Niin myös kuolleitten ylösnousemus: se kylvetään turmeluksessa ja nousee ylös turmelematonna, se kylvetään huonona ja nousee ylös kunniassa, se kylvetään heikkoudessa ja nousee ylös väkevyydessä, se kylvetään luonnollinen ruumis ja nousee hengellinen ruumis. Meillä on luonnollinen ruumis, on myös hengellinen ruumis. (1. Kor. 15:42-44/Biblia)
Miksi ruumiimme pitää kuolla ennen ylösnousemusta?
Miten voimme olla varmoja, että meidät herätetään viimeisenä päivänä?
Miten on mahdollista, että sielu palaa ruumiiseen ylösnousemuksessa?
Minkälainen on ruumiimme, joka nousee Taivaaseen?
Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema? Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. (1. Kor. 15:55-56/Kr1992); Paavali kirjoitti edellä pistimestä, mistä siinä on kysymys?
Minkälainen olisi uskomme, jos ruumiin ylösnousemista ei olisi?
Kaikki julkaistut blogini:
Jeesus kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta esimerkkinä lähimmäisenrakkaudesta. Sillä on merkitystä, että rakkauden tekijänä on papin ja leeviläisen mentyä ohitse samarialainen, vääräuskoinen sekakansan jäsen. Uskoakseni Jeesuksen viesti on, että teoreettisella tiedolla rakkauden olemuksesta ei ole merkitystä, jos rakkauuta vaativassa tilanteessa hylätään apua tarvitseva. Harhaoppinen, joka tarttuu rakkauden vaatimuksesta toimeen, toteuttaa Jumalan tahdon.
Oikeaa uskoa aina seuraa Jumalan tahdon mukaiset teot.
Ei kukaan kehota ketään elämään kelvottomasti ja lain vastaisesti.
”Ja tämä on hänen KÄSKYNSÄ, että meidän tulee USKOA hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
Ja joka pitää hänen käskynsä, (ELI USKOO) se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.” 1.Joh 3:23-24
”Sillä RAKKAUS JUMALAAN on se, että pidämme hänen KÄSKYNSÄ. (ELI USKOMME) Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, (USKO) voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?” 1.Joh. 5:3-5
Tästä on kysymys kun puhutaan USKON LAISTA. Rakkaus Jumalaan on että Uskomme Hänen Poikaansa, sillä ”Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.” Joh.14:24
”Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.” 1.Joh 4:16
Rakkaus on lain täyttymys.
Eräässä raamattukeskustelussa käytiin hienolla tavalla läpi sanaa usko, mitä se oikeastaan on.
Muistan, kuinka opettaja korosti henkilökohtaisen uskon olevan vallan muuta kuin tieto ja todeksi tunnustamista. Varsinkin eräät radikaalit vapaan suunnan edustajat olettavat, että se kun sanoo ”Jeesus Kristus on Herra”, sisältää kaiken.
Usko on paljon enemmän. Vanhassa suomenkielessä oli sana
uskallus. Uskaltavaan uskoon sisältyy ajatus turvautumisesta.
Jotta ihminen voi turvautua, hän tarvitsee turvaa ja apua.
Kysymys on siis siitä, että uskova uskoo, että ”ilman häntä, Vapahtajaani, minä olen hukassa ja menetetty. Nyt en ole,
kiitos Jumalan, hän antoi minulle poikansa lunastajaksi”.
Kun usko ilmentää tätä, näkyy siinä myös rakkaus.
Mielestäni rakkaus sanana on kilisevä kulkunen, jos samalla voidaan panetella ja puhua halveksivasti lestadiolaisista, kuten on näillä palstoilla tapahtunut. Kirjoittelu rakkaudesta on silloin pelkkää teoretisointia.
Ismo voi tietysti puhua vain omasta puolestaan näiden kehotusten suhteen. Mielessäni on ollut koko ajan tämä kirjoittelu kokonaisuudessaan, ja siinä tätä kehoittelua tulee eteen jatkuvasti tyyliin ”onko Jumala sanonut niin?”.
Aivan oikein, Pentti. Kommentoin edellä ihan sattumalta sitä mitä vääräuskoisista herätyskristityistä on pastoilla kirjoitettu. Mielestäni se ei ole ollut kovin rakkaudellista. Ilmeisesti rakkaus on jäänyt teorian tasolle, kun asiaa ei ole dementoitu.
Nyt on vallalla sellainen opetus, että lähimmäisen rakkaus ikään kuin korvaa Jumalaa kohtaan tunnetun rakkauden.
Kysymyksessä oli vertaus, mutta voiko näin jälkeenpäin kukaan leeviläistäkään syyllistää hänen pidettyään kiinni uskontonsa määräyksistä.
Sanoman pointti on se, ettei se temppelipalvelus enää riittänyt. Lain täyttymys oli rakkaus, mutta siitä tahtoo tuo vertikaalinen puoli unohtua kokonaan. Sitten närästävät Paavalin opetukset kristityn elämästä rakkaudessa.
En ole huomannut, että lestadiolaisten uskoa olisi mitätöity. Sen sijaan on kiinnitetty huomiota liikkeen ulkoisen järjestyksen ja sen tuottaman käytännön vääristymiin. Monet hoitokokouksia ja ehkäisykieltoa kritisoineet ovat kiittäneet lestadiolaisen uskon iloisuutta ja turvallisuutta.
Muisti on valikoivaa, sano!
Uskon mitätöimisestä en minä ainakaan puhunut mitään, vaan
uskovien halventamisesta.
Eikö uskovan halventaminen olisi hänen uskonsa halventamista? Jos ihmisen tai yhteisön toimia arvioidaan, sitä ei tehdä uskon tai uskovaisuuden perustein, vaan esimerkiksi terveydellisin, oikeudellisin, moraalisin tai eettisin perustein. Tietysti ihmisen uskoa voi yrittää mittailla hänen elämänsä kautta, mutta siihen meillä ei liene oikeutta. Uskomme mukaan olemme armahdettuja syntisiä. ”Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.” Synneistä puhuttaessa ei tarvitse puuttua siihen armopuoleen.
Olen Jorman kanssa samaa mieltä. K24:ssä kaikki lestadiolaiset ovat leimattuja, vaikka heillä ei ole mitään osuuksia väärinkäytöksiin. Muutaman synneistä ei jokaista saa leimata. On käsittämätöntä, kun liikkeeseen ja Jumalan valtakuntaan kuulumattomat heittelevät asioita, joista ei mitään tiedä.
Kannattaa lukea asiat huolella eikä antaa tunteiden viedä vääriin yleistyksiin. Rauhanyhdistyksiä on moitittu siitä, että ne antavat usein liian hyvän suojan törkeitäkin siveellisyysrikoksia tehneille. Tämä ei tarkoita, että väitettäisiin lestadiolaisten piirissä olevan tavallista enemmän vaikkapa pedofiilejä.
Onneksi tilanne on muuttunut. Tosin nyt rikkomusten tekijät voivat jättäytyä liikkeestä pois ja siirtyä evl-kirkon tai kirkkoon kuulumattomien suojiin, jotka antavat vielä paremman suojan.
Kun näitä vastauksia lukee, ei voi muuta kuin ihmetellä tuota aamullista luentoa rakkaudesta.
Ei tässä vääristä yleistyksistä ole kysymys, pikemminkin valikoivasta muistista.
”Oikeaa uskoa aina seuraa Jumalan tahdon mukaiset teot.” sanoo Juha
Tätä minkäkin olen yrittänyt viestittää. Tekoja tapahtuu ehdoitta, jos usko on Jumalasta lähtöisin.
”Muistan, kuinka opettaja korosti henkilökohtaisen uskon olevan vallan muuta kuin tieto ja todeksi tunnustamista.” sanoo Jorma. Tässäkin olen täysin samaa mieltä, sillä tunnustaminen on vasta uskon alku, joka tulee Jumalan sanan kuulemisesta, jonka seurauksesta ihminen muuttuu, Jumalan Voiman vaikutuksesta.
Tieto on yhtä kuin yleinen vanhurskauttaminen, eli se, että Jumala on lähettänyt Poikansa maailmaan, pelastamaan, ne jotka uskoo. Tämän tietäminen ei pelasta vielä ketään.
Uskon vanhurskaus taas on henkilökohtainen luottamus Jumalaan, joka on tosiaan vielä paljon enemmän kuin tieto ja tunnustaminen.
Kiitos Ismo. Laitan vielä Jaakobin kirjeen esipuheen, jossa tohtori Martti Luther selvittää erinomaisesti Jaakobin kirjettä (mm. tekoja).
Pyhän Martti Lutherin esipuhe Jaakobin kirjeeseen (Biblia 1776):
“Pyhän Jakobin Epistolasta on myös muinaisten opettajain seassa epäilys ollut, enimmiten sentähden, että se näkyy 1, 2:14, 21, 25, opettavan lain töistä, niinkuin niiden kautta pitäis vanhurskaaksi ja autuaaksi tultaman: jota vastaa pyhä Paavali monessa paikassa opettaa, että me tulemme autuaaksi ainoasti uskon kautta Kristuksen päälle, ilman lain töitä, Rom: 3:28, Eph. 2:8. Kuitenkin pidetään nyt myös tämä kirja, niinkuin se onkin, oikiana apostolin oppina kaikilta oikeilta opettajilta. Sillä ei tässä ole yhtään vastahakoisuutta; vaan nimitetyssä luvussa puhutaan ulkokullatuista, jotka ovat ainoastaan nimeltä kristityt, suullansa kerskaavat uskosta, vaan työllänsä toista osoittavat. Ei tässä puhuta oikiasta uskosta, joka ei koskaan ole ilman hyviä töitä, vaan turhasta luulosta, paljaasta tiedosta eli uskon varjosta, joka ei ketään autuaaksi tee. Ei p. Jakob tässä siitä puhu, kuinka syntinen taitaa vanhurskaaksi ja autuaaksi tulla Jumalan edessä, josta p. Paavali ennen nimitetyissä paikoissa opettaa, vaan siitä ainoastaan, kuinka ihmisen pitää uskonsa ulkonaisesti näyttämän sen hedelmillä, eli hyvillä töillä. Tärkeimmästi: p. Jakob puhuu uskon merkeistä ja hedelmistä, että hyvä puu ei taida olla ilman hyviä hedelmiä, Matt. 7:17,18. Vaan p. Paavali kirjoittaa vanhurskauden syystä, eli tekiästä, joka on meidän puoleltamme Jumalan armon ja Kristuksen ansion vastaanottavainen usko: siinä ei ole töiden siaa, jotka muutoinkin ovat puuttuvaiset ja saastaiset. Tässä kirjassa p. Jakob opettaa ja neuvoo vaarin ottamaan kärsivällisyydestä, hyvistä töistä, lain pitämisestä: välttämään turhan kunnian pyyntöä, paljoa puhetta, panetusta ja vääryyttä: niin myös ymmärtämään hartaan rukouksen suurta voimaa.”
En tiedä onko tässä kirjoittelussa mitään mieltä. Mutta kun Ismo M. kirjoitti:
””Tässäkin olen täysin samaa mieltä, sillä tunnustaminen on vasta uskon alku, joka tulee Jumalan sanan kuulemisesta, jonka seurauksesta ihminen muuttuu, Jumalan Voiman vaikutuksesta””
En usko, että alku eroaa millään tavalla keskikohdasta tai lopusta. Se on aina sitä samaa, ja jotain muuta kuin todeksi tunnustamista. Nimittäin perkeleetkin tietävät tunnustaa todeksi….
Kun en viitsi enempää jankuttaa, en sano, että usko on jotain ihan muuta.
”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden.” Usko on kehityskulku, kasvua kohti aikuisuuteen. Ei uudesti syntyminen tarkoita aikuisuuteen syntymistä. ’Vastasyntyneinä’ me Jumalan lapseudenkin kai aloitamme.
”Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.” Jaak.2:26 Juuri näin on! Kiitos Juha, Jorma ja Martti. Kyllä tämä mielestäni on ollut mielenkiintoinen aihe ja keskustelu on vahvistanut ainakin omaa uskon käsitystäni, toivon että muut ovat kokeneet samaa. Kiivaita ja intohimoisia, nuo uuden testamentin kirjeetkin monesti ovat, ei kai niistä muuten edelleen niin kiivaasti kirjoitettaisi. Kuten Martti toi esiin: ”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden.”
Siihen toivomme kaikki pääsevämme, olkoon meillä siis yksi mieli, Jumalahan meitä kaikkia kasvattaa ja opettaa, missä sitten olemmekaan ja yhteistä uskoa harjoitamme.
Uudesti syntyminen näkyy olevan muutostapahtuma eikä hidas kehitysprosessi – joskin Kristuksen yhteydessä eläminen on jatkuvaa kehitystä.
Koska kysymyksessä on rajan ylitys hengellisestä kuolemasta uuteen elämään, sanoo Paavali kirjeensä alussa:
”Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. [Kol. 2:13]”
Jokainen todellinen kilvoittelija tosin tietää, että siinä kehityksessä Kristuksen kaltaisuuteen on omat ketunlenkkinsäkin…..
Paavalin mukaan (Ef) uskosta on siis seurannut uusi elämä Kristuksen yhteydessä, Entinen elämä on jäänyt taakse, he ovat maailmalle kääntäneet selkänsä ….
Siksi hän sanoo vähän myöhemmin:
”Minä varoitan teitä Herran nimeen: älkää enää eläkö kuin pakanat jne… tai
Sen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne.”
Ihan hyvä keskustelu. Kiitos kaikille kommentoijille ja lukijoille.
Suomen evl kirkko tunnustaa Jeesuksen auktoriteettia, joka selkeästi kehottaa rakastamaan lähimmäistä. Sitä kutsutaan nykyään esimerkiksi ihmisoikeuksiksi. Osa kirkolliskokousedustajista ajattelee ehkä suunnilleen näin. Mikä sitten lienee oikein ja kohtuullista?
Jospa nyt ei kuitenkaan sotkettaisi ihmiskunnan yhteisesti sopimaa sekulaaria ihmisoikeuskäsitettä Raamatun ilmoitukseen perustuvaan moraalikäsitteistöön. Niillä on toki paljon yhteistä, mutta ne eivät ole yksi ja sama asia.
Huomioksi myös, että ihmisoikeuksien julistuksen 16 artikla koskee vain täysi-ikäisiä miehiä ja naisia (ei siis ”muun sukupuolisia”), eikä edellytä oikeutta solmia avioliitto samaa sukupuolta olevien kesken.
”Huomioksi myös, että ihmisoikeuksien julistuksen 16 artikla koskee vain…”
Liekö ihan asiallista olettaa, että 1940-luvulla kirjoitetun tekstin sanamuodot ja käsitykset ovat tarkkuudeltaan tämän päivän tasalla.
Liikkeessä oleva todellisuus on aina enemmän ja monimutkaisempaa kuin mikään staattinen teksti, joka yrittää sitä tietyssä ajassa ja paikassa kuvata. Tekstit mukautetaan todellisuuteen eikä päinvastoin.
Jukka,
Muunsukupuolisetkin ovat kai kuitenkin ihmisiä…
Myönsitkin jo, että rakkaudella ja ihmisoikeuksilla on paljon yhteistä. Eivätkö ne ole tavallaan globaalisti sovittua lähimmäisenrakkautta? Voiko ”hengellistä” ja ”sekulaaria” lähimmäisenrakkautta jotenkin erottaa toisistaan?
”Suomen evl kirkko tunnustaa Jeesuksen auktoriteettia, joka selkeästi kehottaa rakastamaan lähimmäistä. Sitä kutsutaan nykyään esimerkiksi ihmisoikeuksiksi.”
-Ihmisoikeudet perustuvat sille, että kaikki ovat ihmisinä arvokkaita. Sekulaaria perustelua tälle ei kuitenkaan ole, ja siksi ihmisoikeudet ovat vain ihmisten tekemä sopimus. Jota voidaan käyttää myös vallan välineenä ja toisten tuomitsemiseen.
Mitkä siis ovat niitä oikeuksia, jotka kuuluvat jokaiselle ”sillä perusteella että hän on ihminen”? Tästä juuri on jatkuvaa vääntöä ja toisten sättimistä. Esitetään että kirkollinen vihkiminen on ”ihmisoikeus” tai avioliitto tai abortin saaminen…
Hengellinen lähimmäisenrakkaus joka tapauksessa on jotain mikä on meille mahdoton täydellisenä toteuttaa. Se edellyttää henkilökohtaisten vihollisten sekä omasta mielestä pahojen ja väärässä olevien ihmisten rakastamista ja sen osoittamista.
”Ihmisoikeudet” esitetään usein taisteluna pahoja ihmisiä vastaan, jolloin milloin mikäkin ihmisryhmä on ”pahan” roolissa. Se ei ulotu näiden pahojen ihmisten rakastamiseen ja kunnioittamiseen.
”Jospa nyt ei kuitenkaan sotkettaisi ihmiskunnan yhteisesti sopimaa sekulaaria ihmisoikeuskäsitettä Raamatun ilmoitukseen perustuvaan moraalikäsitteistöön. Niillä on toki paljon yhteistä, mutta ne eivät ole yksi ja sama asia.”
Eivät todellakaan ole, Ihmiset ovat laatineet teosofian ohjelman pohjalta ihmisoikeusjulistukseen eettisesti hienot määreet. Raamattu on täynnä ihmisen kohdistuvaa julmuutta ja sadismia. Helvetiin kidutettaviksi joutuvilla ei ihmisoikeutta liiemmin liene.
Seppo Heinola ei taas ymmärrä Paavalin eksegeesiä. Kannattaisi lukea vähän ihan perusteologiaa, eikä pelkästään teosofiaa, kuu ja mars tarinoita.
Sari: ”ihmisoikeudet ovat vain ihmisten tekemä sopimus. Jota voidaan käyttää myös vallan välineenä ja toisten tuomitsemiseen.”
Sopimuksia on hieman hankalaa tehdä muiden kuin ihmisten kanssa ? Jos ja kun viittaat Jumalaan, niin kyllä Raamatusta löytyy paljon ihmisoikeuksiin viittaavia kohtia, vaikka niitä ei sillä nimellä silloin kutsuttukaan. Ihminen toki voi ihan kaikkea mahdollista käyttää väärin. Siitä on historiassamme aivan liikaa esimerkkejä.
Pajanen ei näköjään ymmärrä lukemansa, sillä viestini ei viitannut pätkääkään Paavaliin.
Anssi Saarela on oikeassa sikäli, että ihmisten kesken sovitut ihmisoikeudet ovat toki myös päivitettävissä ihmisten keskinäisellä sopimuksella. Ihmisoikeuksiin ei kuitenkaan ole jälkikäteenkään liitetty oikeutta perustaa perhettä yhdessä samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Myöskään oikeus adoptioon tai saada hedelmöityshoitoa eivät sisälly ihmisoikeuksiin.
Kari Roosille huomioksi, että Ramatullinen lähimmäisenrakkaus käsittää paljon muutakin kuin ihmisoikeuksien kunnioittamisen. Itseasiassa Jumalan lain edellyttämä täydellinen lähimmäisen rakkauden periaatteen noudattaminen on jotain sellaista, johonka kukaan aikamme ihminen ei tässä ajassa edes kykene, vaikka kuinka yrittäisi. Sitä varten tarvitaan Jeesuksen Kristuksen sovituskuoleman kautta saatu armo, joka on pelastuksemme perusta.
Raamatun mukainen käsitys lähimmäisenrakkaudesta on toki kontekstuaalinen, eli sidottu siihen tilanteeseen, jossa lähimmäisenrakkautta sovelletaan, mutta ei kuitenkaan sidottu siihen, mikä on kulloinenkin sekulaarin yhteiskunnan käsitys oikeasta ja väärästä.
Kun kyse on aidosti uskonnosta, eikä yhteiskunnallisesta tapakulttuurista, uskontoon liittyvät opilliset käsitykset eivät muutu ympäröivässä sekulaari yhteiskunnassa vallitsevan maailmankuvan, ihmiskäsityksen taikka moraalikäsityksen muuttuessa. Mahdollinen muutos tapahtuu kunkin uskonnon omista lähtökohdista. Muussa tapauksessa, puhtaasti yhteiskunnallisista lähtökohdista aikaansaatu muutos merkitsee kokonaan uuden uskonnon synnyttämistä.
> Ihmisoikeudet perustuvat sille, että kaikki ovat ihmisinä arvokkaita. Sekulaaria perustelua tälle ei kuitenkaan ole, ja siksi ihmisoikeudet ovat vain ihmisten tekemä sopimus.
Ihmisoikeudet ovat filosofinen (mukaanlukien uskontofilosofinen) aihe ja kategorinen väite, ettei niitä voisi sekulaaristi perustella on typerä. Tai ainakin näköalaton, jos kirjoittajan tarkoituksena on sanoa, että vain uskonto synnyttää perusteltuja eettisiä arvoja.
Ajastusta, jonka mukaan uskonnollisia uskomuksia ei tarvitse oikeuttaa rationaalisilla perusteluilla, kutsutaan fidelismiksi. Tästä seuraa – jos fidelistinen lähtöolettama on että totuuksia voidaan asettaa perustelematta – että universaalin etiikan pohjaksi voidaan valita mikä hyvänsä: Jumala, jumalat, omatunto.
Filosofia perustuu argumentointiin ja vasta-argumentteihin. Ihmisoikeuksien osalta moraalisen auktoriteetin (esim Jumala) ja sosiaalisen sopimisen teoriat ovat molemmat riittämättömiä ja kaatuvat pitkälti samankaltaiseen päättelyyn.
Blogin kommentti on liian lyhyt paikka seikkaperäiseen filosofiseen argumentointiin, joten totean lopuksi että historian valossa ihmisoikeuksien kehitys on jäljitettävissä sekä uskonnollisiin että sekulaareihin lähteisiin.
Eihän lähimmäisen rakkaudella ole mitään tekemistä samansukupuolisten vihkimisen kanssa! Eikä lähimmäisen rakkaus muutenkaan ole teema nro 1 kristinuskossa, vaan se että Jumala rakastaa ihmistä ja lähetti siksi Poikansa maailmaan kuolemaan ristillä, että ihminen saa syntinsä anteeksi ja pääsee yhteyteen Jumalan kanssa.
Tämä ihmisoikeusvaatimus on räikeässä ristiriidassa ihmisarvon kanssa ja polkee kristinuskon ihmisarvon jalkoihinsa. Ihmisoikeuksien nimessä saa tappaa ja omantunnon vapautta tappamisesta ei sallita. Lapsia saa hyväksikäyttää ja kohdella kaltoin aikuisen ihmisoikeusvaatimuksen tähden.
Rukoilen että Jumala puuttuu tähän hulluuteen. Ja niin Hän tuleevtekemäänkin.
Se on sitten varmaan teema no 2, koska se on Jeesuksen käsky…
Eihän lähimmäisen rakkaudella ole mitään tekemistä samansukupuolisten vihkimisen kanssa!
Aidolla luonnollisella ihmisyydestä ja inhimillisyydestä nousevalla tietysti on, uskonnollisesti ohjelmoituneella ehdollistuneella käsketyllä pakkorakkaudella välttämättä ei.
Toivon mukaan tämä teksti ei päädy kristityn nuoren lesbon tai homon luettavaksi, niin puolivillainen ja ahdistava se on.
Ehkä tämä antaa kaikille aiheen parannuksen tekoon! Muuten ei taivaaseen pääse, vai onko se edes tarkoitus. Onko tarkoitus vain sekoittaa kirkon oppi ja mitätöidä Raamatun sana eli Jumalan tahto?