Yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden

Kuvassa muutama kotikirjastoni Raamattu. Kotonani on useita satoja Raamattuja noin puolentoistasadalla eri kielellä. Jos Herra suo, niin järjestän Someron kaupunginkirjastossa ison raamattunäyttelyn 1.3. – 29.3.2018, johon asetan näytteille erilaisia Raamattuja eri kielillä sen mukaan miten kirjaston näyttelytilat sallivat.

Sunnuntai 25.02.2018
2. paastonajan sunnuntai, latinaksi Reminiscere
Rukous ja usko
Evankeliumi: Luuk. 7:36-50

Otan esille kaksi näkökohtaa: syntien anteeksiannon ja pelastavan uskon. Kaikki muu on vain selitystä, jotta evankeliumin sanoma pääsee selvemmin esille.

Paikkakunnan merkkimies on kutsunut Jeesuksen kotiinsa. Väki asettuu pöydän ääreen. Itämaiseen tapaan asetutaan pitkäkseen makuualustoille vasen käsi ylävartaloa kohottaen ja jalat pöydästä poispäin, kolme pöytää U-kirjaimen muotoon asetettuina tarjottavia esillä pitäen. Palvelusväki pääsee tuomaan syötävän vieraiden eteen ja väki pääsee nauttimaan isäntäväen suomista herkuista.

Tapahtuu yllätys. Muuan nainen tulee paikalle. Hän asettuu Jeesuksen jalkojen ääreen. Hän pesee ja voitelee Jeesuksen jalat. Hän itkee ja kyynelet valuvat Jeesuksen jaloille. Hiuksillaan hän kuivaa jalat. Voiteluun hän käyttää arvokasta hajustetta.

Ele kertoo suuresta välittämisestä. Nainen ilmaisee kunnioittavansa Jeesusta. Tilanteeseen tulee kuitenkin yllättävä käänne. Isäntä on ollut huolestunut paikalle tulleen naisen maineesta. Tämä nimittäin oli tunnettu huonomaineisesta elämästään. Häntä pidettiin suurena syntisenä.

Jeesus nostaa ”kissan pöydälle”. Hän lausuu ääneen sen mikä isäntää vaivasi. Tilanteen jännitykseen puututaan ajoissa ennen kuin ongelmat pääsevät vahingoittamaan ihmisten mieltä. Keskustelu syvenee. Se tavoittaa todelliseen hengelliseen syväpuhutteluun.

Kaikkien yllätykseksi Jeesus lausuu vertauksen joka kertoo Jumalan suuresta armosta ja laupeudesta. Siinä kerrotaan miten Jumalan hyvyys kuuluu myös tälle kaupungin halveksimalle tulijallekin, jopa enemmän kuin talon isännälle. Armo kuuluu kaikille.

Keskustelun suurena avainsanana on Jeesuksen naiselle lausuma anteeksiantamus: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

Jeesus on anteeksiantamus. Hän yksin, ei kukaan muu. Hänen armonsa on rajaton. Hänen rakkautensa ääretön. Hyvyytensä mittaamaton. Hän on Vapahtajamme. Hänen laupeuteensa saa panna luottamuksensa.

Usko on toivonsa panemista Jeesukseen. Usko ei ole ihmisen oma teko tai suoritus. Usko on Jeesukseen turvansa panemista, luottamusta Vapahtajamme täydelliseen ja kokonaisvaltaiseen sovintotyöhön. Kaikki on täytetty hänessä. Kaikki on valmiina meitä varten. Kaikki annetaan lahjaksi.

Tämän luottamuksen Jumala oli naiselle ojentanut ja Jeesus lausui sen julki: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”

Kirkkomme tunnustus 25.6.1530, Augsburgin tunnustus, sanoo meidän vanhurskauttamisestamme näin:

IV Vanhurskautus

Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss; Room. 4:5)