Kristittyjen ykseyden rukousviikon, jota vietetään vuosittain 18.-25. tammikuuta, teema on aikaamme haastavasti: ”He osoittivat meille tavatonta ystävyyttä” (Ap.t. 28:2). Erityisen haastavaksi ja puhuttelevaksi teeman tekee se, että teksti on peräisin kohdasta, jossa Roomaan keisarin eteen matkalla ollut apostoli Paavali oli saattajineen haaksirikkoutunut ja Maltan saaren asukkaat kohtelivat heitä ”tavattoman ystävällisesti”. Etsimättä tulevat mieleen nykyiset, parempaa elämää etsivien ja henkensä hädässä yli Välimeren usein ihmissalakuljettajien hyväksikäyttäminä paenneiden haaksirikot ja hukkumiset. Olosuhteisiin tulee vaikuttaa, ettei näin kävisi, vaan kukin voisi mahdollisuuksien mukaan viettää myös omassa maassaan hyvää elämää. Hädän hetkellä on kuitenkin aina jo ihmisarvoon perustuva auttamisvelvollisuus, jos vain on mahdollista auttaa.
Ekumeniassa on käytännöllisesti ottaen kyse voimien yhdistämisestä kirkon tehtävän hoitamiseksi paremmin kaikkialla maailmassa. Kirkko on uskon, toivon ja rakkauden yhteisö. Se ei ole pelkästään humanitaarinen organisaatio. Muutenhan voitaisiin kaikki tuki keskittää vaikkapa Punaiselle ristille. Kirkolla on oma luovuttamaton sanomansa, jonka ytimestä usko ja rakkaus kasvavat. Se on hengellinen yhteisö, joka elää sanasta ja sakramenteista, rukouksen ja työnteon yhteisö.
Kirkko ei puhu ”omiaan” vaan Jumalan ilmoitukseen perustuvaa, Raamatun ja uskon kiteytymien välittämää sanomaa, jonka kärjessä on viesti kolmiyhteisen Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Tuo sanoma avaa näkymän todellisuuden ytimeen ja haastaa näkemään koko elämän Jumala-uskon ja siihen perustuvan todellisuuskäsityksen valossa. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Olemme kokeneet viime vuosina aikoja, jolloin on puhuttu ”totuudenjälkeisestä ajasta”, somekuplien totuusyhteisöistä, joissa ei kuunnella tai arvosteta muita eikä kyseenalaisteta omaa totuutta. Tällöin näyttää totuuden etsiminen unohtuneen. Totuus on kuitenkin niin suuri ja arvokas asia, ettei se pysy vangittuna pieneen vankilakoppiin. Se kannattaa koko elämää ja ihmistenvälistä yhteyttä. Totuus ja katumus kuuluvatkin yhteen. Juuri siitä on kyse myös ekumeniassa: totuuden ja katumuksen välisestä yhteydestä. Totuus avautuu siitä havainnosta, että ilman Jumalaa olemme hänen kirkkauttaan vailla ja syntisiä ihmisiä. Vain armosta tavoitamme totuuden, jossa on kyse osallisuudesta Jumalan itsensä lahjoittavaan rakkauteen.
Totuudessa teologisessa mielessä ei ole siis kyse kovasta oikeassa olemisesta vaan Jumalan yhteydessä elämisestä uskon lahjan kautta, uskosta ja rakkaudesta, joka ei lopulta omassa varassamme. 1. Johanneksen kirjeessä todetaankin: ”…älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää… Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesuksen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt.” Luomisuskon ja kolmiyhteisen Jumalan maailmaan suuntautuvan toiminnan pohjalta tämä näky laventuu hänen toiminnastaan mallia ottavaksi vieraanvaraisuudeksi varsin laajassa mielessä sekä kunnioitukseksi kaikkea sitä kohtaan, missä voidaan havaita hyvyyttä, totuutta ja kauneutta.
Nöyryys totuuden edessä tekee viisaaksi ja avaa mahdollisuuden rakentaa kestävää yhteyttä sekä saada enemmän aikaiseksi yhteisellä asialla. Aikamme tarvitsee epäilemättä nöyryyden kunnianpalautusta. Esimerkiksi paavi Franciscus on monin tavoin tätä havainnollistanut ja rakentanut perustaa suosiolleen. Kaikki eivät hänen toiminnastaan vaikutu, mutta monet näyttävät niin tekevän. Kiinni pitämällä kynsin hampain omastaan menettää lopulta kaiken, antamalla omastaan ja kuuntelemalla toista samalta tasalta voi saada myös itse paljon. Elämässä ja yltäkylläisyydessä ei ole niinkään kyse kaiken haalimisesta kuin hyvän vaalimisesta. Ykseyden rakentaminen kristittyjen kesken voi perustua vain syvään kiintymykseen yhteiseen sanomaan ja rukoukseen sekä tästä kumpuavaan nöyryyteen ja katumukseen sekä syventymiseen Kristuksen ja hänen kauttaan kolmiyhteisen Jumalan luovan, pelastavan ja pyhittävän toiminnan salaisuuteen, yhteyteen kutsuvaan rakkauteen ja totuuteen.
Luetin ylläolevan jollekin jolla ei ole kirkollista kokemusta. Tulos oli masentava. Korulauseita ja käsittämättömiä sanakäänteitä tottumattomalle.
Tekisi mieli Pilatuksen tapaan kysyä: Mikä on totuus? Ylläolevassa saarnassa käsitettä käytetään niin monessa merkityksessä ,että sen sijan että se olisi armollinen vapauttava mietiskelyyn kehottava termi, sen käyttö hämmentää.Todennäköisesti ei kirkollinen kuulija lopettaisi kuuntelun jo aika varhaisessa vaiheessa.
Termi totuus ei tule lainkaan selvemmäksi Vapahtajan omasta kielenkäytöstä jossa hän julistautuu totuudeksi. Tarkoittaako hän, että totuus on ,että hän on Messias vai jotain muutako?
Mistä totuudesta kirjoittaja puhuu julistaessaan että nöyryys totuuden edessä tekee viisaaksi? Ei nöyryys ole menettänyt kunniaansa. Se on vain harvinainen armolahja niin kun se on aina ollut.
Eipä ollut vaikea huomata; blogisti kirjoittaa elämisestä enTheos yhteydessä elämisestä ja toimimisesta Jumalan kanssa mihin kuuluu etenevä vuorovaikutus keskustelussa, ehkä paremmin vuorovaikutus, Jumalan kanssa missä ajan myötä syvenevä henkilökohtaisen totuuden katsomisen synteesi saa aikaan oman henkilökohtaisen minän suuntautumisen enemmän itsestä ulospäin palvelemaan ja katsomaan toisten ihmisten kuin lähimmäisten asiaa.
Markku Hirn on sitten oikeassa saarnan tai puheen olevan liian usein kokoontumisissamme vaikeaa huomattavaksi.
Kun puhe on vaikutukseltaan ja ymmärrettävyydeltään ehkä lamauttavaksi koettavaa en tiedä onko saarnakoulutuksessa tämänkin katsottu olevan hengellisyyttä avaavaa ymmärrykselle mitä kirkkomme rivijäsenilleen tahtoo tarjota.
Opetusta ja hengellistä tiennäyttöä se ei ainakaan ole.
Hengellisyyttä avaavaa on sitten kertoa ihmisille hyvän hengitystavan merkityksestä. Kiireen, huolien, ja pakottavan elämän tahdin seurausta on luonnollisen mekanismin kadottaminen, jolloin emme enää hengitä keuhkojen alaosista alkaen vaan siirrymme keski, ja jopa ylähengitykseen jolloin vaikutus on äänen käytöstä lähtien aina kehomme hapetukseen negatiivinen.
Yksi merkittävä asia on kokoontumisissamme äänen tuotto laulamisessa jolloin kyse ei tarvitse olla oikeista sävelistä äänissä vaan tekstin rytmillisestä tuottamisesta kunkin taitojen mukaan.
Näin erimallisissa kokoontumisissa voitaisiin antaa hyväoppista mallia hengitykseen, laulaa jokunen virsi, toki kuunnella papin puhe, ja lopuksi yhteisesti lausua rukoukset ja ottaa vastaan papin lausuma Herra Siunaus.
Näin hengellisyytemme tavoittelussa kirkossamme on hukattu sanan ohella myös seurakuntalaisen fysiologia ottaa vastaan tarjottua.
Uskon monen karsastavan kommenttiani mutta totta se siitä huolimatta on.
Jos vielä hiukan kirkastaisi: Samalla tavalla kuin nuoren koulussa on vaikeaa istua suorassa luokassaan oppimassa, ja vielä kumartuessaan pulpetille tehtävissään, on jo jonkun vuoden vanhan puhun pitäminen hautajaisissa haaste miehelle jos naiselle hengittää kun kiristys painon noustessa tuo haastetta pallealle laskeutua asentoonsa sallia hengitys keuhkojen alaosista alkaen. Ei uskoisi mutta tärkeätä.
Miten henkistä, saati hengellistä orientaatiota syntyy fysiologian pannessa haasteen hengissä pysymiseen ja elintoimintojen säilyttämiseen opettajan tai papin usein puhuessa ensikuulemalta oudoilla termeillä kuin sisällöissä asiassa.
”Hengellisyyttä avaavaa on sitten kertoa ihmisille hyvän hengitystavan merkityksestä. Kiireen, huolien, ja pakottavan elämän tahdin seurausta on luonnollisen mekanismin kadottaminen, jolloin emme enää hengitä keuhkojen alaosista alkaen vaan siirrymme keski, ja jopa ylähengitykseen jolloin vaikutus on äänen käytöstä lähtien aina kehomme hapetukseen negatiivinen.”
Suosittelen oppimateriaaliani: PERSOONA TYÖVÄLINEENÄ, joka on opaskirjanen puheilmaisua työssään paljon käyttäville kuten opettajille, papeille, puhujille ja näyttelijöille. Saa allekirjoittaneelta. Käytettiin aikanaan mm. Ounasvaaran lukion ao. kursseilla oppikirjana.
Kun tällaisia blogeja lukee, ei ihme, että ihmiset kaikkoavat kirkosta. Kristinusko kuulostaa (tässä luettuna) aivan liian vaikealta, vaikka oli alkujaan hyvin yksinkertainen ja kaikkien omaksuttavissa oleva asia. Kristinuskosta on tehty tiedettä, teologiaa, jollaisena se ei toimi, jos vertaa ”oikeaan” (konkreettisesti todistettavissa oleviin) tieteenaloihin. Sanahelinä ei mene perille.
Kyllä, ovathan keskeiset totuudet mysteereitä uskomme kohteena.
Aikanaan hallitsijalla oli istuimensa myös kristittyjen kokoontumispaikassa vaikka samalla hän katsoi hyväksyvästi vanhojakin kohteita uskomisessa.
Kristuksen seuraajien vakiinnutettuaan asemansa määrällisesti luovuttiin myös adoptionaalisesta dokmista vuoden kuluessa ja tämän jälkeen Jeesus ohi yhtä Jumalan kanssa samalla kun uskonnosta tuli Rooman uskonto valtakunnassa.
Hieno blogi. Ehkä vaatii vähän paneutumista.
Tämä blogi tuskin karkoittaa kerään kirkosta. kuten joku epäili. Jos nyt joku kristillisestä sanomasta kiinnostunut alkaja tälle sivustolle eksyy niin kyllä täällä vallitsevat kiistelyt ja toisille ilkeilyt sen tekevät. Mitä olen joskus pohtinutkin.
Harmi taas. ettei tekstiä voi korjata. Piti tietty olla ketään kirkosta ja pilkku, ei kerään kirkosta. 🙂
Blogi on hyvä ja ajankohtainen.
Yksi lause blogissa särähti korvaan:
”Aikamme tarvitsee epäilemättä nöyryyden kunnianpalautusta. Esimerkiksi paavi Franciscus on monin tavoin tätä havainnollistanut ja rakentanut perustaa suosiolleen.”
”Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen…”
Itse jalostettu, uskonnollinen nöyryys on lihan hedelmä. Aito nöyryys on sellaista, jota nöyrä ei tiedosta, koska se on Hengen hedelmä. Sitä nöyryyttä ei ole helppo tunnistaa, kuten juutalaiset eivät Jeesuksen nöyryyttä pystyneet näkemään.
Uskonnolliset petokset rakentuvat pääsääntöisesti nöyryyteen mieltyneiden, mutta narsististen ja niin sanottujen karismaattisten persoonallisuuksien ympärille. Nöyryys näkyy, toisin kuin Raamatun kuvaamissa henkilöissä.
Tämä on vaikea asia. Hyvän blogin luettuani minulle palautui mieleen 0mat 14 vuottani kirkkohallituksessa. Ainakin minä rustasin silloin erilaisia kirjoituksia ja ulostuloja huolellisesti kieli keskellä suuta. Osoittaessani asiatuntemustani rakensin lauseita niin, että kukin niistä sopi omalle paikalleen, ja että mielessäni varauduin puolustamaan jokaista lausetta mahdolliselta hyökkäykseltä. Toisin sanoen en kirjoittanut niitä niinkään kenellekään ihmiselle, vaan epämääräisemmin toisille asiantuntijoille, joiden kanssa kilpailin näkemysten areenalla.
Surullista, mutta jälkeen päin jouduin huomaamaan ne valovuodet, jotka erottavat kirkon ylätason ja normaalit ihmiset toisistaan mitä tulee puhetapaan. Asiantuntijana sitä joskus eksyy osoittamaan tietämystään tavalla joka ei aina avaudu muille kuin asiantuntijoille.
En sano että juuri tässä teologian ja ekumenian erityisasiantuntijan blogissa tapahtuisi tällaista, mutta jotakin siitä asioiden pakkaamisesta raskaitten lauseiden kokonaisuuteen olen näkevinäni. Siksi omat muistot palautuivat mieleen. Pari esimerkkiä. Teologian alaan kuuluu seuraava: ”Luomisuskon ja kolmiyhteisen Jumalan maailmaan suuntautuvan toiminnan pohjalta tämä näky laventuu hänen toiminnastaan mallia ottavaksi vieraanvaraisuudeksi varsin laajassa mielessä sekä kunnioitukseksi kaikkea sitä kohtaan, missä voidaan havaita hyvyyttä, totuutta ja kauneutta.” Tällä ymmärtääkseni halutaan sanoa jotakin ainakin maahanmuuttajiin suhtautumisesta. Ei torjuvasti vaan kunnioittavasti ja vieraanvaraisesti sen tulee tapahtua.
Ekumenian asiantuntemusta on ainakin kahdessa määritelmässä. ”Ekumeniassa on käytännöllisesti ottaen kyse voimien yhdistämisestä kirkon tehtävän hoitamiseksi paremmin kaikkialla maailmassa.” ja ”Totuus ja katumus kuuluvatkin yhteen. Juuri siitä on kyse myös ekumeniassa: totuuden ja katumuksen välisestä yhteydestä.” Jälkimmäinen vähän yllättävä määrielmä mahdollistaa tässä kohdassa myös tärkeän soteriologisen eli ihmisen pelastumista koskevan asian liittämisen esitykseen. Ei ole senkään puolesta kenelläkään mitään sanomista.
Anteeksi Tomi, yritän kirjoitella näitä lähinnä itseironisesti. Pääasia on tämä havaintoni – niin kaukana kuin taivas on maasta, niin kaukana voivat puhe-/kommunikointitavat olla yhtäältä kirkollisella kattotasolla ja toisaalta seurakuntalaisen katutasolla.
” niin kaukana kuin taivas on maasta, niin kaukana voivat puhe-/kommunikointitavat olla yhtäältä kirkollisella kattotasolla ja toisaalta seurakuntalaisen katutasolla.”
Totta ja taivasten taivas on vielä teologisen tiedekunna eksegeettien 7:s taivas, josta siitäkin puuttuu ja on aukeamatta vielä tämä taso:
”Kuutio ja risti”
Kun avaamme kuution ristiksi ja annamme piirrämme ristin ympärille suorakaiteen ja annamme suorakaiteen lyhyemmälle sivulle arvon 888 eli Jeesus-nimen arvon ja piirrämme sitten suorakaiteelle diagonaalin eli halkaisijan alakulmasta vinosti yläkulmaan, niin voimme tällöin laskea, että halkaisijan pituudeksi tulee 1480 eli nimen Kristhos lukuarvo! Tämä diagonaali ja suorakaiteen alakulma ovat nyt kultaisessa leikkauksessa ja diagonaali ikään kuin ”pitkä keihäs” on lävistänyt ristin kyljen. Jeesuksen kyljen lävistänyttä roomalaista sotamiestä on perimätiedon mukaan kutsuttu Longinukseksi eli pitkäksi.Että kysymyksessä on pyhän geometrian kuvat ilmenee vielä siitä tosiseikasta, että kreikan sanan kylki eli pleuran lukuarvo on 666!Jos oletamme, että po. suorakaiteen lyhyt kylki on 666, niin tuolloin pitkä ja kylki on 888 ja diagonaali 1110. Suorakaiteeseen sisältyvien suorakulmaisten kolmioiden kylkien pituus on näin ollen 1332 eli 12 x 222 tai 2 x 666. Jeesuksen sanonnan : ”Minä olen alpha ja omega” arvo lukutavasta alfa ja w on 1332 eli 2 x 666!
Otapa kynä ja mittaviivotin käteen ja piirrä yo. suorakaide risteineen ja hämmästy.
Lääkiksen kadit opettelevat tieteelliset nimitykset ja onnistuvat sitten lääkäreinä käyttämään sanoja , joita potilaat ei käsitä. Jolloin tilanne pysyy vain asiantuntijoiden käsissä. Teologit käyttävät samaa kaavaa ja ihmettelevät miksi se ei toimi kirkossa. Saarnassa kun on yksikin tieteellinen sana, jota ei perusteellisesti samalla avata pudottaa kuulijat heti kärryiltä. Joskus kuulee viittauksia joihinkin Raamatun kertomuksiin. Sellaisiin, joista kuulialla ei saata olla aavistustakaan mistä oli kyse.
Helposti ymmärrettävää selkeää suomea on kiva kuunnella.
Ja kuitenkinJumala on antanut alkuaan sanansa yhden mailman vaikeimman kielen heprean ja erittäin monimutkaisen ja tulkinnallisen kreikan kautta? Käännöksissä on sumeilematta teologisoitu eli vedetty mutkia suoriksi.