Ykseyttä etsimässä

Vuoden 2011 maaliskuussa yksitoista kirkolliskokousedustajaa allekirjoittivat edustaja-aloitteen. Aloitteessa esitettiin, että kirkkohallitus perustaisi työryhmän, johon kutsutaan erilaisia näkemyksiä ja perinteitä edustavia kirkon jäseniä keskustelemaan, toimimaan ja rukoilemaan, jotta ykseys kirkossamme voisi toteutua moniäänisyyden keskellä.  Halusimme rakentaa kirkkoa, jossa eri tavoin uskovat kirkon jäsenet voisivat elää saman kirkon sisällä katsoen enemmän siihen mikä meitä yhdistää kuin siihen mikä meitä erottaa. Kysyimme, onko mahdollista, että meillä olisi kirkko, jossa suostuisimme yhdessä kulkemaan matkaa kohti keskinäistä kunnioitusta erilaisista näkemyksistämme huolimatta.

Aloitteessa ehdotettiin, että yksi tapa rakentaa yhteyttä voisi olla jatkuva prosessi, jossa eri tavoin ajattelevat kohtaavat toisensa, jakavat näkemyksiään ja etsivät yhteistä tietä. Tällaiseen pro­sessiin sitoutumalla olisi mahdollisuus ainakin jossain määrin välttää tilanne, jossa eri näkemyksiä edustavat kirkon jäsenet keskustelevat keskenään vain median välityksellä, eivät samassa pöydässä. Vaikka ykseyden vaaliminen on erityisesti piispojen tehtävä, jokainen kirkon jäsen on omalta osaltaan vastuussa siitä, miten ykseys toteutuu.

Piispainkokous perustaa työryhmän

Kahdessa vuodessa aloite on kulkenut pitkän matkan. Kirkolliskokouksen yleisvaliokunta kokoontui vuoden 2011 elokuussa ja heitti pallon kirkkohallitukselta piispainkokoukselle. Marraskuussa 2011 kirkolliskokous lähetti aloitteen ”piispainkokouksen tutkittavaksi ja toimenpiteitä varten.”

Piispainkokous käsitteli asiaa ensimmäisen kerran istunnossaan 5.12.2011. Lähetekeskustelussa nousi esiin ajatus perustaa piispainkokouksen sisäinen valmistelu- ja koordinointityöryhmä pohtimaan ja suunnittelemaan kirkon sisäistä ykseyttä edistäviä toimenpiteitä. Keskustelussa nousi esille kirkon ykseyteen liittyvien haasteiden yhteys siihen, miten kirkossamme ymmärretään ja tulkitaan Raamattua.

Piispainkokouksen mukaan työn kirkon ykseyden edistämiseksi tulisi jäsentyä jo olemassa oleviin rakenteisiin. Toisaalta myös piispainkokouksella tulee olla oma, aktiivinen roolinsa asiassa. Tähän vaikuttaa niiden kysymysten luonne, jotka ovat lyöneet kiilaa kirkkomme jäsenten välille. Erottavat tekijät liittyvät useimmiten käsityksiin kirkon uskosta ja julistuksesta. Nämä ovat erityisesti piispainkokoukselle kuuluvia asioita. Myös herätysliikkeiden ja järjestöjen asema on keskustelun alla.

Vuosi sitten helmikuussa piispainkokous perusti työryhmän, jonka tehtävänä on esittää konkreettisia toimenpiteitä kirkon ykseyden edistämiseksi sekä aikatauluehdotus niiden toteuttamiseksi. Työryhmään nimettiin piispat Askola,  Luoma ja Vikström sekä asessorit Jouko Ala-Prinkkilä ja Sirkka Pylkkänen, kirkkoneuvos Huokuna, silloinen piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkonen sekä teologinen sihteeri Jyri Komulainen.

Vuoden 2010 jälkimaininkeja

Aloitetta edeltänyt vuosi 2010 oli monessa mielessä poikkeuksellinen kirkkomme lähihistoriassa. Samana vuonna kirkossamme järjestettiin kolme piispanvaalia: arkkipiispan, Helsingin piispan ja Turun piispan vaalit. Lokakuussa Ajankohtainen kakkonen esitti TV- ohjelman, jonka jälkeen kirkosta erosi yli 40 000 ihmistä enemmän kuin oli ennakoitavissa. Seurakuntavaaleissa luottamuselimet uudistuivat merkittävästi. Marraskuussa kirkolliskokous äänesti rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja heidän kanssaan. Kirkossa keskusteltiin. Kirkossa kiisteltiin. Kirkossa otettiin kantaa voimakkaammin kuin pitkiin aikoihin.

Viikko sitten jouduin yllättäen haastatteluun, jossa kysyttiin, onko aloitteen esiin nostama asia edelleen ajankohtainen. Onko tilanne kirkossa muuttunut? Jos on niin miten?

Asia on ajankohtainen, sillä kirkko menettää jäseniään. Kirkko on muutoksen virrassa. Kaikki koetellaan. Monet kirkon itsestäänselvyydet kyseenalaistetaan ja ne joudutaan uudelleen perustelemaan. Kipukohdaksi on noussut paitsi lähetysmäärärahojen jakaminen myös lähetystyön oikeutus.

Silti ilmassa on uudenlaista yhteyden etsintää. Kirkolliskokousvaaleissa vuosi sitten ehdokkaat kertoivat näkemyksistään selkeämmin kuin aikaisemmin. Opittiin ottamaan kantaa ja keskustelemaan yhdessä. Myös uuden kirkolliskokouksen ilmapiirissä on avoimuutta ja hakeutumista yhteistyöhän yli rajojen. Siellä täällä on myös järjestetty pyöreän pöydän istuntoja, joissa erimieliset ovat kohdanneet. Vaikuttaa siis siltä, että olemme hiukan paremmin oppineet sietämään keskinäistä erimielisyyttä ja keskeneräisyyttä.

Piispa Irja Askola on peräänkuuluttanut erimielisyyden etiikkaa: ”Siihen kuuluu hämmennyksen arvostaminen ja luottamus. Kaikkien uskontojen yhteinen tehtävä on nyt tarjota vaihtoehtoa ja osoittaa käytännössä arjen tasolla se, että erilaisuus voi oikeasti olla rikkaus ja voimavara.”

Huomenna alkava piispainkokous pohtii istunnossaan toimenpiteitä, joiden avulla voidaan vahvistaa kirkkomme sisäistä ykseyttä. Piispainkokouksen asettama työryhmä on saanut raporttinsa valmiiksi.

Jään mielenkiinnolla odottamaa työn tuloksia.