Viime aikojen keskustelua ja kirkkomme piirissä ja liepeillä muutenkin käytävää keskustelua seuratessa mieleen on noussut monia kysymyksiä ja ajatuksia. Yksi havainto on, että nykyisin erilaisten näkemysten esittämisen kynnys on ehkä herkempi kuin ennen ja että keskustelun avoimuus ja mahdollisuus on hyvä asia. Samalla nousee huoli entisestään voimistuvasta polarisaatiosta. Moni onkin todennut kanssani, ettemme halua kuulua kumpaankaan kahdesta jollakin tavoin vastakkaisiksi määritellyistä leireistä.
Piispa Tapio Luoma otti kantaa keskusteluun tällä tavalla: ”Kristikunnan huomattavimpiin opettajiin lukeutuva Milanon piispa Ambrosius eli monien jännitteiden leimaamalla 300-luvulla. Hän kirjoitti teoksessaan ”Pappien viroista” : ”Eikö meidän ennen kaikkea meidän tulisi oppia olemaan hiljaa, jotta pystyisimme puhumaan?” Ambrosiuksen neuvo on noussut mieleen viime päivien kirkollista keskustelua seuratessani. Provosoitumisen kierre sulkee korvat mutta avaa suut tavalla, jossa eri mieltä olevien kuunteleminen käy kovin vaikeaksi. Tällaisen sananvaihdon suurimmat varjot löytyvät siitä, että eteemme asetetaan pääsääntöisesti kaksi toisensa poissulkevaa vaihtoehtoa, joista kehotetaan valitsemaan jompikumpi. Harva jaksaa kysyä, kuka tällaisen esityslistan on alunperin laatinut ja miksi.”
Tapio Luoma jatkoi edelleen: ”Samalla mietin, mikä merkitys yhteydellä lopulta on. Pyrimmekö eri tavoin ajattelevina kristittyinä ja kirkon jäseninä yhteyteen vai koetaanko se aikansa eläneenä ihanteena, jonka voi korvata jollakin muulla tärkeämmäksi koetulla? Minä kannatan yhteyttä, enkä ainoastaan virkani puolesta.”
Piispa Seppo Häkkinen kirjoitti jo jokunen aika sitten puheenvuoron, jonka otsikkona taisi olla ”Yhteys erilaisuudessa”. Tuo kirjoitus taisi liittyä ekumeeniseen keskusteluun, mutta se sopisi ideaksi myös oman kirkkomme nykyiseen tilanteeseen. Tulisi miettiä, miten yhteys erilaisuudessa voisi vahvistua eikä heikentyä. Samalla meidän kaikkien tulisi opetella asioihin pureutuvaa maltillista keskustelutapaa ilman, että syntyy asetelma raamatullisista ja vähemmän raamatullisista kristityistä.
Raamattu antaa kuvan kirkosta ja seurakunnasta Kristuksen ruumiina, jossa on erilaisia jäseniä. Jokaisella jäsenelle on paikkansa ja tehtävänsä. Tämäkin kuva voisi vahvistaa sitä suuntaa, että erilaisina ihmisinä ja kristittyinä kuulumme kirkkoon ja Jumalan perheeseen. Itse olen kirjoittanut ja pohtinut kirkon jäsenen kriteereistä. Kristillisyyden merkitys tulisi voida kuvata, mutta se pitää tehdä tavalla, joka ei sulje toisistaan eri tavoin ajattelevia pois kristillisyyden piiristä.
Omasta kirkostamme sanotaan, että ”siinä on seinät lavella ja katto korkealla”. Se liittyy jotenkin siihen, mitä ymmärrämme Jumalan armosta. Samalla tiedämme, että kirkko on myös totuusyhteisö. Uskon rajat ovat olemassa ja ne ovat uskonyhteisön piirtämät pääosin jo paljon ennen meidän aikaamme. Tämä johtaa jo esille nostettuun ajatukseen ”kolmannesta tiestä”, joksi on juuri esitetty kirkon tie.
Kristillinen kirkko ja meillä oma kirkkomme on kolmas tie kahden ääripään tai vastakkaisen leirin sijasta. Kirkko sulkee sisäänsä eri tavoin ajattelevat kristityt. Kirkko kutsuu evankeliumin osallisuuteen ja aina ehtoollispöytään asti erilaiset Jeesuksen opetuslapsiksi kastetut. Kirkon piirissä ja sisällä meidän tulee kilvoitella myös kuuntelemisessa ja vuoropuhelussa. Mielipiteiden tai näkemysten kätkeminen ei ole oikea tie, mutta niiden esittämisen tapaan voimme varmasti kiinnittää huomiota.
Itse haluan nähdä kastetut kristittyinä ja lähestyä heitä siitä näkökulmasta. Joku toinen näkee toisin. On myös hyvä muistaa, että eri kirkoissa tai suunnissa näemme asiat eri tavoin. En koe hyväksi, jos minun näkemykseni turhennetaan toisenlaisen teologian pohjalta. Samalla toivon, etten turhenna toisen suunnan näkemystä, koska heillä on toisenlainen teologia. Kirkkomme sisällä en halua määritellä kristityn kriteereitä liian tiukasti. Joku toinen ajattelee jälleen toisin piirtäessään kuvan kristitystä tietoisesti tai tiedostamattaan. Monessa yksityiskohdassa voi olla erilaisia näkemyksiä. Raamatulla ei silti saisi ketään paukuttaa päähän. Jokaisella etsijällä pitää olla paikka uskonyhteisön sisällä.
Kahta hyvin epäyhtenäistä ja oikeasti ei niin vastakkaista ryhmää ajateltaessa toinen osapuoli voisi opetella arvostamaan jokaista, joka haluaa etsiytyä armon piiriin ja pysyä siinä. Toinen osapuoli voisi taas opetella näkemään toisessa ryhmässä halun elää vahvaa kristityn elämää. Molempien tulisi opetella kuuntelemaan toisiaan ja oppimaan toisiltaan.
Kaiken keskellä on hyvä muistaa vanha viisaus: Meillä on sittenkin enemmän yhdistävää kuin meitä erottavaa. Kristus on jakamaton. Hän kuuluu kaikille. Joka haluaa sitä jotenkin rajata tai asettaa sille ehtoja, joutuu miettimään omaa asennetaan ja toivottavasti kilvoittelemaan erityisesti tässä kohtaa.
Toivo Loikkanen
Ovatko kaikki kristittyjä jotkas niin sanovat??
Otetaan muutama jae evankeliumeista ja niiden kautta peilataan tätä suomalaista kirkko uskoa.
eli ensinnäkin Jeesus Sanoo:
”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”.
(Mark. 1:15)
Eli evankeliumi on se jota Jeesus käskee uskoa.
Jeesus Sanoo myös:
Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. (Matt. 13:13 )
Otetaan sitten vertaus Jeesukselta:
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? (Matt.7)
Siis vertauksessa on selkeästi sanottu ettei orjantappuroista koota viinirypäleitä eli eikö nyt kaikki ymmärrä tätä, jokainen voi miettiä onko ”järkevää” etisä orjantappuroista viinirypäleitä??
Entä KUN voimme historiasta lukea mitä joku ihminen on sanonut ja tehnyt eli eikö sen kautta voi ”nähdä” hyvän ja huonon hedelmän??
Siis kun voimme lukea esim Lutherin kannan ”uudestikastajiin” tai juutalaisiin niin ovatko nämä hyvää vai huonoa hedelmää???
Esim seuraavasta voi lukea mitä itse kirkon sivuilla on kirjoitettu Lutherin teologisesta tuesta vainoille:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F0711E53DD9579D0C225776900736CBC?OpenDocument&lang=FI
Nyt sitten kun katekismus ”lupaa” kasteessa vauvalle Pyhän Hengen niin onko se opetus mistä, Raamatusta vai Lutherilta??
Jokainen voi itse miettiä tykönään edellä olevien kautta onko luterilaisuus täyttä valhetta vai ei???
Lisäyksenä voin vielä mainita ainoan selkeän kohdan missä puhutaan Raamatussa kuinka Pyhän Hengen saa ja tämän on meille sanonut Pietari Apostolien teoissa juuri kun hän itse oli saanut Pyhän Hengen:
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” (Ap.t.2)
Siis niin kuin juutalaiset tekivät Jeesukselle mitä tekivät kuvitellen palvelevansa Jumalaa niin myös tänä päivänä nämä valhe profeetojen seuraajat tekevät mitä tekevät ”vilpittömästi” sen mitä tekevät, mutta ovat sydämeltään paatuneita niin kuin Jeesus Sanoo Israelilaisista.
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Sanalla kristitty voi olla montakin eri merkitystä.
Olla jonkun uskontokunnan jäsen ei merkitse sitä, että oltaisiini uskossa.
1 Joh 1:6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
Timo Pokki. asessori ja TT
”On todellisuutta, että suurin osa kastetuista elää Suomessakin seurakuntayhteyden ulkopuolella, eivätkä elä kasteen armosta. Tämä oli todellisuutta jo Lutherin ajan Saksassa, vaikkakaan yhteiskunta ei ollut maallistunut, vaan hyvin kristillinen. On hyvä muistaa, että Lutherkin puhui
”kristityistä turkkilaisista” tarkoittaen ihmisiä, jotka on kyllä kastettu kristityiksi, mutta joilta p u u t t u u u s k o.
Lutherin mukaan ei tule epäillä sitä, etteivätkö he olisi kasteessa todellisesti
uudestisyntyneet ja saaneet lapsen uskon (fides infantium), mutta
p a h o l a i n e n on sen heiltä riistänyt.
Siksi heille on julistettava Jumalan sanaa (lakia ja evankeliumia), jotta he voisivat
palata kasteessa saamaansa uskoon.
Kaikkinainen kirjoitus on jumalan antamaa ja tarpeellinen opiksi , neuvoksi , ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa , että ihminen olisi kaikkeen hyvään sovelias. Monenlaisessa tarkoituksessa ja mielessä voi ihminen raamattua lukea . Tieteilijä tutkii sitä tärkeänä historiallisena lähteenä , runoilija ihailee siitä runollista kauneutta, mikä useassa raamatun kirjassa esiintyy ; tietoviisas tutkiskelee raamatun maailmankäsitystä. Mutta raamatun henkeä ja olentoa ihminen ei tällä tavalla opi tuntemaan, jotkut lukevat , että voisivat kerskua raamatullisilla taidoillaan. Raamattu on uskon kirja. Tieteen alalla oppilaalta vaaditaan luottamusta, kristinuskonkin alalla täytyy ihmisen tulla oppilaaksi , jos hän tahtoo oppia sitä tuntemaan. Meillä on kaikki armon ja autuuden välikappaleet ; sana ja sakramentti , saarnassa ne saarnataan herätykseksi. Evankeliumi saarnataan autuudeksi uskon kautta kristuksen ansion tähden. Sen päälle saarnataan laki parannukseksi ja elämän ojennukseksi . Sillä usko ei lakia tyhjäksi tee .Room , 3 :31 . Nämä kaikki ovat kirkollisissa , kristuksen esivallan suojeluksen alla , laillisten opettajain kautta.
Luterilaisessa kirkossa ei ole kahta ääripäätä. Se, että niitä, jotka uskovat siten kuin luterilaisessa kirkossa on aina uskottu, on ryhdytty viime vuosina, pääasiassa kristillisyyden ja luterilaisuuden perusasioistakin autuaan tietämättömän pintamedian toimesta, kutsumaan ”ääriluterilaisiksi,” ei tee heistä ääripäätä. Eiväthän he ole koskaan minnekään ääreen liikkuneet, vaan ovat koko ajan olleet paikallaan. Muut ovat liikkuneet, eivät he. Paikallaanolo ja ajan henkeen mukautumattomuus on se syy, miksi he ovat tämän maailman silmissä ääripäätä.
Kuinka kaikista luterilaisimmat, suoraan kirkkokuntansa ytimestä olevat jäsenet voisivatkaan olla ääripäästä? Se on loogisesti mahdotonta. Tällainen ilmiö on mahdollista vain luterilaisen kirkon ja sen opin parhaiten omaksuneiden ja sitä noudattavien jäsenten ollessa kyseessä. Nurinkurista on heihin sovellettava logiikka.
On vaikea kuvitella, että niitä ortodokseja tai katolilaisia, jotka ovat kaikista parhaiten sisäistäneet kirkkokuntansa opit ja ovat sille kaikista uskollisimpia, kutsuttaisiin ”ääriortodokseiksi” tai ”äärikatolilaisiksi,” joita potkitaan mennen tullen. Ei, kyllä heitä pidetään hyvin arvostettuina, kirkkonsa kivijalkoina, joista halutaan pitää kaksin käsin kiinni.
”Ovatko kaikki kristittyjä jotkas niin sanovat??”
Siitähän se yhteyden etsiminen jälleen alkoi, lähimmäisen kristillisyyden arvioimisella. Entä jos ohittaisi tuon kysymyksen?
Ari Pasanen: ”Ovatko kaikki kristittyjä, jotkas niin sanovat??”
Muodollisesti. Kirkkoon kuuluu uskovia, etsijöitä ja välinpitämättömiä.
Kaste on välttämätön, mutta tärkein on uudestisyntyminen. Siinä ihminen tunnustaa syntinsä ja ottaa uskolla vastaan syntien anteeksiannon.
Kirkon päätunnustus Confessio Augustana lausuu saman ytimekkäästi:
”Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraaavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta.”
Nyt lahjakkaasti ohitetaan esittämäni kysymys oliko Luther ”kristitty” eli uudestisyntynyt??
Ei ollut sillä teot todistavat sen selkeästi, ei kukaan Pyhän Hengen omaava voi sanoa että on ”Raamatullista” tappaa toisin uskova.
Voiko todellista yhteyttä rakentaa muun kuin Jeesuksen perustalle eli Jeesus on pää ja kaikki kristityt kuulevat Häntä???
Miettikää mitä yhteyttä Luther rakensi, no tietysti kun tappaa ja karkottaa toisin ajattelijat niin jäljelle jääneiden yhteys paranee kun pelko kasvaa ja väki vähenee????
V.1911, sanavapaus alkaa jälleen olla vain sana. Jolla ei ole vastaisuutta todellisuudessa , siitä huolimatta , että tuo vapaus on hallitsijan vahvistamalla perustuslainsäädännöllä ” turvattu ”. Hallitsiatahdon ilmauksen , joka perustuslain pyhyydellä säätää , ettei painetun sanan julkaisemiselle Suomessa saada ennakolta minkaanlaista estettä asettaa . Perustuslain mukaan on jokaisella Suomen kansalaisella oikeus painetun snan vapaaseen julkaisemiseen. Voidaan olla erimieltä siitä, onko joku henkilö esim, sivistysmäärämänsä ynm, ominaisuutensa nähden sovelias sellaiseen vaikutusvaltaiseen toimeen.
Keskiajan naisista ja työstä on paljon enemmän kirjoitettu kuin antiikin naisista. Ruotsi-Suomen ensimmäinen Euroopan laajuisesti tunnettu nainen oli Pyhä- Birgitta .
Birgitasta on kirjoitettu , hän on ” rakkaudenkipeäleski ” , vallanhimoinen , tunnevammainen maalaistantti, juonittelija , aatelisrouva , visionääri , teologi ja suuri äitihahmo sekä Lutherin edeltäjä . Yhtenä kirkon koetinkivenä olivat naiset. Vaikka luostarijärjestö ja kerjäläisjärjestöt tarjosivat mahdollisuuksia naisten uskonnolliselle elämälle. Birgitta oli realisti , hän tunsi politiikkaa , oikeutta, taloudenasioita ja pysyi tapahtumien tasolla. Birgitta oli sielultaan ja ruumiiltaan täysin terve ja lisäksi hyvin rehellinen . Birgitta hyökkäsi kaunistelemattomin sanoin kirkkoa vastaan , koska se myi armovälineistöään rahasta. Roomalaiset tunsivat suuttumustaan Paavia kohtaan ja smalla Birgittaa poltettavaksi.
Pappien veljespiirissä v. 1952 , keskusteltiin kirjailijoiden suhteesta kirkkoon. Kirjailijoiden suhtautuminen kirkkoon on ollut useimmiten iloton ja ristiriitainen . Kirjailijoita edusti tässä kokouksessa Sinikka Kallio – Visanpää. Pohtiessaan kirkon asemaa, hän puhui nykyisestä kirkonmuotoisesta pahvikulissien käytöstä , keskellä maalaiskylää . Kirkko on näkymättömissä , puhuja väitti , sen pitäisi olla kouriintuntuva , sen pitäisi kohota niin korkealle , että se sieltä hallitsisi näköalaa. Kallio- Visanpää viittasi myös Paloheimon esittämään käsitykseen , jonka mukaan meikäläinen kansankirkko tavattomasta temokraattisuudestaan ja kenttätyöstään huolimatta, pittää liian tiukasti omista eduistaan . Jos joukot kääntyvät takaisin kirkon ovelta , jos niille asetetaan ehtoja , tuntevalla ja esittävällä ihmisellä on ehdot omassa tunnossaan.
Omantunnon ääntä me kaikki kuuntelemme , milloin hyvällä , milloin huonolla menestyksellä.
Kirkon tehtävä olisi huutamalla huutaa , että tuo omantunnon ääni on Jumalan ääni.
Kirkkoon ei voi suhtautua myönteisesti eikä kielteisesti , koska kirkko ei näy. Väitti Kallio- Visanpää , joka rovastin tyttärenä ja pastorin vaimona joutui katsomaan kirkkoa lähempää kuin muut. Mitä sanoivat papit , heitä esiintyi puhujina toistakymmentä miestä , yhtä naista vastaan. Muuan rovasti esitti, että maaseudulla ainakin kirkon arvovalta on selkeästi näkyvissä , siinä määrin , että ihmiset ihan vapisevat papin edessä. Toinen rovasti totesi, ettei merkitse mitään vapiseeko maaseudun ihmiset papin edessä , vaan kaikkialla omantuntonsa edessä. Otteita,Itä- Suomen kirkkohistoriasta. Kerimäen pitäjän historia , Ruotsin vallan aikana pitäjälle erikoisuutena oli sen alueella sijaitseva puruvesi. Turun rauhassa ( v. 1743 ), Savonlinna jäi Venäjän yhteyteen , raja halkaisi Kerimäen , josta muodostui kaksi osaa , jonka keskukseksi muodostui , joutseniemi ( nyk , Jouhenniemi ) . Alueen väliin jäi kiistanalainen osa ( den disputer liga delen) ” Kerimäen vapaa valtio ” . Se ei kuulunut Ruotsin eikä Venäjän hallintoon.
Toivo pohtii tässä blogissaan näitä kirkon asioita aika paljon niinkuin olen itsekin näitä puntaroinut. Ristin tielle olemme tulleet kukin tahoiltamme ja samaa Raamattua eri tavoinkin lukeneet kenenkään silti olematta silti täysin oikeassa.
Raamatusta löytyy jokaiselle jotakin ja eri lukukerroilla aina uutta ja poikkeavaankin kunkin elämäntilanteen mukaan. Yhteen hiileen meidän tulisi eri tavoinkin ajattelevina kristittyinä puhaltaa ja pyrkiä pyhäin yhteyteen. Eri seuroihin katoaa monilta taivasten valtakuntakin.
Ari,
Eiköhän Lutherkin joutunut, samoin kuin useimmat meistä, tekemään parannusta suurinpiirtein jatkuvasti.
Lain kolmas käyttö koskee myös uudestisyntyneitä, kuten Yksimielisyyden ohjeessa sanotaan.