Eduskuntavaalien lähestyessä yliopistojen rahoitus on noussut puheenaiheeksi. Tällä kertaa tiedepolitiikasta toivoisi hieman euroja syvällisempää keskustelua. Tarjoaako Matti Vanhasen (kesk) hallituksen nopeasti valmistelema vuoden 2010 yliopistolaki puitteet menestyville yliopistoille 2020-luvun Suomessa?
Mielestäni ei. Rahoituksen pitkäjänteisyys on kadonnut ja tiedeyhteisöistä on tehty suuryrityksiä, joita johdetaan kuin mitäkin Wärtsilää. Yliopistolaiset muistavat eron ennen ja jälkeen nikkareidensa ”fantastiseksi” hehkuttaman uudistuksen. Siinä missä yliopistoja johdettiin aiemmin demokraattisesti, valta on nyt keskittynyt dekaaneille ja ulkopuolisista jäsenistä koostuville hallituksille.
Suurimman jäljen pieleen mennyt laki teki kuitenkin rekrytoinnin avoimuuteen. Kun viroista tuli toimia, läpinäkyvyys katosi siitä, keitä kovasti kilpailtuihin opetus- ja tutkimustehtäviin valitaan. Toisin kuin ennen juridista valitustietä ei ole, jos hakija kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti arvioiduksi. Kun käytetään julkisia varoja, läpinäkyvyys on vähintä, mitä voidaan edellyttää.
Työhyvinvointikyselyt kertovat omaa karua kieltä siitä, miten työntekijät näissä ”markkinaopistoissa” voivat. Pahoinvointi heijastuu tutkimuksen ja opetuksen laatuun. Vaikka monissa hallitusohjelmatavoitteissa korostuu lisärahoituksen tarve, pelkästään rahaa kaatamalla Suomen korkeakouluja ei nosteta maailman huipulle. Epäonnistuneen yliopistolain valuviat johtamisessa ja rekrytoinnissa on pakko korjata.
Seuraavan hallituksen ohjelmaan tulee saada yliopistolain uudistaminen työhyvinvoinnin näkökulmasta.
Mielipidekirjoitus ”Yliopistolain remontti saatava hallitusohjelmaan” Turun Sanomissa 19.12.2022 https://www.ts.fi/lukijoilta/5853365
”Kirkon vammaistyön neuvottelukunnan puheenjohtaja Jukka Sariola”.
Hieno on kuulla, että tällainen toimikunta on. Onko jopa tuore? Monesti vammaisia pidetään palvelun kohteineina, Mutta monet vammaiset voisivat myös palvella asiatuntijoina kirkoissa ja lähetyskentällä oleville henkilöille, jotka tekevät työtä vammaisten parissa. Ja vaikkapa tukihenkilöummiksi tai kirjevaihtokaveriksi. Ja jos kykenee lähtemään lähetyskentälle, niin sinne. Jos tasa-arvosta puhutaan vain, eikä toteuteta asioita kontrettisesti vedoten rahapulaan, ei ihmettelemällä tasa-arvoa synny. Se syntyy arvostuksesta ja antamalla avoimesti mahdollisuuksia sekä luovaa rohkeutta ottaa vammainen mukaan projekteihin.
Tässä on aihe, josta toivoisi keskustelua ja vammaisten asioiden ajamista vähintään yhtä aktiivisesti kuin homolähetyksessä.
Mielestäni esimerkiksi ’vammaisen oikeus työhön ja palkkaan’ olisi ajankohtainen aihe vaikuttamiselle.
Hyvä juttu, että kirkossa herätään huomaamaan, että tasa-arvokeskustelua on syytä laajentaa ja avartaa, sillä maassamme on yhä monia ihmisryhmiä, joihin tasa-arvoinen kohtelu ei vielä ulotu.
Tuire on tasan oikeassa.
On hienoa, että kirkko on viimeinkin havahtunut keksimään maailmassa olevan muitakin vähemmistöjä, kuin homot, jotka ovat niin näkyvästi esillä jo mediatukijoittensakin kautta.
Tuntuu kuin jo useita vuosia homot olisivat ainoa vähemmistö, mistä kirkko on rumpua paukuttanut.
Vammaisuus on vähän karu aihe. Vaikka itsellänikin on kehityshäiriöitä johtuen äidin päihteidenkäytöstä, niin silti kovin vaikeaa olisi kuvitella olevansa vammaisen lapsen isä. En suvaitsisi sitä, että lapsi ei voisi elättää itseään teini-ikäisenä, joten tuskin olisin kovin empaattinen vammaista lasta kohtaan, vaikka miten olisi omaa verta. Vammaisen lapsen syntymä olisi rankka paikka, sillä vaikka miten haluaisi rakastaa lastaan, niin sisimmässään tietäisi, että kätkytkuolema olisi parempi kuin mahdollinen elinikäinen huoltotaakka.
Sikiöseulontakaan kun ei takaa kaikkea, joskus elämä tuo ikäviä yllätyksiä.
”Yksityisluonteisista oikeuksista ja velvollisuuksista päättäminen ” .
Kaiken julkisen toiminnan perimmäinen tarkoitus on elinvoiman , terveyden , hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistäminen yhteiskunnassa.
Suomi ratifioi YK:n kaikkien henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimukseen , jotka on vahvistettu ihmisoikeussopimuksessa kaikille ihmisille.
Julkisella vallalla on PL 22 § :ssä yleinen ihmisoikeuksien ja perusoileuksien toteuttamisen turvaamisvelvoite . Valtiovallalla on ensisijainen ja viimekätinen vastuu ja evankelis-kirkko seurakuntineen , ns välillisen julkishallinnon orgaanit , ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutumisessa.
Miten edellämainittuja seikkoja painotetaan, missä järjestyksessä ja mitä keinoja käytetään eri kansalaisryhmien kohdalla .
Yhteiskunnan koventuvista asenteista , joiden mukaisesti ihmisistä pyritään saamaan mahdollisimman suri hyöty. Julkisyhteisöllä on kätettävissään päätöksentekijöiden ja heidän lähipiiriensä runsaat resussit ja vaikutusvalta . Näin ollen päätöksenteon valvonta ja vastuu on jokaisessa ihmisyhteisössä , sen oikeus – ja yhteiskuntajärjestyksestä , talousjärjestelmästä , arvoista , ideologisista ja uskontunnustuksista riippumatta.
Suomi on tehnyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen , joka koskee suullista käsittelyä . Laillisuuden valvonnassa on kyse juuri hallinto toiminnan laillisuuden tutkinnasta. Hyvin hoidettuna nämä palvelevat yhteiskunnassa hyvinvointia ja menestystä. Kirkon erotettua työntekijän laittomasti ja samalla lopettanut palkanmaksun , se ei palvele menestystä.
Tämän jälkeen kirkolla ei ole enää oikeutta vaatia henkilöä heidän osoittamaan työhön , eikä niitä varoja heidän käyttöön. PeL 10 § suojan lähtökohtana on , että yksilöllä on oikeus yksityiselämään ja työhön ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaiseen tai aiheetonta puuttumista siihen, tärkeämpää on menettelyn tosiasiallinen merkitys . Tämän vuoksi normikontrolilla koskeva oikeudenkäynti saattaa olosuhteista riippuen kuulua 6 artiklan soveltamisalaan.
TV:ssä on ohjelma nimeltään ”Toisenlaiset frendit”. Siitä käy ilmi, että myös vammaiset voivat elää hyvää elämää, matkustella jne. Näiden ohjelmassa olevien henkilöiden tietomääräkin vaikuttaa usein jopa suuremmalta kuin joidenkin ns. terveiden henkilöiden. Seuraan ohjelmaa, sillä sitä katsellessa tulee iloinen mieli, sillä henkilöt ovat niin positiivisia.
Tuire, Ari ja Salme, eihän tehdä tästä nyt kuitenkaan homoketjua?
En ole törmännyt sellaiseen kirkolliseen keskusteluun, jossa aiheena olisivat sellaiset teemat kuten
– voiko vammainen toimia kirkon virassa
– kuuluuko vammaisuus luotuisuuden vai langenneisuuden piiriin
– voiko vammaisen siunata vai siunataanko siinä syntiä
– pitäisikö vammaisilla olla oma parisuhdeinstituutionsa ja sitä säätelevä laki jne.
– pitäisikö erilaisuudesta seurata erilainen kohtelu, koska erilainen ei ole samanlainen
– epätasa-arvoa tulee aina olemaan, joten pitäisikö keskittyä evankeliumin levittämiseen ja jättää tasa-arvovouhotus vähemmälle
Vammaisuuden kohdalla kirkossakaan ei ilmeisesti pelätä sen sisälle tulevaa vaikeaa keskustelua tai keskustelua vammaisuudesta kristillisessä ihmiskuvassa. Joten edellytykset vammaisten tasa-arvon parantamiseen ovat hyvät, kun epätasa-arvoa ei ilmeisesti tarvitse kenenkään puolustaa vakamuksellisista syistä. Silti, kuten Katjakin toteaa, työtä vielä riittää ja asenne, jossa vammainen on objekti eikä subjekti on varmaankin valitettavan yleinen.
Jani, en ymmärrä mitä tarkoitat. Vammaisistahan tässä uutisessa on kyse.
Jani hyvä.
En ole myöskään huomannut, että vammaiset vaatisivat pääsevänsä avioliittoon samaa sukupuolta elävän kanssa.
Ari hyvä.
Toisaalta ei ole tarvinnut myöskään kai juuri kenenkäänmielestä keskustella siitä, saako vammainen ”toteuttaa vammaista elämäntampaansa” vai tulisiko jänen pidättäytyä siitä. Tai suorastaan hakeutua johonkin kristilliseen rukoiluterapiaan päästäksern eroon vammautumisestaan.
Suomessa vammaisten asiat ovat paremmin kuin esimerkiksi monessa Afrikan maassa, jossa vammaisuus on häpeä ja jossa heitä pidetään poissa näkyviltä.
Kuten uutisessa kirjoitetaan, vammaisten oikeuksia on pyritty parantamaan lainsäädännöllä.:’Meneillään oleva sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus vaikuttaa myös vammaisten ihmisten tilanteeseen. Muutoksia on tulossa esimerkiksi vammaislainsäädäntöön, kehitysvammaisten asumisohjemaan ja itsemääräämisoikeuslakiin.’
Vammaisuutta on monenlaista, niinkuin on vammaisiakin. Toiset pystyvät ajamaan ja puolustamaan omaa asemaansa, toiset eivät. Nyt taloudellisen tilanteen ollessa huono, on erityisesti syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei vammaisten oikeuksia vähennetä. Kirkolla yhtenä yhteiskunnan toimijana olisi tässä selkeä rooli.
Vammaisuus on usein sellaista, että ihmisen ei tarvitse tulla kaapista ulos kertomaan, että on erilainen.
Vammaisuus on voimakkaasti tasa-arvoon vaikuttava asia niin vammaiselle kuin hänen omaisilleen. Kyllä myös kirkon sisällä on esimerkkejä niin keskustelusta kuin konkreettisista tilanteistakin, joissa kysytään: Voiko vammainen toimia kirkon virassa? Myönteisiäkin esimerkkejä on.
Jani kysyy myös :’ pitäisikö erilaisuudesta seurata erilainen kohtelu’. Vastaus on vammaisen kohdalla kyllä.
Siinä mielessä, että moni vammainen tarvitsee erikoisjärjestelyjä voidakseen liikkua kodin ulkopuolella ja osallistua yhteiskuntaan tasavertaisena ihmisenä.
Jani kysyy edelleen:’ pitäisikö vammaisilla olla oma parisuhdeinstituutionsa ja sitä säätelevä laki’
Tuskinpa. Mutta monelle vammaiselle on perheen perustaminen ja oman seksuaalisuuden toteuttaminen hankalaa tai ylitsepääsemätöntä. Vamma jo sinänsä saattaa olla esteenä kontaktien luomiseen ja mahdollisen kumppanin kohtaamiseen. Ja lisäksi tulee esteeksi ympäristön asenteet ja varauksellisuus.
Ja edelleen Jani kysyy:’ epätasa-arvoa tulee aina olemaan, joten pitäisikö keskittyä evankeliumin levittämiseen ja jättää tasa-arvovouhotus vähemmälle’. Minun vastaukseni tasa-arvovouhotuksen jättämiseen on Kyllä.
Tuire, olen kanssasi eri mieltä ja toivon, että ihmisten yhdenvertaisuudesta jaksetaan vouhottaa jatkossakin. Sillä tavalla vammaisiinkin kohdistuva eriarvoinen kohtelu voi vähentyä. Asioista on jaksettava pitää melua. Ihmisten varauksellisten asenteiden muuttaminen vaatii työtä.
Toivon myös kovasti, että erilaisuusperiaatetta ja luomistahtoon ja Raamattuun vetoamista, joilla joidenkin ryhmien epätasa-arvoa perustellaan, ei tulla jatkossa soveltamaan vammaisiin ihmisiin kirkossa tai yhteiskunnassa. Tai että kirkko ei joskus tulevaisuudessa ota sellaista teologista kantaa, että vammaisuus on este täyteen osallisuuteen kirkossa.
Toivon myös, että yhdenvertaisuusperiaate kirkastuu tai pysyy ihmisten mielissä kirkkaana.