Ylistetty olkoon Herra!
Kunnia olkoon hänen pyhälle nimelleen!
Riemullista on häntä ylistää, tuoda esiin hänen suuruutensa.
Hän on yli kaiken korkea.
Hän, Kaikkivaltias, olkoon meidän Jumalamme!
Pyhä Kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki yhdessä persoonassa.
SUNNUNTAI 30.5.2021 Pyhän Kolminaisuuden päivä Salattu Jumala Ensimmäinen lukukappale: 4. Moos. 6:22–27
Kolmesti toistuu Herran nimi. Kolmena eri persoonana Jumala on itsensä meille ilmoittanut. Pyhän Kolminaisuuden päivän suuri sanoma on Jumalan ylistettävää kunniaa täynnä.
Siunaus ja ylistys kuuluvat yhteen. Kun Jumalalle annetaan kirkkaus ja kunnia, valta ja ylistys, kun hänelle annetaan kiitos kaikesta, niin silloin myös Jumalan hyvyys ja rakkaus, huolenpito ja siunaus saavat sijaa elämässämme ja taivaallinen sointu täyttää mielemme Jumalan armon ja laupeuden täyteydestä kiittämään.
Siunaus kuuluu kokonaisille kansoille
Herran siunauksessa Jumala itse toimii. Pyhässä huoneessaan hän julistaa suopeuttaan ja rakkauttaan kaikille. Ketään ei jätetä ulkopuolelle. Hän ojentaa armonsa runsauden koko kirkkoväelle. Alkukielessä kaikkia yhtenä joukkona sinutellaan, siis jokainen on mukaan luettu: ”Herra siunatkoon sinua!”
Jumala todellakin siunaa
Toisinaan siunauksen toivottaminen koetaan vain hyvän toivottamiseksi. Ikään kuin hyvänsuopaiseksi kyllä-se-siitä -ajatteluksi. Herran siunauksen todellinen vaikuttaja on kuitenkin enemmän kuin toivottajan hyväntahtoisuus. Jumala itse toimii. Hän on aktiivinen. Hän on voimallinen. Hän pystyy tekemään sen, mitä kukaan muu ei pysty.
Siksi messun kulkuun kuuluva Herran siunaus ojentaa Jumalan kosketuksen, hänen mielisuosionsa, hänen kasvojensa valkeuden, hänen rajattoman luomistyönsä kaikki ulottuvuudet. Jumala on Jumala, Kaikkivaltias, ja hänelle ei mikään ole mahdotonta. Siksi jokainen Herran siunauksen toivotus, luettu tai laulettu, on samalla kosketus Herramme laupeuden ja armon, hyvyyden ja ylenpalttisen avun ja huolenpidon ojentamista jokaiselle siunauksen vastaanottajalle.
Tässä Pyhän Kolminaisuuden päivän ensimmäinen lukukappale
4. Moos. 6:22–27
Herra sanoi Moosekselle:
”Sano Aaronille ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin, lausukaa sille näin:
– Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,
Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.”
Pyhän Kolminaisuuden päivän aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-30-5-2021/
Temat för Treenighetssöndagen samt texterna presenteras här:
https://www.kyrkoarskalendern.fi/kalendar-dag/sondag-30-5-2021/
Miten Jumalan kolmiyhteisyys näkyy Raamatun heprealaisella puolella?
Rauli
Kiitos kommentistasi. Kiitos kysymästä.
Vanha kirkko on lukenut tuohon kolminkertaiseen Pyhä Nimi eli Jahwe eli Herra -sanan käyttöön Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ilmauksen, joka on samantapainen logiikka kuin Jesajan kutsun yhteydessä lauletun liturgian kolminkertaisessa Pyhä, Pyhä, Pyhä ylistyslaulussa.
Raulille avuksi tutkimuksiin.
https://www.luterilainen.net/kolminaisuus/
Ismo
Kiitos puheenvuorostasi
Kiitos viitteestäsi
Kiitos Ismo linkistä. Siellä sanottiin, että ”Tällä tavalla Jumalan kolminaisuuteen voidaan uskoa oikein vain juutalaista taustaa vasten, koska Jeesus oli Vanhan testamentin kirjoitusten täyttymys. ”
Kysymykseni koski juuri kolminaisuuden esiintymistä ns Vanhassa testamentissa. Siellä puhutaan vain Israelin Jumalasta Jahvesta/Jehovasta. Usein myös Jumalan henkikin mainitaan, ja sitten ovat nuo ennustukset Messiaasta. Jumalan henki liikkuu vetten päällä pienellä alkukirjaimella käännöksessä KR92, koska ”Mooses ei tuntenut kolminaisuusoppia”, kuten eräs kirkollinen asiantuntija käännösratkaisua puolusti.
Mutta onko ainoa viittaus kolminaisuusoppiin tuo kolme kertaa pyhä, johon Matias viittasi? Tuosta linkistä ei oikein täydennystä kysymykseeni tullut.
Rauli
Osa Vanhan testamentin teksteistä on sellaisia, että niiden pohjalta jo Jeesusta edeltäneellä ajalla on kehitetty ajatus Messiaan tulosta.
Niinpä olen aikaisemmin pitänyt jopa viikon seminaarin, jossa ehdin käsitellä vain luomiskertomusta alusta vain Tulkoon valo -ilmaukseen saakka. Siinä otin esille juutalaisen tulkintaperinteen valossa sen miten tulkinta oli nostanut esille Messias-ajatuksen tai mielikuvan Jumalan Hengestä hyvinkin persoonallisena ilmauksena Jumalan läsnäolosta meidän maailmassamme näin muodostaen jo tuohon aikaan kolminaisuusoppia muistuttavan oppirakennelman.
Kun sitten toin tuohon esille, miten näitä ilmauksia oli käytetty hyväksi Uuden testamentin puolella, niin Jumalan ilmoitus pääsi näin täydessä voimassaan esille kokonaisen kolminaisuusopin muodossa.
Esimerkiksi sana ”alussa”, בְּרֵאשִׁ֖ית , bə-rê-šîṯ , on muodostunut kahdesta osasta bə -prepositiosta sekä alkua ja sen johdannaisia tarkoittavasta rê-šîṯ .
Alku -sanasta sitten tulee monia edelleen johdettuja merkityksiä: hedelmän ensi sato, sisarussarjan ensimmäinen eli esikoinen, ensiksi syntynyt, jolla puolestaan oli määräysvalta toisiin sisaruksiin eli siis johtaja, päämies jne. Esikoisella oli myös oikeus saada kaksi kertaa isompi perintö kuin muilla sisaruksilla. Näin hänelle tehtiin taloudellisesti mahdolliseksi huolehtia toisista sisaruksista mikä nämä apua tarvitsivat. Tästä tuli sitten Raamatun ensimmäiselle sanalle perillinen -tulinta.
Samaa sanajuurta on myös päätä tarkoittava rôš -sana. Näin luomiskertomukseen tuli mukaan teoriankehityksessä se, että maailma on luotu päämiehessä, ”esikoisessa” eli siis Messiaassa. Tämä ajatus esiintyy myös Uudessa testamentissa,
Prepositio b puolestaan voi eri yhteyksissä saada myös muita vastineita, jonkin kautta, jotakin varten, johonkin, jostakin jne.
Koska tämä on ensimmäinen sana, niin se mitä tämä sana sanoo on noissa rabbinistisissa ajatuksissa saanut myös merkityksen, että hän myös on ollut ennen mitään muuta eli siis ennen luomistakin, koska tämä sana kerran on ennen sanaa ”luoda”.
Kolossalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa on pitkä kappale, joka on rakennettu rabbinistisen menetelmän mukaisesti tämän bə-rê-šîṯ -sanan varaan:
Kolossalaiskirje
1:9 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,
1:10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
1:11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
1:12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
1:13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
1:17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
Herra kyllä siunaa sitä, joka Häneltä siunausta pyytää, tähän saamme luottaa.
Meillä on vain useimmiten väärä käsitys Herran tarkoituksista kohdallamme. Odotamme, että kun Herra siunaa silloin kaikki sujuu ja menestystä seuraa.
Mutta kun seurauksena onkin surua ja kärsimystä, niin olemme taipuvaisia katsomaan itseämme ja ajattelemaan etten ole varmaankaan tehnyt tarpeeksi tai elänyt oikein ja siitä syystä nyt kärsin.
Kristillinen yhteisö ja ystävämme antavat tällaiselle ajatukselle usein myös oman aamenensa.
Olemme usein liian lyhytnäköistä ymmärrtääksemme mihin Herra pyrkii, emme itsemme emmekä toisten kohdalla.
Jos Jumala saa meidät yhteyteensä, lähellensä sydämen särkymisen kautta, Hän tekee sen.
Menestys pyrkii aina irrottamaan katseemme Hänestä, vastoinkäymiset taas vievät etsimään apua Häneltä jolloin siunausta ovatkin ennen muuta elämän vaikeudet.
Jumalan mielisuosio ilmenee siis erikoisella tavalla.
” Jota Hän rakastaa, sitä Hän kurittaa” voidakseen kerran asettaa meidät riemuitsevina eteensä.
Tämä täytyy tapahtua jo täällä ajassa niin että tunnustamme Herran nimeä ja vaellamme valossa ”sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta” ja niin vain Jeesuksen verellä puhdistettu sydän voi alkaa iloita Herrasta.
Kaikki eivät tätä ymmärrä eivätkä tahdo tulla valoon vaan jäävät mieluummin varjoon ja pimeyteen koska eivät tahdo, että heidän tekonsa tulevat ilmi. (Joh.3:19-20).
Näemme, että Jumalalle kuitenkin kaikki on mahdollista ja Hän voi muuttaa kenen tahansa ihmisen kohtalon, saada hänet kääntymään teiltänsä niin että entinen ateisti ja kieltäjä alkaakin ylistää ja kiittää Herraa Hänen teoistaan!
Jorma
Kiitos keskusteluun osanotostasi
Kiitos syvällisestä elämän realismin mukaan ottamisesta meidän kristittyjen elämässämme
Ismo Malisen linkistä poimittua
”Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala” (Athanasioksen tunnustus). Vanhassa testamentissa Jumala on yksi: ”Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi” (5 Moos 6:4). Ja kuitenkin jo heti maailman luomisessa persoonallinen Jumalan Sana luo kaiken ja persoonallinen Jumalan Henki liikkuu vetten yllä (1 Moos 1:1–2). ”
Sana ja henki ovat siis ne kaksi muuta persoonaa ? Sanan nimi on jeesus ja hengen nimi on Pyhä. Ne ovat tarinoita, sana on oikeasti lauseessa oleva yksikkö ja henki on se joka eläväksi tekee. Ja hengellinen/henkinen työ ei ole muuta, kuin vastakohta ruumiilliselle työlle. Sana on myös tytön nimi itäisillä mailla ja meillä muunnoksina, Sana, Saana, Sanna, Sanni.
Linkki :
”Jo ennen ajanlaskumme alkuakin juutalaiset rabbit ovat puhuneet Jumalasta yhtenä, mutta erottaneet hänestä hänen persoonallisen Viisautensa (vrt. Sananl 8:22–31).
Tältä pohjalta ymmärretään oikein Jeesuksen opetus, kun hän ilmaisee olevansa tuo Jumalan ihmiseksi tullut Viisaus (Matt 11:19). Toisessa kohdassa hän sanoo: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh 14:9). ”
Hellenistisellä ajalla viisauskirjallisuus on sadunomaisesti kertonut viisaudesta ikäänkuin se olisi persoona, tyttölapsi, joka ilakoitsee ihmislapsista, jossain jumalan sylissä, ja oli jo luomisessa mukana. ” Jo ennen aikojen alkua oli minä ….” Viisaus on femisana, mutta sovinistinen kristologia teki tässä sukupuolen vaihdoksen ja ryhtyi väittämään viisautta pojaksi, jeesus, näin saatiin jeesus jo aikojen alkuun mukaan. Voitiin ryhtyä väittämään, että kristusoppi on vanhempi kuin esim. juutalaisuus.
Apokryfeissä monista muistakin sanoista on tehty persoonia. On kaitselmus, sallimus, järki, ymmärrys. Järki sanoo: ”Minä olen myös niiden joukossa, jotka ovat tulossa. ” Järki on muuten femi, sekin, vaikka täydellinen järki sanotaan myös ukkoseksi.
Salomo rakasti viisautta enemmän kuin kultaa ja hopeaa ja halusi viedä sen morsiamena kotiinsa. Siis jeesuksenko? no ei kai.
” Kutsu viisaus sisareksesi ja ymmärrys ystäväksesi ”
Tarja
Athanasiuksen tunnustus on kirkkomme virallinen tunnustus.
Panen sen tähän kokonaisuudessaan saadakseni näkyviin, miten se keskittyy vain Jumalaan ja hänen olemukseensa.
Athanasioksen tunnustus
Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.
Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.
Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma,
mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.
Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton.
Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön.
Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.
Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.
Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.
Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.
Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt.
Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu – kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.
Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.
Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.
Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen:
Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.
Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä.
Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.
Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden.
Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.
Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista,
astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.
Tarja
Kiitos puheenvuorostasi
Sanojen kielioppillinen suku ei aina kuvaa sanan tarkoittaman käsitteen sukua, vaan siihen voi vaikuttaa myös sanan ilmiasu tai muut puhtaasti lingvistiset syyt, esimerkiksi sana henki on hepreassa feminiini, kreikassa neutri ja latinassa maskuliini.
Mielestäni tämän maailmanajan järjestykseen kuuluva ero miehen ja naisen välillä ei riitä kuvaamaan Jumalan koko olemusta, vaan ainoastaan joidenkin hänestä käytettyjen kielikuvien luoma mielikuva voi kertoa milloin maskuliinisesta milloin feminiinisemmästä näkökulmasta. Kuitenkin Jumalasta saatavaan kokonaiskuvaan kuuluvat molempien sekä naisten että miesten yhteisesti luoma kokonaisuus: Jumala on rakkaus.
Samaten onko joku työ henkisempää tai ruumiillisempaa ei mielestäni sellaisenaan ole mikään arvoero, vaan jokainen työ on aiheellista tehdä niin kuin Herralle, koska jokaisessa työssä me toteutamme Jumalan meille antamaa kutsumusta.
Vanhastaan juutalaisuudessa oli heprean kielessä saatettoom meidän mielestämme mitä henkisin asia ilmaista mitä konkreettisimmin ja mitä aineellisin asia mitä abstraktisimme. Ajastus siis saattoi olla että sen sijaan, että sanottaisiin että joku tai jokin olisi kaunis tai kaunista, sanotaankin että hänessä tai tuossa kauneuden idea toteutuu.