Yksiavioisuus on yhä enemmän tietoinen valinta. Näin toteaa Hesarin kolumnisti, kirjallisuuskriitikko Kyösti Niemelä (HS 27.9.). Yksiavioisuudella hän tarkoittaa sitä, että parisuhteen osapuolilla on lupa harrastaa seksiä ainoastaan yhden ihmisen, oman kumppanin, kanssa. ”Epäilemättä monet miehen ja naisen muodostamat pariskunnat elävät edelleen monogaamisesti ilman että asia on koskaan edes tullut puheeksi.”
Miksi asiaa siis tarvitsee edes nostaa puheeksi? Niemelä jatkaa: ”Media on kuitenkin puhallellut muutoksen tuulia. Viime vuosina on julkaistu jopa hämmentävän paljon juttuja polyamoriasta ja avoimista suhteista. Julkisuus muuttaa monogamian asemaa.” Siitä tulee näkyvämpää ja tiedostetumpaa (vrt. blogini 9.8.2018 Naimisiin, yksin vai kolmisin?).
Itse totean, että samalla jakolinjat vahvistuvat liberaalin, sukupuolineutraalin ja monenkeskisen seksuaalisen kanssakäymisen sekä toisaalta perinteisen, samaan puolisoon sitoutuneen avioliiton välillä.
Perhe on ihmisen turvallisuuden ja läheisten ihmissuhteiden kannalta pyhää maaperää. Kiilan iskeminen perhekäsitykseen aiheuttaa hajaannusta. Sitä ei ole vaikea havaita esimerkiksi kirkossa.
_ _ _
Minusta vaikuttaa siltä, että näkyvä osa toimittajakunnasta on omaksunut agendakseen perinteisten arvojen kiistämisen.
Tämä näkyy mielestäni esimerkiksi mies-nais –sukupuolijaon pääsääntöisyyden kumoamisessa tai uskonnon torjumisessa julkisesta tilasta. Vähemmistöjen oikeuksia on syytä ajaa, mutta tarkoittaako se enemmistön pakkoa mukautua vähemmistöjen ehtoihin? Esimerkkinä ehdotus lopettaa isänpäivän muistaminen kouluissa (vrt. blogini 7.12.2017 Kohti totalitaarista sukupuolettomuutta?)
Perinteisten arvojen kiistäminen voi näyttäytyä toimittajille itselleen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon sekä ihmisoikeuksien puolustamisena. Ovatko he samalla tietoisia siitä, että he saattavat edistää yhteiskunnan polarisaation jyrkkenemistä ja palvella siten – varmaankin tietämättään – esimerkiksi vieraan vallan intressiä heikentää Suomen ja Euroopan yhtenäisyyttä (vrt. blogini 27.9.2018 Edistävätkö hyväntahtoiset hölmöt perikatoa?)
_ _ _
Kyösti Niemelän kolumni Hesarin torstainumerossa Elämäntyyli-sivuilla herättää huomiotani. Se on poikkeus liberaalin median viljelemään näkökulmaan, jossa yksiavioisuus näyttäytyy tylsänä ja ilottomana. Onko se merkki Helsingin Sanomissa orastavasta kriittisyydestä yksiulotteista suvaitsevaisuusagendaa kohtaan (vrt. blogini 7.9.2018 Lyönti vasemmallekin poskelle?).
Ennen kaikkea yksiavioisuuden merkityksen esiin tuominen on tärkeää yhteiskunnan vakaudelle. Vanhempien pysyvä ja turvallinen suhde on paras tae heidän hyvinvoinnilleen sekä lasten kasvulle tasapainoiseen aikuisuuteen. Sen sijaan vaihtuvat ja sivusuhteet tuovat epävarmuutta sekä jännitteitä perheen elämään.
Kyösti Niemelän nosto yksiavioisuudesta tietoisena valintana on sukua sille, että myös kirkon jäsenyys on nykyisin tietoinen valinta. Ihminen joutuu perustelemaan itselleen ja muille, miksi valitsee niin kuin valitsee. Itsestäänselvyyksien kariseminen valinnoista johtaa myös pohtimaan ja perustelemaan valintojensa syitä. Tämä taas syventää sitoutumista valintoihinsa ja halua seistä niiden takana.
Jos sosiaalisen median tai vaikkapa TV-ohjelmien vaikutus ohjaa yhä useampia kääntämään arvonsa sallivuuden tai ajanhengen nimissä pois esimerkiksi yksiavioisuudesta tai kirkon jäsenyydestä, ei se vaikuta heihin, jotka ovat perustelleet itselleen oman kantansa. He pysyvät siinä.
Jos moottoritiehen lisätään yksi uusi turvallinen ajokaista erilaisille ajoneuvoille se EI tarkoita ettei muilla kaistoilla aivan perinteisiin ajoneuvoin saisi ajaa.
Onko mahdollista lisätä kaistoja siihen kaitaan tiehen, josta Jeesus puhui? Onko turvallista lisätä turvakaista?
Eli onko avoin tai moniliitto ok, kun yksiavioisessakin liitossa saa olla?
Pekka, minäkin kannatan ”perinteistä, samaan puolisoon sitoutunutta avioliittoa”. Sekä eri että samaa sukupuolta olevien parien perheissä.
Kun kenttäpiispa mielestään näkee uskonnon torjumista julkisessa tilassa, on itseironia huipussaan;)
Jutun kaava ja syy-seuraussuhteiden rakentelu muistuttaa muuten huomattavan paljon professori Puolimatkan mielipidekirjoitusta pedofilian laillistamisesta.
Edelleen pätee, että jos ei hyväksy homo-, lesbo-, poly- tai muuta kummallista liittoa, kannattaa välttää sellaiseen menemistä. Pakkoa ei ole eikä tule.
Perinteiset, yksiavioiset perheet saavat yhtä lailla osansa esim. alkoholi- ja väkivaltaongelmista ja kumppanien petollisuudesta. Vai onko tiedossa näyttöä siitä, että ei-perinteisissä perheissä kasvaminen on esimerkiksi lapsille haitallisempaa?
Olen täysin vakuuttunut siitä ,että yksiavioisuus on edellenkin hyvin suuren väestönosan ideaali. Perustelunani on psykoloogisesti determinoitu halu kokea todellinen rakkkaus ja se on mahdollista vain yhden henkilön kanssa kerrallaan.
Ongelma Yksiavioisuudessa on tunne-elämämme. Rakastuminen heikkenee kohti toverellista rakkautta. Hyvässä tapauksessa lojaalisuus ja toverellisuus on voimakas yhteensitova voima. Siitä huolimatta miehet kaipaavat välillä sukupuolista huippukokemusta haluamatta erota partneristaan ja naiset rakkastumiskokemusta , jollei vanhan partnerin ,niin uuden kanssa.
Tästä on todellakin seurauksena se että yksiavioisuus on valinta. Jos valitsee lojalisuuden partneriaan kohtaan ,niin samalla joutuu kieltäytymään matkan varrelle tulevista kiusauksista. Kun miehet syystä tai toisesta lankeavat, niin ne usein vähättelevät sen merkitystä . Ongelma on siinä että vaimo ei näe asiaa noin. Kun vaimo mahdollisesti tekee vastaavalla tavalla ,niin se on miehen itsetuntoa kastroiva kokemus ja hänen on todella vaikea antaa anteeksi vaimolleen.
Yksilöt eivät uhrtaa suhde-elämäänsä yhteiskunnan vakaudelle. Sellaisesta motiivista keskusteleminen on niin korkean ylätason puhetta, että se ei vetoa keneenkään. Se mikä vetoaa suhteiden parantamisiin on lapset.Pariskunnat yrittävät paikata suhdettaan lasten takia , mutta tämäkin motiivi tuntuu heikentyneen, kun avioero proseduurina on helppo vaikka siihen liittyvät tunnetekijät ovat vahvoja.
Kun katsoo avioerotilastoja, niin yksiavioisuus alkaa käytännössä koskea noin puolta avioliitoista. Hyvin suuri osa tulevista avioliitoista alkaa avoliitolla. Ne purkautuvat vielä helpommin kun avioliitot ja hyvin moni ehtii kokeilla useampia avoliittoja. Muun muassa lapsista syntyy n 40% ei-naimisissa oleville äideille , todennäköisesti suurin osa heistä elää avoliitoissa.
Massamedian mainostamat ”jännittävät” sukupuolisuhteet koskevat aika pientä osaa väestöstä. Niiden motiivina on illuusio sukupuolisesta huippukokemuksesta . Paljon puhuttu polyamoorisuus toimii huonosti. Syynä on psykologiamme. Yleensä on kyse miehestä , jolle sukupuolikokemukset ovat parisuhdetta kiihottavimpia. Naiset heidän ympärillään eivät viihdy haaremissa, vaan väistämättä syntyy vaikeita konflikteja luonnollisen mustasukkaisuuden aiheuttamana. Siis mustasukkaisuuskin toimii itseasiassa parisuhteen puolustajana
Nykyinen normi tuntuu olevan se että odotetaan uskollisuutta nykyistä partneria kohtaan , jos se ei toimi niin sitten erotaan ja etsitään uusi.
Ennustukseni on että valtaosa tulevaisuuden suhteista ovat parisuhteita, mutta mahdollisesti jo alusta alkaen sitoudutaan esimerkiksi 5-10 vuotiseen suhteeseen.Antropologi Margaret Mead ehdotti kymmenvuotisia avioliitoja.
Sekulaarietiikan pohjalta avioliito nähdään pelkästään puolisoiden välisenä sopimuksena seksuaalisen ulottuvuuden sisältävästä yhteiselämästä. Tällöin pidetään mahdollisena sopia yhteiselämän ehdoista, esim. siitä, minkälaisissa tilanteissa sivusuhde voi olla luvallinen, tai yhteiselämän kestosta, esim. määräaikaisuudesta. Kristillinen avioliitto ei kuitenkaan ole vain kahdenvälinen sopimus, vaan siinä aviolupaukset tehdään sekä toisilleen että Jumalalle, eikä liiton ehdoista voi sopia, vaan avioliitto on aina elinikäinen ja ehdottoman uskollisuusvelvoitteen sisältävä sitoumus.Koska ihminen on syntinen, ei noita lupauksia aina jakseta pitää, vaan langetaan sivusuhteeseen tai joudutaan niin vakavaan välirikkoon, että liito purkautuu. Tällöin on kuitenkin aina kyse siitä, että myös Jumalalle annettu lupaus tulee rikotuksi. Toki tällöinkään ei olla armon ulottumattomissa, vaan uuden alun mahdollisuus voi avautua, mutta yhtäkaikki rikottu avioliitto on epäonnistunut avioliitto.
Niin, me tiedämme kaikki millaisia oikeaoppiset aviosuhteet tulisi olla. Ikävä vain että elämän voimat meissä kunnioittavat vain osittain niitä ihanteita.
Hirn. ”Niin, me tiedämme kaikki millaisia oikeaoppiset aviosuhteet tulisi olla. Ikävä vain että elämän voimat meissä kunnioittavat vain osittain niitä ihanteita”.
Juuri näin. Raamatussa on paljon hyviä ohjeita avioliiton koossapitämiseksi ja myös tähän liittyen aviollisen uskollisuuden vaalimiseksi. Kun menemme Jumalan johdatuksella naimisiisn, Hän on kolmantena osapuolena liittoamme siunaamassa. Minulla on tästä hyvää kokemusta 32 vuoden ajalta ja mielenkiintoista on, että Jumalan siunaama avioliitto pysyy tyydyttävänä myös vanhoilla päivillämme.
Sitten, niin täss kuin muissakin asioissa, kun toimimme erillään Jumalasta, olemme omillamme, eikä siunauksesta ole samanalisia takeita. Avioliitto on Jumalan parhaita lahjoja ihmiskunnalle ja parhaimmillaan suurten siunausten lähde.
Markulle: Jos luit kommenttini viimeisen virkkeen tajuat varmaan, että elämän karuja realiteetteja en ole kieltämässä. En kuitenkaan voi sanoa elämän voimiksi sitä tosiseikkaa, että ihminen on heikko ja lankeemuksiin altis.
Oleellisin kysymys näissä lienee, että miksi jotkut ihmiset ovat niin tavattoman kiinnostuneita muiden elämästä, ja miksi he eivät luota ihmisiin siinä mielessä, että heidän käytännön mallinsa – esimerkiksi parisuhteeseen ja perhe-elämään liittyen – ovat juuri heille oikea ratkaisu?
Ja miksi kaikki vähänkään omasta näkökulmasta poikkeava nähdään uhkana? Homoseksuaalisuus on uhka, moniavioisuus on uhka, feminismi on uhka, vasemmisto on uhka ja listaa voi jatkaa loputtomiin. Aina se oma näkemys on ainoa oikea ja moraalinen, siitä poikkeavat muodostavat epävarman tulevaisuuden ja tärväävät ihmiskunnan.
Vaan jos näin ei olekaan. Entä jos esimerkiksi umpimielinen hetero- ja perhekäsitys loisikin epävarmuutta ja epäinhimillisyyttä? Syyllistämällä ihmisiä siitä, mikä kuuluu heidän identiteettiinsä tai perhekäsitykseen, aiheuttaa hyvin todennäköisesti vastakkainasetteluja ja epävarmuutta. Vain koska joku muu, jolle asia ei kuulu pätkän vertaa, ottaa asiakseen määritellä mikä on oikein ja mikä ei.
Jos sittenkin pitäisimme raamatulliset näkemyksemme ominamme, noudattaisimme niitä siinä määrin kuin parhaaksi katsomme, ja antaisimme muiden tehdä omat päätöksensä sen mukaan miltä heistä tuntuu. Koska niinhän sinäkin teet.
Marjaana Järvinen :”Entä jos esimerkiksi umpimielinen hetero- ja perhekäsitys loisikin epävarmuutta ja epäinhimillisyyttä?”
”Umpimielisen hetero- ja perhekäsityksen” puolisoni kanssa todeksi eläneenä olisin samaa mieltä kanssasi, jos elämämme todella olisi luonut ”epävarmuutta ja epäinhimillisyyttä” yhteiskuntaan. Sitä se ei ole tehnyt, vaikka ”poliittisesti oikeaoppiset” sanoivat 70-luvulla, että tuhoamme lastemme elämän jos hoidamme heidät itse. Emme varmasti ole olleet täydellisiä ihmisinä emmekä vanhempinakaan, mutta olemme kiitollisia siitä, että ”vastoin yleistä mielipidettä” ja ”pöksylähettiläiden julkista sanaa” otimme vastuun lapsistamme ja pidimme heistä ja monista heidän ystävistäänkin huolta kun he sitä tarvitsivat.
Jokainen saa elää niinkuin elää ja kenen kanssa haluaa. Ei siihen puututa, siis ihmisten henkilökohtaisiin valintoihin.
Mutta yhteiskunnallisilla instituutioilla on yhteiskunnallista merkitystä, ja aikuisten valinnat koskettavat aina myös lapsia.
Ja avioliittohan instituutiona oikeastaan puuttuu ihmisten itsemääräämisoikeuteen. Jos halutaan täysi vapaus, niin tämä instituutio olisi ensin lakkautettava… Luulen että tulevaisuudessa joko palataan perinteiseen avioliittokäytäntöön, eli huomataan ettei avioliitto koskaan voi olla täysin ”tasa-arvoinen”, tai lakkautetaan avioliitto kokonaan.
Samaa mieltä siinä, että ei pidä eikä voi määrätä toisia miten pitäisi tehdä tai ajatella. Myös kirkon pitää antaa itse päättää oppiaan ja käytäntöjään koskevista asioista.
Marjaana,
kiitos kommentista. Kysyt: ”Miksi kaikki vähänkään omasta näkökulmasta poikkeava nähdään uhkana?” En mielestäni katso asiaa vain omasta näkökulmastani vaan yhteiskunnan vakauden näkökulmasta.
Perheiden epävakautta ja hajoamista edistävät mallit eivät ole pelkkä yksityisasia. Siksi on oltava mahdollista yleisellä tasolla tuoda esille perheiden vakautta ja hyvinvointia edistäviä malleja.
Tästä esimerkki: Noin vuosikymmen sitten kirjoitin erään lehtiartikkelin ( ESS) johdosta, jossa rohkaistiin teiniäitiyteen. Totesin, ettei tähän malliin tule rohkaista, koska riskinä on äidin ja lapsen altistuminen köyhyyteen ja syrjäytymiseen. Nykyisin tämä on selvää ja yksinäisten teinien rohkaisemista lapsen hankintaan pidetään varmaankin lyhytnäköisenä.
On kokonaan eri asia, jos nuori nainen on päätynyt tähän tilanteeseen tahtomattaan ja suunnittelematta, mutta on halunnut abortoimisen sijaan pitää lapsen.