Kun olin opiskelujen jälkeen lähdössä armeijaan, sain hyvän neuvon: Älä koskaan ole huonoin, mutta älä paraskaan! Ajattelin, että se merkitsee käytännössä silmätikuksi joutumisen välttämistä kaikin mahdollisin keinoin. Pysy vain sujuvasti mukana harmaassa massassa.
Vinkki oli fiksumpi kuin tuolloin tulin ajatelleeksikaan. Nyt, yli kolme ja puoli vuosikymmentä myöhemmin, aion ottaa sen taas käyttööni. Viisas pääsee vähemmällä. Tai niin kuin Saarnaaja asian ilmaisee: ”Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?” (Saarn. 1:2-3)
Kasvatustieteen professori Juha T. Hakala kehottaa meitä katsomaan peiliin:
”Haluamme enemmän ja parempaa niin töissä kuin kotona, ja hajotamme itsemme sen tavoittelussa. Työelämä ei ole syypää kaikkeen ahdistukseen. Omaan elämän liittyvät toiveet ja tavoitteet lisäävät ihmisen kokonaiskuormaa.” Hakala havittelee ”leppoisaa, läheisistä aidosti huolta kantavaa, viipyilevän arjen maailmaa”. Hänestä meidän pitäisi ottaa enemmän vastuuta itsestämme ja hyvinvoinnistamme, mutta ei pyrkimällä enempään vaan vähempään.”
Seattlelainen lääkäri Ray Bennett on kirjoittanut vasta 10 vuotta sitten pienenpienen opuksen nimeltä Alisuorittajan manifesti . Opas vaatimattomiin saavutuksiin ja hyvään oloon, mutta Ruttopuiston rovasti päätti ottaa sen luettavakseen jo nyt. Bennettin mukaan maailmamme on niin täynnä armottomia viestejä siitä, miten ihmisen tulisi olla niin hyvä kuin pystyy olemaan, ettei meille kenties ole aiemmin koskaan tullut mieleenkään tyytyä tavoittelemaan vähempää. Meitä on aivopesty uskomaan, että menestyksen tavoitteleminen on olennaista hyvinvointimme kannalta. Älä tyydy kakkossijaan, vaan tahdo olla aina paras! Anna itsestäsi 110% ja muuta kukkua.
Alisuorittajaksi suostuvan on laskettava rimaa, hidastettava ja rentouduttava, tutustuttava laiskuuteen, mikä seikka ylisuorittajalle on näihin asti ollut täysin tuntematon todellisuus. Kuka tahansa yrittää aina joissakin asioissa liikaa. Siispä potentiaali on laitettava lukkojen taakse. Hold on your horses!
Valtaosa ihmisistä ei välitä vähääkään siitä, onnistuitko vai epäonnistuitko. Mitä nopeammin tämän tajuat, sitä nopeammin voit hakea kyseisestä ajatuksesta turvaa ja voit aloittaa alisuorittamisen. Jos kuvittelet voittavasi ihmisten ihailun saavuttamalla elämässäsi suuria asioita, erehdyt. Saat aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Sillä jos on voittajia, on myös häviäjiä. Et kai tosissasi ajattele jättäväsi ystäviäsi ja rakkaimpiasi tällaisessa vertailussa varjoosi? Tai edes työtovereitasi?
Bennettin mukaan seuraavat 10 periaatetta luovat vankan perustan alisuorittamiselle:
- Elämä on lyhyt. (Tähän mennessä on elänyt ja kuollut n. 100 miljardia ihmistä, jäljellä 7 mrd ja sinä, vielä jonkin aikaa…)
- Kontrolli on harhaa. (Et ole valinnut syntymäpaikkaasi, vanhempiasi tai geenejäsi.)
- Odotukset johtavat pettymyksiin. (Mitä tarkempi suunnitelma ja korkeammat panokset, sitä varmemmin jokin menee pieleen.)
- Suuret odotukset johtavat suuriin pettymyksiin.
- Saavutukset lisäävät odotuksia. (Myyntiennusteensa ylittävät yritykset nostavat tavoitteitaan.)
- Vähenevän voiman laki pätee kaikkialla. (Moni saavuttaa pisteen, jossa on mahdotonta elää enää paremmin, ansaitsi tai kulutti miten paljon tahansa. Hyödyt eivät kasva samaan tahtiin ponnistelujen ja rahan panostamisen kanssa.)
- Täydellinen on hyvän vihollinen. (Täydellisyydentavoittelija on kirottu löytämään vikoja täysin kelvollisesta, nautittavasta tai yksinkertaisesta hyvästä. Perfektionisti on hössöttäjä, nipottaja, pedantti, vaativa, nirso, pakkomielteinen, moralisti. Täydellisyyttä tavoiteltaessa on pelottavan helppoa ja melkein väistämätöntä ylittää hyvä raja ja päätyä neuroottiseksi, ylirasittuneeksi, kriittiseksi ja loputtomasti asioita kyseenalaistavaksi.)
- Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. (Saavuttamalla asioita ei saa kunnioitusta vaan siitä seuraa kateutta ja paheksuntaa. Japanilainen sananlasku: Ulkoneva naula vasaroidaan. Jos olet muita parempi, varmista, etteivät muut huomaa sitä!)
- Kaikki saavutukset ovat suhteellisia. (Ketä kiinnostaa, kun joku ylimielinen idiootti hehkuttaa saavutuksiaan asiassa, josta kuulijat eivät joko tiedä mitään tai eivät välitä pätkääkään?)
- Neljän prosentin lisäarvo. (Ihmiset ovat geneettisesti 96%:sesti simpanssien kaltaisia. Muista: Sekä maailman parhaiten että huonoiten menestyvät ihmiset ovat biologisesti kaikki melko lähellä apinoita. Biologisesti bakteeritkin ovat äärimmäisen ”menestyneitä”, eivätkä ne näytä tekevän juuri mitään sen eteen. Elossa oleminen ylipäätään on selvästi suurin savutuksesi!)
Alisuorittajan manifesti julistaa, että alisuorittaminen on avain onneen meille kaikille. Et ole täydellinen, joten omistaudu keskinkertaisuuden iloille ja hyödyille. Alisuorittaminen ei tarkoita sitä, että et tekisi yhtään mitään. Ei hanskoja ole tarkoitus naulaan pistää tai heittää pyyhettä kehään. Siinä on kyse sopivasta vaivannäöstä sopivaan aikaan ja sopivassa paikassa. Jos jokin asia kannattaa tehdä, niin se kannattaa tehdä puoliteholla. Silloin jää kokemus, että voimia on vielä varastossa.
Pablo Picasso sanoo asian tyylikkäästi: ”Sinun ei tule työskennellä kykyjesi sallimissa rajoissa, vaan niiden asettaman riman alla. Jos pystyt käsittelemään samanaikaisesti kolmea asiaa, käsittele vain kahta. Jos kymmentä, käsittele vain viittä. Näin pystyt selvittämään asioita helpommin sekä taidokkaammin, ja tunnet samalla, että sinulla on voimia varastossa.”
Kun olet vähemmän tehokas etkä tavoittele omaa etuasi, sinun ei enää tarvitse ottaa ns. menestystä vakavasti.
Manifesti muistaa mainita uskonasioistakin jotakin tärkeää: Uskonnolliset ylisuorittajat tuntevat tarvetta todistaa olevansa naapureitaan arvokkaampia. Se voi tapahtua kirkossa, kun jotkut ovat vakuuttuneet Jumalan suosivan jotain tiettyä näkökantaa. Se voi tapahtua myös, kun jonkin tietyn uskonnon harjoittajat päättävät, että kaikkien maailmassa on nähtävä asiat heidän tavallaan.
Uskonnollinen ylisuorittaja kilpailee kosmisesta merkittävyydestä ja Jumalan erityissuosiosta. Uskominen siihen, että juuri minä olen Jumalan ainoa lahja maailmalle, vieraannuttaa minut tehokkaasti muista 7 miljardista ihmisestä, jotka hekin haluavat uskoa olevansa tärkeitä.
Uskonnollisessa alisuorittamisessa ei pyritä olemaan muita parempia, jolloin uskova voi kilpailusta vapaana kehittää itseään. Mielestäni manifestoija olisi voinut mainita Jeesuksen suhtautumisesta kaiken maailman ylisuorittajiin: Ensimmäiset tulevat viimeisiksi! Siitäs saitte, hähää!
Alisuorittajan manifesti päättyy kerrassaan hykerryttävästi. Bennett kirjoittaa: ”Nyt kun olet nähnyt valon, sammuta se. Tuhlaat arvokasta energiaa. Riität juuri tuollaisena omana itsenäsi kuin olet.”
Sinä riität. Ja tämäkin blogina riittää jo. Aamen. Halleluja.
Juha T. Hakalan haastattelu:
http://www.hs.fi/elama/a1479270558418
”Kun olin opiskelujen jälkeen lähdössä armeijaan, sain hyvän neuvon: Älä koskaan ole huonoin, mutta älä paraskaan! ” blogisti
Tuo on oikein fiksu periaate. Olin aikoinaan töissä varuskuntasairaalassa ja havaitsin että tuon ohjeen noudattaminen oli pojilta viisasta. Annoin myös omille pojilleni saman ohjeen heidän inttiin lähtiessään.
Salme Kaikusalo: ”Tuo on oikein fiksu periaate.”
Valitettavasti se ei ole ollut mahdollinen meidän kaikkien kohdalla. Muistan vieläkin, kuinka keskikoulussa koulukiusattuna yritin sovittaa itseäni tuohon muottiin, ja geometrian opettajana toiminut koulun sotraveteraanirehtori valitti, että hän ei tiedä mitä kanssani pitäisi tehdä, kun saan joka toisesta kokeesta kympin ja joka toisesta nelosen.
Omien lastemme koulukiusaus loppui heti. kun sovimme ala-asteen opettajan kanssa, että hän ei kerro luokalle, kun lapsemme saavat kokeista kymppejä.
Tuula: Varmasti fiksu veto tuo kympeistä vaikeneminen. Minua rupesi keskikoulussa vaivaamaan ainekirjoituksen palautustunneilla se, kun jatkuvasti jouduin lukemaan aineitani luokan edessä ikään kuin jonkinlaisina esimerkkeinä.
Aluksi tuntui ihan mukavalta, mutta kun siitä tuli tapa, niin luokkatovereitten asenne muuttui: ”Ai jaa, taas Hannu, no, kyllähän tuo nyt piti arvata…!” Tuollaista julkisuutta keskenkasvuisena kaipasin kaikkein vähiten! Pahin herja luokkatovereilta oli, että Hannu on kaikkien äikänmaikkojen lellikki…
Aina ajankohtainen blogi. Lapsille olen sanonut monesti, että on hyvä oppia elämään sen mukaan kun on annettu, eikä sen mukaan ei ole. Monesti ihminen näkee muiden tekemiset ja arvostaa niitä korkealle ja nostaa omaa rimaa sen mukaan, vaikka ei olisi mitään rahkeita. On hyvä tavoitella hyvää, mutta ei pidä masentua, jos oppii sen myötä tuntemaan omat heikkoutensa. Henki on altis, mutta
luonto (liha) on heikko ja Armo käy oikeuden edellä. Joitakin vuosia sitten itselleni kolahti Paavalin kehoitus välttää kaikkea sitä mitä maailman henki vaatii… Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
”Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.
Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.” (1.Tim.6)
Hei, onko lukijakuntani todella niin valistunutta, ettei kenellekään ole tullut mieleenkään kysyä, mitä yhteistä on limbolla ja taivaan portilla? Ehkäpä sittenkään ei ole kyse rimanalitustanssista…!
RR :”Ehkäpä sittenkään ei ole kyse rimanalitustanssista…!”
Omaa hengellistä perimääni ajatellen kysymys voisi olla myös siitä, missä lauletaan “suurin piirtein” näin “May the words of my mouth and the meditation of my heart be pleasing in your sight, O Lord, my Rock and my Redeemer.” (The holy Bible, King James version)
https://www.youtube.com/watch?v=2FgDles4xq8
Tuula, Limbo (engl.) tai Limbus (lat.) oli katolisen kirkon epäsuosittu oppi kuolleena syntyneitten lasten ja VT:n isien välitilasta ennen taivasta. Limbo on nykyisin suljettu.
Tässä Kirkko ja Kaupunki-lehden mainio artikkeli Limbosta:
http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/5297
Tuo Limbus oppi on inhimillisten kysymysten seurauksesta syntynyt. Kukaan ei halunnut vastasyntyneiden menevän tuonelaan, eikä halua vieläkään. Kuolemaa ei kuitenkaan kukaan voi väistää, vaikka olisi vetänyt vain yhden henkäyksen ilmaa keuhkoihinsa. Ihmisellä on kovin suuri huoli pikkulasten pelastuksesta, mutta omasta ei ole niin väliä. Taivaassa on varmasti paljon pikkulapsia, joiden vanhemmat eivät sinne koskaan saavu, vai saapuvatko sittenkin?
Tuo Limbus oppi kuvaa jotenkin hyvin katollista kirkkoa. Kun ei voida sanoa, ettei tiedetä, niin keksitään jokin oppi, joka selittää ihmisen kysymyksen vääräksi.
Toisaalta maailmassa tarvitaan heitä, joilla on kunnianhimoa ja kyky suorittaa. Rovasti Kalevi Lehtinen totesi, että 100% Herralle antautuva on tehokkaampi, kuin joukko, joista kukin antaa 10%. Sama pätee mielestäni muuhun elämään. Kovalla työnteolla voi saavuttaa jotakin, eikä sen välttämättä tarvi suuntautua aina itseen. Kaikkea työtä ei voi jakaa muille. Voisin kuvitella, että esimerkiksi nobelisti Ahtisaari on työskennellyt rauhan eteen jokusen tunnin omassa elämässään ja melkoista ahkeruuttakin on tarvittu useaan otteeseen. Tai vaikka kultamitalisti olympialaisissa: harjoittelutunteja on tarvittu silmitön määrä, jotta huippukunto olisi mahdollista. Toisaalta ylipäänsä on niin, että melkoinen määrä työtä jäisi tekemättä ellei olisi heitä, jotka jättävät tunnit laskematta töitä tehdessään. Se ei aina ole hyvästä heille tai heidän perheilleen, mutta ahkeruudella on myös hyviä seurauksia. Tästä huolimatta kannatan sitä, että kirkossa ajaottamasta työajasta tulisi ehdottomasti luopua. Kun ahkerasti tekee työtään työpäivän aikana, saa sen jälkeen vapauden levätä. Reipas ote esimerkiksi 8 tunnin työpäivänä ei ole suorittamista sellaisenaan tai se, että pyrkii saamaan tutkinnon valmiiksi oppilaitoksessa vaikka hieman ennen keskimääräistä aikaa.
Sami: Kun 80-luvun alussa aloitin työni seurakuntapappina, me teimme vielä silloin 6-päiväistä työviikkoa. Pakko sanoa, että siinä ajassa ehti jo saada paljon aikaan. Nyt kun on kaksi vapaapäivää viikossa, niin se tarkoittaa sitä, että viikolla kaikki papit voivat tavata toisensa vain keskiviikkoisin kokousten merkeissä. Ei se mitään, mutta kun keskiviikko olisi vilkas työpäivä muutenkin.
Ehdotan paluuta vanhaan käytäntöön! 😉