Uutisen mukaan Espoossa on sovittu, että seurakuntien edustajien pitämien koulun päivänavausten tulee olla yleissivistäviä. Ne eivät siis ole hartauksia. Hartaudet ja vastaavat järjestetään kirkollisissa tiloissa niitä kaipaaville.
Espoon seurakuntien sivujen mukaan 55 % espoolaisista kuuluu kristilliseen kirkkoon, suomen- ja ruotsinkielisistä 68 %. Tältä pohjalta järjestely lienee syntynyt ja vaikuttaa järkevältä. Ja lisäksi siitä, että koulu on opetuslaitos eikä julistuslaitos.
Jos olisin pappi, mietiskelisin järjestelyä kuitenkin hieman. Olisin koulutettu ja vihitty ynnä palkattu pitämään hartauksia ja vastaavia, mutta minut juuri tällaisiin omistautuneena kutsuttaisiin jonnekin hoitamaan tehtävääni siten, etten saa hoitaa sitä. Miksi pappi kutsutaan, jos hän ei saa olla pappi?
Ehkä juuri siksi, että hän vain on pappi. Se mitä hän sanoo, on lopuksi sivuseikka. Tärkeintä on, että hän on paikalla, ikään kuin muistutuksena siitä, että jossakin toisaalla hänet voidaan tavata sinä minä hän on.
Yhteiskunnassa on monia muitakin aloja, joilla papit toimivat lähinnä olemalla paikalla ja tämä on perusteltua.
Tällainen yleinen ja tärkeä osallistuminen on jopa niin laajaa, että usein kuulee pappien kirkoissa pitämiin saarnoihinkin kohdistuvaa arvostelua.
Ne ovat kuulemma vain yleissivistäviä esitelmiä ja jotakin tylsiä eksegetiikan luentoja eikä niistä voi sanoa kuten Nummisuutareissa: Olitko kirkossa kun Kurkelan Juho saarnasi? Siinä pojassa asuu Jumalan henki. Kahteen osaan hän jakoi saarnansa. Ensimmäisessä kuvasi helvetin kauhuja ja toisessa taivaan riemuja.
***
Kävin kansankoulua 1970-luvulla. Päivänavauksen piti yleensä luokan opettaja. Veisattiin virsi, kuten Siunaa ja varjele meitä, joka hieman Kummelin tenavatähtiparodiaa muistuttavista kurkuista karjuttuna sisälsi koomisiakin piirteitä. Usein jostakin kirjasta luettuun tekstiin sisältyi muistaakseni jotakin uskonnollista, mutta en muista siitä enää mitään.
Pappeja kävi koulussa harvoin, esimerkiksi oppitunnilla kertomassa, mihin kristityt uskovat. Joskus vieraili joku onnellinen kitararyhmä laulamassa hengellisen laulun, mikä tuntui lapsesta vähän oudolta ja hämmentävältä.
Uskontotunnit olivat kouluaikoina yleissivistäviä. Jos joku, lähinnä sijainen, yritti vakuuttaa oppilaita oman kantansa suositeltavuudesta, nämä kyllä kiusasivat hänet sellaiseen tilaan, että yritys tylpistyi alkuunsa. Vain joistakin kouluista kantautui tietoja uskonnonopettajan ympärilleen kokoamista uskonnollisista nuorisoryhmistä. Pääosin opetus oli samansuuntaista kuin historiassa ja äidinkielessä.
Myöhempinä kouluvuosina opiskeltiin lähinnä vieraita uskontoja, moraalioppia, joka ei ole uskontoa, mutta jota opetettiin uskonnontunneilla ja kirkkohistoriaa. Erityisesti kristillisten oppien läpikäyminen oli uskonnonopetuksessa jo 70-80-luvulla melko vaatimatonta. Raamatunkertomuksia tehtiin kyllä paljon tutuksi. Tärkeältä tuntui tietää Ukko Yli-Jumala, Khrisna ja se, että Nikaiassa oli ollut kirkolliskokous.
***
Raamatun tekstien läpikäyminen uskonnonopetuksessa onkin yleissivistävän aamunavauksen näkökulmasta kiinnostava asia. Yleensä katsotaan, että Raamatun tekstien tunteminen kuuluu yleissivistykseen eikä sinänsä edellytä uskonnollista asennetta niihin.
Joku pappi voisikin piruuttaan, mikäli näin saa papeista sanoa, lukea aina aamunavausvuorollaan Raamatun tekstejä ja todeta, että niitä hän virkansa puolesta tuntee ja sopimushan oli, että harjoitetaan yleissivistystä. Antaa maantiedon opettajan avata päivä maantiedolla ja liikunnanopettajan urheilutiedoilla.
Luomiskertomusta, Nooan arkkia tai Jobin kirjaa ääneen aamulla koulussa lukiessaan pappi voisi viitata siihen, että tässähän on vain yleistä Lähi-Idän kulttuurihistoriaa kyseessä, elämänpuuta ja Gilgamesh-eeposta, luulisi sen käyvän kaikille kanssavaeltajille. Että tässäpä teille yleissivistystä, tehkääpä hyvin ja koettakaa välttää parhaanne mukaan metafyysisiä mielteitä ja uskonnollisia tunteita.
Vastaavasti voisi jostakin epäuskonnollisen toimijan aamunavauksesta, joka noudattelee vaikkapa kymmenen käskyn tai vuorisaarnan opetuksia, tehdä valituksen aluehallintovirastoon uskonnon tuputtamisesta salaa ja yksinteoin kravatitta kaulassa tuottamuksellisesti aiheutettuna
Entä sitten, jos pappi pitäisi yleissivistävän aamunavauksen esimerkiksi erilaisten kukkien kasvuolosuhteista ja lopuksi sanoisi, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja niinpä toivotan siunausta päivääsi.
Olisiko tämä väärin, varsinkin, jos pappi sanoisi siunauksen toivotuksen olleen kulttuurinen ja yleissivistävä tervehdys, vähän samaan tapaan kuin tasavallan presidenttikin lausuu uudenvuodenpuheessaan tai sivistyskansan edustaja saksalainen sanoo grüss Gott tai ranskalainen Adieu eli ”jumalalle”.
***
Espoon ratkaisu tuntuu ihan järkevältä. Mutta liittyy siihen kysymyksiä ja jopa komiikkaakin, kuten yleensä julkista uskonnonharjoittamista koskevaan keskusteluun.
Se heijastaa monimutkaisuutta, joka lain suojaamaan uskonnonvapauden harjoittamiseen julkisessa tilassa liittyy. Lakihan ei näet suojaa sitä, mitä henkilö saa tehdä yksityisajallaan pimeässä ja salaa vaan sitä, mikä on julkisesti sallittua ja kiellettyä.
Itse Reaganin maassakaan ei ole koomiselta tuntuvalta järjestelyltä asian monimutkaisuudesta johtuen vältytty.
Yhdysvaltain Korkein Oikeus julisti joitakin vuosia sitten koulut uskonnonvapauden perusteella uskontoneutraaleiksi. Samalla se totesi, että koska koulujen oppilailla on kuitenkin uskonnonvapaus, koulujen tiloissa voi järjestää oppilaiden omia uskonnollisia tilaisuuksia, joita opettaja valvoo, mutta joita hän ei saa ohjata.
Lisäksi oppilaat käyvät lukuvuoden alussa ilmoittamassa kouluun uskontonsa pyhäpäivät, jolloin he eivät osallistu koulun toimintaan.
Uskonnon poistamisen seurauksena uskonto pesiytyi moniin kouluihin entistä hurjemmalla tavalla oppilaiden uskonnollisten kerhojen muodossa. Niitä saavat ulkopuoliset ja myös opettajat rahoittaa.
Niinpä esimerkiksi biologian opettajalta on kreationismin opettaminen biologian oppitunnilla kielletty, mutta jos hän on tämän suunnan fundamentalisti, hänellä on lakisääteinen oikeus ostaa oppilailleen kreationistista kirjallisuutta ja valvoa näiden kerhoa koulun tiloissa.
”… Espoossa on sovittu, että seurakuntien edustajien pitämien koulun päivänavausten tulee olla yleissivistäviä. Ne eivät siis ole hartauksia. ”
Vaikuttaa hyvältä sopimukselta.
Juuri niin. Uskonnot eivät kuulu sekulaarin valtion kouluihin.
Kouluista voisi uskonnon opetuksenkin poistaa. Se luon kielteistä suhtautumista kirkkoa ja kristillistä uskoa kohtaan. Parempi olisi, jos nuorilla ei rippikouluun tulessaan olisi mitään tietoa siitä, mistä kristinuskossa on kyse. Silloin opetus ei voisi lähteä liikkeelle enää siitä, että oppilaan ovat jo ihan hyviä kristittyjä ja opetuksen tarkoitus on vain vahvistaa nuoren käsityksiä. Silloin pitäisi lähteä liikkeelle ihan perusasioista. Nyt mennään viikossa läpi valtava määrä hengellistä aineistoa, joka menee nuorilta täysin pään yli.
Espoon sopimus herättää kysymyksiä siitä, minkälaisin ehdoin seurakunta tekee kouluyhteistyötä. Se perustelu, että näinkin saadaan seurakunnalle jonkinlaista näkyvyyttä, on kyllä ymmärrettävä. Se edellyttää toki sitä, että pappi käy koulussa aina virkapuvussa. Toisaalta papin puhevapauden rajoittaminen tuntuu pahalta, sillä pappihan on pappi ”aina ja kaikkialla”. Oma työkokemukseni sekä opettajana maalistuvassa koulussa että sittemmin seurakuntapappina onse, että kristilliset päivänavaukset ovat mahdollisia koulun johdon suostumuksella, jolloin koulun johdon vastuulle jää uskonnottomien oheisohjelman organisointi. Toisaalta moniuskontoisessa koulussa voisi puoltaa semmoistakin käytäntöä, että kaikilla oppilaskunnassa edustetuilla uskontokunnilla olisi omat esittelyvuoronsa siinä suhteessa kuin niillä on jäseniäkin. Tässä voitaisiin huomioida myös uskontokriitisten puheenvuorojen osuus. Tällainen järjestely voisi olla omiaan kasvattamaan suvaitsevuutta ja toisinuskovien kunnioittavaa kohtelua.
Kiellettinköhän samassa sopimuksessa mahdollinen kuulijan tarve pyytää synninpäästö, jos tämän yleissivistävän hartauden aikana kuulija kokisi tarvitsevansa sitä.
Mä ajattelen, että yhteiskunta on muuttunut ja tässä ollaan siirtymässä uusiin asemiin. Minun lapsuudessani evankelis-luterilaisella kirkolla oli monopoliasema koulujen uskonnollisten päivänavausten ja niissä välitettävien arvojen asettajana.
Nyt eletään hyvin toisenlaisessa yhteiskunnassa kuin 70- ja 80-luvuilla. Ymmärrän kirkon tarpeen ja halun olla mukana ja tehdä itsestään relevantti. Opetushallitus edellyttää, että kaikille oppilaille tarkoitettu ohjelma on koulussa uskonnollisesti sitoutumatonta. En näe siinä mitään juridista ongelmaa, jos seurakunta haluaa lähettää pappeja pitämään uskonnottomia yleissivistäviä aamunavauksia. Se on tietysti kunkin seurakunnan asia päättää, näkevätkö tällaisen toiminnan mielekkäänä itselleen.
Mä en kannata sellaista, että kukin uskontokunta kävisi vuorollaan julistamassa omia oppejaan kouluissa. Mielestäni perusopetus ei ole oikea foorumi tällaiselle. Mielestäni on parempi, että jokainen yksilö ja perhe osallistuu haluamaansa uskonnolliseen toimintaa omista lähtökohdistaan. Eri seurakunnilla kun on kuitenkin paljon erilaista toimintaa, johon voi lähteä mukaan.
Ei uskonnonharjoittaminen ole aikaan ja paikkaan sidottu. Missä kaksi tai kolme kristittyä ovat läsnä, siellä on kristus läsnä. Myös siellä Espoon aamunavauksessa. Jos kristitty tuntee tarvetta saada synninpäästön, sen pyytäninen ei katso aikaa ja paikkaa, eikä sitä ko sopimuksilla estetä. Pitäkää evankeliumi tarjolla hyvässä ja huonossa hetkessä kaikkialla.
Olen koko kouluikäni kuunnellut uskonnollisia päivänavauksia ja pakko tunnustaa, ettei kertaakaan tullut mieleen pyytää synninpäästöä. En usko, että olin ainoa lapsi siinä koulussa, jolle asia ei tullut mieleen.
Myönnän, etten tiedä, miten synninpäästöä pyydetään, mutta olettaisin että sen voi tehdä, vaikka päivänavaus tulisi koulun keskusradiosta. Oletan että sitä ei pyydetä opettajanhuoneessa mikrofoniin puhuvalta papilta vaan yläkerrasta. Näin olleen pidän itsestäänselvänä, ettei sellaista ole kukaan kieltämässä.
Mikäli sitten tulee tarvetta puhua synneistään papin kanssa, ymmärtääkseni koulutyö on Suomessa järjestetty siten, että oppilaat osallistuvat lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen ja papin kanssa puhutaan kouluajan ulkopuolella. En ole tietoinen, että mikään koulu rajoittaa sitä, mitä oppilaat vapaa-ajallaan tekevät. Eikä pidäkään rajoittaa.
Antti Järvisen kommentit panevat ihmettelemään onko hänellä mitää kokemusta luterilaisen kirkon käytännöistä. Synninpäästö on osa rippiä. Ns. yleinen rippi kuuluu messuun ja sanajumalanpalvelukseen. Yksityisrippiin ei välttämättä muuta kuulukaan kuin synnintunnustus, synninpäästö ja rukous. Mutta kouluhartauden kaltaisiin enemmän tai vähemmän vapaamuotoisiin toimituksiin se ei kuulu.
Minä ajattelen niin, että joku muu tiedekunta antaa enemmän yleissivistystä. Jos kirkko astuu samaan raamiin, niin kohta yleinen käsitys on, ettei kirkolla ole mitään erityistä sanomaa.
Parempi olisi, että näillä ehdoilla kirkon työntekijä ei osallistuisi päivän avauksiin puhumalla ”pyöreitä”. Samaa mieltä Laurin kanssa.
Kouluissa oppilaat tietävät millon on seurakunnan aamunavaus.
Nyt julkituodulla lausumalla hyvin voi olla paras kieltäytyä asiasta.
Itse kyllä voisin aiemmin tutuksitullutta käyttää yleissivistävänä.
Marxin 1840.tä luvun kirjoituksista kertaamalla saa yleissivistävää mainitsematta lähdettä.
Lopuksi sitten toivotus: Elämä olkoon Teidän kaikkien sydämessä tänäkin päivänä, ja toivon Teidän palvelevan toinen toistanne aina yhden päivän haasteissa. Sitä toivovat myös opettajanne.
Meinasipa unohtua; musiikin käyttöä ei kai vielä ole kielletty.
Näin yläasteelle sopisi yleissivistävään infoon hyvä kappale nuorisomusiikin puolelta katsomaan esimerkiksi kiusaamisen asiaa.
Kappaleen nimi ei nyt tule mieleen mutta ” On pitkä matka asemalta kouluun muistuu mieleen,..” Nuoremmat tavoittavat tämän hyvin puhuttelevan laulun helposti. Uusihan se ei ole.
Joten löytyihän mahdollisuutta tehdä yleissivistävä aamunavaus. Nuoret pappimme hyvin innostuvat ajatuksesta.
Positiivinen uskonnonvapaus on hyvää asiaa katsoa ja ymmärtää.
Valtiovalta ei halua kokonaan kieltää seurakunnan läsnäoloa kouluissa koska ala ja yläasteen oppilaat vielä hyvin tulevat rippikouluun.
Kuitenkin fiksuihin nuoriin mahdollisuutena kylvetty sana tuo politiikan mahdollisuuksiin ulottuvuuden lisää.
Tylsistyttääkö uskonnollinen inspiraatio nuorissa katsomista miten paljon mutta vaikutusta uskoisin olevan useampaakin omaa elämää hallitsevaan asiaan merkityksessä.
Valtiollisissa vaaleissa äänestysaktiivisuus on matalalla tasolla eikä nuorilla kirkollisissa sen parempi vaikka halutessaan saisivat nuoria neuvostoihin hyvin kun katsovat yhteistä asiaa.
Suomi on kuitenkin ollut luterilainen maa, joten olisi luonnollista, että luterilaisuus olisi jotenkin mukana. Meillä on siis ollut positiivinen uskonnonvapaus. Kaikki halukkaat ovat saaneet kuulla ja jokainen, joka ei halunnut
kuulla sai olla kuulematta.
Tämä on aika paikkakuntakohtaista, mutta erityisesti etelän suurissa kaupungeissa se alkaa olla aikamoinen vaiva kouluille siirrellä oppilaita eri tiloihin päivänavauksen ajaksi ja järjestää rinnakkaista ohjelmaa.
Muistelen myös, että lapsiasiavaltuutettu tai jokin muu vastaava taho on antanut lausuntonsa aiheesta. Se taisi koskea joulujuhlia jos muistan oikein, mutta lausunnon ydinsanoma oli se, että koulujen tulisi välttää sitä, että lapsia jaetaan eri ryhmiin heidän etnisyytensä tai uskontonsa mukaisesti.
Tilanne on monessa koulussa se, että kaikkein tarkoituksenmukaisinta on järjestää opetus ja muu ohjelma siten, että kaikki voivat siihen osallistua. Positiivinen uskonnonvapaus toteutuu sitä kautta, että jokainen saa kuulua haluamaansa uskontokuntaan ja osallistua sen järjestämään toimintaan. Uskonnon harjoittaminen ei ole perusopetuksen tehtävä.
Blogissa kerrottu espoolainen pyrkimys päivänavausten yleissivistävyyteen ei ole sinänsä mitään uutta. Aikanaan lainsäädäntö sekä peruskoulun että lukion puolella painotti, että päivänavauksen tulee myönteisellä tavalla liittyä koulun antamaan uskonnolliseen ja eettiseen kasvatukseen(muistinvarainen tieto), joten kai siihen sivistyksen jakamiseenkin pyrittiin. Nykyisin päivänavauksen sisältöä ei määritellä sen tarkemmin, mikä mahdollistaa asioista sopimisen Espoon tapaan.
Oma kokemukseni päivänavauksista, sekä kuuntelusta että niiden esittämisestä, on varsin pitkältä ajalta. Ja olen tehnyt saman johtopäätöksen kuin blogisti: kaikki uskonnollisuus on vuosikymmenten aikana olennaisesti vähentynyt. Yleissivistävyyden kasvusta en kyllä uskaltaisi sanoa mitään, koska useimmat opettajat (käsitykseni mukaan) pitävät heille osunutta päivänavausvuoroa pakkopullana.
Onkohan Espoossa nyt asetettu vastakkain yleissivistävyys ja Raamattu? Olen vahvasti sitä mieltä, että Raamattu tarjoaa paljon myös yleissivistystä muiden opetustensa ohella. Blogissa todettiin, että päivänavaukset “eivät siis ole hartauksia”, mutta ei kai muutama sitaatti Raamatusta tee päivänavauksesta uskonnollista julistusta? Eikä mitään hartaustilaisuutta rukouksineen ja lauluineen, joita aamuhartaudet ennen vanhaan sisälsivät.
Otan esimerkin. Jos siteeraa vaikkapa Jeesuksen esittämän kultaiseksi säännöksi kutsutun lauseen “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille,” meneekö yleissivistävyys pilalle väärän tietolähteen käytön vuoksi?(Mat7:12) Jos vielä alleviivaisi, että “fiksu neuvo, joka kannattaa ottaa huomioon tänäkin koulupäivänä”, syyllistytäänkö espoolaissopimuksen rikkomiseen? Raamattua kyllä mainostettaisiin ja joku voisi kiinnostua teoksesta lisää. Sekö olisi se paha juttu?
Tuossa aiemmin viitattiin mahdolliseen synninpäästöön päivänavauksen puitteissa, mikä nyt kertoisi hartaustilaisuuden olevan menossa. Samoin rukoukset keskusradion kautta tähtäävät muuhun kuin yleissivistykseen. Olen kuullut, että myös virsiä pidetään eräänlaisina rukouksina?
Espoossa on paljon päivänavauksen pitäjiä, ja joillekin heistä voi olla luontevaa sivistää nuoria vaikkapa Vuorisaarnan yleisesti hyväksytyin ajatuksin. Tai siteeraamalla viisaan kuninkaan Salomon kuolemattomia mietteitä. Myös Psalmeissa ja Sananlaskuissa on kohtia, jotka yleensä allekirjoitetaan kaikissa piireissä, vaikkei Raamattua muuten niin noteerata.
Espoolainen linjaus on siis jo nyt saanut aikaan ainakin täällä sen, mikä on myös hyvän päivänavauksen tehtävä: saada kuulijat pohtimaan asioita koulupäivän alkajaisiksi. Ja sellainen voi lisätä sitä yleissivistystäkin.
Toivonen: ”Jos siteeraa vaikkapa Jeesuksen esittämän kultaiseksi säännöksi kutsutun lauseen “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille,” meneekö yleissivistävyys pilalle väärän tietolähteen käytön vuoksi?(Mat7:12) Jos vielä alleviivaisi, että “fiksu neuvo, joka kannattaa ottaa huomioon tänäkin koulupäivänä”, syyllistytäänkö espoolaissopimuksen rikkomiseen?”
Ei syyllistyttäisi koska ns. ”Kultainen sääntö” ei ole Jeesuksen keksintöä, vaikka uskovaiset yrittävät sen itselleen Jeesuksen keksintönä omiakin. Kultainen Sääntö on ollut olemassa tunnettuna elämänohjeena useissa sekulaareissakin kulttuureissa jo kauan ennen Jeesuksen aikoja.
Pitäisi tietysti mainita ”Kultaisen säännön oike alkuperä
Kimmo: ”Ei syyllistyttäisi koska ns. ”Kultainen sääntö” ei ole Jeesuksen keksintöä, vaikka uskovaiset yrittävät sen itselleen Jeesuksen keksintönä omiakin.”
Jos kristinusko olisi yritys, se olisi aikamoisissa vaikeuksissa tekijänoikeushaasteiden kanssa. Ei ole ihan vain yksi tai kaksi asiaa tai ilmiötä, jotka se on haalinut omiksi ansioikseen mutta joiden alkuperä on todellisuudessa jossain ihan muualla.
Taitaa vaan olla niin, että ihmisen osalta tekijänoikeus kuuluu yksin Jumalalle.
Kosti se onki taas red herringin.
Seppo, it was a red herring and I fell for it, say חַוָּה.
Vasumäki: ” Taitaa vaan olla niin, että ihmisen osalta tekijänoikeus kuuluu yksin Jumalalle.”
Ja Jumalan/jumalien osalta ihmiselle.
Niinhän Ludwig Feuerbach kuvitteli.
Yleissivistävä sanana, voidaan käsittää hyvin monella tavalla. Mitä yleissivistyksen opetus on käytännössä, siinä taitaa olla monta eri tapaa, mitä lapsille opetetaan.
Pikkuhiljaa hävitetään Raamatun opetus, ja tilalle tulee ihmisen itse luoma maailmankuva, joka on opettajasta riippuen erilainen.
Luoja varjele meitä raamatunmukaisesta maailmankuvasta missä sikiöitä ja pikkulapsia hukutettiin ja poltettiin Jumalan toimesta elävältä.
Kauppinen: ”tilalle tulee ihmisen itse luoma maailmankuva, joka on opettajasta riippuen erilainen.”
Miten niin tulee? Noinhan se on ollut aina ja tulee niin kauan olemaan kuin Telluksella jonkin sorttinen sivilisaatio pippaloi.
Maailmankuvahan on mitä suurimmassa määrin kulttuuri- ja paikkasidonnainen ilmiö.
Kristinusko tunnustaa Jeesuksen opin, johon ei kuulu lasten tappaminen, Seppo on juuttunut Vanhaan Testamenttiin.
Lapsia kyllä tapetaan äitinsä kohtuun tänä päivänä, se ei Seppoa tunnu huolestuttvan.
Kauppinen: ”Lapsia kyllä tapetaan äitinsä kohtuun tänä päivänä”
Laillisesti abortoidut sikiöt eivät ole lapsia.
Eikös Jeesus kolmiyhteisenä Jumalana ollut sama kuin Vanhan testamentin Jahve eli Jeesus tappoi nuo lapset. Tämä on logiikka Kalevi. Ja eniten lapsia abortoi Jumala itse hukuttaen siköitä vedenpaisumukseensa ties kuinka monta sataa tuhatta.
Yleissivistävä sana – päivän tunnussana. Tänään se kuuluu näin. ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”
(Matt. 23:11-12). Maanantaina näin: ”Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.” (Ps. 51:19).
Tiistaina se kuuluu näin: ”Herran Sebaotin päivä iskee kaikkeen ylpeään ja korkeaan,
kaikkeen mahtavaan ja ylhäiseen, niin että se vaipuu maahan.” (Jes. 2:12) Helppo lukea koulussa kuin koulussa, paitsi että ajan henki on toinen.
Julistavien ja evankelioivien kristillisten aamunavausten aika on loppunut kouluista jo vuosia ellei vuosikymmeniä sitten. Joissakin kouluissa Espoon sopimuksen kaltainen ohjeistus välttää uskonnollista sisältöä on tullut koulutoimen johdolta tai rehtoreilta. Tulos on sama ympäri maata: uskonnollinen sisältö kuuluu koulukirkkoihin ja parhaassa tapauksessa seurakunnan työntekijöiden yhä harvemmin pitämiin puheenvuoroihin.
Isompi kysymys saattaa olla, jos me kirkon työntekijät käytämme nuo kirkkotilaisuudet jonkinlaisen ”yleisen uskonnon” tai hengellisyyden esillä pitämiseen ja luulemme tällöin pitävämme esillä evankeliumia.
Yleissivistävä kristillisen uskon ja Raamatun kertomusten esittely ei kai edelleenkään ole kielletty. Raamattu kun sitä paitsi on täynnä jännää ja opettavaista, jota voi pitää esillä kiinnostavalla ja neutraalilla tavalla.
Nyt olisi viimeinen hetki selkeän kotona tapahtuvan kristillisen opetuksen tukemiseen siellä, missä kristittyjä vanhempia vielä on. (Mainoskatko siitä, mistä voi ottaa mallia: SRK:n Kesäseuraradion lasten ja nuorten ohjelmat).