Lapinlahdella järjestetään vuosittain ekumeeniset Yhteyspäivät, jota ovat järjestämässä Lapinlahdella toimivat kristilliset kirkkokunnat ja seurakunnat sekä kristilliset järjestöt ja ev.lut. herätysliikkeet. Yhteyspäivien tarkoitus on koota kristittyjä yhteen rukoukseen, keskusteluun ja oppimaan toisiltaan sekä kasvamaan kristittyinä.
Tämän vuoden Yhteyspäivien otsikoksi valittiin Kristuksesta riippuvainen. Seurat ja puheet kiertyivät vahvasti tämän aihepiirin ympärille ja torstaina 27.9. yhteinen kasvaminen ja rukous käynnistyivät piispa Arsenin luona. Perjantain iltatilaisuudessa helluntaiseurakunnan tiloissa Lapinlahdella pääsi jo opetuksen makuun päivien pääpuhuja, helluntailiikkeen pitkäaikainen vaikuttaja, lähetystyöntekijä ja Helsingin Saalem-seurakunnan pastorin työstä eläkkeelle jäänyt Klaus Korhonen.
Lauantaina 29.9. Klaus Korhonen piti kaksi raamattuopetusta ja päivällä oli tilaisuuden päätapahtuma: Neljän kristillisen yhdyskunnan yhteinen paneelikeskustelu. Edustajina oli piispa Arseni ortodoksista kirkosta, piispa Jari Jolkkonen evankelis-luterilaisesta kirkosta, pastori Tapio Annala vapaakirkosta ja pastori Klaus Korhonen helluntailiikkeen edustajana. Keskustelu polveili Kristuksen merkityksestä ja miten kristitty on riippuvainen Kristuksen tuomasta pelastuksesta. Paneelin aikana esitettiin muutamia kysymyksiä keskustelijoille ja keskustelijat itsekin haastoivat toisiaan. Paneelin juonsi eläkkeelle jäänyt Ristin voitto -lehden päätoimittaja Leevi Launonen. Launosen esittämät, myös haastavat kysymykset, veivät keskustelua mielenkiintoisella tavalla eteenpäin. Lauantaina kokoonnuttiin vielä yhteiseen rukoukseen Lapinlahden ortodoksiseen kirkkoon, jossa rukousta johti neljän eri kirkkokunnan papit, ja ilta päättyi luterilaisessa kirkossa pidettyyn muusikko Samu Saarisen konserttiin, ja musiikin ja runon iltaan.
Sunnuntaina 30.9. Yhteyspäivien viimeinen päivä käynnistyi aamuseuroilla ja ekumeenisella perhekirkolla, jossa itse luterilaisen seurakunnan pappina toimin liturgina, ortodoksisen seurakunnan pastori saarnasi ja vapaakirkon ja helluntaiseurakunnan pastorit johtivat rukousta kanssani. Sanajumalanpalvelus päättyi neljän pastorin yhteiseen apostoliseen siunaukseen. Päivätilaisuudessa pidin alustuksen pelastuksesta, jonka jälkeen kuultiin kolme hyvää seurapuhetta. Illalla kokoonnuttiin vielä luterilaiseen kirkkoon Sanan ja rukouksen iltaan.
Olen ollut vaikuttunut yhteishengestä koko Yhteyspäivien ajan, miten erilaisista kristillisistä tunnustuskunnista ja järjestöistä kotoisin olevat kristityt puhaltavat yhteen hiileen, ja etsivät ja rukoilevat Kristuksen kirkon ykseyttä. Näihin päiviin on ollut ilo osallistua ja tulevaisuudessa pistän kyllä oman panokseni taatusti näihin edelleen. Siellä on syntynyt yhteyttä ja tuttavuuksia eri taustoista olevien kristittyjen kesken. Tunnemme toisiamme paremmin ja osaamme siten arvostaa kunkin kirkon ja seurakunnan omia painotuksia ja ainutlaatuisuutta. Kristuksen seuraajien mahtuu monenlaisia menijöitä. Sinällään mielenkiintoiset huomiot olivat siinä minulle, että puheissa etsittiin yhdistäviä tekijöitä, näin omassa opetuksessani pyrin tekemään, ja tunnustettiin, että eri kirkoilta löytyy sellaista, josta voi oppia. Nähtävästi vapaitten suuntien edustajat saivat uusia kuvia ortodoksisuudesta ja sen rukouselämästä, joka on todella Kristus-keskeistä. Ja luterilainen traditio taisi yllättää ortodokseja kiinnittymisellä jakamattoman kirkon perinteisiin, opetuksiin ja rukouksiin, jotka olivat ortodokseillekin tuttuja.
Yhteyspäivien puheet on taltioitu Lapinlahden seurakunnan verkkosivuille, ja siellä on kuultavissa myös viime vuoden puheet, mukana Jukka Norvannon raamattuopetukset. Paneelikeskustelu myös taltioitiin ja on kuunneltavissa viidessä osassa. Paneelin kuvattiin videolle ja tulee piakkoin katsottavaksi saalem.tv -sivustolle.
Mieleeni jäi vahvasti yksi Klaus Korhosen toteamus: Luterilaisten ja helluntailaisten välillä on ollut vuosikymmenien varrella Suomessa keskinäistä ennakkoluuloja, riitelyä ja nälvintää. Traumaattiset muistot ovat todellisia puolin ja toisin, ja tähän haetaan sopua anteeksipyyntöjen kautta. Tulevana torstaina 4.10. helluntailiikkeen syyspäivillä Helsingissä sovintotapahtuma Saalem-seurakunnan tiloissa. Tilaisuudessa valotetaan luterilais-helluntailaissuhteiden kehitystä ja kuullaan tapauskertomuksia. Suhteiden parantumisesta kertoo se, että nyt haetaan yhdessä sovintoa ja ilmaistaan katumusta ja pyydetään anteeksi epäasiallista kohtelua. Luterilaisen kirkon taholta sovintotapahtumaan osallistuu arkkipiispa Tapio Luoma ja piispa Teemu Laajasalo sekä kirkolliskokousedustajia. Helluntailiikkeen puolelta edustajia ei ole mainittu, mutta uskon että ainakin Klaus Korhonen on paikalla. Anteeksipyyntö ei koske sitä, että pahoitellaan sitä keitä ollaan ja mitä kukin opettaa, vaan epäasiallista kohtelua ja vääränlaista suhtautumistapaa puolin ja toisin.
Viikkoon mahtuu kaksi ekumeenista tilaisuutta yllättäen, jotka ehkä kokoluokassaan ovat pieniä, mutta yhteinen rukous ja Kristuksen kirkon ykseyden rakentaminen on aina pienten askelten ottamista kerrallaan.
Linkit kootusti:
http://www.lapinlahdenseurakunta.fi/yhteyspaivat
http://www.saalem.tv/
https://evl.fi/uutishuone/tiedotteet/-/items/item/21901/Helluntailaiset+ja+luterilaiset+jarjestavat+sovintotapahtuman+4-10-
Sananvapaudesta ei tietenkään seuraa häpäisyvelvollisuutta eikä jatkuvaa rajojen testaamisen velvollisuutta (ei uskontojen eikä myöskään muiden maailmankatsomusten, poliittisten ideologioiden, -ismien jne. suhteen). En ole kuullut että kukaan olisi väittänyt, että sananvapaudesta seuraisi tällaisia velvollisuuksia.
Olen Kallialan kanssa eri mieltä siitä, voiko jumalanpilkka kohdistua vallantäyteisten/sekopäistenuskonnolllisten johtajien nilkkaan vai ei.
Yleensä se (Eckhartin sanoin) ”vääristynyt jumalankuva”, jota satiirin keinoin ivataan, on se jumalankuva, jota vallantäyteinen/sekopäinen johtaja kannattaa ja johon hänen oma valtansa perustuu. Satiiri tai ironia voi avata kriittisen näkökulman sekopäisen johtajan/johtajien ylläpitämään jumalakuvaan. Parhaimmillaan satiiri/ironia heikentää sekopäisen auktoriteetin nauttimaa valtaa yhteisössä.
Ongelmallista on se jos uskonnollinen yhteisö saa itse määritellä sen mikä heitä (ja heidän jäseniään) loukkaa ja minkä tulisi olla laissa kiellettyä jumalanpilkkaa. Koska uskonnolliset yhteisöt ovat yleensä enemmän tai vähemmän autoritäärisiä ja auktoriteettivetoisia yhteisöjä niin yleensä sen määrittely mikä on uskonnollisia tunteita loukkaavaa, jää johtajien tehtäväksi. Uskonnolliset johtajat määrittelevät aivan liian usein oman uskontulkintansa ”pyhäksi jota ei voi loukata”. Yleensä tämä uskontulkinta on myös sellainen, johon heidän oma autoritäärinen auktoriteettiasemansa perustuu.
Jumalanpilkan kieltoon vedoten voidaan sitten torjua sekä ulkoapäin tulevaa että myös oman yhteisön sisältä päin tulevaa kritiikkiä.
Kalliala on mielestäni oikeassa siinä, että jumalanpilkka voi osua jo ennestään syrjittyjen ihmisten nilkkaan ja vahvistaa heihin kohdistuvia negatiivisia asenteita. Näin tapahtui mm. 30-luvulla ympäri Eurooppaa – ja etenkin Saksassa – jossa juutalaisia pilkattiin ja ivattiin. Mutta onko jumalanpilkkalainsäädäntö tarpeen, jotta estäisimme uskonnollisiin/ poliittisiin/ etnisiin/ kansallisiin/seksuaalisiin jne. ryhmiin kohdistuvaa syrjintää? Näissä tapauksissa voi käsittääkseni soveltaa syrjinnän vastaista lainsäädäntöä, yhdenvertaisuuslainsäädäntöä, ja kiihottaminen kansaryhmää vastaan-lainsäädäntöä.
Sari Roman-Lagerspetz :”Näin tapahtui mm. 30-luvulla ympäri Eurooppaa – ja etenkin Saksassa – jossa juutalaisia pilkattiin ja ivattiin.”
Ai vasta silloinko? Budapestin yliopistossa II mms:n aikana toiminut ja juutalaisia natsivainoilta pelastanut Valdemar Langlet kirjoittaa v. 1906 julkaistussa vihkosarjassa Vallankumousliike Venäjällä ”vaikka Venäjän nykyisen hallituksen syntiluettelossa ei olisi muita rikoksia kuin Suomen sortaminen ja juutalaisvainot, olisi tämä jo kyllin sen kumoamiseen.”
Natsi-Saksan valtionpankin pääjohtajana toiminut Hjalmar Schacht kertoo muistelmissaan, että antisemitismi heräsi Saksassa jo ensimmäisen maailmansodan vuosina ja sen sai aikaan Venäjän vainoja paenneet idän juutalaispakolaiset.
Nyt voi kysyä, poikkesivatko Stalinin ja Hitlerin vihaoperaatiot oikeastaan mitenkään toisistaan:
”Stalin lähetti sopimuksen mukaisesti Saksaan viljaa, öljyä ja kaikenlaista taloudellista apua. Mutta hän meni vielä pitemmälle, hän luovutti Hitlerin kaasukammioihin sadoittain saksalaisia kommunisteja, mm. Alma Atan keskitysleiriltä Saksan kommunistipuolueen johtajan Neumannin vaimon Margareta Buchberg-Neumannin, joka kuin ihmeen kautta pelastui ja julkaisi sodan jälkeen kammottavan kirjan, jossa kuvaa ja vertailee Stalinin ja Hitlerin keskitysleirejä.” (Arvo ”Poika” Tuominen: Myrskyn aikaa, Helsinki 1970)
”Sananvapaudesta ei seuraa häpäisyvelvollisuus” piispa Kalliala
Sananvapaudesta ei seuraa myöskään häpäisyoikeutta.
On vaikea ymmärtää, että olkootpa hallitsijat kuinka autoritäärisiä tahansa, niin kuinka heidän uskontonsa häpäisy auttaisi tuon autoritäärisyyden tai diktatuurin vähentämistä?
Toisen vakaumuksen, uskonnon, maailmakatsomuksen tms. pilkkaaminen ja häpäiseminen aiheuttavat yleensä vain vahinkoa myös ulkopuolisille, kuten olemme viime aikoina saaneet todeta.
On eri asia antaa arvioita ja kritiikkiä kuin pilkata ja häpäistä. Noilla toimintatavoilla on ero kuin yöllä ja päivällä.
Juuri näin.
Salme,en tietenkään kannata mitään ja minkään kohteetonta ja aiheetonta häpäisyä.
Mutta mutta aiheesta kohdistetuna, mm. Voltairen erittäin purevilla mm. noidanpolttoihin kohdistuvilla satiireilla oli mitä suurin merkitys tuon mieletömyyden loppuun saattamisessa. Näin hän mm. pelasti erään muistakseni espanjalaisen perheen.
”Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin; mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin.” Mark.3
Vainot, häpäiseminen ja pilkkaaminen ovat sukulaisia, mutta on hyvä kysyä kuka haluaa niin tehdä ja minkä vuoksi?
Sananvapaudella ei ole mitään tekemistä näiden kanssa, vain se ratkaisee, missä hengessä vapautta käytetään.
Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’.
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Matt.5
Mikään yhteisö ei voi pysyä, jos se riitaantuu sisäisesti, sen loppu on lähellä. Jos joku yhteisö syyttelee vain toisiansa, pilkkaa, panettelee, häpäisee, ja tuomitsee, niin siitä sanotaan:
”Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.” Jaak.4.
Maailma tuomitsee, pilkkaa ja häpäisee toisiansa, mutta Kristityllä on väistämisvelvollisuus sanoohan Paavali:
”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? 2.Kor.6
Vaikka säädettäisiin millainen laki, niin se ei anna Kristitylle halua pilkata ketään, jos maailma haluaa lain suojalla pilkata ja häpäistä toisiansa, niin toivotaan, että eivät ala pian sotimaan keskenänsä.
Jumalan Valtakunta on Rauhan Valtakunta.
Hyviä uutisia.