Kahdeksanvuotias Lim Seong Won* katsoo tiukasti silmiin ja kyselee mikä on mieliurheiluni. Olen tullut pyhäinpäivän iltana opettaja Lim Kyu Il’in kotiin vieraaksi ja Seong Won oli jo portilla vastassa. Tervehdin ”annyeonghaseyo” ja kumarran kaikille.
Suomalaisesta tuntuu kotoiselta riisua kengät eteisessä ja tallustella olohuoneeseen, jonne Lim Kyu Ilin vaimo Baek Kyung Eun tuo minulle lämmintä gingsen-teetä, ”kamsahamnida”, kiitos
Oma talo on Soulissa äärimmäisen harvinainen, eikä Lim ole varakas, mutta talo kuuluukin hänen isälleen Lim Chung Woolle. Hänen nuoruudessaan talo Soulissa ei ollut vain rikkaiden yksinoikeus. Nyt ulkomaanvierasta odottaa kolme sukupolvea.
Seong Wonin 15-vuotias veli Seong Jun* löytää alta aikayksikön kännykällään netistä valokuvia minusta ja käännöskoneen avulla kyselee netistä löytyvistä minua koskevista tiedoistai. Yllätyksekseni alan kuulla takaani aamun nojatuoli-kirkon alkusäveliä, sillä isoäiti Lee Young Han on löytänyt sen nimihaulla omasta kännykästään.
Kun muillakin on kännykät käsissä, voin esitellä omankin perheeni kännykkäkuvien avulla. Ja koska suurin osa äänestäni jäi Busanin ja Soulin väliselle matkalle, kommunikointi tapahtuu myös kirjoittamalla. Seong Jun löytää ohjelman, joka ääntää tekstiä suomeksi, ja kyselee onnistuuko ääntämään oikein. Vastaanotto ei ole pelkästään lämmin, vaan jopa innostunut.
Oikeastaan meidän näkökulmastamme lapset ovat vasta 7 ja 14-vuotiaita, mutta Koreassa lapsi katsotaan yksivuotiaaksi hänen syntyessään. Nimessä ensimmäisenä on sukunimi, eikä se muutu naimisiin mennessä. Toinen nimi on usein suvussa esiintyvä perinteinen nimi ja vasta kolmas on ”ikioma”.
Kun väsymys alkaa käydä päälle, minut viedään yläkertaan. Hämmästyksekseni isäntäväki on antanut oman makuuhuoneensa käyttööni ja ovat menossa itse toisen huoneen lattialle nukkumaan. Yritän estellä, mutta minulle toistetaan useaan otteeseen, että olen vieraana talossa. Oma outoutensa tulee siitä, että Koreassa ei käytetä lakanoita, mutta sänky on tahrattoman puhdas.
Aamulla suunta kohti suihkua ja WC:tä. Oven sisäpuolella on kahdet muovitohvelit, joista toinen ehkä WC käyntejä ja toinen suihkua varten. Suihkulaite on tekninen hieno vempain katto- ja sivusuihkuineen, mutta ymmärrän kylpyhuoneen sisustuksesta, että perheessä peseydytään perinteiseen aasialaiseen tyyliin: käsisuihkun teline on 30 cm korkeudella lattiasta, saippuateline 10 cm. Niiden vieressä on pienenpieni matala muovijakkara, vati ja kauha. Eli jakkaralle kykkimään, vatiin vettä käsisuihkulla, ja sitten vain peseytymään välillä kauhalla vettä kaataen. Asiaan kuuluivaa pesulappua minulla ei ole.
Aamiaispöytään käyn isän, tyttären ja isoisän kanssa – poika ja äiti ovat lähteneet jo edeltä kirkolle, sillä monella kirkolla on erillinen jumalanpalvelus nuorille. Pöydässä on käsittämätön määrä riisiä, lihaa, kuorrutettuja vihanneksia, merilevää ja tietysti kimchiä. Kimchi on chilin ja muiden mausteiden kanssa hapatettua kaalia – tulinen lisäke joka kuuluu jokaiseen ateriaan Koreassa. Ja on todella hyvää, kun makuun tottuu!
Käytössääntöjen mukaan ateria alkaa kun pöydän vanhin aloittaa, mutta myös loppuu kun hän lopettaa. Toisaalta toisen iän kysyminen on Koreassa epäkohteliasta, joten korealaiset haravoivat toistensa ikää kyselemällä vaikkapa valmistumisvuotta yliopistossa. Mutta nyt on helppoa: isoisä aloittaa ja ateria loppuu kuin hän lopettaa. Kunhan muistaa, ettei kaada koskaan itselleen – aina toiselle, ja kahdella kädellä. Nyt ongelmaa ei ole, koska aterian kanssa ei tarjoilla juotavaa, ruokailun jälkeen saan lasin lämmintä vettä.
Isovanhemmat, isä ja tytär nousevat pöydästä kanssani ja lähdemme ajamaan kohti Junnongin metodistikirkkoa. Kyseessä on seurakunnan viides kirkkorakennus perustamisvuoden 1958 jälkeen. Kirkko on vain kolme vuotta vanha, edellinen oli vuodelta 1981. Rakennus on kaunis ja toimiva: katolla oleva aurinkokenno kattaa viikolla sähkötarpeen kokonaan, ja ala-aulassa oleva näyttö kertoo hetkellisen sekä tähänastisen tuotannon sekä syntymättä jääneen hiilijalanjäljen.
Yllätyn suuresti kun pastori Lee Kwang sub pyytää minua osallistumaan ehtoollisen jakamiseen. Saan värikkään stoolan ja viihdyn loistavasti jumalanpalveluksessa, vaikka en ymmärrä sanaakaan. Kirkossa on paljon väkeä ja kaikki käyvät ehtoollisella, jossa jaetaan oikeaa kunnon leipää- Ja joku kehä sulkeutuu, kun Lim perheineen ja vanhempineen tulee hymyillen ehtoolliselle. Tässä on nyt hyvä olla, olen oikeassa paikassa. Jakaen ja palvellen, ystävien kanssa aterialla.
Kimmo Saares
*Seong Won ja Seong Jun: Jos luette tekstiäni käännöskoneen kautta ja olen muistanut ikänne väärin, niin esitän nöyrän anteeksipyynnön. Oli suuri ilo saada tutustua teihin!
