Kriisitilanteet paljastavat yhteisön heikkoudet ja yksilön voimattomuuden. Myös gallupit mittaavat käsillä olevan ajan ongelmia kuten puolueiden kannatusta sekä kuluttajien luottamusindikaattoreiden neljää osatekijää (omasta taloudesta, odotuksista omasta ja Suomen taloudesta sekä rahankäyttöaikeista kestotavaroihin). Mihin vastaukset perustuvat? Merkittävän avauksen keskusteluun teki kahden ministeriön asettaman koronaselvitysryhmän professorijäsen todetessaan yhteisön ”tiedon säännöstelyn olevan keskeisen (poliittisen) vallankäytön välineen”. Jos yhteisön itsensä asettama koronaselvitysryhmä kokee tarvitsemansa tiedonsaannin mahdottomaksi voi kysyä, mitä arvoja yleiset gallupit mittaavat ja mihin niiden julkistamisella pyritään.
Yhteiskunnat asettavat kansalaisilleen tiettyjä velvoitteita. Vastavuoroisesti kansalaiset odottavat yhteisönsä huolenpitoa ahdingossaan. Kysymys on jokaisen osalta vähintään ihmiselämän pituisesta aikajänteestä. Yhteisön ja yksilön keskinäistä riippuvuutta voidaan lähestyä jo aiemmin käytetyn vertailun avulla. Vertailussa yksi maitotila, joka viiden koko- ja yhden osa-aikaisen työntekijän voimin vastaa viidennestä (20 %) koko Suomen maitotuotannosta (HS 24.3.2019), tarkoittaa, että koko maan maitotuotanto on tarvittaessa tuotettavissa viiden maitotilan ja niiden 25 koko- ja 5 osa-aikaisen työntekijän voimin. Näin runsas 5000 maitotilaa voidaan (5 888 maitotilaa 25.09.2019) työvoimineen vapauttaa tehtävistään. Toisen ajankohtaisen vertailun muodostaa tehdasmaisesti toteutettujen marjatilojen tuhansiin nouseva työvoimatarve. Erityisesti on suosittu ukrainalaisia työntekijöitä, joille – suomalaisista työttömistä viis – sanotaan maksettavan samaa sopimustenmukaista palkkaa kuin suomalaisillekin. Se ei kuitenkaan estä tuottajajärjestöjä ja työnantajaliittoja esittämästä ao. ministeriölle, että ”maataloustyössä voisi saada kuukauden ajan palkkaa, jota ei vähennetä työttömyysedusta” tai että erityisjärjestelyin palkkatukea maksettaisiin kaikille lomautetuille, opiskelijoille ja kotiutuville varusmiehille tai että irvokkaasti työkokeilunimikkeellä (Työkokeilun käytännöt ja säännökset – TE -palvelut) ohjattaisiin työttömiä maatiloille (HS 30.4.2020). Voidaanko siis kuvitella marjatilalla mansikkaa leuan alta rapsuttavan työttömän tai työhön kuntoutettavan suunnittelevan samalla ”alan tai ammatin vaihtoa”, pohtivan ”kiinnostaako ala tai ammatti tai onko jokin tietty ala tai ammatti mahdollinen”, ”olisiko yrittäjyys sopiva uravaihtoehto” tai ”onko hänen osaamisensa ajan tasalla” kuten virallinen työkokeilu edellyttää?
Tilastokeskuksen mukaan maamme keskipalkka on 3100 (vrt. postin ent. toimitusjohtajan 82 500) euroa/kk. Ukrainassa keskipalkka on noin 300 euroa/kk. Ero on jopa 10-kertainen. Jokainen kykenee laskemaan montako kuukautta ukrainalainen elättää itseään esim. 1000 euron palkalla omassa maassaan. On epätodennäköistä, että heille maksetaan suomalaisittain sopimustenmukaista palkkaa. Keskeisintä kysymyksessä on kuitenkin se, että maassamme niin maito- kuin marjatiloillakin sekä keskitetyissä kaupparyhmissä tietoisesti pyritään säästö- mutta tosiasiallisesti ahneudesta johtuvista syistä yhä suurempiin kokonaisuuksiin pientilojen ja -yritysten sekä niissä työskentelevien ihmisten kustannuksella. Seurauksena on rakenteellinen työttömyys sekä riippuvuus halpatyövoimasta siltä osin kun itse tuotantoa ei siirretä alhaisempien työvoimakustannusten maihin.
Sodanjälkeisen ajan maatamme on hallituskokoonpanosta riippumatta asteittain johdettu yhä korporatiivisemmaksi, joka malli luotiin 1920-luvun fasistisessa Italiassa. Työllistävien, elinvoimaisten ja koko maaseutua asuttuna pitävien pientilojen ja -yritysten tukemisen sijasta perinteiset puolueet, suuryritykset, ay-liike, pikavoittoja tai säästöjä tavoittelevat järjestöt tai kunnat sekä sijoittajat ovat ajaneet maamme tilaan, jonka ahdinko paljastuu raadollisimmin työttömyyden, pandemioiden ja vanhustenhoidon kriiseissä. Koronaselvitysryhmän professorijäsenen huoli tiedon säännöstelyn muodostumisesta keskeiseksi vallankäytön välineeksi vaikuttaa perustellulta.
Suomi ja Ukraina ovat osa kokonaisuutta, jakamatonta maailmaa. Jos emme kykene ymmärtämään kokonaisuutta, miten kykenemme erottamaan oikean väärästä? Oikeudenmukaisuus edellyttää konkreettisten syy- ja seuraussuhteiden tajuamista. Sen vuoksi meidän on etsittävä ensin uutta yhteisöllistä järjestelmää (uskonnollisesti Jumalan valtakuntaa), kansallisuusrajat ylittävää oikeudenmukaisuutta (uskonnollisesti vanhurskautta), minkä (siis järjestelmän ja oikeudenmukaisuuden) ohessa kaikki muukin sosiaalinen hyvä (uskonnollisesti mitä syötte, juotte ja millä itsenne vaatetatte) teille annetaan. Järjestelmän muutos ilman yksilöä ei kuitenkaan ole mahdollista. Yksilön velvollisuus on ottaa ensimmäinen muutokseen johtava askel.
Oikein mukava lukea tasokkaasti laadittu blogi uudelta kirjoittajalta(?). Kiitos tilannearviosta, johon on vaikea sanoa poikittaista sanaa, tässä maailmassa eivät nallekarkit todellakaan mene tasan. Ukrainalaisten esille ottaminen liippaa kovasti läheltä, tuosta maasta tulevien marjanpoimijoiden kanssa on taas mukava pelata jalkapalloa. Ja vähän Raamatustakin jutella, jos ja kun yhteinen kieli löytyy.
Viimeisessä kappaleessa tuli sitten analysoinnin päätteeksi viittausta suuntaan, johon meidän tulisi epäilemättä edetä. Ilmeisesti poimit Raamatusta Jeesuksen vuorisaarna-ajatuksen ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan” ja siihen liittyvän lupauksen ”niin teille annetaan kaikki tämäkin”. Mat6:33)
Totesit, että ”Järjestelmän muutos ilman yksilöä ei kuitenkaan ole mahdollista. Yksilön velvollisuus on ottaa ensimmäinen muutokseen johtava askel.”
Tarkoititko, ettei Jumalan valtakunta tule, jos me emme kykene parempaan? Vai tuleeko se meidän onnettomista ratkaisuistamme huolimatta – tai oikeastaan niiden vuoksi?