Ylpeys ja nöyrtyminen

Kamerunissa saimme iloita reippaasta laulusta, johon oleellisesti liittyi tanssi.

Yhteisöllisyys oli tunnusmerkillistä niin kirkossa kuin yhteiskunnassa.  Toinen toisestaan pidettiin huolta sen mukaan, kuin käytännössä oli mahdollisuutta. Suvut saattoivat kerätä suuriakin summia sairaalakuluihin, jos niin tarvittiin jonkun suvun jäsenen hoitoa varten. Toinen toisensa luona käytiin enemmän kuin meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme on tapana.  Yhteinen kokoontuminen kirkkoihin oli samalla koko joukon yhteen tulemista olipa sitten kysymys miljoonakaupungin tai syrjäisen maaseudun ihmisten kokoontumisista yhteiseen jumalanpalvelukseen.

Yaoundessa, pääkaupungissa, seurakunnissamme saattoi olla samaan aikaan läsnä ihmisiä yli kymmenestä eri kieltä puhuvasta ”heimosta”, kuten siellä sanottiin. Silti he olivat ikään kuin yhtä kansaa yhteisiin kirkonmenoihin tultaessa.

SUNNUNTAI 20.8.2023

12. sunnuntai helluntaista

Itsensä tutkiminen

Jeesus Siirakin opetuksessa kerrotaan, miten yhteys voitiin säilyttää hänen aikansa juutalaisessa yhteisössä.  Kukin ihminen pitäytyi omaan asemaansa. Ystävällisyyttä korostettiin.  Toinen toisestaan huolehtimisesta opetettiin yhteisiä pelisääntöjä pohdittaessa. Koettiin elettävän yhteisönä Jumalan kasvojen edessä.

Sirakin kirjaan on tallennettu tämän viisaan miehen muistiinpanoja.  Niistä saamme otteen tässä apokryfitekstissämme.

Vaatimattomuus kokoaa yhteisöä.  Joukko ei ole vain iso kasa samaan paikkaan tulevia itsekeskeisiä ja toisistaan piittaamattomia omaan napaansa tuijottajia, vaan sellaisia ihmisiä, jotka panevat yhteisön edun omien päähänpistojensa edelle.

Mitä teetkin, poikani, pysy vaatimattomana,
se tuo enemmän ystäviä kuin lahjojen jakelu.

Jeesus Siirakin ajattelussa tämä ei kuitenkaan merkitse sokeaa alistumista ”porukkakuriin” eikä oman kehittymisen kieltämistä, vaan elämän kypsää ja tervettä arviointia siitä, mikä on hyödyllistä ja rakentavaa koko yhteisön tasapuoliseksi kehittymiseksi. Viisaudellekin annettiin oma arvonsa ja sen mukana järkevälle kokonaisuuden rakentamiselle.

Mitä mahtavampi olet, sitä enemmän nöyrry,
niin pääset Herran suosioon.

Jumalan edessä eläminen oli Sirakin kirjan suuri anti. Koko elämä kaikkineen nähtiin Jumalan suurten tekojen valossa. Oikea nöyrtyminen oli ennen kaikkea oman asemansa tarkastelu koko yhteisöstä huolta pitävän Jumalan, Kaikkivaltiaan, edessä.

Herran mahti on suuri,
ja nöyrät ylistävät häntä.

Toinen toisensa huomioimiseen päästään, jos maltetaan kuunnella toinen toistaan.  On hyödynnettävä sitä, että ihmisellä on kaksi korvaa, mutta vain yksi suu. On siis huomioitava jokainen yhteisömme jäsen. Kuunneltava, mitä kullakin on sanottavaa ja otettava se todesta.  Vain näin voi ymmärrys ja toinen toisensa ajatusten ja sydämen äänten tunteminen kasvaa yhteisöä rakentavaksi voimaksi. Aidon viisauden tuntomerkkinä on se, että keskinäinen kunnioitus kasvaa ja ihmiset voivat lisääntyvässä määrin arvostaa toinen toistaan.  Näin Jumalan viisaus johtaa meitä rakastamaan  lähimmäistämme.

Viisaan sydän pohtii viisaiden mietteitä,
viisas ihminen haluaa oppia kuulemaan.

Sen sijaan ylpeys on kuin roska luonnossa, muovinpala kalan kiduksissa tai rikkaruoho pellossa. Se vahingoittaa yhteiselämää. Tuhoaa rakkauden ja ajaa ihmisiä toinen toistaan vastaan.

Ylpeän onnettomuuteen ei ole lääkettä,
sillä pahuuden pensas on juurtunut häneen.

Ylpeyden vastakohtana ovat terveen itsetunnon luomat  terveet ihmissuhteet, kypsä asenne  toinen toistaan kohtaan sekä keskinäistä rakkautta kasvattava lähimmäisen todesta ottaminen.

Pyhäpäivän apokryfiteksti  Sir. 3:17–18, 20, 28–29

Mitä teetkin, poikani, pysy vaatimattomana,
se tuo enemmän ystäviä kuin lahjojen jakelu.
Mitä mahtavampi olet, sitä enemmän nöyrry,
niin pääset Herran suosioon.
Herran mahti on suuri,
ja nöyrät ylistävät häntä.

Ylpeän onnettomuuteen ei ole lääkettä,
sillä pahuuden pensas on juurtunut häneen.
Viisaan sydän pohtii viisaiden mietteitä,
viisas ihminen haluaa oppia kuulemaan.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Matias Roto tuot niin monta kertaa esille viisauden, no mitä on todellinen viisaus?

    20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
    21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.
    24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
    25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
    26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
    27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.”(Matt.7)

    • Ari

      1) Viisaus on Jumalan lahja

      5.Mooseksen kirja:

      34:9 Ja Joosua, Nuunin poika, oli täynnä viisauden henkeä, sillä Mooses oli pannut kätensä hänen päällensä; ja israelilaiset tottelivat häntä ja tekivät, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut

      2) Kapea tie ja ahdas portti vie toisten yhteyteen.

      Jeesuksen aikana vain kaupungin kirjoissa olevat ihmiset omasivat yhteisön täydet oikeudet, siksi oli tärkeätä, että nimet olivat ”elämän kirjoissa” eli siis he olivat kaupungissa elävien jäsenoikeuden omaavaa väestöä.

      https://www.kotimaa.fi/blogit/ahdas-ja-avara-portti-seka-kaita-ja-levea-tie/

    • Ari

      Matteuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen VALTAVASTA VIISAUDESTA. Hänen viisautensa oli suurempi kuin Vanhan testamentin viisaan Salomon.

      Matteuksen evankeliumi:

      12:42 Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja tuleva sille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo.

      13:54 Ja hän tuli kotikaupunkiinsa ja opetti heitä heidän synagoogassaan, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: ”Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimalliset teot?

    • Ari

      Eivät suinkaan ole muuta kuin tekstissäsi puhumiesi näkökulmien tarkastelu vähän asiallisemmasta näkökulmasta kuin vain sinun mielikuvituksesi kehittämien tuulen tuiverruksessa olevien lehtipyörteiden pitämistä elävinä puina.

    • Ari

      Etkö todellakaan ymmärtänyt tuon vanhan blogini kuvausta siitä, miten kapea tie vie kaupunkiin jonka portti on kapea. Kapea tie vie keskelle ihmisten vilinää. Vertaus on siis mitä suurimmassa määrin YHTEISÖLLINEN.

      Sen sijaan leveä tie eli kahden vuoren välissä oleva tilava sola johtaa autiomaan reunalle ja sitä edelleen jatkamalla autiomaalla yksikseen harhailemana lopulta kuolee janoon.

      Etkö tajua selkeää suomen kieltä, kun blogissani kerroin tästä.

      Olen toisaalla useita kertoja kertonut sinulle, että usko on MEIDÄN YHTEINEN USKOMME. Usko on yhteisöllinen, koska me kirkkona olemme Jumalan kansa,

      kreikan Herran kansa = kyriake ekklesia —> josta sanasta nykymuoto on KIRKKO.

    • Matias Roto siis Jeesus ei osaa ”asillisesti” sanoa, no saat ajatella ja uskoa mitä haluat, minä kyllä pidän Jeesuksen sanoja totuutena.

    • Ari

      Sanot pitäväsi Jeesuksen sanat totena, mutta kiellät niiden sisällön.

      Kuvittelet hänen sanoihinsa jotain sellaista, mitä mikään järkevä tekstintulkinta ei tue. Käytät siis Jeesuksen sanoja vain taulun kiinnitysnaulana ja ripustat siihen omien oikosulkujesi mukaisesti värkäämäsi kuvan.

  2. Matias Roto toteat minulle:””Ari

    Eivät suinkaan ole muuta kuin tekstissäsi puhumiesi näkökulmien tarkastelu vähän asiallisemmasta näkökulmasta kuin vain sinun mielikuvituksesi kehittämien tuulen tuiverruksessa olevien lehtipyörteiden pitämistä elävinä puina.”

    Siis tuo oli siihen kun toin JEESUKSEN antaman vertauksen kuka on ymmärtäväinen ja kuka tyhmä mies, siis kun minä uskon Jeesuksen sanat ja tuon vain niitä niin kirjoitukseni on ”” sinun mielikuvituksesi kehittämien tuulen tuiverruksessa olevien lehtipyörteiden pitämistä elävinä puina.”(Matias Roto)

    Mistä tulee sinun ”viisautesi” kun et ota Jeesuksen sanoja(kaan)?

    Joh. 12:48
    Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    • Ari

      Syytöksesi on täysin perätön. kun väität, etten muka ottaisi Jeesuksen sanoja todesta. Näetkö olemattomia, kun tällaisia väität? Vai saako oma ylpeytesi kinaamaan omien väärinymmärrystesi puolesta, vaikka silmäsi näkevätkin TOTUUDEN HENGEN ILMOITTAMAN TOTUUDEN SANAN?

    • Matias Roto sano nyt selkeästi mitä en ymmärrä kun Jeesus selkeästi sanoo että ymmärtäväinen mies kuulee Jeesuksen sanat ja TEKEE niiden mukaan, tyhmä taasen kyllä kuulee mutta ei TEE niiden mukaan?

    • Ari

      Jeesuksen opetuslapset ovat yhä edelleen lähetysmatkalla ja julistavat evankeliumia. Jos siis seuraat Jeesuksen opetusta, niin otat kirkon sanoman todesta, mutta jos et ota kirkon sanomaa vastaan, niin silloin torjut myös Jeesuksen. Opetuslasten työ jatkuu kirkon julistuksessa.

      Matteuksen evankeliumi:

      10:40 Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.

    • Ari

      Yrityksesi haastaa minut tuo mieleeni sen, kun kädenväännössä minulla oli vastassani neljä nuorta miestä yhtä aikaa. Heillä oli lupa pitää kiinni kättäni kaksin käsin tai toinen käsi pöydän reunalla. Minullakin oli lupa pitää kiinni pöydän reunasta, ettei painoero vaikuta tulokseen. Tuon jälkeen lopetin moisen harrastuksen, kun en enää saanut noiden vastustajien käsiä painekuksi pöytään, vaan ottelu päättyi tasapeliin.

      Sen sijaan tässä keskustelussa yrityksesi haastaa minut Raamatun ymmärtämisessä on täysin mieletön yritys. Sellaisesta ei ole mitään hyötyä. Kymmeniä kertoja jauhat samaa ajatusta pääsemättä askeltakaan eteenpäin. Pyörität vain tyhjää levyä, kuin aikoinaan uralleen juuttunut gramofoni, joka on juuttunut uralleen ja toistaa vain kräks, kräks, kräks, kräx, kräx, kräx jne.

      En todellakaan käsitä miksi halveksut Jeesukseen uskovan uskoa, kun kuvittelet edellä etten muka ota todesta Jeesuksen sanoja.

      Tämä väitteesi on lapsellista typeryyttä. Puhut tällaisessa väitteessäsi aivan puuta heinää.

      Esimerkiksi tähään olen lukenut Viisauden kirjaa usealla kielellä. Ja edelleen: yksistään norjaksi luin Viisauden kirjan luvut 1-2 jopa kahdeksana eri käännöksenä.

      Koska olet jopa ylioppilaskirjoituksissa kirjoittanut saksasta, niin voit katsoa, miten Viisauden kirjan luvut 1-2 on käännetty saksaksi. Esim. seuraavalta sivustolta:

      https://www.katholisch.de/bibel/27-weisheit-1

    • Ari

      Muista, että vain Jumala tuntee sydämet. Kun menet väittämään noin mielettömiä väitteitä, että muka vain toinen voisi ymmärtää Jeesuksen opetuksen, niin silloin asetut sellaiseen tehtävään, johon vain Jumala kuuluu. Tällainen itsensä jumalaksi korottaminen on mitä suurimmassa määrin sellaista ylpeyttä, jota kristikunnan historiassa on pidetty erittän raskaana syntinä.

    • Matias Roto entäpä kuinka on niiden laita jotka sanovat/tuomitsevat ne jotka eivät usko niinkuin kirkko opetta eli ovat kirkon ulkopuolella?

    • Ari

      Kerromme vain kuinka asia on. Se on totuus, joka tekee vapaaksi jokaisen joka elää uskossa Jeesukseen.

      Mutta tuomioon johtaa ei meidän tuomomme, vaan se Jumalan sanan hylkääminen, joka on syynä niillä jotka eivät uskossa ota vastaan sitä totuutta mikä heille on julistettu.

      Sen sijaan sydämemme itkee jokaisesta joka itse itselleen tuottaa tuomion luopumalla totuudesta ja näin kadottaen elämänsä.

  3. Matias Roto eikö luterilainen oppi perustu ainakin osin ns ”kastekäskylle”?

    Siis:

    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”(Matt.28)

    No mitä ”opettaisit” minun pitämään mitä Jeesus on käskenyt pitää?

    • Ari

      Nimenomaan tuo lähetyskäsky kertoo sen, että Jumala kutsuu omakseen ihmisiä kokonaisina kansoina. Kastetut pääsevät Jumalan lapsiksi ja näin heidät siirretään Jumalan valtakunnan jäseniksi. Näin heistä on tullut Jeesuksen oppilaita.

      Opetus jatkuu koko elämän läpi. Joka päivä on parannuksen paikka. Joka päivä on uuden oppimisen paikka. Tämä oppilaana pysyminen jatkuu koko elämämme ajan. Lohdullista on tietää, että Jumalan kansan jäseninä meillä on Vapahtajamme mukanamme jokaisessa elämämme hetkessä. Näin saamme oppia kaikessa ja kaikesta, mitä hän elämäämme antaa.

    • Matias Roto kuinka opetat lapsia ”kunnioita isääsi ja äitiäsi”?

      Kuinka opetus toimii?

      Uskovien opetuksien (Jeesuksen käskyjen) pitäminen perustuu rakkaudelle, siis sydämen halulle elää niiden mukaan, voiko lapsia opettaa kunnioittamaan vanhempiaan ilman että heillä on Jumalan rakkautta itsessään?

    • Ari

      Tuon vanhempien kunnioituksen alkuperäinen ajatus oli, että lapset huolehtivat vanhuuden heikoista vanhemmistaan silloin, kun nämä eivät enää jaksa pitää itsestään huolta.

      Sen sijaan vanha opetus oli että vanhemmat pitävät huolta lapsistaan. Näin myös Malakian kirjassa on puhe siitä miten isien sydämet käännetään lasten puoleen ja tästä sitten seuraa että lastenkin sydämet kääntyvät vanhempien puoleen.

      Malakia:

      4:6 Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.

    • Ari

      Neljännen käskyn selitys on katekismuksessamme sanottu selkeästi nykytilanteeseen sopivasti.

      https://katekismus.fi/10kaskya/4.html

      Muutoinkin tämä Katekismus 2000 sopii hyväksi ohjeeksi siitä mitä opetus meidän tilanteessamme merkitsee Jumalan lapselle.

      Kun edellä kysyit miten kasteen jälkeinen opetus järjestetään, niin suosittelen sinulle katekismuksen läpi lukemista.

    • Ari

      Heräsin yöllä hetkeksi ja huomasin kummallisen johtopäätöksesi tekemästäni tekstistä. Oma mielikuvituksesi laukkaa villihevosen tavoin täysin aitauksen ulkopuolella vailla pienintäkään ohjausta. Villihevosella sentään on oma järkevyytensä omaan käyttäytymiseensä, mutta sinun tekstisi näyttää ainoastaan haluavan väännellä asioita nurin niskoin.

      2) Kysyt mistä keksin noita selityksiä. Olen lukenut alkukielen heprean lisäksi myös muinaisten itämaisten kulttuurien tekstejä akkadiksi. Sielläkin on pohdiskeltu mitä pitää tehdä sellaisille lapsille, jotka kieltävät isänsä ja äitinsä, eli siis kieltäytyvät pitämästä huolta omista vanhemmistaan, kun nämä apua tarvitsevat.

      Kyseessä siis on kokonaisvaltainen huolenpito, minkä laiminlyönnistä tuli erittäin ankaria seurauksia. Täsmälleen sama periaate esiinty myös Raamatun kuvaamassa yhteiskunnassa. Aivan samanlaisia seuraamuksia esitetään Liiton kirjassa huonosti käyttäytyville lapsille kuin jo ikivanhoissa akkadilaisissa teksteissä. Tästä esimerkkinä 2.Mooseksen kirja:

      21:15 Joka lyö isäänsä tai äitiänsä, se rangaistakoon kuolemalla.

      21:17 Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, se rangaistakoon kuolemalla.

      Joten ylisukupolvisessa yhteisössä, missä YHTEISÖ ON KAIKEN KESKUS, myös lasten ja hänen vanhempiensa yhteenkuuluvuus on koko elämän lähtökohta, joka luo raamit ja puitteet kaikkeen, mitä ihmisen elämässä tapahtuu.

      3) Korostin edellä vanhempien osuutta lastensa kasvatuksessa. Myös tämä tulee näkyviin Raamatun kuvaamassa yhteiskunnassa. Isiä ja äitejä kehotetaan pitämään huolta lapsistaan ja opettamaan näille koko Jumalan liittoon kuuluva perinne. Esimerkiksi Jooel:

      1:3 Kertokaa tämä lapsillenne, ja teidän lapsenne kertokoot sen lapsillensa ja heidän lapsensa tulevalle polvelle:

    • Ari

      jatkoa

      4) Viisauden opetuskin on ylisukupolvinen juttu. Raamatun kuvaamassa yhteiskunnassa oli opettajia, oli profeettakouluja, kuten esimerkiksi Elialla ja Elisalla, mutta silti pääpaino oli omien vanhempien lapsillensa antama pyhän perinteen opetus. Viisautta ei pitänyt jättää omaksi henkilökohtaiseksi asiaksi, vaan se oli kerrottavva omille lapsilleen, lastensa lapsille jne koko suvulleen, aina mahdollisuuksien mukaan.

      Niinpä Sananlaskujen kehotuskin VIISAUDEN HANKKIMISEEN on mitä suurimmassa määrin uskottu vanhemmille ja isovanhemmille.

      Sananlaskut:

      1:8 Kuule, poikani, isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta,

      3:1 Poikani, älä unhota minun opetustani, vaan sinun sydämesi säilyttäköön minun käskyni;

      4:2 Sillä minä annan teille hyvän neuvon, älkää hyljätkö minun opetustani.

      6:20 Säilytä, poikani, isäsi käsky äläkä hylkää äitisi opetusta.

      6:23 Sillä käsky on lamppu, opetus on valo, ja kurittava nuhde on elämän tie,

      13:14 Viisaan opetus on elämän lähde kuoleman paulain välttämiseksi.

      Tuon aikaisessa yhteiskunnassa myös opettajaa nimitettiin isäksi. Opettaja siis oli saanut lapsen isältä valtuutuksen toimia lapsen keinoisänä opetustilanteen aikana.

  4. Matias Roto tuot nyt taasen yhden uuden vertauksen älykkyydestäni, tyhmepi kuin villihevonen, eipä juuri tuollaista osaisi odottaa.

    Siis ajatuksesi että käsky kunnioittaa isää ja äitiä olisi aikuisille, no voihan sen niinkin ajatella, entäpä miksi sitä sitten opetetaan pyhäkouluissa lapsille ja rippikouluissa nuorille?

    Selityksessäsi menetetään nyt se että jos vauva saisi jo kasteessa Pyhän Hengen, niin hänen tulisi ymmärtää opettaako vanhemmat oikein vai valhetta tai heillä olisi rakkaus Jumalalta rakastaa lähimmäisiään, onko näin?

    • Ari

      1) Olen todennut sen, ettet ota opiksesi minkäänlaisia asiatietojen korjauksia. Tällainen on asenteellista kieltäytymistä tiedon vastaanottamisesta eli siis asenteeellista itsensä tietämättömänä pitämistä.

      2) Olen tuonut sinulle tiettäväksi, että neljännen käskyn varsinainen tähtäyspiste on ikääntyvien vanhempien elämästä huolehtiminen.

      Tämä on perustelu sille, miksi maksimirangaistus on kuolemantuomio. Muista että Vanhan testamentin rangaistusten tuomion säädökset antavat vain MAKSIMIN. Käytännön oikeudenkäytössä osattiin käyttää järkeä, joten yleensä tuomiot olivat pienempiä.

      3) Kaikessa opetuksessa perustavat opit on annettava pienenä lapsena. Esimerkiksi turvallisuuden tunteen kasvatuksessa lapsen kolme ensimmäistä vuotta ovat ratkaisevia. Sen jälkeen asenteellisen turvallisuuden kasvattaminen vaikeutuu vuosi vuodelta.
      Aivan turhaan ihmettelet, miksi sitten lapsille opetetaan neljättä käskyä. Kyseessähän on KOKO ELÄMÄN PITUINEN kunnioitus.

      4) On tärkeämpää totella Raamattu, joka ON PYHÄN HENGEN SANA, kuin omia kuvitelmiaan muka hengen ilmauksina, jos ne ovat ristiriidassa Raamatun kanssa.

      Tiit. 3:5 sanoo, että Pyhä Henki on kasteen pesun antama lahja.

      Hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät peseMÄLLÄ meidät puhtaiksi, NIIN ETTÄ synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25