Kuulemme väsymykseen asti puhetta ongelmista. Puhe kohdistuu ennen kaikkea nuoriin. Heille tarjotaan mm. stressiterapiaa aiheena ”mikä on elämän tarkoitus”. Mitä se on ja kuka sitä opettaa? Eikö yhtenä lähestymistapana voisi käyttää maailman- ja ihmiskuvan-käsitettä. Maailmankuva, oli se kuinka väärä hyvänsä, ei koskaan sairastu. Sen sijaan ihmiskuva, jos se on ristiriidassa poliitikkojen tai jatkuvaa kasvua eli ahneutta edustavien tavoittelijoiden maailmankuvan kanssa, ei voi olla sairastumatta. Jos yksilöllä ei ole ympäröivien rakenteiden suhteen muuta vaihtoehtoa hän ahdistuu ja viime kädessä sairastuneena menehtyy itse ja/tai tuhoaa toiset.
Puuttumatta siihen, mitä 1940 – 1980-luvuilla syntyneet ovat kyenneet antamaan lapsilleen ja lastenlapsilleen, olemme ihmiskuntana kiinnostuneet niinkin suurista kysymyksistä kuin mistä me tulemme ja mihin olemme menossa jopa huvittavuuteen asti (vrt. HS 2.12.2023 ”Mihin Suomi, EU ja maailma ovat menossa? Eero Heinäluoma, mukana myös Jutta Urpilainen”). Aidoimmillaan kysymys on sellaisesta maailmankuvasta, jota fyysikot ja kosmologit pyrkivät selvittämään maailmankaikkeuden järjellisten ja järkähtämättömien lainalaisuuksien avulla niin itselleen kuin muillekin. Niin hassulta kuin väite saattaa kuulostaakin juuri heidän työnsä välttämättömät sivutuotteet – tekoäly sekä kännykät ja tietokoneet kaikkine peleineen – ovat ahneitten, jatkuvan kasvun apostolien avulla synnyttäneet tarkoituksettoman todellisuuden, jonka kestäminen saattaa jopa vaatia huumeiden käyttöä.
Puhuttaessa maailmankaikkeuden järkähtämättömistä lainalaisuuksista nojaudumme ihmiskunnan parhaimpaan auktoriteettiin, tieteeseen. Se, mistä massat innostuvat, ovat tieteen sivutuotteita. Järkkymättömät lainalaisuudet eivät kuitenkaan löydy ainoastaan maailmankaikkeudesta, vaan jokaisesta yksilöstä. Psykologia kertoo perinnöllisten tekijöiden 62 %:sti selittävän koulumenestyksen. Ympäristön eli koti- ja kouluolojenkin vaikutus jää vain 26 %:iin. Vielä enemmän perimän on arvioitu vaikuttavan ”eloisuuteen, reagoimisherkkyyteen tai perusvireeseen”.
Tarkastellaan asiaa miltä kannalta hyvänsä havaitaan jokaisen yksilön noudattavan ainakin tiedostamattaan järkähtämättömiä lainalaisuuksia. Psykiatria kertoo yllättävistä skitsofreniapotilaitten ihmeparantumisista. Ne ovat aina jääneet väliaikaisiksi ja katsottu johtuneen ihmisessä piilevästä elinvoimasta. Nimittäin ”potilaan joutuessa tekemisiin todellisen vaaran kanssa luopuu tiedoton mieli kuvitelmistaan ja alkaa taistella elämän puolesta”. Tuolla järkähtämättömällä perustalla on nimikin, elämä, joka itsessään ei sairastu. Sairaudet johtuvat usein vääristä yksilöllisistä tai yhteiskunnallisista elämän valinnoista. Huumeet auttavat luomaan väliaikaisen, ”hyvänolontuntuisen” keinotodellisuuden.
Yksilön elämä koostuu kasvatuksesta, opetuksesta, koulutuksesta ja työstä. Tuo noin 70- vuotinen jatkumo käsittää ajan lapsuudesta vanhuuteen. Jos jatkumoa lähestyy sen loppupäästä, työstä ja ansaitusta eläkkeestä käsin, se näyttäytyy usealle nuorelle näköalattomana. Pelkästään alhainen syntyvyys, palkkaeriarvoisuus, työttömyys, vain tulonsiirroilla elämisen häpeällisyys tms. kertovat jo paljon. Antavatko ne vastauksen kysymykseen; ”mikä on elämän tarkoitus”. Ei ole salaisuus – työstä puheen ollen – että taloustieteilijä J. M. Keynes (1883-1946) jo 1930-luvun lamavuosina uskoi yhteiskuntaan, jossa vuonna 2030 hänen lastenlapsilleen ”riittää 15 tunnin työviikko, jotta kaikki voivat elää hyvinvoinnissa”. Jokainen voi arvioida, minkä vahingon rakenteellinen itsekkyys aiheuttaa sadoilletuhansille työtä ja sen mukaan ihmisarvoa vaille jääville kansalaisille. Et ole vain työtön vaan tunnet olevasi ihmisenä tarpeeton.
YLEn uutisointi teki mielenkiintoisen rinnastuksen. Siinä tarkasteltiin keskenään yhtäältä itsekkyyttä terveydenhuollon ongelmana sekä toisaalta lääkäripulaa, lääkäriliittoa ja lääkärien vääristynyttä palkkakehitystä ongelman osa-aiheuttajana. Sen mukaan pelkästään lääkärien ostopalveluihin käytetyillä yhteiskunnan varoilla kyettäisiin vuosittain kouluttamaan 1 000 lääkäriä kansalaisten vaivojen ratkaisijaksi, mitä lääkäriliitto puolestaan vastustaa. Ay-toiminnalle on luonteenomaista oman jäsenistönsä eikä suinkaan yhteiskunnan eli kansalaisten etujen ajaminen. Sadat tuhannet kantavat sen seuraukset ruumiissaan ja mielessään, johon terapia olisi tarpeen.
Kasvatuksen, opetuksen, koulutuksen ja työn jatkumo ei voi polkea paikoillaan. Se vaatii niin yksilön kuin yhteiskunnankin jatkuvaa muutosta. Siinä ei vain tulla joksikin kuten lääkäriksi, ay-mieheksi tai lastenhoitajaksi. Siinä pyritään pikemminkin niiden kaltaisiksi, jotka luonteeltaan rohkeina – esim. 15-tuntista työviikkoa eli työn, työajan ja siihen liittyvää palkkausta tavoitellessaan – sanovat itsensä ryvettämisen uhallakin edes pyrkivänsä ”hänen kaltaisekseen”.
Oulun seudun hyvinvointialue tekee ensi vuonna uudet päätökset huomattavan suuresta määrästä vanhuksia ympärivuorokautisessa hoidossa.
Näin todetaan päätöksien olleen vääriä, ja suhmuroidaan uudet laatukriteerit.
No, ryhmäasumisesta tulee uusi hoivan muoto, sinne ei katso hoitajamitoitus, missä todennäköisesti elämästä hiipuville tulee oma osasto, missä ei nesteytetä, ja huolinta katsoo elämästä poistumiseen.
Edelliseen omaiset tuskin pääsevät käymään, tuskin edes rymäytymisen muille petipaikoille.
Kirjoitan koska itse olen käynyt, kokenut, ja nähnyt hiipuvien osaston.
Kysymys on siittä kannattaako elämäänsä tappiin asti uhrata kansantalouden alttarille poliittisiin intohimoihin vaikko alkaa varhaisessa vaiheessa työstä pois jättäytymisessä.
Tulevaisuutemme vanhuksina on kurjaakin kurjempi, ja onko eläkkeesi pieni vai hiukan isompi, sillä ei ole merkitystä koska huonokin hoiva vie kaiken.
En kehtaa tähän laittaa mitä maksaa ympärivuorokautinen hoito palveluineen kenellä se on varaa ostaa.