kautta, sekä 28 kirkolliskokousedustajan kirjeestä piispoille, jossa kirkkoomme toivottiin lisää tilaa vanhan virkakäsityksen kannattajille. Keskustelu on siis kaikkea muuta, kuin kuollut ja kuopattu.
Toisinaan olen kysynyt itseltäni: mitä se minua haittaa, jos tässä kirkossamme toiset haluavat viettää Jumalanpalvelusta vanhan virkakäsityksensä mukaisesti? Mitä siitä, jos säännöllisesti toteutettaisiin erillinen pappisvihkimys, jossa olisi vain miehiä alttarilla? Järjestelykysymys se vain on, ei kai minun tarvitse siitä loukkaantua. Ei tarvitsekaan, mutta kyse on tärkeämmästä asiasta.
Nykyistä virkakäsitystä tulee mielestäni tukea entisestään, eikä vanhalle pidä antaa enempää tilaa kirkossamme. Tässä pari näkökulmaa:
- Vanha virkakäsitys antaa erikoisen kuvan evankeliumista ja koko Kristinuskosta
- Nykyinen virkakäsitys, yhteinen pappeus, kirkastaa Kristusta ja tekee tilaa evankeliumille
Mielestäni yksi keskeinen ongelma on siinä, ettei vanhalle virkakäsitykselle löydy vakuuttavia perusteita. On toki vedottu Jeesuksen nimettyjen opetuslasten sukupuoleen: kaikki miehiä. Lisäksi erityisesti näihin raamatunjakeisiin: Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen… (1. Tim. 3:2) ja naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään… (1. kor. 14:34)
Jos joku vaikkapa näillä perustein vastustaa yhteistä pappeutta, olkoon niin. Sen voi ymmärtää. Mutta en näe sitä kuitenkaan kristillisen uskon kannalta vakuuttavana tai mielekkäänä. Pikemminkin eriskummallisena.
Olisi mentävä näiden raamatullisten perustelujen taakse. Mitä merkitystä on sillä, että apostolit olivat nimenomaan miehiä? Mitä merkitystä on sillä, että Kristus Jeesus oli mies? Ei yhtikäs mitään. Historian valossa voidaan tietty ymmärtää, että miehet olivat johtavissa asemassa niin hengellisessä kuin maallisessakin elämässä. Naisen asema oli varsin heikko, ja on sitä monin paikoin tänäkin päivänä. Mutta kristillisen uskon ja evankeliumin kannalta Apostolien tai Jeesuksen sukupuoli on yhdentekevä asia. Mielestäni olennainen kysymys on tämä:
Mikä miehen sukupuolessa on sellaista, että pappisvirka sitä nimenomaisesti edellyttäisi?
Tähän yllä olevaan kysymykseen en ole vastausta saanut, kun olen virkakysymykseen liittyvää vastakkainasettelua seurannut. On selvää, että jotkut työtehtävät ja alat ovat miesvoittoisempia fyysisten eroavaisuuksien vuoksi. Raskaat rakennustyöt ja sen sellaiset saattavat sopia miehille keskimäärin paremmin kuin naisille. Mutta että evankeliumin julistaminen, saarnaaminen, siunaaminen ja sakramenttien toimittaminen? On tosiaan eriskummallista, että tällä alueella sukupuolesta tehdään valtava numero, ja naisia on sysätty syrjään. Pyrkimys sitoa sakramenttien toimittaminen, saarnaaminen ja Kristuksen kirkon virka sukupuoleen on suorastaan uskomatonta.
Suomen ev.-lut. kirkossa tehtiin viisas ja syvällinen päätös, kun pappisvirka reilut 30 vuotta sitten avattiin myös naisille. Näin evankeliumin julistamisen, sakramenttien toimittamisen ja Kristuksen seuraamisen tieltä raivattiin erikoisia ja vääristyneitä vaatimuksia pois. Yhteisen pappeuden kautta kristillisen uskon keskiöön pääsevät evankeliumi, armo ja Jumala itse, sen sijaan että hatarin perustein väitettäisiin uskovan ihmisen sukupuolen tai fyysisten ominaisuuksien tuovan jotakin hengellistä lisäarvoa tähän kaikkeen. Sukupuoli ei ole mikään hengellinen hyve.
Toisinaan vanhan virkakäsityksen kannattajat vetoavat myös siihen, kuinka pieni osa kristikunnasta tänäkin ymmärtää pappisviran sekä miehille että naisille kuuluvana. Toden totta valitettavasti asia on näin. Vanhat ja suuret katoliset ja ortodoksit ovat pitäytyneet miesten pappeudessa. Näillä kirkoilla on meille valtavasti annettavaa, viisautta, uskoa ja rakkautta; näin vilpittömästi ajattelen. Mutta valitettavasti näissä kirkoissa myös rakastetaan omaa traditiota niin valtavasti, että jotkut olennaiset muutokset jäävät kenties iäksi toteutumatta. Toivottavasti olen väärässä. Toivon myös, että meidän luterilainen kirkkomme pitää kiinni nykyisestä virkakäsityksestään ja vahvistaa sitä entisestään. Kuten tiedämme, vanhalle käsitykselle on maailmassa yllin kyllin tilaa; sitä ei tarvitse tehdä yhtään lisää.
Joonas Vapaavuori :” Kuten tiedämme, vanhalle käsitykselle on maailmassa yllin kyllin tilaa; sitä ei tarvitse tehdä yhtään lisää.”
Tästä syystä toivon sielultani ”umpikonservatiivi-ortodoksina”, että evl.kirkko poistaa sivultaan maininnan apostolisesta seuraannosta, jota se ei ymmärrä eikä noudata. Evl.kirkko on käytännössä vain puoluejärjestelmän jatke.
Ymmärrän apostolisen seuraannon kirkossamme siten, että kristittyinä, seurakuntalaisina, pappeina ja piispoina kuljemme Kristuksen ja ensimmäisten apostolien jalanjäljissä. En tunnista kirkossa tuota ajatusta puoluejärjestelmän jatkeesta.
Mitä väljä sillä on jos pappeiksi valitaan vain miehiä? Mitä väljä ja keneltä pois jos yleinen pappeus ei ole sukupuolisidonnainen mutta erityinen karisma on? Vanha virkakäsitys antaa erikoisen kuvan evankeliumista ja koko Kristinuskosta, miten niin antaa? Nykyinen virkakäsitys, yhteinen pappeus, kirkastaa Kristusta ja tekee tilaa evankeliumille? Mitäs jos se hämärtää erityistä virkaa? Eli toimiikin toisinpäin. Mistä tämän tiedämme. Sopisiko kefale struktuuri tähän vaikka aluksi lähtökohdaksi.
” Mutta valitettavasti näissä kirkoissa myös rakastetaan omaa traditiota niin valtavasti, että jotkut olennaiset muutokset jäävät kenties iäksi toteutumatta. Toivottavasti olen väärässä. ” Oet todella väärässä, etköä taida tuntea koko asiaa.
”Sopisiko kefale struktuuri tähän vaikka aluksi lähtökohdaksi.” Minä en pidä tuota ’päärakennusta’ lähtökohtana, kainalosauvana korkeintaan.
Martti, kainalosauva on eri kuin pää. Muuten nokkelaa.
Entäs keppihevonen, jolla ei paljon muuta olekaan kuin pää?
Kiinnitin huomioni samaan mihin Tuula Hölttäkin. Tuosta lauseesta saa sen käsityksen, ettei ikäänkuin miepappeutta olisi koskaan ollut ja nyt yritetään laajentaa reviiriä. Asiahan on päin vastoin, koitetaan pitää kiinni siitä pienestä nurkasta jota ei ole vielä vallattu ja jonka omistukseen on annettu kirjallinen lupa aikanaan.
Totta on, että puhe ”vanhasta käsityksestä” katsottaessa maailmanlaajuista kristikuntaa ei oikein toimi. Sanotaan näin että miespappeus ei mielestäni ole maailmanlaajuisesti kovinkaan uhattuna.
Raiks ja ajatuksia herättävä kirjoitus. He jotka olivat 15 vuotiaita -88 , ovat 45 vuotiaita nyt. Jopa viisikymppiset ovat eläneet enimmäkjseen uudessa kirkollisessa kultuurissa. Heillä ei ole elävää kosketusta tuohon vanhaan aikaan . Ihailen suorastaan kirjoittajan itsestäänselvää otetta asiaan. Hänen kirjoituksestaan näkee sen . että vanhat argumentit ovat menettäneet painoarvonsa.
En minäkääm ole koskaan saanut pätevää vastausta siihen miten sanansaattajan tai välittäjän sukupuoli vaikuttaa asiasisältöön? Vanhaan aikaan ja katolisissa kirkoissa katsottiin että pappi oli Kristuksen edustaja virassaan ja koska Kristus oli mies niin nainen ei voisi toimia välittäjänä. Jaha, miksi ei voisi ?
Jopa Paavali kiitteli naispuolista työtoveria Juniaa jota alkutekstissä kutsuttiin apostoliksi ja jonka sukupuolta on eri raamatunkäännöksissä yritetty vaihtaa miehiseksi. Siis Paavalikaan ei ollut johdonmukainen.
Meidän päiviimme asti koko naissukupuoli on länsimaissa saanut kärsiä siitä että Eeva vietteli Adamin lankeamaan. Mutta koska naiset ovat olleet heikommassa osassa kaikissa korkeasivistysyhteikunnissa niin on syytä olettaa että syy tähän on jossakin muussa kun Eevan kauniissa silmissä.
Kokoglobaalisessa yhteiskunnassa on käynnissä kaikkien aikojen suurin sosiaalivallankumous naisten aseman muuttuessa, hitaasti, mutta kuitenkin, tasaarvoiseksi miesten kanssa. On päivän selvää että sellaiselle on vastarintaa . Mutta kahleet on murrettu ja paluuta vanhaan ei ole.
Kiitos, Joonas! Kirjoitat asiaa, vaikkakin argumentaatiosi on paikoin hieman horjuvaa. Virkapäätöksen taustalle voi mainita pitemmän kehityskaaren sekä ne teologiset keskustelut ja selvitykset, jotka tehtiin kirkolliskouksen asiaan liittyvän prosessin aikana. Olen itsekin vakuuttunut, että tämä yhteinen virka on kirkolle – siis Suomen ev.lut. kirkolle ja koko Kristuksen kirkolle – siunaukseksi.
Kiitokset kommentista, näin juuri onkin, että aika polveilevasta ja monisyisestä kehityksestä on kyse.
Pappisviran avaaminen myös naisille on varmastikin ollut enimmäkseen eduksi evankeiumin asialle. Papiston itseymmärrykselle on tärkeää tunnustaa, että kaikki kirkkojärjestyksen mukaisesti papiksi vihityt ovat täysivaltaisia pappeja. Erillisvihkimyksiä ei voi hyväksyä eikä minkäänlaista väistämisoikeutta tai -velvollisuutta saa sallia kirkossamme. Mutta pääsemättömissä olemme siitä tosiasiasta, että seurakuntalaisissa on myös niitä, joille papin sukupuolella on merkitystä, enkä usko, että heidän mielipiteensä on muutettavissa tuomitsemalla se vääräksi. Siksi toivoisin, että suotaisiin mahdollisuus toimintaan myös tätä vähemmistöä palveleville jumalanpalvelusyhteisöille, kunhan pidetään huoli siitä, että se ei seurakunnan viranhaltijoita aseta epätasa-arvoiseen asemaan. Muutoin on vaarana, että vahvasti luterilaiseen kristillisyyteen sitoutuneita kirkkomme jäseniä hakeutuu toisten kirkokuntien tai skismaattisten lahkojen piiriin.
Yrjö, ajatuksesi erillisjumalanpalveluksista on ongelmallinen. Jos huikan mietit sitä mitä muuta seurauksia siitä on. Ajatteleppa vaikka sen vaikutusta nykyiseen lähetystyöhön. Palkkaako sellainen lähetysjärjestö joka saa tukea kirkolta naispappeuden hyväksyjiä läheteiksi ei. Mitä erillismessuista seuraa ja millaiset kerran-naisvaikutukset näillä erillismessuilla on. Monissä lähetysjärjestöissä on omantunnon vapaus mutta Sley:ssä se on poistettu ja vedetty hinnat kireellee. Koko nykyistä Sley:;n johtoa hallitsee naisppauden vastustaminen, se on prioriteeteissä ensimmäisiä. Tälläisille ei tule antaa mitään mahdollisuutta toimittaa erillismessuja.
Messu on aina pätevä olipa sitä toimittavien sukupuoli mikä tahansa. Itse olen osallistunut kahden miehen toimittamiin messuihin, miehen ja naisen toimittamiin messuihin sekä kahden naisen toimittamiin messuihin, viimemainittuihin toki vain seurakuntalaisen ominaisuudessa. Mutta tunen ihmisiä, jotka kääntyvät ovelta pois huomatessaan pappisnaisen alttarilla. Se on surullista, mutta palveleeko, Sami, mielestäsi evankeliumin asiaa se, että heiltä kielletään messut, joihin he omaatuntoaan loukkaamatta voisivat osallistua? Toimituksissahan voi toimituksen tilaaja useimmiten vaikuttaa siihen, kuka tulee toimitusta hoitamaan. Ole haudannut ja kastanut kristittyjä, jotka ovat toivoneet miespappia, mutta olenpa myös tullut kerran torjutuksi hautausvuorosta sukupuoleni vuoksi. En kuitenkaan tästä saanut vammaa pappisidentiteetilleni.
Yrjö, minulla ei sinänsä ole mitään messuja vastaan tai toimittajia, olivatpa he vaikka miehiä. Kritiikkini kohdistuu lähinnä sley esittämiä vaatimuksia vastaan. He ovat todella jääviä esittämään mitään vaatimuksia kirkolle. Itse he ovat ajaneet evankelisesta liikkeestä ulos naispappeuden kannattajat (Ely)perustettiin sitä varten kun ei ollut tilaa. Kehitys on jatkunut kiristyvään valvontana ja oman kirkon messuyhteisöjen luomisena. Vihimykset haetaan muualta maailmasta. Harva näkee sisäisen kehityksen jota sleyssä johtajien toimesta suoritetaan. Viimeksi sley kotimaantyönjohta Juhana Tarvainen sanoutui irti kirkon kanssa tehdystä sopimuksista joka liittyi MN festareihin. Jos tälläinen kehityksen annetaan tulla kirkon sisälle se johtaa puhtaaksiviljeltynä pitkäaikaiseen riitaan ja sen kerrannaisvaikutukset ovat laajat ja tuhoisat.
Seurakunnat auttaisivat Sleytä parhaiten uudistumaan siten, että lähetysmäärärahoja pienennettäisiin tai otettaisiin kokonaan sleyltä pois ja kohdennettaisiin toisaalle. Näin evankelinen liike voisi ehkä uudistua. Myös kirkko voisi pyytää sisäistä selvitystä Inkerin kirkon papeilta, jotka ovat sleyn palkkalistoilla ja toimittavat papillisissa tehtäviä Suomen kirkossa sleyn messuyhteisöissä. Eli Mikä on heidän todellinen työpanos Inkerin kirkossa vai ovatko he ” peitetehtävissä” täällä, että Sley voi pyörittää messuja Suomessa.
Näin tässä on kaksi erillistä asiaa jotka limittyvät yhteen. Kolmas malli on ns. praktinen, käytännöllinen joka tulee kirjoituksissasi esiin. Tämä on ainut toimiva malli jota monet lähetysjärjestö käyttävätkin, paitsi Sley. Evankelisessa liikkeessä se on ollut käytössä, mutta sitä ruvettiin muuttamaan n. 10 vuotta sitten kun Heikki Haataja astui Sleyn kotimaantyön johtoon. Määrätietoisesti on ajettu koko liike oppositioon ja marginaaliin, naispappeuden vastustamisesta on tullut Jumala.
Sley on aloittanut eilen yt neuvottelut kotimaan työn osalta vähennystarpeen on suuri. Syyt mitkä tähän ovat johtaneet ovat moninaiset ei vähäisempänä fifi kopio geissi jossa kopiokoneita hankittiin miljoonalla eurolla. Sillä saatiin käsittääkseni yksi kopiokone. Tätäkään ei ole tukijoille sen kummemmin avattu.
Kiitos kommentista, Yrjö. Aivan totta on, että tilanne on kirkossa kimurantti ja hankalasti ratkaistavissa. On täysin luonnollista ja ymmärrettävää, että aiempi virkakäsitys pysyy monien joukossa olennaisena seikkana, ja ainoana oikeana käsityksenä. Eikä ketään voi pakottaa muuttamaan vakaumustaan. Silti kyseenalaistan tuon käsityksen vain miesten pappeudesta. On kysyttävä, mitä se kertoo uskostamme ja Jumalasta. Vanhan ja nykyinen käsitys johdattelevat aika erilaisten kristinuskojen äärelle.
Joonakselle: Kehotan lukemaan alkuperäisen kommenttini, josta ilmenee että yhteisestä pappeudesta olen samaa mieltä kuin Joonas. Samille: Meillä on eri käsitys kirkon piirissä toimivien yhdistysten oikeudesta toimittaa omia messuja. Olen sitä mieltä, että tällaiseen toimintaan tulee olla sekä oikeus että tosiasiallisia mahdollisuuksia edellytyksellä, että messun toimittajana on laillisesti virkaansa vihitty Suomen ev.lut.kirkon pappi. Sen sijaan kun paikallisseurakunnassa järjestetään jonkin herätysliikkeen nimikkopyhä, on vierailevan järjestön hyväksyttävä srk:n normaalin työnjaon mukainen liturgi mitään ehtoja asettamatta. Näin käsittääkseni sekä viidesläiset että lestadiolaiset toimivatkin, ja voidaan kyllä kohtuudella edellyttää SLEY:ltä samanlaista menettelyä. Jos se ei kelpaa, on ihan perusteltua sulkea ovet paikallisseurakuntan.
Onnea ja menestystä puoluepolitisoidulle ”vahvalle luterilaisuudellenne”.
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2381492
Joku voisi tutkia keskustelua, jota katolinen kirkko on käynyt diakonian viran avaamisesta naisille. Kyseessä on eräänlainen pappeus, tosin diakonit toisin kuin [mies]papit toimi katolisen kirkon mukaan ”Kristuksen persoonassa”. Tuokin on tosin Benedictus XVI:n tulkintaa. Roomalaiskatolinen kirkko pohtii silti naisten pappeutta [Study Commission on the Women’s Diaconate 2016 alkaen, johtajana Uskonopin kongregaation prefekti Luis Ladaria] pohtiessaan naisdiakoneja! Kaukaiselta tuntuu, mutta naispappeus voi olla jossain vaiheessa todellisuutta protestantismin ulkopuolellakin. Myös elinvoimaisimmissa helluntaikirkoissa on naisjulistajia vaikkapa Brasiliassa.
Tämä on kiinnostavaa ja rohkaisevaa. Ja onhan esimerkiksi katolinen kirkko niin valtaisa yhteisö, että sisällä on väistämättä monenlaista liikehdintää.
Ei mitään kiistaa syntyisi siitä, että on henkilöitä, jotka kaipaavat miehiä messua toimittamaan. Sellaisia järjestyisi helposti. Jollei jotkut papit kokisi sitä asemaansa uhkaavana. Se ei kuitenkaan voisi sitä oikeasti millään tavalla uhata. Silti tällainen käytäntö koetaan mahdottomana toteuttaa. Nyt sitten ollaan vihkimisasiassa esittämässä kuitenkin kahtalaista käytäntöä kirkkoomme. Joten aika oudolle kierteelle, nämä kirkon kuviot alkaa kiertymään.
En voi suoraan väittää vastaankaan. Ihan kirkasta logiikkaa ei näiden vaikeampien kysymysten käsittelyissä ja ratkaisuissa tahdo löytyä. Liekö mahdollistakaan. Täytyy muistaa, että kyllähän näihin päiviin saakka on kirkossamme ollut seurakuntia, joissa on huolehdittu vanhan virkakäsityksen noudattamisesta, ja vähintään väistämiskäytäntöjen toteutumisesta. Täällä pohjoisen suunnilla jopa piispatasolla 2000-luvun alkuun saakka. Vihkimisasia on tietenkin tuoreempi kysymys, jossa kenties jonkinlaisen kompromissin kautta liikutaan johonkin suuntaan. Aika näyttää.
Pappeudella viisastelu se vain jatkuu ja jatkuu. Nytkin jo bloggaajan otsikko ’yhteisen pappeuden siunaus’ noutaa ymmärryksessään herkissä hetkissä jopa kullatun idean ’yhteisestä pappeudestamme’ yhdeksi virkateologialla viisastelevien jauhinkiveksi.
Pappeuden kautta tätä keskustelua on jo pitkään käyty. Ehkäpä se sitten tarjoaa sille sopivan alustan.