Ylpeyttä ei verrata aina nöyryyteen.. Se on myös häpeän vastakohta. Nöyryys Jumalan edessä tarkoittaa myös sitä, ettei lähimmäistä nöyryytetä tai häpäistä.
Blogin raamatunjakeessa nöyryys on ylpeyden vastakohta. Siinä myös ylpeys on negatiivista ja nöyryys positiivista.
Jeesus itse sanoo olevansa hiljainen ja nöyrä sydämeltä, josta on syytä oppia. Matt. 11:29
Nöyrän ei tarvitse kuitenkaan nöyristellä kenenkään edessä.
”Blogin raamatunjakeessa nöyryys on ylpeyden vastakohta.” Niin on. Se ei tarkoita, että sana tulee aina ymmärtää samalla tavalla. Se ei myöskään anna lupaa sekoittaa ylpeyttä Jumalan edessä siihen, että on ihmisten kesken ylpeä vaikkapa lapsistaan.
Kaikki ylpeys ei ole ylvästelyä.
No joo, jos se, että on ylpeä lapsistaan tarkoittaa esim. että arvostan ja kunnioitan suuresti lapsiani.
Mutta entä se, jos ylvästelee ja pöyhkeilee sillä, että pitää omia lapsiaan kaikin tavoin muita parempina?
Nyrkkeilijä Muhammad Ali muuten sanoi joskus, että on vaikeaa olla nöyrä, kun on niin hyvä. Täyttä pöyhkeilyä ja uhoamista mielestäni.
It’s hard to be humble, when you’re as great as I am. Muhammad Ali
Arvosta tietysti Muhammad Alia hänen urheilusaavutuksistaan.
Arvostan!
Eikö se, että Muhammadi Ali piti nöyryyttä vaikeana, tarkoita, että hän todella pyrki siihen? Kun hänen kaltaisensa sanoo olevansa suuri, se lienee todellisuuspohjasta itsetuntoa.
Ali muistaakseni sanoi myös olevansa SUURIN. ”I Am the Greatest”.
No, nämä Alin lauseet taisivat olla myös eräänlaista huulenheittoa ja show esiintymistä.
Cassius Clayn / Mohammad Alin showta pitää tarkastella osana afroamerikkalaista kulttuuria; esimerkiksi rap-runoutta, jonka merkittäväksi edustajaksi hänet luetaan. Taustalla ovat tietysti orjuuden ja kansalaisoikeustaistelun kovat kokemukset.
”Tiskirättisyndrooma” on vakava sairaus.
(”Mut mehän ei ollakaan mittään Länteen taikka ittään, me ei olla mittään” – Hector)
Täytyy ihmetellä kuinka sairaan syntistä sakkia täällä riipustelee potemastaan vaikea-asteisesta ”tiskirättisyndroomasta”. Ollaan niin kurjia ja itsetunnottomia syntien mädättämiä rassukoita ettei pahemmista väliä. On omat synnit ja päälle vielä vanhemmilta, isovanhemmilta ja muinaisilta isovanhempien isovanhempien jne. isovanhemmilta… perityt rötökset. Tuntuu, että sitä parempi kristitty, mitä enemmin syntisäkkki painaa.
Tuntuu aikamoiselta teatraalisuudelta, kun kuuntelee tuota oman kurjuuden kuninkuuden ruikuttamista ilman pienintäkään omanarvontuntoa ja tervettä ylpeyttä osaamisestaan ja omasta itsestään. Kyllä on kurjaa sakkia Jumala Tellukselle luonut. Ja tuollaisten tiskirättisyndroomaa sairastavien rassukoiden pitäisi sitten pitää huolta Telluksesta, kehittää yhteiskuntaa, ilmaston- ja luonnonsuojelua, taloutta jne. jne…
Samaa tulee välillä ihmeteltyä. Tulee myös miettineeksi, onko syntisäkkinä itseään pitävän itsetunto terveellä pohjalla. Tai voiko syntisyyden käsite edistää terveen itsetunnon kehittymistä ja ylläpitämistä. Onko kroonisella huonommuuden tunteella terveellisiä vai epäterveellisiä vaikutuksia?
Kimmo ja Antero, en tunnista itseäni kuvauksistanne. Kristitty tietää olevansa arvokas ja Jumalan silmäterä. Ilo Herrassa on hänen väkevyytensä. Jos uskovainen vain jatkuvasti murehtii ja valittaa syntejään, eikä saa lainkaan rauhaa ja iloa Jeesuksen veren armosta, se on epätervettä.
Lisäksi kristitty tietää, että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.
Mitä ylpeyteen tulee, niin esim. ilman aikaansaavien ja kehitystä eteenpäin vievien ihmisten kokemaa tervettä ammattiylpeyttä, vahvaa itestuntoa ja -varmuutta ei mikään asia täällä Telluksen pinnalla toimisi.
Mika: ”Kimmo ja Antero, en tunnista itseäni kuvauksistanne.”
En minä, eikä käsittääkseni myöskään Antero ole niin väittänytkään.
Mika: ”Kristitty tietää olevansa arvokas ja Jumalan silmäterä.”
Miten on sitten mahdollista, että iso osa kristityistä potee vakavanlaatuista tiskirättisyndroomaa? Vai onko syntien voivottelu ja oman kelpaamattomuuden ja kurjuuden ruikuttelu sittenkin vain typerää teatteria?
Ilmeisesti heille ei ole oikein armo kirkastunut.
Evankeliumi on Jumalan voima (voima on alkukielellä dynamis, josta ovat tulleet sanat dynamo ja dynamiitti). Room. 1:16. Voisi ehkä jopa sanoa, että evankeliumi räjäyttää lian eli synnin pois, kun siihen uskotaan.
Mika: ”evankeliumi räjäyttää lian pois”
Eikö se olekaan Andy?
Aika erikoista rinnastaa evankeliumi ja dynamiitti. Eikös dyny viittaa pikemminkin terrorismiin, väkivaltaan ja rosvojen työkalupakkiin.
Dynamiittia on käytetty jo yli sata vuotta. Sitä käytetään edelleenkin yleisesti louhintaräjähteenä. Wikipedia
Kyllä minä sen tiedän, mutta miten se liittyy kristinuskoon? Lienee kohtuuttoman kova aine synneistä pääsemiseen. Siinä päästään syntisestäkin samalla.
Seitsemän kuolemansyntiä (Danten Jumalainen näytelmä): ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo riivaavat koko ihmiskuntaa uskonnoista riippumatta. Ei ne mihinkään katoa uskomien myötä.
Eivät ne katoa kokonaan, mutta Jumala ei enää lue niitä viaksi uskovaiselle Jeesuksen sovitustyön perusteella ja tähden. Ja uskovainen taistelee jatkuvasti niitä vastaan armon voimasta ja varassa.
Mika: ”Ja uskovainen taistelee jatkuvasti niitä vastaan armon voimasta ja varassa.”
Ja dynamiitilla?
Onko kristityn taisteltava toisten ihmisten syntejä vastaan. Eikö omissakin ole tarpeeksi tekemistä?
Kyllä, mutta nuhtelu on eri asia.
Nuhtelu on sen asia, jolle on annettu siihen valtuudet. Isä saa nuhdella lastaan, esimies alaistaan ja poliisi rikkeen tekijää.
Eikö esim. pappi saa nuhdella seurakuntalaistaan?
Mika Rantanen. Hyvä kysymys. Eikö seurakuntaan kuuluisi hengellinen johtajuus, neuvominen, opastaminen ja tarvittaessa nuhtelu? Mutta omassa lähikirkossani kuulen harvoin kutsua parannuksen tekoon edes yleisesti.
Mika: ”Eikö esim. pappi saa nuhdella seurakuntalaistaan?”
Millä oikeudella muka saisi?
Joskus muinoin, kun jopa suloisessa Suomessammekin oli aika, jollion oli pakko kuulua kirkkoon ja ainakin näytellä uskovansa helvetin kauhuihin, kuviteltiin, että papeilla olisi ollut jonkin sortin auktoriteettiasema tavalliseen rahvaaseen nähden ja oikeus kirkon piruntorjuntaupseerina puuttua kansalaisten yksityiselämään. Ei onnistu enää tänä päivänä. Kyllä pappienkin on nykyään paras pitää mölyt mahassaan mikkäli ne liittyvät lähimmäisten arvosteluun tai yksityiselämän nokkimiseen. Voipi tulla muuten oikeudellisia seuraamuksia.
Kristinuskoon on aina kuulunut lain saarnaaminen evankeliumin saarnaamisen ohella.
”Eikö esim. pappi saa nuhdella seurakuntalaistaan?” Vanhojen kirkkokuntien papit ovat seurakuntalaistensa ’isiä’, jolloin nuhteleminen on siinä asemassa luontevaa. Millaiseksi pastorin ja surakuntalaisen suhde nähdään nykyajan luterilaisuudessa? Onko sielunhoidollisessa keskustelussakaan piirteitä, joita voi sanoa nuhteluksi? Kysyn, kun en tiedä.
Mika: ”Kristinuskoon on aina kuulunut lain saarnaaminen evankeliumin saarnaamisen ohella.”
Kyllähän sitä päätään voi paukuttaa kuka tahansa, kelle tahansa, mutta eri asia on sitten se, että hätkäyttääkö se ketään pätkän vertaa tai saattaa käydä myös niin, että joku semmoisesta toisten asioihin oikeudetta puuttumisesta hermostuu pahemman kerran ja vetää pataan. Vastuu puheista ja niiden seurauksista on aina puhujalla. Ja yksityisyyden suoja on Suomessakin aika vahva.
Parempi kunkin on keskittyä vain ihan ikiomiin asioihinsa.
Martti: ” Vanhojen kirkkokuntien papit ovat seurakuntalaistensa ’isiä’, jolloin nuhteleminen on siinä asemassa luontevaa.”
Kyllä minäkin olin omalta isältäni valmis ottamaan haukut vastaan, kun nuoruudessa tuli hölmöiltyä, mutta ainakin minulla oli vain yksi isä. Eikä hän ollut minkään sorttinen pappiskööri tai kolleegio.
Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. 1. Tim. 4:10.
For therefore we both labour and suffer reproach, because we trust in the living God, who is the Saviour of all men, specially of those that believe. 1 Timothy 4:10.
1. Oi, minkä onnen, autuuden / nyt usko myötään tuo, / kun itse Herran, Jeesuksen / se omaksemme suo! / Se huolet, murheet lievittää / ja mielen myrskyn tyynnyttää, / kun toivon vahvan, iäisen / se antaa sydämeen.
2. Kun onnen sellaisen mä sain, / niin miksen laulaisi / ja äänin kirkkain kiittäis vain / mun autuudestani? / Nyt pelkäisinkö kuolemaa, / kun Jeesus siitä pelastaa? / Maailman pilkka pientä on, / sain Herran suosion.
3. Iloitsen autuudestani / jo täällä toivossa, / vaan täysin tunnen onneni / mä vasta taivaassa, / kun jälkeen kiusauksien / saan siellä rauhan ainaisen / ja loistan lailla auringon, / kun synti poissa on.
4. Mun kanteleeni kauniimmin / taivaassa kerran soi, / ja uusin äänin suloisin / mun suuni laulaa voi / riemuisen kiitosvirteni / rakkaalle Jeesukselleni. / Niin autuas on päivä se, / kun pääsen perille!
Kanteleeni? Eikös siellä taivaallisessa riemussa soiteta harppuja?
Se ilmaus taitaa olla enemmänkin vertauskuvallista puhetta. Ehkä sitä ei kannata ottaa aivan kirjaimellisesti.
Sittenkin Ilmestyskirjassa puhutaan kanteleista. Ilm. 5:8 ja 15:2. Alkukielessä kithara. En vaan heti muistanut sitä. Ja varmasti siellä on musiikkia ja laulua. ”Ääni, jonka kuulin minä kuulin, oli IKÄÄNKUIN kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.” Ilm. 14:2. ”Ja he veisasivat uutta virttä”. Ilm. 5:9 ja 14:3.
Paavali ja Barnabas … rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: ”Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon (KR-1938: ahdistuksen) kautta.” Apt. 14:21-22
On muotia kertoa, kuinka usko toi rikkautta, menestystä, rauhaa tai terveyttä. Kuinka oli vaikeaa, mutta uskoon tulon myötä vaikeuksista päästiin. Voi olla näinkin. Jumala kyllä auttaa ihmeellisesti ja suo jo tähän maalliseen elämäämme monenlaista hyvää.
Mutta on syytä huomata, että Raamatun ihmisille usko toi mukana rauhan sijasta ahdistuksen, menestyksen sijasta ristin (Matt. 16:24, Mark. 8:34, Luuk. 9:23), suosion sijasta halveksunnan ja terveyden sijasta pahoinpitelyitä ja suorastaan hengen menettämisiä.
Tarvitsemme realistista opetusta kristityn tiestä. Se on monen ahdingon tie. Ahdistuksen keskellä on kuitenkin Jeesus, joka ei jätä meitä vaikeuksiimme yksin.
Juha Vähäsarja, Joka päivä Jumalan kämmenellä, s. 161, SLEY-Kirjat, 2005. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Hänestä kaikki profeetat todistavat. Ap. t. 10:43.
Joka siis oikealla tavalla hyötyen tahtoo lukea Raamattua, hän etsiköön siitä Kristusta, niin hän totisesti löytää iankaikkisen elämän. Jos siis niin en lue Raamattua, Moosesta ja profeettoja ja opi, että Kristus on minun ja kaikkien ihmisten autuuden tähden astunut taivaasta, tullut ihmiseksi, kärsinyt, kuollut, haudattu, noussut ja astunut ylös taivaaseen, niin että minulla hänen kauttaan on sovinto Jumalan kanssa, kaikkien syntien anteeksiantamus, armo, vanhurskaus ja iankaikkinen elämä, niin ei Raamatun lukeminen ollenkaan ole apuna autuudeksi. Tosin voi Raamatun lukemisella ja tutkimisella tulla oppineeksi ja voin saarnata sitä muille, mutta kaikki tämä ei kuitenkaan auta. Sillä jos en löydä tai tunne Kristusta, niin en voita autuutta enkä iankaikkista elämää. Ei, katkeran kuoleman löydän ainoastaan, sillä herramme Jumala on päättänyt, ettei ole muuta nimeä taivaan alla ihmiselle annettu, kuin Jeesuksen nimi, jossa meidän pitää autuaiksi tuleman (eli pelastua, sulku allekirjoittaneen lisäys), Ap. t. 4:12.
Martti Luther, Raamatun kultajyviä, s. 118, Aurinko kustannus ja Arkki-kirjat, 2013.
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi. 1. Piet. 5:6
Mika, hyvä blogi. Ihminen ylpistyy helposti ja kääntää Jumalalle selän.
Ylpeyttä ei verrata aina nöyryyteen.. Se on myös häpeän vastakohta. Nöyryys Jumalan edessä tarkoittaa myös sitä, ettei lähimmäistä nöyryytetä tai häpäistä.
Blogin raamatunjakeessa nöyryys on ylpeyden vastakohta. Siinä myös ylpeys on negatiivista ja nöyryys positiivista.
Jeesus itse sanoo olevansa hiljainen ja nöyrä sydämeltä, josta on syytä oppia. Matt. 11:29
Nöyrän ei tarvitse kuitenkaan nöyristellä kenenkään edessä.
”Blogin raamatunjakeessa nöyryys on ylpeyden vastakohta.” Niin on. Se ei tarkoita, että sana tulee aina ymmärtää samalla tavalla. Se ei myöskään anna lupaa sekoittaa ylpeyttä Jumalan edessä siihen, että on ihmisten kesken ylpeä vaikkapa lapsistaan.
Kaikki ylpeys ei ole ylvästelyä.
No joo, jos se, että on ylpeä lapsistaan tarkoittaa esim. että arvostan ja kunnioitan suuresti lapsiani.
Mutta entä se, jos ylvästelee ja pöyhkeilee sillä, että pitää omia lapsiaan kaikin tavoin muita parempina?
Nyrkkeilijä Muhammad Ali muuten sanoi joskus, että on vaikeaa olla nöyrä, kun on niin hyvä. Täyttä pöyhkeilyä ja uhoamista mielestäni.
It’s hard to be humble, when you’re as great as I am. Muhammad Ali
Arvosta tietysti Muhammad Alia hänen urheilusaavutuksistaan.
Arvostan!
Eikö se, että Muhammadi Ali piti nöyryyttä vaikeana, tarkoita, että hän todella pyrki siihen? Kun hänen kaltaisensa sanoo olevansa suuri, se lienee todellisuuspohjasta itsetuntoa.
Ali muistaakseni sanoi myös olevansa SUURIN. ”I Am the Greatest”.
No, nämä Alin lauseet taisivat olla myös eräänlaista huulenheittoa ja show esiintymistä.
Cassius Clayn / Mohammad Alin showta pitää tarkastella osana afroamerikkalaista kulttuuria; esimerkiksi rap-runoutta, jonka merkittäväksi edustajaksi hänet luetaan. Taustalla ovat tietysti orjuuden ja kansalaisoikeustaistelun kovat kokemukset.
”Tiskirättisyndrooma” on vakava sairaus.
(”Mut mehän ei ollakaan mittään Länteen taikka ittään, me ei olla mittään” – Hector)
Täytyy ihmetellä kuinka sairaan syntistä sakkia täällä riipustelee potemastaan vaikea-asteisesta ”tiskirättisyndroomasta”. Ollaan niin kurjia ja itsetunnottomia syntien mädättämiä rassukoita ettei pahemmista väliä. On omat synnit ja päälle vielä vanhemmilta, isovanhemmilta ja muinaisilta isovanhempien isovanhempien jne. isovanhemmilta… perityt rötökset. Tuntuu, että sitä parempi kristitty, mitä enemmin syntisäkkki painaa.
Tuntuu aikamoiselta teatraalisuudelta, kun kuuntelee tuota oman kurjuuden kuninkuuden ruikuttamista ilman pienintäkään omanarvontuntoa ja tervettä ylpeyttä osaamisestaan ja omasta itsestään. Kyllä on kurjaa sakkia Jumala Tellukselle luonut. Ja tuollaisten tiskirättisyndroomaa sairastavien rassukoiden pitäisi sitten pitää huolta Telluksesta, kehittää yhteiskuntaa, ilmaston- ja luonnonsuojelua, taloutta jne. jne…
Tellus parka.
Samaa tulee välillä ihmeteltyä. Tulee myös miettineeksi, onko syntisäkkinä itseään pitävän itsetunto terveellä pohjalla. Tai voiko syntisyyden käsite edistää terveen itsetunnon kehittymistä ja ylläpitämistä. Onko kroonisella huonommuuden tunteella terveellisiä vai epäterveellisiä vaikutuksia?
Kimmo ja Antero, en tunnista itseäni kuvauksistanne. Kristitty tietää olevansa arvokas ja Jumalan silmäterä. Ilo Herrassa on hänen väkevyytensä. Jos uskovainen vain jatkuvasti murehtii ja valittaa syntejään, eikä saa lainkaan rauhaa ja iloa Jeesuksen veren armosta, se on epätervettä.
Lisäksi kristitty tietää, että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.
Mitä ylpeyteen tulee, niin esim. ilman aikaansaavien ja kehitystä eteenpäin vievien ihmisten kokemaa tervettä ammattiylpeyttä, vahvaa itestuntoa ja -varmuutta ei mikään asia täällä Telluksen pinnalla toimisi.
Mika: ”Kimmo ja Antero, en tunnista itseäni kuvauksistanne.”
En minä, eikä käsittääkseni myöskään Antero ole niin väittänytkään.
Mika: ”Kristitty tietää olevansa arvokas ja Jumalan silmäterä.”
Miten on sitten mahdollista, että iso osa kristityistä potee vakavanlaatuista tiskirättisyndroomaa? Vai onko syntien voivottelu ja oman kelpaamattomuuden ja kurjuuden ruikuttelu sittenkin vain typerää teatteria?
Ilmeisesti heille ei ole oikein armo kirkastunut.
Evankeliumi on Jumalan voima (voima on alkukielellä dynamis, josta ovat tulleet sanat dynamo ja dynamiitti). Room. 1:16. Voisi ehkä jopa sanoa, että evankeliumi räjäyttää lian eli synnin pois, kun siihen uskotaan.
Mika: ”evankeliumi räjäyttää lian pois”
Eikö se olekaan Andy?
Aika erikoista rinnastaa evankeliumi ja dynamiitti. Eikös dyny viittaa pikemminkin terrorismiin, väkivaltaan ja rosvojen työkalupakkiin.
Dynamiittia on käytetty jo yli sata vuotta. Sitä käytetään edelleenkin yleisesti louhintaräjähteenä. Wikipedia
Kyllä minä sen tiedän, mutta miten se liittyy kristinuskoon? Lienee kohtuuttoman kova aine synneistä pääsemiseen. Siinä päästään syntisestäkin samalla.
Seitsemän kuolemansyntiä (Danten Jumalainen näytelmä): ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo riivaavat koko ihmiskuntaa uskonnoista riippumatta. Ei ne mihinkään katoa uskomien myötä.
Eivät ne katoa kokonaan, mutta Jumala ei enää lue niitä viaksi uskovaiselle Jeesuksen sovitustyön perusteella ja tähden. Ja uskovainen taistelee jatkuvasti niitä vastaan armon voimasta ja varassa.
Mika: ”Ja uskovainen taistelee jatkuvasti niitä vastaan armon voimasta ja varassa.”
Ja dynamiitilla?
Onko kristityn taisteltava toisten ihmisten syntejä vastaan. Eikö omissakin ole tarpeeksi tekemistä?
Kyllä, mutta nuhtelu on eri asia.
Nuhtelu on sen asia, jolle on annettu siihen valtuudet. Isä saa nuhdella lastaan, esimies alaistaan ja poliisi rikkeen tekijää.
Eikö esim. pappi saa nuhdella seurakuntalaistaan?
Mika Rantanen. Hyvä kysymys. Eikö seurakuntaan kuuluisi hengellinen johtajuus, neuvominen, opastaminen ja tarvittaessa nuhtelu? Mutta omassa lähikirkossani kuulen harvoin kutsua parannuksen tekoon edes yleisesti.
Mika: ”Eikö esim. pappi saa nuhdella seurakuntalaistaan?”
Millä oikeudella muka saisi?
Joskus muinoin, kun jopa suloisessa Suomessammekin oli aika, jollion oli pakko kuulua kirkkoon ja ainakin näytellä uskovansa helvetin kauhuihin, kuviteltiin, että papeilla olisi ollut jonkin sortin auktoriteettiasema tavalliseen rahvaaseen nähden ja oikeus kirkon piruntorjuntaupseerina puuttua kansalaisten yksityiselämään. Ei onnistu enää tänä päivänä. Kyllä pappienkin on nykyään paras pitää mölyt mahassaan mikkäli ne liittyvät lähimmäisten arvosteluun tai yksityiselämän nokkimiseen. Voipi tulla muuten oikeudellisia seuraamuksia.
Kristinuskoon on aina kuulunut lain saarnaaminen evankeliumin saarnaamisen ohella.
”Eikö esim. pappi saa nuhdella seurakuntalaistaan?” Vanhojen kirkkokuntien papit ovat seurakuntalaistensa ’isiä’, jolloin nuhteleminen on siinä asemassa luontevaa. Millaiseksi pastorin ja surakuntalaisen suhde nähdään nykyajan luterilaisuudessa? Onko sielunhoidollisessa keskustelussakaan piirteitä, joita voi sanoa nuhteluksi? Kysyn, kun en tiedä.
Mika: ”Kristinuskoon on aina kuulunut lain saarnaaminen evankeliumin saarnaamisen ohella.”
Kyllähän sitä päätään voi paukuttaa kuka tahansa, kelle tahansa, mutta eri asia on sitten se, että hätkäyttääkö se ketään pätkän vertaa tai saattaa käydä myös niin, että joku semmoisesta toisten asioihin oikeudetta puuttumisesta hermostuu pahemman kerran ja vetää pataan. Vastuu puheista ja niiden seurauksista on aina puhujalla. Ja yksityisyyden suoja on Suomessakin aika vahva.
Parempi kunkin on keskittyä vain ihan ikiomiin asioihinsa.
Martti: ” Vanhojen kirkkokuntien papit ovat seurakuntalaistensa ’isiä’, jolloin nuhteleminen on siinä asemassa luontevaa.”
Kyllä minäkin olin omalta isältäni valmis ottamaan haukut vastaan, kun nuoruudessa tuli hölmöiltyä, mutta ainakin minulla oli vain yksi isä. Eikä hän ollut minkään sorttinen pappiskööri tai kolleegio.
Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. 1. Tim. 4:10.
For therefore we both labour and suffer reproach, because we trust in the living God, who is the Saviour of all men, specially of those that believe. 1 Timothy 4:10.
1. Oi, minkä onnen, autuuden / nyt usko myötään tuo, / kun itse Herran, Jeesuksen / se omaksemme suo! / Se huolet, murheet lievittää / ja mielen myrskyn tyynnyttää, / kun toivon vahvan, iäisen / se antaa sydämeen.
2. Kun onnen sellaisen mä sain, / niin miksen laulaisi / ja äänin kirkkain kiittäis vain / mun autuudestani? / Nyt pelkäisinkö kuolemaa, / kun Jeesus siitä pelastaa? / Maailman pilkka pientä on, / sain Herran suosion.
3. Iloitsen autuudestani / jo täällä toivossa, / vaan täysin tunnen onneni / mä vasta taivaassa, / kun jälkeen kiusauksien / saan siellä rauhan ainaisen / ja loistan lailla auringon, / kun synti poissa on.
4. Mun kanteleeni kauniimmin / taivaassa kerran soi, / ja uusin äänin suloisin / mun suuni laulaa voi / riemuisen kiitosvirteni / rakkaalle Jeesukselleni. / Niin autuas on päivä se, / kun pääsen perille!
SK 318
”Mun kanteleeni kauniimmin”
Kanteleeni? Eikös siellä taivaallisessa riemussa soiteta harppuja?
Se ilmaus taitaa olla enemmänkin vertauskuvallista puhetta. Ehkä sitä ei kannata ottaa aivan kirjaimellisesti.
Sittenkin Ilmestyskirjassa puhutaan kanteleista. Ilm. 5:8 ja 15:2. Alkukielessä kithara. En vaan heti muistanut sitä. Ja varmasti siellä on musiikkia ja laulua. ”Ääni, jonka kuulin minä kuulin, oli IKÄÄNKUIN kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.” Ilm. 14:2. ”Ja he veisasivat uutta virttä”. Ilm. 5:9 ja 14:3.
Paavali ja Barnabas … rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: ”Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon (KR-1938: ahdistuksen) kautta.” Apt. 14:21-22
On muotia kertoa, kuinka usko toi rikkautta, menestystä, rauhaa tai terveyttä. Kuinka oli vaikeaa, mutta uskoon tulon myötä vaikeuksista päästiin. Voi olla näinkin. Jumala kyllä auttaa ihmeellisesti ja suo jo tähän maalliseen elämäämme monenlaista hyvää.
Mutta on syytä huomata, että Raamatun ihmisille usko toi mukana rauhan sijasta ahdistuksen, menestyksen sijasta ristin (Matt. 16:24, Mark. 8:34, Luuk. 9:23), suosion sijasta halveksunnan ja terveyden sijasta pahoinpitelyitä ja suorastaan hengen menettämisiä.
Tarvitsemme realistista opetusta kristityn tiestä. Se on monen ahdingon tie. Ahdistuksen keskellä on kuitenkin Jeesus, joka ei jätä meitä vaikeuksiimme yksin.
Juha Vähäsarja, Joka päivä Jumalan kämmenellä, s. 161, SLEY-Kirjat, 2005. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Hänestä kaikki profeetat todistavat. Ap. t. 10:43.
Joka siis oikealla tavalla hyötyen tahtoo lukea Raamattua, hän etsiköön siitä Kristusta, niin hän totisesti löytää iankaikkisen elämän. Jos siis niin en lue Raamattua, Moosesta ja profeettoja ja opi, että Kristus on minun ja kaikkien ihmisten autuuden tähden astunut taivaasta, tullut ihmiseksi, kärsinyt, kuollut, haudattu, noussut ja astunut ylös taivaaseen, niin että minulla hänen kauttaan on sovinto Jumalan kanssa, kaikkien syntien anteeksiantamus, armo, vanhurskaus ja iankaikkinen elämä, niin ei Raamatun lukeminen ollenkaan ole apuna autuudeksi. Tosin voi Raamatun lukemisella ja tutkimisella tulla oppineeksi ja voin saarnata sitä muille, mutta kaikki tämä ei kuitenkaan auta. Sillä jos en löydä tai tunne Kristusta, niin en voita autuutta enkä iankaikkista elämää. Ei, katkeran kuoleman löydän ainoastaan, sillä herramme Jumala on päättänyt, ettei ole muuta nimeä taivaan alla ihmiselle annettu, kuin Jeesuksen nimi, jossa meidän pitää autuaiksi tuleman (eli pelastua, sulku allekirjoittaneen lisäys), Ap. t. 4:12.
Martti Luther, Raamatun kultajyviä, s. 118, Aurinko kustannus ja Arkki-kirjat, 2013.